Tuntuu toisinaan, että haluat jotain, mutta teet itse sen saavuttamisen tai toteutumisen mahdottomaksi. Ja mitä enemmän haluat, sitä mahdottomammaksi...(mahdoton mamma😂 aika osuva tähän) öö ... kaiken teet. Menikö mamma metsään 🌲🌲🌲? Mutta siis olisi kiva kääntää siinä kohtaa kiskojen suuntaa sellaisella veivillä vai mikä se on, että hommat etenisi sinne minne oikeasti sydämestäsi haluat. Joo antaa tulla vaan, ei tunnu missään. Mutta sen sijaan että hyökkäät, voisit yhtä hyvin antautua. Sanon siksi että välitän. Ja sinä saat luvan uskoa sen.
Joskus harmittaa
Anonyymi
24<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kuule, voit olla ihan varma, ja rauhallisilla mielin, etten sun kanssa ole haluamassa yhtään mitään. Olet selkeästi osoittntu olevasi luokattoman huono ja surkea tyyppi. Olen jälkeesi tavannut parikin loistokaveria jotka ovat taas näyttäneet sen, ettei minun tarvitse tyytyä kaltaiseesi tampioon. Ole hyvä ja paina kaasua reippaasti, kohdallani sinulla ei ole pysähtymisoikeutta.
Oliko Kmikkeliin menijöitä? Juna meni justiinsa...
Kuulostaa tutulta tuo tapa toimia. Itsekin toimin noin eli sabotoin itseltäni mahdollisuuden kokea jotain hyvää. Kai mä oon se mamma...ri 😂👍 eli mamman tyttö siinä kohtaa, kun omat tunteet vie vauhdilla. Alkaa pelottaa, ettei hallitse omaa itseä ja elämää.
Joo, elämää ei voikaan hallita eikä aina itseäkään vaikka yrittää parhaansa. Mutta tarkoitit varmaan jotain muutakin. Jos koittaisit kuitenkin 😌 Ehkä toinen kuitenkin odottaisi sinua sumun takana kädet ojossa ja ottaisi sinut vastaan sellaisena kuin olet. Ihan ylipäätään, aina ja joka päivä. Niin jotta, sapelit nurkkaan, laskisitko? Yhden kerrallaan vaikka.
Niin, sisäisestä kontrollin tunteesta.
Laskisin minä, olen osin tehnytkin, ainakin halunnut tehdä. Tuo toisen odotus ja hyväksyntä on niin suuri haave; ajatus, että niin voisi käydä.
Olen huomannut sen ja olen siitä tosi iloinen, sinun vuoksesi, en itseni. Mun on pitänyt sanoakin siitä sulle, juuri ajattelin sitä hiljattain. Et oikeasti usko miten iloinen, onnellinen ja ylpeä olen siitä puolestasi. Jostain syystä koen että ymmärrän sua. Ja niin hullua kuin se onkin tämä mesta on osaltaan mahdollistanut sen että voin ymmärtää enemmän. Ja enhän mä sua koskaan hylkää ja aina sut hyväksyn, vaikka ei oltaisi yhdessäkään.
En tiedä, miksi kirjoitan nyt näin, mutta kun kirjoitat noin, niin siksi näin... kuin tuntisit, kuin tuntisin, kai ilmeinen sitten molemmille:
Kiitos.
Oonko mä sitten koskaan sanonut sulle täällä, että tykkään sun väljyydestä. Se on vähän huono sana kuvaamaan sitä, mitä tarkoitan, mutta sun ympärillä on paljon tilaa ja näköaloja. Sellainen raikas ja positiivinen ulottuvuus. Tykkään mielettömästi siitä, aivan ihanaa sinussa.
Halaus, olen aina sun, vaikka ei oltaisi yhdessäkään.
Lisää vauhtia vaan resiinaan sitten ja täysillä 🌲🌲🌲 jiihaa sanos länkkäri 🤠 Sinne män.
Ei palsta miehiin rakastua🎃
Hyvä kirjoitus aplta. Jaan kokemuksen kanssasi. Ristiriitaisuudet tekee tilanteen mahdottomaksi. Älä katkeroidu, koska se ei hyödytä ketään. Ehkä vain epävarmuutta ilmassa liikaa ja se sotki kuvion?
Olet erehtynyt.
Minä en halua mitään.
Juna meni jo.
Mutta samalla on sanottava, että järkeä on kiittäminen siitä, että on tehnyt oikean ratkaisun aina eli tajunnut ajatella hieman pidemmälle. Se on tärkeää, hidastaa käänteessä ja jatkaa matkaa 😌
Eli just näin se tapahtuu (jatkan vielä) eli jatkaa onnettomana... onnettomammana 🙂
sitten 😐
Ei ole katkeruutta eikä kaunaa. On vaan rakkautta ja myötätuntoa. Ja kiitollisuutta. Toivon että uskot tämänkin ja kannat tätä tunnetta muistona sydämessäsi ainiaan.
Miksi kuvittelet niin kovasti että hän haluaisi mitään sinun suhteesi?
Olet siis se mies joka jatkuvalla syötöllä halveeraa täällä sitä naista, miksi nytkin halusit sanoa että hän hyökkää ! Miksi ihmeessä ! Voihan olla että hän ei ole kioskaan hyökkäillyt mitään. Ihmettelen.
Jos olet oikeassa? Niin varmaan tiedät että: Kukaan nainen ei tässä maassa tule huolimaan miestä, joka haukkuu, halventaa, loukkaa ja sabotoi kaikin mahdollisin tavoin toista ihmistä.
Eihän siis sellaista pysty millään ymmärtämään, ei tämä nainen ainakaan.
Omalla kohdalla ja loputtomien ikävien kokemusten myötä.
En pysty ymmärtämään, en anteeksi antamaan erään miehen pahimpia tekoja.
Kaikki viittaa vakavaan ongelmaan, tämän toiminnan pohjalta.
Nämä kiusanteot kertovat sairaasta ihmisestä ei missään nimessä rakastamisesta ole kysymys.
No juuri noin itse koen hänen toimineen suhteeni. Ei toista ihmistä saa kontrolloida, halventaa, eikä vaatia muuttumaan mieleiseksi. Rakkaus kasvaa vapaudessa. Vapaudessa saat myös toisesta ihmisestä sen parhaimman itsensä esiin. Tässä on meidän kohdalla ollut mielestäni se kynnyskysymys. Toisen PITÄÄ saada olla myös oma itsensä ja tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään. Antaudu rakkaudelle.
Ja jatkan vielä. Miten voisi mistään koskaan mitään tulla, jos toinen kyttää vikojasi, eikä näe omaa osuuttaan missään? Melkoisen mahdoton yhtälö mahdottomalle mammallekin... :/
Minä sanoisin viestisi perusteella ap että taidat olla sinä joka teet asiat välillänne mahdottomiksi,
osoitat että et ole kovinkaan helposti lähestyttävä. Moittimisen tie ei vie pitkällekään.
Joskus voisi olla hyvä kääntää katse omaan itseensä ja miettiä sitäkin millainen minä itse olen, aloitus kertoi useammassa kohtaa negatiivisuutta häntä kohtaan, miten hän hyökkää ja antaa tulla vaan, ei tunnu missään. Jos koko ajan jaksaa muistuttaa toisen vioista ja pitää niitä yllä niin ei mahda tuntua kovin kivalta. Eikä sen myötä liene intoa isommin niihin haluihinkaan, minkäänlaisiin.
Halusinhan minä joskus jotakin.
Sinä vain et halunnut samaa.
Sen jälkeen en ole halunnut muuta.
Minussa on varmasti paljon vikoja.
Mutta edelleenkään en hyökkäile täällä enkä muualla.
Vaikka haluat kovasti asiasta jankuttaa.
No nyt meni metsään itselläsi ja pahasti menikin. Mamma en ole muuta kuin sinulle tuntemattomalle hetken, tämän vastauksen verran. Itse kyllä tiedostan jo selvästi että, mitä elämässä tässä ainoassa haluan. Ja se tulee toteutumaan varmasti vielä, mutta ei toisten ihmisten järjestämänä!
Onko tullut mieleesi lainkaan tämä totuus että, en halua sohvalleni ketä tahansa äijää kuorsaamaan?
Ja tässä ei ole kysymys eniten siitä että, kuka minunlaiseni huolisi!
Vaan kysymys on hyvästä, kiltistä, mutta ei mistään saamattomasta miehestä vaan oikeudenmukaisesta, fiksusta ja älykkäästä miehestä.
Joka jotain pystyisi vielä tuntemaan näin keski- ikäisenä ihmisenä. ketään rikasta
Eikä siis miehestä joka on kaikin tavoin sopimaton, ikänsä työtä tehnyt ja raskasta työtä tehnyt , siinä mittakaavassa että, ei osaa olla sieltä työ-sorvin ääreltä poissa lainkaan.
Ja tähän jatkoksi on turha yrittää, sitten tyrkyttää kenenkään rahoja - ikään kuin korvaukseksi, loppuelämän kahleisiin, helvettiin pääsemisestä. Joten sovitaanko näin että, itse päätän tästä asiasta etkä sinä tuntematon, joka turhaa yrität sanella mitään pelisääntöjä elämääni.
Voisinpa vaan halata sinua, osoittaa rakkauteni kosketuksella. Uskoisit ja saisit vastauksen kysymykseesi.