ei enään jaksa. aina ne kupit heilahtelee päästä päähä eivätkä millään tasoitu. aina vaan ääripäitä, josta tullu jo tasapaksua arkea. mä haluun vaihtelua, vaihteeksi vaikka pelkkiä hyviä päiviä. on niin rankkaa kun yhtenä hetkenä on niin hyvä fiilis ja sit silmänräpäyksessä maailma mullistuu ja kaikki tuntuu niin toivottomalle ja pahalle. ja minkä takia? sen että joku ei huomioi mun tunteita, koska pelkää itsekkin alistua yksilöiltymiselle ja seuraa massaa. sen jälkeen kaikki tutuu niin..#¤%&/, vaikka asia ei liity minuun vedän johtopäätöksiä että liittyy ja se loukaa. mä tiedän että se on tyhmä ja että otan väärät asiat liian vakavasti ja, mutta se tuntuu niin pahalle. niin kyllästynyt tyhmiin ihmisiin ja paskaan...
rankkaa
tbr
211189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
samanlaista täälläkin...
Sä kirjotit niinku ne sanat olis ollu mun päästä ihan täsmälleen!
Ei aina oo näin karseeta, mut nyt on.
Mitäs jos alkaisit toteuttaan itseäsi jonkin harrastustoiminnan piirissä, joka olisi tarpeeksi ammentavaa ja vaihtelevaa levottomalle mielellesi? Enkä ehdota savenvalantaa, vaan jotain, jossa veri kohisee päässä ja Tuntee Elävänsä. Mitähän se sinulle olisi?
Ihmiset valitettavasti yleisesti ottaen ovat tyhmiä kuin kolmannen jalan saappaat. Varsinkin Italiassa. ; ) Ja sitähän ei paranna edes atomibomb.
nimim. onko maailma litteä vain siksi kuin joku sanoo niin?
joo, ihmiset on tyhmiä. välillä en pidä ihmisistä lainkaan.. mut silti kaipaa sosiaalista kanssakäymistä.. ääh.
kun kaiken pitää tarpeeks pinnallisella tasolla, on sekin paljo helpompaa?
ja tämä vuoristorata (tunne-elämä) on yhtä tuskaa. kukaan jaksa tällaista.. tasoittuisi jo, edes vähän. vai onko elämässä liian vähän sisältöä jos on aikaa pohtia näitä?
sisältöö.
Pinnallisuus vois olla helppoo, mut ku haluis jotain syvällistäkin... hmm
Mielialat vaihtelee sata kertaa päivässä, miksei ne voi pysyä edes jotenki hallinnassa...
Yhtä tuskaa tää elo ainaski nyt.
itse olen blondi ja siten todella tyhmä sen saan huomata päivittäin :) silti tyhmät ihmiset ottaa päähän, kun heitä ei pysty ymmärtämään.
hih..vaihteeksi tänään oli hyvä päivä johtuen siitä että eilen tuli riideltyä rankasti ja se puhdisti ilmaa. tänään harvempi asia ottaa päähän, vaikka jokin meniski ihan päin pe...ä. tämmösiä päiviä mä rakastan mulla on vatsassa perhosia, vaikka en odota mitään tapahtuvaks ja pinet asiat saa hymyn korviin. tänään on kuitenkin arkinen päivä ja silti tuntuu hyvältä, vaikkakin vähän väsyttää.
mut yleisesti ottaen haluaisin kysyä muilta vaakoilta muutamaa asiaa :)
eka kysymys kuuluu pystytkö sanomaan ei?
mä oon huomannut sen olevan todella vaikeeta ja sen takia olen usein vaikeuksissa, vaikka asia ei kiinnostai yhtään myönnyt. onkohan sitten heikkoutta vai mitä, mutta joskus on vaikeeta tuottaa muille pettymys tai loukata toisen tunteita.
oletko kova valehtelemaan?
*häpeillen* tunnustan päästeleväni valheita yhtenään, joskus valehdeltuani yhdelle ihmiselle pitää valehdella muillekin ettei paljastuis sitten alkaa kamala kierre kun yrittää selvitä valheesta valheella.
mut eiväthän vaa'at valehtele, eihän?
kolmas ja viimeinen kysymys koskee salaisuuksia. kerrotteko avoimesti kaikille asioitanne?
mulle siitä tulee yhtä vaikempaa enkä tiedä mistä se johtuu, mutta en pysty kertoo asioistani varsinkaan läheisilleni. ventovieraille saatan kertoa koko elämäntarinan, mutta läheisilleni kerron tuskin mitään ja tiedän sen luokkaavan, mutta en pysty asialle mitään. se on aika jännää, koska jos joku haluasi tietää musta kaiken hänen tulee käydä läpi koko kaveri, tuttu piiri, sillä jokainen titää eri asioita minusta, mutta kukaan ei tiedä kaikkea. harvemmin toistan edes asioita toista kertaa toisin kuin muut, jotka pitävät huolen että kaikki varmasti saavat tietää milloin mistäkin. en kerro edes sitä, että sain työpaikan tai yleensä suunnitelmistani.
hmmm.. välillä tuntuu kuin olisin kamala ihminen, kaksinaamainen joka sanoo yhtä mutta tekee toisin.
liian hienotunteinen. Luulen että puolet valheiden silmukoistasi on "valkoisia" pakovalheita tai totuudenkiertoa kun ei kehtaa negatiivista kantaa sanoa? Kun opettelet sanomaan
muille ei, sanot samalla itsellesi kyllä.
Eihän ole vaikeaa sanoa ei, eihän?
Ihanaa yleisystä käyttäen; teille vaaoille tuntuu olevan kovasti mieleen olla miellyttävä myös muille.
ja juuri siitä syystä on vaikea sanoa ei. Siitä taas seuraa hankaluuksia. Eikä vähiten sellaisia, joissa meitä jopa käytetään hyväksi.
Valheet todellakin on valkoisia, ei mitään rankkoja paskanpuhumisia.
Ehkä vaaka haluaa, että kaikki rakastaa sitä, siksi vaakojen pitää olla miellyttäviä kaikille. Tää ON rankkaa.
Olen miljoonat kerrat yrittänyt olla KOVA, ja sanoa isostikin EI, mutta lopulta se on vain pientä piipitystä, heikkoa vastustelua.. Olen niin ympäripuhuttavissa!
mieluummin sanon ehkä kuin ei...riippuu kuitenkin tilanteesta. joskus ei on EI, joskus kylläkin muuttuu ehkäksi
ja "valkoisia valheita".. juu. vaikka jälkeenpäin huono omatunto.. en kuitenkaan valehtele tärkeissä asioissa
omista asioista puhuminen on juuri kuin selitit, mistä lie johtuu??
nykyään EI lehtimyyjille. Opin taidon pakottamalla itseni siihen. Sitä ennen minulle tuli kuusi erilaista kallista lehteä... sisutusta ja kodinhoitoa, antiikkia, muotia, kauneutta ja terveyttä.
Nyt olen vapaa!
Muuten en ole tähän mennessä oppinut tuota EI sanaa, siksi minäkin uppoan usein yhä syvemmälle ja syvemmälle juttuihin, jotka ei vois vähempää kiinnostaa. Siitä alkaa tuska. Ja armoton valkoinen valehtelu, pitää keksiä keinoja millä kiemurrella epämiellyttävästä kuviosta ulos, pahoittamatta kenenkään mieltä... Kun sen saa tehtyä, olo tuntuu hetken vapaalta, mutta pian on uusi tilanne päällä, ellei peräti toinenkin jalka upottvassa suossa siinä sivussa elämää haittaamassa ja päiviä pimentämässä. Piileskely ja valkeiden valheiden muokkaaminen jatkuu. On masentavaa kun ei tarkalleen muista mitä tekosyitä on jaellut, no niistähän selviää uusilla tarinoilla. Jokunen yö on hurahtanut aivoriihessä. Joka kerta päätän, että vika kerta kun lupaan jollekin jotain asiassa joka ei pätkääkään kiinnosta. Hupsista vaan, ja taas sitä mentiin! Ihme homma!
Tällainen olen. Enempää ei kukaan saa tietää, oamt asiani pidän itselläni, ja vain itselläni, paitsi jos tosiaan pitkällä junamatkalla sattuu vieruskaveriksi ystävällinen ihminen, joka kertakaikkiaan ikäänkuin pakottaa minut kertomaan kaiken, jopa ottamaan luurangot kaapistani.
Mieheni valittaa, ettei musta koskaan tiedä.. niinpä niin, ei tiedäkään. Koska ei se tunne mua. Sille en kuitenkaan valehtele, ei tarvitse, koska sitä ei kiinnosta, enkä halua että sille tulee paha mieli.
sydän syrjällä luin tekstiäsi, koska olet samanlainen kuin mieheni . olisiko neuvoa miten jaksan hänen kaa.VOIMAT LOPUSSA
voin sanoa, että töitä se teettää!
Mieheni on aikansa ihmetellyt minun tuskailuani ja pari kertaa vuosia sitten selkäni takana järjestänyt mut ulos jostain systeemistä.
Mutta eihän kukaan ketään ikuisesti jaksa pelastaa.
Paras pelastus on miehesi itse! Jos hän on minun kaltaiseni, niin voit ainakin luottaa siihen, että
hän todennäköisesti kärsii omasta kiltteydestään tai heikkoudestaan kaikkein eniten, jos on näin pitkälle päässyt kuin minä.
Kun kirjoitin ton tekstini eilen, ajattelin että hitto vieköön! Nyt otan systemaattisesti itseäni niskasta kiinni, ja TIETOISESTI vastaan kaikkeen EI. Ryhdyn siis täysin päinvastaiseen toimintaan.
Haluan oikeasti nähdä, mitä siitä seuraa.
Toinen vaihtoehto on vastuun siirtäminen jollekulle toiselle. 'En nyt pysty vastaamaan tuohon, mutta kysypä siltä ja siltä'..
Varmaan miehesi on miellyttävä persoona, kiltti?
Puhu sen kanssa, tarviiko se apua omasta mielestään? Jos tarvii, niin auta, jos vaan jaksat. Toivottavasti mistään isoista, vaikeista asioista ei ole kyse?
Mulla tää on pysyny viattomissa asioissa kuitenkin.
aina kun multa kysytään mitä haluan vastaan en tiedä ja jos kysytään neuvoa, neuvon toiselle. mielipiteet annan aina positiivisessä sävyssä, vaikka tekis niin mieli sanoa suoraan nagatiiviset asiat, mutta en pysty. en myöskään pysty edes pakottamaan itseäni sanomaan ei. sen sanon ainoastaan silloin kun on todella hyvä syy johon nojata ja sen avulla kierrellen kieltäytyä. mut on sen vuokis helppoa ylipuhua asioihin mukaan joihin en millään haluaisi.
oikeesti lupailen kaikille kaikkea, vaikka en pysty niitä pitämään juuri sen takia että en pysty olla lupaamatta.
usein olen myös noloissa tilanteissa ja otan syyt niskoilleni, koska pelkään että sille oikeelle syyliselle saattaisi käydä nolosti ja muutenkin en huomauttele virheistä joita muut tekee, jos ne nolaa toisen ihmisen. tiedän joskus ois syytäkin, eihän kukaan muuten edistyis mihinkään. ja asiaa pahentaa se että muistan kaikki nolot ja kamalat tapahtumat vielä monen, monen vuoden päästä eikä ne millään unohdu. haluaisin olla itsekäs edes yhden päivän. et ei tarvitsis koko ajan ajatella onko kaikilla hyvä olla ja eihän kukaan vaan tunne itseään itsekkääksi. eihän kukaan muu ota mua ja mun tunteita huomioon.
ja mä haluaisin et joku tuntis mut perinpohjaisesti, että voisin puhua hänelle asioista, koska nyt pidän kaiken itselläni ja itken iltaisin, kun en pysty kenellekkään kertomaan tuntemuksiani.
tänään juuri tulin ajattelleksi miksi en kerro hyviä uutisia, miksi sanon että uudet vaatteni ovat vanhoja ja miksi aina vähättelen saavutuksiani ja luulen sen johtuvan siitä että muut saattaisivat saada pahoja ajatuksia, vaikka haluan että mua ihaltais en pysty antamaan heille aihetta ihailla.
niskasta kii tosiaankin me molemmat, mieheni ja mä.valkoiset valheet vaan otta koville niellä,vaik hän näkee, et on jäänyt kii, ni tarinat vaan jatkuu.KIITOS SINULLE NEUVOISTA ,PIRISTIT PVÄ:NI
Hauskaa sentään että olen ollut hyödyksi muutenkin kuin raskaasta velvoitteesta.... tiedäthän.
Niin, pysy tiukkana siippasi valheitten edessä.
Kyllä luulen että hän läksynsä oppii!
Tiedätkö, olen nyt käytännön harjoittelussa päässyt ensimmäiseen haastavaan tehtävääni!
Sanouduin irti vuosikausia harteitani painaneesta tehtävästä, tosin vain harrastukseen liittyvästä. Suhteellisen viatonta kuitenkin. Mutta säpinää se vähän aiheutti. Nyt olen huoleton sillä saralla. Sanoin ettei kiinnosta enää, eikä ole mun murheeni kuka sen homman jatkossa hoitaa. Helppoa kuin heinänteko! Sanoo vaan! Onnittelen itseäni, tosin varovaisesti, mutta orastaa se onnen polku minullekin: Kesään mennessä aion olla vapaa noin sadasta muusta turhasta lupauksesta ja velvoitteesta!
Onnea matkaan teillekin, toivoo lillasyster
Olet vielä niin nuori, minä olen jo paatunut vanha vaaka. Mutta olin juuri tuollainen nuorena.
Olen aina ollut isin ja äidin kiltti tyttö. En koskaan aiheuttanut huolta heille... Mutta jo pikkuisena oli paineita tästä kiltteydestäni. Eikä kellään ollut aavistustakaan!
Toivon että löytäisit itsellesi keinon päästä noista paineistasi, ettei koko elämäsi olisi sitä samaa kilttinä ja vaatimattomana olemista. Muuten jää liian paljon ihania asioita saavuttamatta, vaikka ne olisivat nenäsi edessä, niin annat jonkun muun viedä ne. Pää pystyyn nyt, hoppas lillasyster!
voi, ku mäkin teen juuri noin toivoen että uusi parempi tarina saa muut vakuutettua siitä että en kertoile valheita. huomaan tosiaan kun muut huomaa mun valehtelevan, mutta en siltikän myönnä totuutta.
kannustuksesta :D sitä toivon minäkin ja eiköhän se tässä pikkuhiljaa tulee opittua kantapään kautta :D
moi taas. kerroit tos tbr;lle, et olet vanha vaaka, mä olen vanha rapu ja siksi nyt kirjoittelen josko parit neuvot antaisit. vaaka mieheni valkoiset valheet on ollut sitä koko avioliiton ajan ja flirttailut ,tunteetonkin hän on mua kohtaan,siispä oletteko te vaaka ihmiset lupauksista huolimatta tollasiin em. koko loppuikänne. mä täs jo eroa kovasti harkinna, en enää jaksa. syksyyn olen antanut hänelle aikaa parantaa tapansa.hh joo..kuinkahan mones kerta johh.
Joo, ikää on yli neljäkymmnetä jonkun matkaa, ja avioliittoa takana reilut kakskyt vuotta.
Joskus ihmettelen itsekin itseäni...
Ihmettelen miten jaksan olla tuon kanssa. Näitä on vähän vaikea selittää.
Minä kun en ole koskaan luvannut miehelleni mitään, en lupaa hänelle vastakaan. Kyllä hän on aikoinaan vaatinut kaikenlaista, ollut itse tosi karkeakin minua kohtaan. Olen sitten vetäytynyt kuoreni sisään, hänen kohdallaan, kotona olen aina ns. yksin, kuuntelen kyllä mitä hän sanoo jne, mutta jotenkin kaikki menee toisesta korvasta ulos.
Minulla on paljon ystäviä, jotka eivät kyllä tiedä elämästäni yhtään mitään, korkeintaan kaikkea puutaheinää puhutaan, yleensä nyökyttelen vain, vaikka muilla on aivan samoja kokemuksia kuin minulla. Ei edes oma vanha äitini. Olen siis yksin itsenikin kanssa. Lähes. Yksi ystävä on sellainen, jolle kerron jotain, mutta hän onkin absoluuttisen luotettava. Olen jotenkin lonely rider.
Olen kyllä seurallinen, mutta vaikeuksistako puhuisin? Ei!
En siedä uteluita, en siedä kun mieheni "yrittää"
puhua suhteesta. Voin elää ja olla tässä, kun minä elän jotenkin eri maailmassa kuin hän.
Monesti olen ajatellut, miksi tässä olen. No, se johtuu suvusta, omista lapsista jotka haluaa että joulu vietetään täällä yms. Ja kun olen niin kiltti, että en halua pahaa mieltä kenellekään.
Tavallaan uhraudun.
Unohdin jo varsinaisen kysymyksesi, mutta arvaan, ettei miehesi kanssa ole helppo olla.
Tiedätkö, on paljon mahdollista, että hän on vain tyytyväinen kun sinä olet antanut tuon aikarajan.
Se helpottaa hänen päätöksiään. Hän saattaa odottaa, että sinä päätät.
Minä olisin ikionnellinen, jos mieheni ehdottaisi eroa. Minä en tee asian eteen mitään, ennenkuin toinen sen keksii.
Eihän toisaalta ole mitään järkeä jatkaa tyhjää liittoa?
Olet mun kaa saman ikäinen luulen niin.joo avioliittoa on takana pitkästi yli 20 ja kokemusta kaikesta on. Lapsethan meidän liittoa on pitännä koos näin kauan,mut nyt syksyllä viimenenkin lentää pesästä pois,ni mun on helppo tästä lähteä,tai ainakin helpompi.Mä olen yksin, vaikka kamuja kyl on ja luotettaviakin ,mut en osaa puhua ongelmistani heille.uskon ,et se ei kannata kait tarttunna miehestäni.Olet aika saman oloinen, kuin mieheni, odottaa tärkeitä päätöksiä toiselta,mut kuunteleeko niiitä, jää arvailun varaan.KIITOS PANIT AJATTELEMAAN. HYVÄÄ KEVÄÄN JATKOJA SINULLE JA PERHEELLESI.
Hyvä kun saatoin olla hyödyksi!
Ole nyt jämäkkänä päätöksesi suhteen, ja onnea elämässä sinulle! Hyvää kevään ja kesän jatkoa!