Juutalaiset odottivat messiasta, joka tulee vapauttamaan Israelin orjuuttajastaan (Roomasta), perustaa Israelin ikuisen maailmanherruuden Jerusalemin toimiessa koko maailman keskuspaikkana, ja aikaansaamaan valtakunnan jossa pahuutta ei enää ole.
Odotettiin messiasta, Daavidin sukulinjan kuningasta, joka saapuu Jerusalemiin voittajana ja voittamaan.
Kun luemme tapahtumien kulkua synoptisista evankeliumeista, opetuslapset odottivat Jeesuksen olevan se tuleva messias. Vain Pietari ymmärsi Jeesuksen messiaanisuuden, ja Jeesus vakavasti varoittikin paljastamasta sitä muille. Itse asiassa myöhemmin, Pilatuksen ainoa oleellinen kysymys olikin: oletko sinä juutalaisten kuningas - eli siis juutalaisten odottama messias, sillä juutalaisten kuninkaana esiintyminen olisi ollut Jesuksen elämässä se ainoa asia joka olisi rikos Roomaa vastaan. Mistään muusta hän ei ollut kiinnostunut.
Todisteitahan ei asiasta ollut, koska Jeesus oli kieltänyt opetuslapsia paljastamasta asiaa kenellekään.
(Toki Joh evankeliumin mukaan Jeesus juoksi ympäriinsä julistamassa messiaanisuuttaan ja teki ihmeitä vain merkiksi omasta voimastaan, mutta se fiktioteos jätettäköön omaan arvoonsa).
Opetuslapset alkoivatkin muuttua kärsimättömiksi odottaessaan Jeesuksen vihdoin nousevan valtaistuimelleen ja ajavan Rooman ulos. Tästä näkyy moniakin merkkejä. Alettiin kysellä opetuslasten hallinto-osuuksista hänen valtakunnassaan, ja sen sellaista.
Kärsimättömimmäksi osoittautui kuitenkin Juudas Iskariot. Vaikka hän oli vakuuttunut siitä että Jeesus on messiaana nouseva hallitsemaan, hän kuitenkin koki että Jeesus toimii liian hitaasti. Hän sisimmässään odotti, että Jeesus varmasti tuhoaa roomalaiset, mutta hän oli kyllästynyt elämään kädestä suuhun ja halusi päästä nauttimaan Jeesuksen vallasta nopeasti.
Siksi hän halusikin NOPEUTTAA Jeesuksen valtaannousua, ja ajatteli että antamalla Jeesus Roomalaisten ja ylipappien käsiin, Jeesus kukistaisi heidät hetkessä sen ihmeellisen vallan avulla joka hänellä oli.
Hän sopi Jeesuksen ilmiantamisesta ylipappien kanssa, ja sai 30 hopearahaa. Mutta raha ei Juudakselle ollut se iso juttu, vaan saada nähdä Jeesuksen valtaannousu nopeasti.
Oletko koskaan ajatellut, mitä Juudas itse asiassa Getsemanessa teki: MITEN hän itse asiassa "kavalsi Jeesuksen" ? Mieti. Jeesus tunnettiin ja tunnistettiin Jerusalemissa joka puolella, ei siihen Juudaksen suudelmaa tarvittu !!! Oleellinen asia on se, mitöä tekstit eivät kerro: Juudas todisti ylipapeille Jeesuksen kutsuneen itseään messiaaksi, juutalaisten kuninkaaksi ! Ja TÄMÄ oli asia josta ylipapit olivat valmiita maksamaan !
Juudas kuitenkin näki, että Jeesus ei laittanut lainkaan vastaan vangitsijoilleen ja kuulustelijoilleen, vaan joutui ristiinnaulittavaksi. Tämä oli hänelle suuri kauhistus, tajutessaan mitä hän oli tehnyt. "Minä tein synnin, kun kavalsin viattoman veren."
Faktahan oli se, että ei Jeesuksen syyttömyys ollut Juudakselle yllätys ! Kyllä hän tiesi jo ennen "kavallustaan", ettei Jeesus ollut tehnyt mitään, mistä häntä tulisi rangaista.
Juudaksen kauhistus tuli siitä että hän näki, ettei Jeesus noussutkaan roomalaisten voittajaksi, vaan alistui heille.
Juudas halusi palauttaa rahat. Huomaa, että jos Juudas olisi tehnyt kavalluksensa vain rahojen takia, hänenhän olisi pitänyt olla onnellinen liiketoimestaan ! Mutta tosiasissa, Juudas halusikin ainoastaan Jeesuksen nousevan valtaan tuona pääsiäisenä, ja nähdessään ten väärässä hän oli ollut, hän tappoi itsensä.
Juudasta on sittemmin evankeliumeissa sorsittu ja syytelty. Voittajien on helppo kirjoittaa häviäjistä. Juudasta kohtaan esitettyjen syytteiden todenperäisyys on sitten toinen juttu.
Messias, jota kukaan ei odottanut
58
<50
Vastaukset
Satuja ja tarinoita on niin monia.
Yksi on satu Jeesuksesta Jahven äpärälapsena.
Satu Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä kiehtoo joitakin lapsia. Samoin satu Jeesuksesta ja 12. karvaisesta homouteen taipuvaisesta opetuslapsesta saattaa kiehtoa joitain lapsen asteelle jääneitä pölvästejä.- Anonyymi
Mitä siihen opetuslasten homouteen tulee, niin yksi viite siitä homoudesta on se, kun Johannes nojasi Jeesuksen rintoja vasten viimeisellä yhteisellä aterialla. Saattaa nimittäin olla, että siinä samalla "rintaruokinnan" yhteydessä Johanneksella oli muutakin suussa kuin vain patonkia?
- Anonyymi
Joh 17:12. Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen.
Joh. 13:18 En minä puhu teistä kaikista: minä tiedän, ketkä olen valinnut; mutta tämän kirjoituksen piti käymän toteen: 'Joka minun leipääni syö, on nostanut kantapäänsä minua vastaan.'
Ps. 41:10 Ystävänikin, johon minä luotin, joka minun leipääni söi, nostaa kantapäänsä minua vastaan.- Anonyymi
Ap . t. 1:16 Miehet, veljet, sen raamatunsanan piti käymän toteen, jonka Pyhä Henki on Daavidin suun kautta edeltä puhunut Juudaasta, joka rupesi niiden oppaaksi, jotka ottivat kiinni Jeesuksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ap . t. 1:16 Miehet, veljet, sen raamatunsanan piti käymän toteen, jonka Pyhä Henki on Daavidin suun kautta edeltä puhunut Juudaasta, joka rupesi niiden oppaaksi, jotka ottivat kiinni Jeesuksen.
Ap 1:20. Sillä psalmien kirjassa on kirjoitettuna: 'Tulkoon hänen talonsa autioksi, älköönkä siinä asukasta olko', ja: 'Ottakoon toinen hänen kaitsijatoimensa.'
Ps. 69:26. Joutukoon heidän leiripaikkansa autioksi, älköön heidän majoissansa asukasta olko.
Ps. 109: 8 Hänen päivänsä olkoot harvat, ottakoon toinen hänen kaitsijatoimensa. Anonyymi kirjoitti:
Ap 1:20. Sillä psalmien kirjassa on kirjoitettuna: 'Tulkoon hänen talonsa autioksi, älköönkä siinä asukasta olko', ja: 'Ottakoon toinen hänen kaitsijatoimensa.'
Ps. 69:26. Joutukoon heidän leiripaikkansa autioksi, älköön heidän majoissansa asukasta olko.
Ps. 109: 8 Hänen päivänsä olkoot harvat, ottakoon toinen hänen kaitsijatoimensa.Niinpä juuri. Joh evankeliumin kirjoittamisen aikoihin, joskus 90-luvulla, Juudaksesta oli jo muodostunut varsin hirveä hirviö joka .... teki mitä ?
Niin, mitä laitonta tai väärää Juudas siis teki, suudellessaan Jeesusta poskelle ?
Joka tapauksessa, vangitsijat olisivat tunnistaneet Jeesuksen ilman Juudastakin. Ja Jeesus olisi tunnustanut olevansa Jeesus ihan ilman suudelmaakin. Joten siis aikuisen oikeesti: mitä väärää Juudas muka teki Getsemanessa, ansaitakseen sen mitä Raamatussa on hänestä juoruttu ?
Juoruthat sen kuin vain pahenivat ajan mittaan, kuten Raamatusta näemme. Ja silti kukaan ei esitä mitään oikeaa syytä, miksi hänet olisi pitänyt hyljätä.
Eikö Jeesus sitä paitsi opettanut, ettei se Poikaa vastaan rikkominen ole synti jota ei saisi anteeksi ? No miksei tätä sitten saisi - jos joku siitä jonkun synnin löytää... esivallan totteleminenhan oli kuulemma hyve ja toivottava asia, eikä synti ja pahe.
- Anonyymi
Adviss:
Juudaksen osa Raamatussa on jäänyt todennäköisesti pieneksi ajan kuluessa kun Jeesuksesta on tehty Jumalaa. Markus ei maininnut Jeesuksen Jumaluudesta sanallakaan. Juudaksen tarinaa on mahdollisesti muutettu samaan aikaan mitättömämmäksi, kun Jeesuksen hahmoa on muutettu ylevämmäksi. Miksi? Tarinankerronnallisista syistä. Juudaksen teema muodostaa vahvan kontrastin narratiivissä kun vastassa on Jeesuksen korkeimman Jumalallisen pyhyys. Muutos on suorastaan tarpeen, jotta Jeesuksen arvosta Jumalana saadaan korostettu ja mahdollisimman uskottava vaikutus. Tälläinen käänne lienee ollut aikansa jumaltaruissa tavallista. Juudas olisi mielenkiintoinen hahmo saada lukea enemmänkin. Harmi, ettei se ole mahdollista.
Samaan aikaan on tapahtunut toinenkin muutos. Mistähän johtuu, että kun evankeliumeissa mennään kohti myöhäisempiä versioita, Jeesuksen murhaan syyllistä koitetaan vaihtaa. Varhaisimmassa evankeliumissa on hyvin selvää, että Rooman vallan edustaja tuomitsi Jeesuksen mutta kun päästään Johanneksen evankeliumiin, yht'äkkiä murhaajina pidetäänkin juutalaisia. On täysin selvää kuka antoi ristiinnaulitsemiskäskyn ja mitä ristille kirjoitetussa kyltissä luki. Miksi siis juutalaisista tehtiin syyllisiä? Liittyykö tämä jotenkin kristinuskon juutalaisia kohtaan muodostamasta vainoamisesta? Vainosivatko uuskristityt juutalaisia jo 70 vuotta Jeesuksen kuolema jälkeen? Ainakin 100-luvun alussa on jotain merkkejä siitä."Tälläinen käänne lienee ollut aikansa jumaltaruissa tavallista. Juudas olisi mielenkiintoinen hahmo saada lukea enemmänkin. Harmi, ettei se ole mahdollista. "
Jos haluat todella erilaisen - joskin varsin fiktiivisen - kuvan Juudaksesta ja hänen luonteestaan, kannattaa lukea gnostilainen Juudaksen evankeliumi (, Tuomaan evankeliumi yms.)
https://www.gnosis.fi/@Bin/151971/Juudaksen evankeliumi.pdf
Oleellistahan tässä on se, että opetuslapset olivat käytännössä ne, jotka ilmoittivat nähneensä Jeesuksen ylösnousseena, kun taas opetuslasten auktoriteetin vastustajien keskuudessa jeesuksen elämän ja kuoleman muille mahdollisille "merkityksille" oltiin varsin avoimia.
Juudaksen itsemurhasta voidaan päätellä, että hän ahdistui ja katui tekoaan. Voitaisiin sanoa, että Juudas oli ensimmäinen Jeesuksen asian tähden ja herransa kanssa kuollut marttyyri. Tosin kuolema tapahtui oman käden kautta, mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista.
Kerrotaan, että saatana meni Juudakseen ennen kavaltamista. Näin ollen kavallus olisi tapahtunut henkivaltojen painostuksesta, josta toivuttuaan Juudas katui tekoaan ja epätoivoisena riisti hengen itseltään.
Oli miten oli, Juudas toiminnallaan tosiasiassa palveli Jumalan pelastussuunnitelmaa. Jeesuksen väkivaltainen kuolema oli välttämätöntä ihmisten syntien tähden. Näin Jumala sai pahasta tulemaan hyvää.- Anonyymi
Vaikka Juudas oli Jeesuksen lähimmän piirin jäsen, hän ei kyennyt ottamaan todesta Jeesuksen useammankin kerran toistamia sanoja, että "minun valtani ei ole tästä maailmasta." Juudas eli jaetulla mielellä ja toinen jalka oli koko ajan politiikan puolella.

Niin voisi äkkiä ainakin kuvitella.
Mutta politiikka on yksi asia, valta on joskus toinen asia.
Juudas varmastikin halusi jopa molempia, mutta ennen kaikkea Juudakselle tuntui olevan avainkysymyksenä kärsimättömyys.
Elää nyt kädestä suuhun, kun oli uskoa siihen, että nyt oli käsillä elämän tilaisuus joka oli aivan käsillä, kunhan se Jeesus vain nyt viimein honaisi että nyt on oikea aika iskeä ?
Toisaalta voisi kysyä: kenelle ihmisistä ajatus sekä vallasta että rikkaudesta olisi luotaantyöntävä ???
- Anonyymi
"Jeesuksen väkivaltainen kuolema oli välttämätöntä ihmisten syntien tähden."
Näin väittää pahasti mieleltään sairas väkivaltaan taipumuksen omaava luuseri.Toisen tyyppisiä ovat ne ihmiset, jotka väkivaltaan turvautuvat. Kun Pilatus kysyi mitä hänen tulisi Jeesukselle tehdä, väkijoukko huusi melkein yhteen ääneen: "Ristiinnaulitse, Ristiinnaulitse!
Ristinpuuta kantavan Jeesuksen sylkemisesta ja ristiinnaulitsemisesta ei tarvitse yksin juutalaista väkijoukkoa syyttää, koska ihmisen mieli on yhtä paha tänäkin päivänä. Jeesukseen uskovia nimitellään sairaiksi ja enemmän ymmärretään rikollisia. Jos joku olisi yhtä synnitön ja pyhä kuin Jeesus, hän saisi saman kohtelun suomalaisilta.Petri.Helsinki kirjoitti:
Toisen tyyppisiä ovat ne ihmiset, jotka väkivaltaan turvautuvat. Kun Pilatus kysyi mitä hänen tulisi Jeesukselle tehdä, väkijoukko huusi melkein yhteen ääneen: "Ristiinnaulitse, Ristiinnaulitse!
Ristinpuuta kantavan Jeesuksen sylkemisesta ja ristiinnaulitsemisesta ei tarvitse yksin juutalaista väkijoukkoa syyttää, koska ihmisen mieli on yhtä paha tänäkin päivänä. Jeesukseen uskovia nimitellään sairaiksi ja enemmän ymmärretään rikollisia. Jos joku olisi yhtä synnitön ja pyhä kuin Jeesus, hän saisi saman kohtelun suomalaisilta."Kun Pilatus kysyi mitä hänen tulisi Jeesukselle tehdä, väkijoukko huusi melkein yhteen ääneen: "Ristiinnaulitse, Ristiinnaulitse!"
Läpi UT:n eri kirjoitusten - niitä aseteltaessa aikajanalle - on nähtävissä se miten kristityt yhä enenevästi tekivät pesäeroa juutalaisiin. Tähän toki vaikuttivat myös yhteiskunnalliset tapahtumat; juutalaisten ja kristittyjen vainot yms.
Toinen vastaava aikajanalla taphtunut trendi on entistä myönteisempi suhtautuminen roomalaisiin. Sehän näkyy myös hyvin selkeästi jo evankeliumeissa. Joh tekstissä kaikki oli juutalaisten syytä, ja Pilatus "yritti tehdä kaikkensa" jotta Jeesusta ei ristiinnaulittaisi...
Sillee se historian tapahtumaketju "muuttui" muutamassa vuosikymmenessä... saati sitten tulevina vuosisatoina... on se ihme kun tulevaisuus muuttaa myös historiaa...
- Anonyymi
1Kor.15:47 Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta. 1Kor.15:47 Biblia (1776) Ensimäinen ihminen on maasta ja maallinen, toinen ihminen on itse Herra taivaasta. Kirjoitetaan: Ensimmäinen. Joh.3:13. 31. Sananl.30:4
- Anonyymi
Luuk.14:27 Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, ei se voi olla minun opetuslapseni. Joh.19:17 Ja kantaen itse omaa ristiänsä hän meni ulos niin sanotulle Pääkallonpaikalle, jota kutsutaan hebreankielellä Golgataksi. Ei jaksanut Jeesustaan, omaa ristiä kantaa. Matt.27:32. Mark.15:21
Kun messias, jota kukaan ei odottanut, kuoli, opetuslapset olivat surun murtamia ja hämillään.
Joitakin viikkoja myöhemmin Jerusalemissa kiersi tarina, jonka mukaan samaiset opetuslapset - tai ainakin sa heistä, olisi nähnyt Jeesuksen ylösnousseena.
Tuohon aikaan uskottiin, että oli monia jumaluuden tasoja, ja ihmiset jotka olivat poikkeuksellisen erikoisen hyviä, heräsivät henkiin ja heistä tuli alemman tason jumalia. Kuten nyt vaikka Romulus, tai Rooman keisarit, jotka julistettiin kuolemansa jälkeen jumaliksi,
Tästähän on vain poronkusema siihen, että Jeesusta alettiin uskoa jumalaksi... siis jonkinasteiseksi jumalolennoksi. Pari vuosisataa sen jälkeen kuollut mies ylennettiin iankaikkiseksi jumalaksi katolisten isien toimesta.
Niin se vaan historia muuttuu ajan saatossa.- Anonyymi
"Tästähän on vain poronkusema siihen, että Jeesusta alettiin uskoa jumalaksi... siis jonkinasteiseksi jumalolennoksi. Pari vuosisataa sen jälkeen kuollut mies ylennettiin iankaikkiseksi jumalaksi katolisten isien toimesta."
Raamatun valossa Jeesus ei voinut olla sen enempää tosi ihminen kuin tosi Jumalakaan.
Vai montako sellaista tosi ihmistä te tiedätte, jolla olisi vain yksi ihmisvanhempi?
Ja voiko Jumalalla olla vanhempana ihminen? No löytyy sellaisia varmaan jostakin, kuten esim Pohjois-Koreasta. - Anonyymi
Adviss:
Ehkä opetuslapset mutta eivät kuitenkaan kaikki Jeesuksen seuraajat. Vaikka opetuslapset eivät tajunneetkaan Jeesuksen olevan messias ja kuolevan lähipäivinä, yksi nainen tajusi (Luuk 7 ja Joh 11, 12). Hän voiteli Jeesuksen jalat, niin kuin tehtiin aikanaan kuoleville. Kun tiedettiin, että joku ystävä tai tuttu tulisi kuolemaan, otettiin suvussa peritty tai ainakin pitkään säilytetty, kalliina ja arvokkaana säilytetty tuoksuva öljy, joka oli vahalla suljettu pieneen savikannuun, rikottiin kannun vahatulppa ja naisten tehtävänä oli voidella tuleva kuoleva tällä öljyllä. Tällä teollaan Maria osoitti ymmärtävänsä Jeesuksen tulevan kohtalon. HÄN tiesi Jeesuksen olevan voideltu.
Miksi jokin näin merkittävä asia olisi kerrottu naisen suorittamaksi tuohon aikaan? Uskon, että vain siksi, että Maria todella tiesi, mitä teki. Anonyymi kirjoitti:
Adviss:
Ehkä opetuslapset mutta eivät kuitenkaan kaikki Jeesuksen seuraajat. Vaikka opetuslapset eivät tajunneetkaan Jeesuksen olevan messias ja kuolevan lähipäivinä, yksi nainen tajusi (Luuk 7 ja Joh 11, 12). Hän voiteli Jeesuksen jalat, niin kuin tehtiin aikanaan kuoleville. Kun tiedettiin, että joku ystävä tai tuttu tulisi kuolemaan, otettiin suvussa peritty tai ainakin pitkään säilytetty, kalliina ja arvokkaana säilytetty tuoksuva öljy, joka oli vahalla suljettu pieneen savikannuun, rikottiin kannun vahatulppa ja naisten tehtävänä oli voidella tuleva kuoleva tällä öljyllä. Tällä teollaan Maria osoitti ymmärtävänsä Jeesuksen tulevan kohtalon. HÄN tiesi Jeesuksen olevan voideltu.
Miksi jokin näin merkittävä asia olisi kerrottu naisen suorittamaksi tuohon aikaan? Uskon, että vain siksi, että Maria todella tiesi, mitä teki.Jospa se ei ollutkaan Maria, vaan kenties Anna tai Katariina, joka ne jalat kuitenkin voiteli ?
- Anonyymi
Exap kirjoitti:
Jospa se ei ollutkaan Maria, vaan kenties Anna tai Katariina, joka ne jalat kuitenkin voiteli ?
Luuk.2:26 Ja Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei hän ollut näkevä kuolemaa ennenkuin oli nähnyt Herran Voidellun. 4Moos.35:25. 2Sam.1:14. 1:16
- Anonyymi
Ps.8:6 Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal'olennon.........Sananl.8:22. Hebr.2:7,9. Ja Jumalalla on kuolemattomuus. 1Tim.6:16
- Anonyymi
Monia ihmisiä kutsuttiin Raamatun aikoihin Jumaliksi. Siksi pitää katsoa asiayhteydestä, millaisesta jumala-nimityksestä on kyse. Ja kun näin tehdään, ei alkuteksti tue Jeesuksen Jumaluutta lainkaan. Tämä tiedetään myös historiantutkimuksesta. Useat tutkijat ovat sataprosenttisen varmoja siitä, etteivät opetuslapset tunteneet Jeesusta Jumalana vaan ihmisenä ja Jumalahuijauksessa onkin kyse noin 200-400 lukujen kirkkoisien satusetäilystä.
Myöskään heprealaisen kulttuurin ja raamatuntutkimus ei tunne Jeesusta Vanhan testamentin puolelta muutoin kuin ennustuksista. Vanhan testamentin israelilaisille oli täysin selvää, että on vain yksi Jumala: Isä Jumala, joka oli Luoja, jota he eivät tosin tunteneet Isänä silloin. Ei siis tunnettu lainkaan kolmiyhteistä kristittyjen Jumalaa.
Kuka jotakin muuta väittää, ei tunne Raamatun ajan kulttuuria ja historiaa. Anonyymi kirjoitti:
Monia ihmisiä kutsuttiin Raamatun aikoihin Jumaliksi. Siksi pitää katsoa asiayhteydestä, millaisesta jumala-nimityksestä on kyse. Ja kun näin tehdään, ei alkuteksti tue Jeesuksen Jumaluutta lainkaan. Tämä tiedetään myös historiantutkimuksesta. Useat tutkijat ovat sataprosenttisen varmoja siitä, etteivät opetuslapset tunteneet Jeesusta Jumalana vaan ihmisenä ja Jumalahuijauksessa onkin kyse noin 200-400 lukujen kirkkoisien satusetäilystä.
Myöskään heprealaisen kulttuurin ja raamatuntutkimus ei tunne Jeesusta Vanhan testamentin puolelta muutoin kuin ennustuksista. Vanhan testamentin israelilaisille oli täysin selvää, että on vain yksi Jumala: Isä Jumala, joka oli Luoja, jota he eivät tosin tunteneet Isänä silloin. Ei siis tunnettu lainkaan kolmiyhteistä kristittyjen Jumalaa.
Kuka jotakin muuta väittää, ei tunne Raamatun ajan kulttuuria ja historiaa.Kirjoitat sen verran asiallisesti, että olisi hauska jotenkin tunnistaa sinut Anonyymien joukosta.
Voisitko harkita viestien alle- tai yllekirjoittamista jollakin sopivalla nimimerkillä?- Anonyymi
v.aari kirjoitti:
Kirjoitat sen verran asiallisesti, että olisi hauska jotenkin tunnistaa sinut Anonyymien joukosta.
Voisitko harkita viestien alle- tai yllekirjoittamista jollakin sopivalla nimimerkillä?Hups, unohtui laittaa nimimerkki: Adviss
Anonyymi kirjoitti:
Hups, unohtui laittaa nimimerkki: Adviss
Olisihan tuo pitänyt arvata. Kiitos.
Anonyymi kirjoitti:
Monia ihmisiä kutsuttiin Raamatun aikoihin Jumaliksi. Siksi pitää katsoa asiayhteydestä, millaisesta jumala-nimityksestä on kyse. Ja kun näin tehdään, ei alkuteksti tue Jeesuksen Jumaluutta lainkaan. Tämä tiedetään myös historiantutkimuksesta. Useat tutkijat ovat sataprosenttisen varmoja siitä, etteivät opetuslapset tunteneet Jeesusta Jumalana vaan ihmisenä ja Jumalahuijauksessa onkin kyse noin 200-400 lukujen kirkkoisien satusetäilystä.
Myöskään heprealaisen kulttuurin ja raamatuntutkimus ei tunne Jeesusta Vanhan testamentin puolelta muutoin kuin ennustuksista. Vanhan testamentin israelilaisille oli täysin selvää, että on vain yksi Jumala: Isä Jumala, joka oli Luoja, jota he eivät tosin tunteneet Isänä silloin. Ei siis tunnettu lainkaan kolmiyhteistä kristittyjen Jumalaa.
Kuka jotakin muuta väittää, ei tunne Raamatun ajan kulttuuria ja historiaa."Useat tutkijat ovat sataprosenttisen varmoja siitä, etteivät opetuslapset tunteneet Jeesusta Jumalana vaan ihmisenä ja Jumalahuijauksessa onkin kyse noin 200-400 lukujen kirkkoisien satusetäilystä. "
Itse asiassa, riittää kun lukee UT:n tekstejä ja mitä eri henkilöt Jeesuksesta sanovat - poikkeuksena toki Joh teksti, joka kirjoitettiin pääosin tukemaan uusia oppeja, kuten Jeesusta pääsiäiskaritsana tai Jeesusta jumalana.
Mm. Paavali lähes joka kirjeensä tervehdyksessä puhuu ensin Isästä Jumalasta, ja toisaalta erikseen herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Paavali piti Jeesusta ihmisenä, jonka Jumala on herättäny ja korottanut pojakseen.Exap kirjoitti:
"Useat tutkijat ovat sataprosenttisen varmoja siitä, etteivät opetuslapset tunteneet Jeesusta Jumalana vaan ihmisenä ja Jumalahuijauksessa onkin kyse noin 200-400 lukujen kirkkoisien satusetäilystä. "
Itse asiassa, riittää kun lukee UT:n tekstejä ja mitä eri henkilöt Jeesuksesta sanovat - poikkeuksena toki Joh teksti, joka kirjoitettiin pääosin tukemaan uusia oppeja, kuten Jeesusta pääsiäiskaritsana tai Jeesusta jumalana.
Mm. Paavali lähes joka kirjeensä tervehdyksessä puhuu ensin Isästä Jumalasta, ja toisaalta erikseen herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Paavali piti Jeesusta ihmisenä, jonka Jumala on herättäny ja korottanut pojakseen.Myös Paavali opettaa selkeästi, että Jeesus on Jumala, mutta Jeesus ei ole kuitenkaan Isä. Kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa, häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt rakkaan Poikansa valtakuntaan. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksi saaminen, ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen luomakuntaa. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. Kol. 1:12-18. Paavali ei voisi asiaa vakuuttavammin ilmaista. Paavalin kirjoituksissa kuvaillaan kuin Kristus olisi painovoima, joka pitää maailmankaikkeuden kasassa.
Ja se on julkisesti suuri jumalisuuden salaisuus, että Jumala on ilmoitettu lihassa, vanhurskautettu hengessä, nähty enkeleiltä, saarnattu pakanoille, uskottu maailmassa ja otettu ylös kunniaan (1. Tim. 3:16). Jumalan enkelitkin taivaassa tunnustavat Jeesuksen Jumaluuden. Jeesuksessa on jumaluuden koko täyteys (Kol. 2:9).Petri.Helsinki kirjoitti:
Myös Paavali opettaa selkeästi, että Jeesus on Jumala, mutta Jeesus ei ole kuitenkaan Isä. Kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa, häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt rakkaan Poikansa valtakuntaan. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksi saaminen, ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen luomakuntaa. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. Kol. 1:12-18. Paavali ei voisi asiaa vakuuttavammin ilmaista. Paavalin kirjoituksissa kuvaillaan kuin Kristus olisi painovoima, joka pitää maailmankaikkeuden kasassa.
Ja se on julkisesti suuri jumalisuuden salaisuus, että Jumala on ilmoitettu lihassa, vanhurskautettu hengessä, nähty enkeleiltä, saarnattu pakanoille, uskottu maailmassa ja otettu ylös kunniaan (1. Tim. 3:16). Jumalan enkelitkin taivaassa tunnustavat Jeesuksen Jumaluuden. Jeesuksessa on jumaluuden koko täyteys (Kol. 2:9).Muuten hyvä, mutta Paavali ei kirjoittanut Kol eikä Tim kirjeitä, joten kyse ei ole Paavalin mielipiteestä.
Sorry, Petri.Exap kirjoitti:
Muuten hyvä, mutta Paavali ei kirjoittanut Kol eikä Tim kirjeitä, joten kyse ei ole Paavalin mielipiteestä.
Sorry, Petri.Kol ja Tim kirjeet alkavat Paavalin alkutervehdyksestä. Ymmärrän toki, että kiistät näidenkin kirjeiden alkuperän, jotta tarkoitusperäsi toteutuu. Turha minun on sitten muitakaan Raamatun kirjeitä/kirjoja lainata Kristuksen valtaistuimesta ym. kun saman tien kiistät ne ihmisten jälkeenpäin keksiminä. Voikaa hyvin.
Petri.Helsinki kirjoitti:
Kol ja Tim kirjeet alkavat Paavalin alkutervehdyksestä. Ymmärrän toki, että kiistät näidenkin kirjeiden alkuperän, jotta tarkoitusperäsi toteutuu. Turha minun on sitten muitakaan Raamatun kirjeitä/kirjoja lainata Kristuksen valtaistuimesta ym. kun saman tien kiistät ne ihmisten jälkeenpäin keksiminä. Voikaa hyvin.
Mutta kuten varmasti huomaat, Paavalia plagioivan kirjoittajan alkutervehdyskin eroaa Paavalin tyylistä.
Enkä suinkaan kiistä mitä tahansa kirjettä. Room, 1-2Kor, Fil, Filemon, 1 Tess ja Gal ovat Paavalin kirjoittamia. Tämä on ihan yleisesti tunnustettu asia, ei minun keksintöäni.
Juutalaisuus oli kultaa, josta Kristus , Messias tuli erottamaan kuonaa eli pronssia erkanevaksi ja erottautumaan temppelistä ja menemään pakanain keskuuteen, jonne kuuluivatkin.
Siinä hän onnistui ehkä jossain määrin tai sitten epäonnistui? Sitä en tiedä. Sen vain tiedän, että kun 1996 kävin itse henkilökohtaisesti rukousmatkalla Israelissa olivat juutalaiset henkilöt siellä mielestäni paljon ansioituneempia kuin kristityt ovat. He olivat ystävällisiä ja siunaavia ja varoittelivat meressä uimisen vaaroista ja kaikin puolin näyttivät ulospäin kullalta verrattuna kristilliseen pronssiin. Kyllä ehkä osittain myös Kristuksen ansiosta juutalaiset ovat säilyttäneet asemansa kullan arvoisina ja puhtaina."Messias tuli erottamaan kuonaa eli pronssia ..."
Mielestäsi pronssi on siis kuonaa ?
Mielenkiintoinen näkemys. Mistä olet sellaista päähäsi saanut ?
- Anonyymi
Olet oikeassa
Jeesus ei ollut juutalaisten odottama messias, mutta Jeesuksen tarina kaikkine ihmeineen meni Paavalin myymänä Rooman valtakunnan markkinoilla kaupaksi oikein hyvin.
Paavalin jälkeen syntyikin sitten tyhjiö. Paavali oli lähes ainut joka oli saarnannut Jeesuksesta sitä "ainoaa oikeaa" tietoa, ja kuten esim. Gal kirjeestä havaitsemme, Jerusalemin seurakunnan edustajat olivat vaatineet pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja.
Paavali oli selkeä "sankarisaarnaaja", etenkin kun hän itse oli voimakkaasti julistanut saaneensa sanomansa suoraan Jeesukselta, eikä Jerusalemin opetuslapsilta. Mutta kun hän kuoli, ei jäänyt oikein mitään.
Mikä ratkaisuksi syntyneeseen tyhjiöön ja uskottavuuskriisiin, joka Paavalin kuoltua syntyi ?
Kristityt itsekin halusivat kirjoittaa omia "pyhiä tekstejä" Jeesuksesta, kuten juutalaisillakin oli omansa. Näitä voitaisiin sitten pitää lähtökohtina uskonelämälle.
Vastaukseksi tarpeeseen joku kirjoitti tarinan Jeesuksen elämän tapahtumista. Tämä tunnetaan nykyisin Mark evankeliumina, vaikka sitä ei kirjoittanutkaan kukaan jokaolisi itsensä markukseksi nimennyt. Itse asiassa, vasta Irenaeus liki vuosisata myöhemmin aloik einsi kerran nimittää tätä tekstiä mark evankeliumiksi, sanoin myös Matt, Luuk ja Joh tekstit saivat oman fiktiivisen muka-kirjoittajansa.
Mark teksti palveli pitkään, mutta kaivattiin lisää. Parin vuosikymmenen sisään tuli kaksi muutakin, jotka käyttivät uutta lähdettä, ns. Q-lähdettä kirjoitustensa lisälähteenä. Nämä ottivat Mark tekstistä suuren osan, mutta lisäsivät siihen Q-lähteen tekstiä, kumpikin omalla tavallaan. Näissä teksteissä Jeesuksen asemaa nostettiin tavallisesta ihmisestä peräti Jumalan siittämäöksi pojaksi, koska sillä saatiin vastattua kristikunnan ja pakanoiden haasteeseen siitä että tuo Jeesus olisi todellakin riittävän vaikutusvaltainen yksilö Jumal-hierarkiassa, jotta häneen kannattaisi laittaa toivonsa.
Vuosikymmen-pari myöhemmin sitten haluttiin räjäyttää pankki, ja nostaa Jeesuksen asema jostakin aiemmin olemassaolleesta peräti koko maailman luojaksi, iankaikkiseksi Jumalaksi. Tämä oli toki hienoa propagandaa, mutta meni sen verran jo ylimarkkinoinnin puolell, että vasta vuosisata myöhemmin tuon tekstin sanoma alkoi iskeä läpi ja ajatus Jeesuksen olemisesta iankaikkinen Jumala ja luoja alkoi edetä, kunnes pari vuosisataa myöhemmin, neljännellä vuosisadalla, Jeesus julistettiin iankaikkisesti olemassa olleeksi ja olevaksi Jumalaksi, Isän ja PH:n rinnalla.
Nyt oltiin kuitenkin jo niin kaukana alkuperäisistä teksteistä, ettei evankeliumeista (yhdestäkään noin neljästäkymmenestä) löytynyt pohjaa kyseiselle utopialle.
Niinpä se julistettiin "mysteeriksi, jota ei voi järjellä ymmärtää". No, sitä se onkin, koska Raamattua lukemalla siihen lopputulokseen ei ikinä pääsisi...
Messias, jota kukaan ei odottanut, oli aluksi messias joka ei ollut kuten odotettu messias, sitten tuo messias ei ollut kuten ennustettu, kunnes viimein tuo messias ei ollut enää lähelläkään ennustettua messiasta, vaan itse taivaan jumala.
Ihan metsään siis meni. Mutta katolisten isien luoma uskonto on hyvin porskuttanut, ihan siinä kuin Islamkin.- Anonyymi
Valheesi on sinun oman pääsi tuotosta.
Anonyymi kirjoitti:
Valheesi on sinun oman pääsi tuotosta.
Niin, minkä nyt siis sitten aiot osoittaa valheeksi ? Tuossa yllä on vain tyhjänpäiväinen kommenttisi.
- Anonyymi
Uskonnot on aina kanonisoitu ja hierarkioitu (keksin sanan juuri), kun sen alussa kannattajilleen lupaamat asiat ovat menneet perseelleen.
Eli alussa on sekava joukko tosiuskovia, ja heillä ei ole hierararkiaa eikä virallisia pyhiä kirjoituksiakaan. Heillä on vain kova usko.
Kun väki vähenee ja usko alkaa horjua, tarvitaan tiukempia otteita. Sitten opit kanonisoidaan ja luodaan järjestelmä ylläpitämään "oikeaa uskoa".
T: Tonttu Toljanteri Anonyymi kirjoitti:

T: Tonttu ToljanteriNo mutta näin se juuri meni. Uusilla termeillä tai ilman.
Tervehdys ja varoituksen sana!
Joukkoonne on luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen. Nämä saastuttavat ruumiinsa, halveksivat Herraa ja hänen valtaansa ja herjaavat henkivaltoja. Nämä ihmiset herjaavat sitä, mitä eivät tunne, ja sillä, minkä he luonnostaan, järjettömien eläinten tavoin tuntevat, he saattavat itsensä turmioon.
Rakkaat ystävät! Muistakaa mitä Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat ennalta puhuneet. Hehän sanoivat teille, että lopun aikana tulee pilkkaajia, jotka elävät jumalattomien himojensa vallassa. Nämä luokittelevat ihmisiä, vaikka itse ovat ajatuksiltaan maallisia, Henkeä vailla.
Terveisin Juudas, Jeesuksen Kristuksen palvelija
(ei Iskariot)- Anonyymi
Höpsis. Sinun jumalasi on satuolento ja pyhät kirjoituksesi kokoelma myyttejä ja legendoja.
Jumalasi on sinut jo pettänyt ja siitä ovat mahtavana todisteena kuluneet 2000 vuotta, joiden aikana jumalasi on taidokkaasti ollut hiljaa ja pysynyt piilossaan. Hän on jostain syystä tuona aikana puhunut vain muutamalla epileptilolle, patologiselle varkaalle ja huijarille. Mistähän johtuisi?
Sinun lopun aikasi tulevat kestämään siihen hetkeen saakka kun aurinko sammuu ja siihen menee vielä muutama miljardi vuotta. Silloinkaan ponneton jumalasi ei tänne pääse vaan hän repii epätoivoisesti pikaliimalla lähtötelineisiin liimattuja piikkareitaan irti, kuten tälläkin hetkellä.
T: Tonttu Toljanteri - Anonyymi
Adviss:
Mitenkäs tämä liittyi aloitukseen?
Muuten Exapin tiedot Uuden testamentin historiasta ovat raamatuntutkimukseen perustuvia ja suurin osa tutkijoista on tämän Exapin esittämän historian takana. Exapin esiin tuoma historia on helppoa ymmärtää ja sen perusteella Jumala on loogisesti ymmärrettävissä niin, että lapsikin hänet ymmärtää. Ei tarvita mitään mysteereitä, joita ei voi järjellä selittää eikä ymmärtää. On vain helppotajuinen Raamatun historia, joka perustuu Raamattuun. Raamatun historia, jonka opetuslapsetkin tunnistaisivat omakseen ja sellaiseksi, jota hekin aikanaan saarnasivat.
Ihminen ei kykene ymmärtämään Jumalan olemusta muutoin kuin tuntemaan hänen luonteensa Jeesuksen kautta. Jokainen voi perehtyä Raamatun historiaan, mutta vain harvat ymmärtävät tekstejä hengellisesti. Tämä ihmisjärkeily ja hengellinen likinäköisyys paistoi edeltävistä kirjoituksista, joten muutama sana Juudaksen kirjeestä olivat paikallaan. Pyhän Hengen johdatus Raamatun tekstien syntyyn sivuutettiin kokonaan. Raamatun tekstit eivät kunnolla aukea tämän maailman viisaille. Uskon, että Pyhä Henki voi antaa lapsenmieliselle uskovalle enemmän yhdessä minuutissa, kuin että tämä olisi käynyt koko ikänsä yliopistoja.
Jo pian 2000 vuotta ovat Jeesuksen opetuslapset uskoneet ja tunnustaneet Jeesuksen sekä tosi Jumalaksi että tosi ihmiseksi. Perusteksti tälle uskolle on Fil. 2:6-11. Ellet usko, että Jeesus on Jumala, niin sinä uskot, että joku pienempi kuin Jumala on sinun pelastajasi. Jeesuksen jumaluuden vähättely hiipii kaikkialle ja valtavan viettelevillä tavoilla, esim New Age ja ansioituneet tieteen harjoittajat. Se Henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta. Se on antikristuksen Henki, joka on jo maailmassa.- Anonyymi
"Jo pian 2000 vuotta ovat Jeesuksen opetuslapset uskoneet ja tunnustaneet Jeesuksen sekä tosi Jumalaksi että tosi ihmiseksi."
Me ollaan Jeesuksen kanssa samanlaisia tosi-ihmisiä. Mullakaan ei ole maallista isää, vaan Jumala on siittäny mut.
Siinä on ihmettelemistä lääkäreillä, kun siellä DNA ketjussa ei ole kuin äidiltä perityt geenit ja isän geenien kohdalla on jotain tähtipölyä tai vastaavaa...eivät ole nimeä keksineet vielä ilmiölle, mutta pyhä henkihän se siellä ketjussa on... "Jo pian 2000 vuotta ovat Jeesuksen opetuslapset uskoneet ja tunnustaneet Jeesuksen sekä tosi Jumalaksi että tosi ihmiseksi. Perusteksti tälle uskolle on Fil. 2:6-11."
No, ensinnäkin tässä ei millään muotoa sanottu Jeesusta Jumalaksi. Ei ennen eikä jälkeen sen, kun Jumala hänet korotti.
Toiseksi, tämä teksti poikkeaa täysin Paavalin tyylistä, se käyttää muodosta sanaa morpho jota ei käytetä muualla tämän lisäksi kuin Mark 16:12:ssa, joka tunnetusti on osa kauan myöhemmin katolisten isien tekemää lisäystä (16:9-20) Mark tekstiin.
Kukaan muu ei siis käyttänyt koko UT:ssa tuota sanaa, ennen kuin sellainen kauan myöhemmin sinne lisäiltiin.
Joten koko ilmaisun (morpho) merkitystä ei voi tulkita/kääntää ilmaisun itsensä pohjalta huomioimatta Paavalin muuta tuotantoa. Ja kaikesta Paavalin opetuksesta käy selkeästi ilmi ettei hän usko Jeesuksen olleen tai olevan Jumala, vaan ihminen jonka Jumala korotti ottopojakseen.- Anonyymi
Adviss:
Henki antaa myös viisautta. Se jopa antaa ymmärrystä keskustelupalstan käyttämiseen niin, että kirjoitetut vastaukset ilmestyvät oikeille paikoilleen siinä keskustelussa, jota ne kommentoivat eikä koko ketjun loppuun sinne, missä niiden asiayhteyttä aiempiin kommentteihin on vaikeampi havaita.
Henki antaa myös viisautta heille, jotka erityisesti sitä hakevat. Vaikkapa heille, jotka tutkivat Raamatun historiaa. Jumala ei katso henkilöön, niin kuin yrität rivien välissä väittää.
Katolisen kirkon opit ovat sokaisseet nykykristikunnan silmät adventisteja myöten näkemästä sitä totuutta, mitä Jeesus opetti. Jos haluaa olla siinä alkuperäisessä uskossa, jota Jeesus opetti, on luettava Raamattua, eikä silloin pidä kuunnella kirkkokuntien opetuksia. Jeesus ei koskaan puhu itsestään Jumalana. Hän ei koskaan puhu Pyhästä hengestä Jumalana. Kukaan ei koskaan Raamatussa rukoile Jeesusta eikä Pyhää henkeä niin kuin Jumalaa rukoillaan. Päin vastoin! Jeesus, ihminen, antoi ohjeen miten rukoillaan Jumalaa, joka on YKSI. Jeesus itsekin rukoili vain Jumalaa, joka on yksi.
Kristillisen koneistonsa aivopesemälle uskovaiselle on myös opetettu, että silloin kun jokin opetus on hänen lahkonsa opetusta vastaan, sillä ei ole Pyhän hengen johdatusta. He puhuvat ihmisjärkeilystä ja hengellisestä likinäköisyydestä. Näitä sanoja heitä on opetettu käyttämään ja ne ovat kauhistus heille itselleen. Näin he yrittävät vähätellä muiden sanomaa mutta samalla kun he tulevat tuominneeksi toisenlaisen opetuksen antajan, tulevat he myöskin osallisiksi itse antamastaan tuomiostaan. Sanomalla, että "Raamatun tekstit eivät aukea tämän maailman viisaille", he ylentävät itsensä johonkin maagiseen joukkoon, joilla vain voi olla oikeus selittää Raamattua niin kuin he parhaakseen näkevät. Tällainen opetus vielä vahvistaa heidän aiempaa vähättelyään, jolla he yrittävät saada sanoman antajan luotettavuuden kyseenalaisiksi. Nämä ovat tarkasti suunniteltuja lauseita suoraan kirkkokuntien valtakoneistojen ytimistä. He käyttävät niitä viattomasti opettaaksensa harhateillä olevia valtakoneistonsa pelon alle. He käyttävät kirkon valtaa kirkon puolesta pitäen kuria, joka saa myös heissä aikaan vallan tunnetta. Kirkon pelotteilla on heihin itseensä suuri vaikutus mutta he ovat kyvyttömiä näkemään, miten turhaan he yrittävät kahlita valtansa alle niitä uskovia, jotka ovat Pyhän hengen johdossa löytäneet todellisen vapauden Kristuksessa. Vapauden perinnäissäännöistä ja kirkkokuntien kahlitsevista opeista. Niistä, joista Jeesus sanoi tulleensa vapauttamaan raskaan ikeen alla kulkijat. Jeesuksen taakka kun ei ole raskas vaan sovelias.
Yliopisto ei ole vastakohta Raamatulle eikä poista automaattisesti Pyhän hengen opetusta ja läsnäoloa mutta toisten tuomitseminen ja henkilöön katsominen voivat sen kyllä tehdä.
Mutta ymmärrän hyvin, miten pelottavaa on ajatella, ettei Jeesus ole Jumala. Niin hyvin on kirkkoisien pelottelut syvään uurrettu kirkkokuntien opetuslasten sydämiin, että pelottaahan sitä ajatella muutoin kuin isien opetuksen mukaan. Mutta näitä pelotteluita ei löydy Raamatusta. Ne ovat ihmisen keksintöä. - Anonyymi
"Pyhän Hengen johdatus Raamatun tekstien syntyyn sivuutettiin kokonaan. "
Adviss:
Aika moni muukin asia sivuutettiin. Huomasitko, mikä oli aloituksen sisältö? Voit aloittaa uuden ketjun Pyhän Hengen johdatuksesta Raamatun tekstien syntyyn, jos asia on sinulle tärkeä. Mutta ilmeisesti ei ole, sillä et sinäkään tätä asiaa ollut halukas kommentoimaan. Annan sinulle nyt tilaisuuden siihen.
Minä voin sanoa siitä parikin sanaa.
Pyhä henki ei ole kirjoittanut sanaakaan Raamattuun. Se ei ole myöskään sanellut Raamatun tekstejä. Raamatun ovat kirjoittaneet ihan samanlaiset ihmiset kuin elävät nykyäänkin, virheineen, puutteineen päivineen.
Raamatun kirjat ovat ihmisen kirjoittamaa tulkintaa ja perustuvat pitkälti kuulopuheeseen. Tuossa rikkinäinen puhelin-tyyppisessä muistelossa asiat ovat muuttuneet siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut, joskus paljonkin. Teksteissä heijastuu vahvasti aikansa kulttuuri ja näkemykset. Pyhä henki on siis johdattanut kirjureita mutta he ovat tuoneet kirjoituksissaan esille muutakin kuin sen ydinsanoman. Osaatko erottaa ne toisistaan? Halusiko Pyhä henki, että naisia sorrettiin ja heidän henkilöönsä katsottiin vai kuuluiko se sen ajan kulttuuriin? Tiedämme muusta Raamatun tekstistä, että Jumala ei hyväksynyt sortamista eikä henkilöön katsomista. Täten jotkut kirjoittajista laittoivat tekstiin omiaan. Eikä varmasti ollut ainoa asia, jossa kirjoittajat toivat Jumalan sanan vastaisesti esille itseään.
Raamatun kirjojen teksteihin on myös tehty poistoja ja lisäyksiä. Kukaan ei tiedä onko Pyhä henki ollut inspiroimassa näitä muutoksia mutta on selvää, että osa muutoksista on muuttanut joidenkin yksittäisten kirjojen merkityksiä tavalla, jotka viittaavat siihen, että muutoksia on tehty ihmisen omassa hengessä.
Raamatussa on tekstiä, jota Pyhä henki ei ole johtanut/innoittanut. Raamatusta on jätetty myös paljon Pyhän hengen innoittamaa tekstiä pois. Kun kirjoja valittiin Raamattuun, valinta tehtiin sen perusteella, mitkä kirjat tukivat kirkon sen aikaista opetusta. Tällä ei ollut mitään tekemistä Pyhän hengen innoituksen kanssa. Jos olisi ollut, nyt ei opetettaisi esim kolminaisuusoppia. Anonyymi kirjoitti:
"Pyhän Hengen johdatus Raamatun tekstien syntyyn sivuutettiin kokonaan. "
Adviss:
Aika moni muukin asia sivuutettiin. Huomasitko, mikä oli aloituksen sisältö? Voit aloittaa uuden ketjun Pyhän Hengen johdatuksesta Raamatun tekstien syntyyn, jos asia on sinulle tärkeä. Mutta ilmeisesti ei ole, sillä et sinäkään tätä asiaa ollut halukas kommentoimaan. Annan sinulle nyt tilaisuuden siihen.
Minä voin sanoa siitä parikin sanaa.
Pyhä henki ei ole kirjoittanut sanaakaan Raamattuun. Se ei ole myöskään sanellut Raamatun tekstejä. Raamatun ovat kirjoittaneet ihan samanlaiset ihmiset kuin elävät nykyäänkin, virheineen, puutteineen päivineen.
Raamatun kirjat ovat ihmisen kirjoittamaa tulkintaa ja perustuvat pitkälti kuulopuheeseen. Tuossa rikkinäinen puhelin-tyyppisessä muistelossa asiat ovat muuttuneet siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut, joskus paljonkin. Teksteissä heijastuu vahvasti aikansa kulttuuri ja näkemykset. Pyhä henki on siis johdattanut kirjureita mutta he ovat tuoneet kirjoituksissaan esille muutakin kuin sen ydinsanoman. Osaatko erottaa ne toisistaan? Halusiko Pyhä henki, että naisia sorrettiin ja heidän henkilöönsä katsottiin vai kuuluiko se sen ajan kulttuuriin? Tiedämme muusta Raamatun tekstistä, että Jumala ei hyväksynyt sortamista eikä henkilöön katsomista. Täten jotkut kirjoittajista laittoivat tekstiin omiaan. Eikä varmasti ollut ainoa asia, jossa kirjoittajat toivat Jumalan sanan vastaisesti esille itseään.
Raamatun kirjojen teksteihin on myös tehty poistoja ja lisäyksiä. Kukaan ei tiedä onko Pyhä henki ollut inspiroimassa näitä muutoksia mutta on selvää, että osa muutoksista on muuttanut joidenkin yksittäisten kirjojen merkityksiä tavalla, jotka viittaavat siihen, että muutoksia on tehty ihmisen omassa hengessä.
Raamatussa on tekstiä, jota Pyhä henki ei ole johtanut/innoittanut. Raamatusta on jätetty myös paljon Pyhän hengen innoittamaa tekstiä pois. Kun kirjoja valittiin Raamattuun, valinta tehtiin sen perusteella, mitkä kirjat tukivat kirkon sen aikaista opetusta. Tällä ei ollut mitään tekemistä Pyhän hengen innoituksen kanssa. Jos olisi ollut, nyt ei opetettaisi esim kolminaisuusoppia.Hieno kirjoitus kokonaisuutena.
Pari pikku kommenttia kuitenkin:
"Kun kirjoja valittiin Raamattuun, valinta tehtiin sen perusteella, mitkä kirjat tukivat kirkon sen aikaista opetusta."
Totta, tavallaan, mutta todellisuudessa tilanne on vielä surkeampi kuin esittämäsi. UT:n kirjoituksia ei nimittäin koskaan oikeastaan "huolella valittu yhteisesti", vaan nykyisen UT:n kirjakokoelma on erään Egyptiläisen (Alexandrian) piispan aikanaan omalle seurakunnalleen lähettämä lista teksteistä, jotka HÄNEN mielestään olivat suositeltavia luettaviksi seurakunnassa. Kilpailevia listoja ei oikeastaan kukaan koskaan esittänyt vertailtavaksi, ja tämä lista sitten yli vuosisadan saatossa vähän niin kuin vakiintui käyttöön viidennen vuosisadan alkupuolella - siitä huolimatta että jopa myöhemmissä koodekseissa oli edelleen mukana nykyisin apokryfikirjoiksi luokiteltavia tekstejä.
Ei ole oikeastaan mitään järkevää syytä, miksei esim. Didakhe tai Hermaan Paimen tullut osaksi listaa. Ne eivät vaan olleet sillä listalla.
"Raamatussa on tekstiä, jota Pyhä henki ei ole johtanut/innoittanut."
Juuri näin. Ongelmahan on se, että eräs Egyptiläinen ei sattuneesta syystä ollut edes kaikkia kirjoja lukenut, eikä hän ollut mitenkään ihmeellisen innoitettu tyyppi. Itse asiassa ei vähääkään innoitettu, koska oli vahvasti mukana Nikeassa kampanjoimassa Jeesuksen iankaikkisen jumaluuden puolesta, vastakohtana sillon oli iankaikkinen olemassaolo, mutta ei iankaikkinen jumaluus.
Tähän eivät opetuslapset eivätkä Paavali uskoneet, eli tämä epyktiläinen piipsa oli harhaoppien vallassa, kuten varsin moni muukin. Areios, joka oli hieman terveemmällä kannalla, hävisi tuon Nikean kisan ja sai poistua häntä koipien välissä. Harhaoppi oli voittanut.
Hassua sinänsä, että kukaan ei oikeastaan Nikeassakaan pitänyt PH:ä iankaikkisena jumalana, se vaan nyt tuli aikojen saatossa mukaan. PH:n iankaikkisen jumaluuden pohtiminen Nikeassa olisikin kenties johtanut pois kolmiyhteisyyden tieltä, koska ei Raamattu anna PH:n jumaluudelle yhtään mitään perusteita - vaikka kuinka tekstejä muokattiinkin.Anonyymi kirjoitti:
Adviss:
Henki antaa myös viisautta. Se jopa antaa ymmärrystä keskustelupalstan käyttämiseen niin, että kirjoitetut vastaukset ilmestyvät oikeille paikoilleen siinä keskustelussa, jota ne kommentoivat eikä koko ketjun loppuun sinne, missä niiden asiayhteyttä aiempiin kommentteihin on vaikeampi havaita.
Henki antaa myös viisautta heille, jotka erityisesti sitä hakevat. Vaikkapa heille, jotka tutkivat Raamatun historiaa. Jumala ei katso henkilöön, niin kuin yrität rivien välissä väittää.
Katolisen kirkon opit ovat sokaisseet nykykristikunnan silmät adventisteja myöten näkemästä sitä totuutta, mitä Jeesus opetti. Jos haluaa olla siinä alkuperäisessä uskossa, jota Jeesus opetti, on luettava Raamattua, eikä silloin pidä kuunnella kirkkokuntien opetuksia. Jeesus ei koskaan puhu itsestään Jumalana. Hän ei koskaan puhu Pyhästä hengestä Jumalana. Kukaan ei koskaan Raamatussa rukoile Jeesusta eikä Pyhää henkeä niin kuin Jumalaa rukoillaan. Päin vastoin! Jeesus, ihminen, antoi ohjeen miten rukoillaan Jumalaa, joka on YKSI. Jeesus itsekin rukoili vain Jumalaa, joka on yksi.
Kristillisen koneistonsa aivopesemälle uskovaiselle on myös opetettu, että silloin kun jokin opetus on hänen lahkonsa opetusta vastaan, sillä ei ole Pyhän hengen johdatusta. He puhuvat ihmisjärkeilystä ja hengellisestä likinäköisyydestä. Näitä sanoja heitä on opetettu käyttämään ja ne ovat kauhistus heille itselleen. Näin he yrittävät vähätellä muiden sanomaa mutta samalla kun he tulevat tuominneeksi toisenlaisen opetuksen antajan, tulevat he myöskin osallisiksi itse antamastaan tuomiostaan. Sanomalla, että "Raamatun tekstit eivät aukea tämän maailman viisaille", he ylentävät itsensä johonkin maagiseen joukkoon, joilla vain voi olla oikeus selittää Raamattua niin kuin he parhaakseen näkevät. Tällainen opetus vielä vahvistaa heidän aiempaa vähättelyään, jolla he yrittävät saada sanoman antajan luotettavuuden kyseenalaisiksi. Nämä ovat tarkasti suunniteltuja lauseita suoraan kirkkokuntien valtakoneistojen ytimistä. He käyttävät niitä viattomasti opettaaksensa harhateillä olevia valtakoneistonsa pelon alle. He käyttävät kirkon valtaa kirkon puolesta pitäen kuria, joka saa myös heissä aikaan vallan tunnetta. Kirkon pelotteilla on heihin itseensä suuri vaikutus mutta he ovat kyvyttömiä näkemään, miten turhaan he yrittävät kahlita valtansa alle niitä uskovia, jotka ovat Pyhän hengen johdossa löytäneet todellisen vapauden Kristuksessa. Vapauden perinnäissäännöistä ja kirkkokuntien kahlitsevista opeista. Niistä, joista Jeesus sanoi tulleensa vapauttamaan raskaan ikeen alla kulkijat. Jeesuksen taakka kun ei ole raskas vaan sovelias.
Yliopisto ei ole vastakohta Raamatulle eikä poista automaattisesti Pyhän hengen opetusta ja läsnäoloa mutta toisten tuomitseminen ja henkilöön katsominen voivat sen kyllä tehdä.
Mutta ymmärrän hyvin, miten pelottavaa on ajatella, ettei Jeesus ole Jumala. Niin hyvin on kirkkoisien pelottelut syvään uurrettu kirkkokuntien opetuslasten sydämiin, että pelottaahan sitä ajatella muutoin kuin isien opetuksen mukaan. Mutta näitä pelotteluita ei löydy Raamatusta. Ne ovat ihmisen keksintöä."He käyttävät niitä viattomasti opettaaksensa harhateillä olevia valtakoneistonsa pelon alle. He käyttävät kirkon valtaa kirkon puolesta pitäen kuria, joka saa myös heissä aikaan vallan tunnetta. Kirkon pelotteilla on heihin itseensä suuri vaikutus mutta he ovat kyvyttömiä näkemään, miten turhaan he yrittävät kahlita valtansa alle niitä uskovia, jotka ovat Pyhän hengen johdossa löytäneet todellisen vapauden Kristuksessa. Vapauden perinnäissäännöistä ja kirkkokuntien kahlitsevista opeista. Niistä, joista Jeesus sanoi tulleensa vapauttamaan raskaan ikeen alla kulkijat. Jeesuksen taakka kun ei ole raskas vaan sovelias."
Kiitos. Nautinnollinen ja yksityiskohtaisen tarkka kuvaus asiasta. Kunpa ihmiset tämän ymmärtäisivät, niin paljon kirkon pelottelua jäisi pois ja ihmiset osaisivat iloita ja nauttia vapaudesta, johon heidät on vapautettu; että kirkko ei ole heidän tuomarinsa, vaan tarpeeton instituutio, jolle ei ole Raamatullista perustetta.
Seurakunnan tehtävä on palvella ja jakaa, ei tulla palveltavaksi ja ottamaan.- Anonyymi
Exap kirjoitti:
"He käyttävät niitä viattomasti opettaaksensa harhateillä olevia valtakoneistonsa pelon alle. He käyttävät kirkon valtaa kirkon puolesta pitäen kuria, joka saa myös heissä aikaan vallan tunnetta. Kirkon pelotteilla on heihin itseensä suuri vaikutus mutta he ovat kyvyttömiä näkemään, miten turhaan he yrittävät kahlita valtansa alle niitä uskovia, jotka ovat Pyhän hengen johdossa löytäneet todellisen vapauden Kristuksessa. Vapauden perinnäissäännöistä ja kirkkokuntien kahlitsevista opeista. Niistä, joista Jeesus sanoi tulleensa vapauttamaan raskaan ikeen alla kulkijat. Jeesuksen taakka kun ei ole raskas vaan sovelias."
Kiitos. Nautinnollinen ja yksityiskohtaisen tarkka kuvaus asiasta. Kunpa ihmiset tämän ymmärtäisivät, niin paljon kirkon pelottelua jäisi pois ja ihmiset osaisivat iloita ja nauttia vapaudesta, johon heidät on vapautettu; että kirkko ei ole heidän tuomarinsa, vaan tarpeeton instituutio, jolle ei ole Raamatullista perustetta.
Seurakunnan tehtävä on palvella ja jakaa, ei tulla palveltavaksi ja ottamaan."Seurakunnan tehtävä on palvella ja jakaa, ei tulla palveltavaksi ja ottamaan."
Älähän nyt kiroile palstalla.
Ei adventtikirkon tehtävänä ole jakaa muuta kuin sääntöjä ja käskyjä, miten adventtikirkon eliittiä tulee elättää kaikin keinoin. Ei siinä adventtikirkko jaa mitään hyvää, vaan riistää vaikka viimeisen paidan päältä, kokematta minkäänlaisia tunnon tuskia. Anonyymi kirjoitti:
"Seurakunnan tehtävä on palvella ja jakaa, ei tulla palveltavaksi ja ottamaan."
Älähän nyt kiroile palstalla.
Ei adventtikirkon tehtävänä ole jakaa muuta kuin sääntöjä ja käskyjä, miten adventtikirkon eliittiä tulee elättää kaikin keinoin. Ei siinä adventtikirkko jaa mitään hyvää, vaan riistää vaikka viimeisen paidan päältä, kokematta minkäänlaisia tunnon tuskia.Shit happens. Tai suomeksi: Adventtikirkkoa tapahtuu.
Kun maan päälle saapui Messias, jota kukaan ei odottanut, hän palveli ihmisiä ja antoi esimerkin.
Hänestä tuli kansan rakastama, mutta johtomiesten vihaama. Kansa ei rakastanut häntä Jumalana, ei suinkaan, eikä messiaana - ei todellakaan. Kansa rakasti häntä esikuvana, joka teki sen mukaan kuin saarnasi. Kansa raksti häntä hyväntekijänä, joka välitti ihmisistä.
Ihmiset seurasivat häntä, toisin kuin uskonnollisia johtajia, jotka olivat tekopyhiä. Hän itse osoitti heidän tekopyhyytensä ja kutsui kansaa kohtaamaan Jumalan, hänet, jota itse piti isänään, aian kuin hän kehotti muitakin pitämään Jumalaa Isänään.
Hän kehotti ihmisiä rukoilemaan Isäänsä nöyryydessä, aivan kuten hän itsekin oli nöyrä. Tuomaan Isälle esiiin omat huolensa ja murheensa, aivan kuten hänkin teki. Luottamaan Isään, kuten hän itsekin teki.
Jeesus eli oppiensa mukaan.
Hän oli kuitenkin vain ihminen, vaikka jo kasteessaan Jumalan Henki asettui hänen päälleen. Hän tiesi olevansa Jumalan mielisuosiossa, ja Jumala teki omia tekojaan hänen kauttaan. Hän itse tunnusti Jumalan valtasuuruuden eri asiaksi kuin hänet itsensä, ja sanoi ettei hän ihmeitä itse tehnyt, vaan Jumala hänen kauttansa.
Fil 2: "5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,"
Jeesus oli nöyrä. Hän ei ylpistynyt Jumalan mielisuosiosta ja kauttansa tapahtuvista ihmeistä, vaan julisti aina ja kaikkialla, että Isä Jumala tekee asioita, ei hän itse.
Hän puhui Jumalalle suoraan, rukouksessa, samalla tavoin kuin hän kehotti muitakin tekemään. Viimeiseen asti, Getsemanessakin, hän vielä rukoili Isää, että jos on mahdollista ottaa pois tämä malja, ...
Mutta Jumala oli häneen mielistynyt, nähden hänen tulevaisuutensa, hänen uskollisuutensa loppuun asti.
Itse uskon, että Jeesus Getsemanessakaan vielä - vaikka tiesi kohtalonsa - oli näyrä ja valitsi olla uskollinen Jumalan edessä. Hänen suhteensa, hänen luottamuksensa ja hänen uskollisuutensa Jumalaa kohtaan oli jotakin jota ei ole helppo ymmärtää. Mutta toisaalta, Jumala oli osoittanut hänelle uskollisuutensa jo pitkältä ajalta, mikä antoi hänelle voimaa.
Hän sai voiman edetä ristille asti. Itse uskon, että kun Jeesus oli ristiinnaulittu, hän oli vahvempi kuin koskaan. Hän tajusi että Taivaan Jumala oli hänelle valinnut tämän osan, ja sen osan myötä häntä odottaisi palkinto.
... kunnes hän kuoli. En usko että hän meni saarnaamaan hengille (1 Piet), sillä hän kuoli. Dead. Game over.
Jumala kuitenkin osoitti hänelle uskollisuutensa, herättämällä hänet kolmantena päivänä.
Sen aluksi, hän kohtasi - ihan vaan ylösnousseena ihmisenä - Marian, ja/tai muutakin väkeä. En pidä evankeliumien todistusta yhtenevänä, saati selkeänä, joten hän JOKO: käski seuraajiaan pysymään Jerusalissa TAI lähtemään Galileaan - riippuen tekstistä. Molemmathan eivät voi olla oikein. Korkeintaan yksi kahdesta vaihtoehdosta...
Herättäessään Jeesuksen, Jumala otti hänet ottolapsekseen.
Fil 2:
"8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra."
Jumala teki Jeesuksen herraksi. Ei Jumalaksi. Jumalaksi ei liene mahdollista ketään tehdä, siinä mielessä kun me länsimaalaiset ymmärrämme Jumalan olevan ihmisestä yksi ja ainoa muoto ylöspäin (toisin kuin tuohon aikaan roomalaisessa kulttuurissa uskottiin). Mutta se on taas toinen juttu."(toisin kuin tuohon aikaan roomalaisessa kulttuurissa uskottiin)"
Jatkaisin tästä sen verran, että pakanauskonnoissa, joita Roomassa oli runsaasti, ukottiin moneen eri jumaluuden tasoon. Mm. Romulus, Rooman perustaja, otettiin tarun mukaan pois maan päältä ihmeellisellä tavalla, ja hänestä tuli jonkinlainen alemman asteen jumala.
Samoin useimmat keisarit jumaloitiin senaatin päätöksellä (enemmän tai vähemmän normaalin) kuolemansa jälkeen.
Joka kylällä oli omat jumalansa, joita palvottiin. Samoin oli erilaisia jumaluuksia, kuten sodan jumala, rakkauden jumala ja sen sellaisia. Jopa Raamatussa löytyy julistus sille että ihminenkin oli jumala.
Olikin aivan normaalia, että ysi ihminen palveli itse valitsemiaan jumalia, vähän omaisuudesta riippuen oli mahdollisuus palvella moniakin jumalia samaan aikaan.
Nämä eri jumaluuden tasot olivat toki sellaisia, että alimmalta eli ihmistä lähimpänä olevalta voi edetä korkeammalla tasolle. Toki tiedotus eri jumalien tasoista ja vallasta jäi hivenen silleen uskon varaan, mutta ainahan löytyi joku jumala palveltavaksi, ja jos satuit palvelemaan jumalaa joka oli ylempien tasojen jumalien mielisuosiossa, niin hyvin meni.
Tämähän oli eräs avainasia siihen mitä Paavali julisti... että nyt siis voisi olla henkilökohtainen suhde siihen jumalaan, joka oli suoraan ihan korkeimman poika. Toki se meni kaupaksi kuin häkä.
Suureksiksi kynnykseksi muodostuikin se, että uudet kristityt tuppasivat palvelemaan Jeesusta (jumalana) muiden jumalien rinnalla, kuten olivat tottuneet tekemään.
Monien aiempien jumalien palvelukseen - jota nämä tekivät Jeesuksen palvelemisen rinnalla, liittyi kristillsten rvojen kannalta saastaisia tapoja, joista nämä roomalaiset kääntyneet eivät tietenkään kokonaan luopuneet, koska monien jumalien palvonta oli heillä aivan normaalia toimintaa. varsin usein epäjumalien palvelukseen liittyi myös "hekumallisia tapoja", joita ei tietenkään ollut mahdollista sovittaa kristinuskoon.
Katsotaanpa esimerkiksi 2 Piet 2, jossa näistä puhutaan (kirje muuten EI OLE Pietarin kirjoittama):
2 Piet 2:
"9 Näin Herra tietää pelastaa jumaliset kiusauksesta, mutta tuomion päivään säilyttää rangaistuksen alaisina väärät,
10 ja varsinkin ne, jotka lihan jäljessä kulkevat saastaisissa himoissa ja ylenkatsovat herrauden. Nuo uhkarohkeat, itserakkaat eivät kammo herjata henkivaltoja,
11 vaikka enkelitkään, jotka väkevyydeltään ja voimaltaan ovat suuremmat, eivät lausu heitä vastaan herjaavaa tuomiota Herran edessä.
12 Mutta niinkuin järjettömät, luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneet eläimet, niin joutuvat myös nämä, kun herjaavat sitä, mitä eivät tunne, häviämään omaan turmelukseensa,
13 saaden vääryyden palkan; he pitävät nautintonaan elää päivänsä hekumassa; he ovat tahra-ja häpeäpilkkuja; he herkuttelevat petoksissaan, kemuillessaan teidän kanssanne;
14 heidän silmänsä ovat täynnä haureutta eivätkä saa kylläänsä synnistä; he viekoittelevat horjuvia sieluja, heillä on ahneuteen harjaantunut sydän; he ovat kirouksen lapsia.
15 He ovat hyljänneet suoran tien, ovat eksyneet ja seuranneet Bileamin, Beorin pojan, tietä, hänen, joka rakasti vääryyden palkkaa,
16 mutta sai rikkomuksestaan ojennuksen: mykkä juhta puhui ihmisen äänellä ja esti profeetan mielettömyyden.
17 Sellaiset ovat vedettömiä lähteitä ja myrskytuulen ajamia hattaroita, ja pimeyden synkeys on heille varattu.
18 Sillä he puhuvat pöyhkeitä turhuuden sanoja ja viekoittelevat lihan himoissa irstauksilla niitä, jotka tuskin ovat päässeet eksyksissä vaeltavia pakoon,
19 ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on.
20 Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi.
21 Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä.
22 Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa"."
Jakeet 20-22 puhuvat vahvasti siitä, miten useat kristityiksi kääntyneet ja kastetut eivät pysyneet yksinomaan kristillisissä opeissa, vaan palasivat palvomaan muita jumalia. Ihan van varmuuden vuoksi, jos tämä "kristus" nyt ei kuitenkaan hallitisi ihan kaikkia voimia, kuten sadetta pelloille, hedelmällisyyttä, ...- Anonyymi
Exap kirjoitti:
"(toisin kuin tuohon aikaan roomalaisessa kulttuurissa uskottiin)"

Jakeet 20-22 puhuvat vahvasti siitä, miten useat kristityiksi kääntyneet ja kastetut eivät pysyneet yksinomaan kristillisissä opeissa, vaan palasivat palvomaan muita jumalia. Ihan van varmuuden vuoksi, jos tämä "kristus" nyt ei kuitenkaan hallitisi ihan kaikkia voimia, kuten sadetta pelloille, hedelmällisyyttä, ...Adviss: Raamatun historian tutkiminen avartaa.
Ihmettelen kovin, miten joku, joka väittää olevansa rakastunut Jeesukseen ja hänen isäänsä, Jumalaan voi palvella heitä, tutustumatta tarkemmin heidän historiaansa omakätisesti. Hyvin hyvin harva tekee niin. Paljon yleisempää on kulkea pimennossa ja uskoa oman kirkkokuntansa opetuksia siitä, mitä Jeesus ja Jumala sanoivat ja millaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa he elivät. Minä en voisi kuvitellakaan kuuluvani tuohon joukkoon, joka ei ota selvää itse asioista. Jos kuluisin, olisi se sama kuin että uskoisin kaiken sen sokeasti, mitä autokauppias minulle käytetystä autonromusta yrittää väittää myyntipuheissaan. Kirkkokunnat opetuksineen ovat kuin autojobbareita. Pitääkö heihin sokeasti luottaa? Ei, minä otan itse selvää omasta Jumalastani.
Jo Raamatun lukeminen ajatuksella Pyhän hengen johdossa paljastaa joidenkin kirkkokuntien valheellisia opetuksia. Alkukielellä kirjoitettujen alkutekstien tutkiminen syventää Raamatun tuntemusta ja tarjoaa mahdollisuuden nähdä tarkemmin, mitä oppeja alkuteksti tukee ja mitä ei. Jälleen todellinen Raamatun tuntemus paljastaa lisää kirkkokuntien valheellisista opeista.
Voi vain ihmetellä, miten auliisti uskovaiset kulkevat kirkkojen talutusnuorassa vailla omaa älyä. Tekeekö uskonto tyhmäksi vai naiviksi? Kun minä olen rakastunut Jumalaani (en niinkään Jeesukseen, joka oli vain ihminen, tosin Jumalan Herraksi nostama) , en voisi mitenkään kuvitella, etten lukisi kaikkea mahdollista tietoa hänestä, jotta voisin parhaalla mahdollisella tavalla palvoa häntä. Ja niin teenkin. Raamattu kehottaa tähän. Se pitää hyvänä sitä, että tieto ja ymmärryys Jumalasta lisääntyy. Tieto ja ymmärrys mahdollistaa sen, että voimme tutkia mikä on parasta ja oikeaa Jumalan tuntemisessa. Vain siten voimme olla puhtaita ja moitteettomia ja välttää harhaopit.
Filippiläiskirje 1:9-11
"Rukoilen myös, että teidän rakkautenne kasvaisi ja tieto ja kaikenlainen ymmärrys lisääntyisi, niin että voisitte tutkia, mikä on parasta, ja olisitte puhtaita ja moitteettomia Kristuksen päivään saakka, täynnä vanhurskauden hedelmää, jonka Jeesus Kristus saa aikaan Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi."
Kolossalaiskirje 3:9-10
"Älkää puhuko valhetta toisistanne. Olettehan riisuneet pois vanhan ihmisen tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan."
Erityisen tärkeää on uudistua tietoon Luojansa kuvan mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että jatkuvasti etsimme totuutta Jumalasta, hylkäämme väärää tietoa ja uudistamme tietoamme Luojasta.
Hyvin harva kristitty noudattaa näitä Raamatun ohjeita. Yksi syy tähän on se, että kirkko on opettanut uudistumisen tarkoittavan lähinnä henkilökohtaista kehittymistä uskon tiellä; Jeesuksen kaltaiseksi tulemista, jos tämä metafora sallitaan. Sitä se ei kuitenkaan pelkästään tarkoita. Ei Jumala ole kiinnostunut meidän omista pyrkimyksistämme tulla paremmiksi, muutenhan armo olisi turha, vaan kaiken keskiössä on Jumalan tunteminen saavuttaaksemme raittiin ja totuudenmukaisen suhteen häneen. Hänen olemuksensa ja rakkautensa ymmärtäminen on tärkeämpää. Ei pelkästään itsensä uudistuminen ollakseen parempi kristitty vaan myös uudistuminen Jumalan tuntemisessa, Luojansa kuvan mukaan.
Miten uskova voi uudistua Luojansa kuvan mukaan, jos hän ei tunne Jumalaansa? Miten Jumalan voi tuntea henkilökohtaisesti, jos sulkee silmänsä Raamatun henkilökohtaiselta tutkimiselta ja seuraa vain kirkkojen opetuksia?
Tietoa on paljon tarjolla. Jos todella haluaa oppia tuntemaan Jumalansa, ei uudistumista voi jättää vain yksi Raamattuun valittujen pyhien kirjoitusten varaan. Ja koska on ymmärrettävä, mihin kirjoituksiin voi luottaa ja mihin ei, on etsittävä tietoa myös siitä, miten Raamattu on syntynyt ja miten ja miksi siihen on valittu juuri tiettyjä kirjoja. Miksi jotkut kirjoitukset on jätetty siitä pois? Raamatun historian tutkiminen auttaa ymmärtämään tätä asiaa, samoin kirkkohistoria.
Kirkkohistorian tutkiminen auttaa ymmärtämään kirkkojen syntyä ja kehitystä ja opetusten syntyä. Historiaa tutkimalla voi huomata, että kirkkokunnat ovat kautta aikojen käyttäneet uskontoa vallan välineenä ja ihmisten hallitsemiseen. Sen edistämiseksi, ovat kirkkokunnat tarkoitushakuisesti muuttaneet Jumalan sanaa omien tarkoitusperiensä toteuttamiseksi. Totuus on vääristynyt niin hienovaraisesti ja pikkuhiljaa, ettei sitä huomata. Oikein kukaan ei tunnu enää välittävän alkuperäisestä totuudesta, joka on kuitenkin tarjolla niille, jotka Raamatun mukaan uudistuvat Luojansa kuvan mukaan.
Miten uskova voi välttyä harhaopeilta, jos hän ei tutustu Jumalaansa ja kaikkeen siihen tietoon, mitä Jumalasta on vuosien saatossa kirjoitettu? Pahinta on olla umpimielinen ja kieltää kaiken tämän tiedon olemassaolo ja teeskennellä, ettei sillä ole merkitystä.
On siis ymmärrettävä Raamatun ajan kulttuuria ja historiaa, jotta voi erottaa väärän opin oikeasta. Vain todellisella Jumalan tuntemisella voi välttyä harhaopeilta. Anonyymi kirjoitti:
Adviss: Raamatun historian tutkiminen avartaa.

On siis ymmärrettävä Raamatun ajan kulttuuria ja historiaa, jotta voi erottaa väärän opin oikeasta. Vain todellisella Jumalan tuntemisella voi välttyä harhaopeilta."Paljon yleisempää on kulkea pimennossa ja uskoa oman kirkkokuntansa opetuksia siitä, mitä Jeesus ja Jumala sanoivat ja millaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa he elivät. Minä en voisi kuvitellakaan kuuluvani tuohon joukkoon, joka ei ota selvää itse asioista. "
Napsauttaisin sinua tässä kohtaa hieman nenille.
Sekä sinä että minä olemme - aikanamme - kulkeneet siinä pimennossa, uskoen kaiken mitä meille ovat "viisaammat" opettaneet. Ja samoin monet muut kaltaisemme.
"On siis ymmärrettävä Raamatun ajan kulttuuria ja historiaa, jotta voi erottaa väärän opin oikeasta. Vain todellisella Jumalan tuntemisella voi välttyä harhaopeilta."
Taisin sanoa täällä joskus kauan sitten, että haluan oppia tuntemaan mitä Jeesus oikeasti opetti. Silloin joku minulle vastasi että onnea vaan, et tule sitä tilaa koskaan saavuttamaan.
Ja tämä oli varmaan oikeassa, ainakin jossakin määrin. Mutta nyt itse tiedän paljon enemmän kuin silloin kun koetin imeä oppia "viisaammilta", jotka ovat ajan kuluessa sitten vähentyneet lukumääräisesti.
En todellakaan halua palata siihen oppiin josta aikanaan aloin erottua pois, mutta kyllä on totuuden nimessä myönnettävä, että totuuden etsiminen on oikeasti hankalaa puuhaa. On toki paljon asioita joista olen voinut sanoutua irti kokosydämisesti (kolmiyhteys, Jeesuksen jumaluus, PH:n jumaluus omana persoonanaan, usko evankeliumeihin yhtenäisenä PH:n inspiroimana tekstikokonaisuutena, usko Paavaliin pakanoiden apostolina Jumalan säätämyksen mukaan yms.) , mutta edelleenkään en koe että olisin vuoden tai kahden etsimisen jälkeen siellä, missä haluaisin olla.
Niitä tekstejä kun ei voida vieläkään retusoida täysin kiistatta alkuperäiseen osuuteen ja niistä muuteltuun osuuteen, eikä myöskään kaikista UT:n kirjoituksista saada ulos todellista lähdettä. Sama itse asiassa pätee VT:n kirjoituksiin, joista itse asiassa tämä missioni alkoi.
Tilannetta hankaloittaa sekin, että jopa tieteellisistä lähtökohdista käsin perusteltuja arviointeja ei voi pitää aina 100% puolueettomina.
Taannoin tutustuin erääseen debattiin, jossa käsiteltiin UT:n ristiriitoja, eikä sen perusteella voinut päätellä oikeastaan mitään muuta, kuin että jos kuulemme fundamentlisteja, niin heillä on selitys joka asiaan, siihenkin miksi musta on valkoinen.
Raamatun tekstiä tuleekin lukea sellaisena kuin se on kirjoitettu; ihmiset ovat aikojen saatossa kirjoittaneet maailmasta ja Jumalasta sen mukaan kuin ovat niistä ymmärtäneet. Jotkut enemmän jotkut vähemmän todellisuutta vastaavana, mutta jokaisella on ollut jokin AGENDA kirjoittamiseensa. Ei kukaan ole tyhjänpäivästä kirjoittanut. Joidenkin agenda on jakaa enemmän tietoa, vähemmän omia näkemyksiä, ja toisten taas jakaa omaa oppia, jonka ovat sekoittaneet tietoon.- Anonyymi
Exap kirjoitti:
"Paljon yleisempää on kulkea pimennossa ja uskoa oman kirkkokuntansa opetuksia siitä, mitä Jeesus ja Jumala sanoivat ja millaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa he elivät. Minä en voisi kuvitellakaan kuuluvani tuohon joukkoon, joka ei ota selvää itse asioista. "
Napsauttaisin sinua tässä kohtaa hieman nenille.
Sekä sinä että minä olemme - aikanamme - kulkeneet siinä pimennossa, uskoen kaiken mitä meille ovat "viisaammat" opettaneet. Ja samoin monet muut kaltaisemme.
"On siis ymmärrettävä Raamatun ajan kulttuuria ja historiaa, jotta voi erottaa väärän opin oikeasta. Vain todellisella Jumalan tuntemisella voi välttyä harhaopeilta."
Taisin sanoa täällä joskus kauan sitten, että haluan oppia tuntemaan mitä Jeesus oikeasti opetti. Silloin joku minulle vastasi että onnea vaan, et tule sitä tilaa koskaan saavuttamaan.
Ja tämä oli varmaan oikeassa, ainakin jossakin määrin. Mutta nyt itse tiedän paljon enemmän kuin silloin kun koetin imeä oppia "viisaammilta", jotka ovat ajan kuluessa sitten vähentyneet lukumääräisesti.
En todellakaan halua palata siihen oppiin josta aikanaan aloin erottua pois, mutta kyllä on totuuden nimessä myönnettävä, että totuuden etsiminen on oikeasti hankalaa puuhaa. On toki paljon asioita joista olen voinut sanoutua irti kokosydämisesti (kolmiyhteys, Jeesuksen jumaluus, PH:n jumaluus omana persoonanaan, usko evankeliumeihin yhtenäisenä PH:n inspiroimana tekstikokonaisuutena, usko Paavaliin pakanoiden apostolina Jumalan säätämyksen mukaan yms.) , mutta edelleenkään en koe että olisin vuoden tai kahden etsimisen jälkeen siellä, missä haluaisin olla.
Niitä tekstejä kun ei voida vieläkään retusoida täysin kiistatta alkuperäiseen osuuteen ja niistä muuteltuun osuuteen, eikä myöskään kaikista UT:n kirjoituksista saada ulos todellista lähdettä. Sama itse asiassa pätee VT:n kirjoituksiin, joista itse asiassa tämä missioni alkoi.
Tilannetta hankaloittaa sekin, että jopa tieteellisistä lähtökohdista käsin perusteltuja arviointeja ei voi pitää aina 100% puolueettomina.
Taannoin tutustuin erääseen debattiin, jossa käsiteltiin UT:n ristiriitoja, eikä sen perusteella voinut päätellä oikeastaan mitään muuta, kuin että jos kuulemme fundamentlisteja, niin heillä on selitys joka asiaan, siihenkin miksi musta on valkoinen.
Raamatun tekstiä tuleekin lukea sellaisena kuin se on kirjoitettu; ihmiset ovat aikojen saatossa kirjoittaneet maailmasta ja Jumalasta sen mukaan kuin ovat niistä ymmärtäneet. Jotkut enemmän jotkut vähemmän todellisuutta vastaavana, mutta jokaisella on ollut jokin AGENDA kirjoittamiseensa. Ei kukaan ole tyhjänpäivästä kirjoittanut. Joidenkin agenda on jakaa enemmän tietoa, vähemmän omia näkemyksiä, ja toisten taas jakaa omaa oppia, jonka ovat sekoittaneet tietoon."Napsauttaisin sinua tässä kohtaa hieman nenille.
Sekä sinä että minä olemme - aikanamme - kulkeneet siinä pimennossa, uskoen kaiken mitä meille ovat "viisaammat" opettaneet. Ja samoin monet muut kaltaisemme. "
Adviss:
Napsauta vain. Ihan paikallaan tuollainen pieni huomautus. Ja ihan tottahan se on mitä sanot. Elin adventistina täysin tyytyväisenä itseeni ja kirkon opetuksiin ymmärtämättömänä siitä, että voisi olla jokin toinen totuus, joka olisi edes mahdollinen. Puhumattakaan siitä, että olisin tajunnut olevani matkalla siihen kadotukseen kutsuttuun tilaan ihan vain olemalla normaali adventisti.
Pidän silti suurimpana syyllisenä tuohon ymmärtämättömyyteni tilaan Adventtikirkkoa itseään. Kirkko opetti, että uskonpuhdistus on välttämätöntä, mutta se ei tehnyt uskonpuhdistusta sisällään vaan opetti ja opettaa edelleen samoja vanhoja oppeja. Kirkko opetti, että uskossa uudistuminen on tärkeää mutta se ei aidosti tukenut todellista uskossa uudistumista vaan se opetti adventtikirkon vanhoissa uudistumattomissa opeissa elämistä.
Kirkko opetti, että Pyhä henki johtaa yksilöitä ja että Raamattua pitää tutkia mutta samalla se pitää omat tulkintansa 1900-luvun alun tasolla ja opettaa niitä ainoina oikeina tulkintoina raamatuntutkisteluissa kuuntelematta itse Pyhän hengen ääntä. Kirkko opettaa Ellen Whiten olevan profeetta, jota pitää kuunnella mutta ei kuuntele profeettansa opetusta siitä, että KAIKKI opetukset tulee koetella Raamattua vasten, erityisesti White sanoi, että opinkohdat ja myls hänen omat opetuisensa on koeteltava Raamattua vasten, koska todellinen oikea totuus kestää sen. Kirkko ei vain toimi opetuksensa mukaan.
Adventtikirkko opettaa, että Jumalan tunteminen on tärkeää mutta pitää itse yllä savuverhoa totuuden peittämiseksi niin, että Jeesuksen ja Jumalan todellinen olemus jäävät sen jäseniltä saavuttamatta. Kirkko opettaa Sola Scripturaa mutta opettaa samalla Raamatun rinnalla omia oppejaan, jotka eivät ole Raamatusta. Oppeja, jotka himmentävät Jeesuksen uhrikuoleman merkitystä, Jumalan rakkautta ja armoa niin, että kun jotkut muut kirkkokunnat menevät taivaaseen lahja-armosta, tulee adventistien pyrkiä sinne tekojen tikkaita pitkin.
Tavallisena adventistina opiskelin uskollisesti kirkon oppeja sen tiedotusvälineistä ja raamatuntutkisteluita lukemalla ymmärtämättä että jokin olisi pielessä, sillä kirkko antoi ymmärtää, että sillä olisi raamatullisin oppi vaikka todellisuudessa näin ei ole. Kirkon tulisi jatkuvasti tutkia mitä uutta omaan aikaan sopivaa Pyhällä hengellä on sanottavanaan ja dynaamisesti muuttaa opinkohtiaan sen perusteella mutta tätä kirkko ei tee.
Luulin, että olin uudestisyntynyt mutta en tajunnut mitä todellinen uudestisyntyminen tarkoittaa, koska kirkko ei osaa sitä opettaa, vaan kuvittelin sen olevan sitä, että tuntee mahdollisimman paljon Raamattua ja adventtitotuuksia, kuten uskon hyvin monen muunkin adventistin luulevan.
En tietenkään voinut ymmärtää, koska elin kirkon muodostamassa kuplassa enkä edes ymmärtänyt yrittää pois mukavuusalueeltani koska olin kirkon tuudittamassa olotilassa, jossa kaikki oli hyvin. On kai yritettävä ymmärtää muita uskovia, jotka saattavat elää samassa tilassa kuin minä olin. Ei sieltä kuplasta pois irtauduta, koska siihen ei nähdä mitään tarvetta.
Mutta minä en osaa nähdä, että tästä eteenpäin olisi vielä jotakin erityistä uutta opittavaa vaikka jatkuva uudistuminen tuokin pieniä ahaa-elämyksiä eteeni kun vanhat tutut Raamatun paikat tulevat eteeni uusin silmin samalla kun elämä opettaa minua. Jos ei sitten jostakin löydy uusia pyhiä kirjoituksia, jotka toisivat uutta tietoa eteeni. Tosin saatan elää uudessa kuplassa taaskin ihan huomaamattani. Anonyymi kirjoitti:
"Napsauttaisin sinua tässä kohtaa hieman nenille.
Sekä sinä että minä olemme - aikanamme - kulkeneet siinä pimennossa, uskoen kaiken mitä meille ovat "viisaammat" opettaneet. Ja samoin monet muut kaltaisemme. "
Adviss:
Napsauta vain. Ihan paikallaan tuollainen pieni huomautus. Ja ihan tottahan se on mitä sanot. Elin adventistina täysin tyytyväisenä itseeni ja kirkon opetuksiin ymmärtämättömänä siitä, että voisi olla jokin toinen totuus, joka olisi edes mahdollinen. Puhumattakaan siitä, että olisin tajunnut olevani matkalla siihen kadotukseen kutsuttuun tilaan ihan vain olemalla normaali adventisti.
Pidän silti suurimpana syyllisenä tuohon ymmärtämättömyyteni tilaan Adventtikirkkoa itseään. Kirkko opetti, että uskonpuhdistus on välttämätöntä, mutta se ei tehnyt uskonpuhdistusta sisällään vaan opetti ja opettaa edelleen samoja vanhoja oppeja. Kirkko opetti, että uskossa uudistuminen on tärkeää mutta se ei aidosti tukenut todellista uskossa uudistumista vaan se opetti adventtikirkon vanhoissa uudistumattomissa opeissa elämistä.
Kirkko opetti, että Pyhä henki johtaa yksilöitä ja että Raamattua pitää tutkia mutta samalla se pitää omat tulkintansa 1900-luvun alun tasolla ja opettaa niitä ainoina oikeina tulkintoina raamatuntutkisteluissa kuuntelematta itse Pyhän hengen ääntä. Kirkko opettaa Ellen Whiten olevan profeetta, jota pitää kuunnella mutta ei kuuntele profeettansa opetusta siitä, että KAIKKI opetukset tulee koetella Raamattua vasten, erityisesti White sanoi, että opinkohdat ja myls hänen omat opetuisensa on koeteltava Raamattua vasten, koska todellinen oikea totuus kestää sen. Kirkko ei vain toimi opetuksensa mukaan.
Adventtikirkko opettaa, että Jumalan tunteminen on tärkeää mutta pitää itse yllä savuverhoa totuuden peittämiseksi niin, että Jeesuksen ja Jumalan todellinen olemus jäävät sen jäseniltä saavuttamatta. Kirkko opettaa Sola Scripturaa mutta opettaa samalla Raamatun rinnalla omia oppejaan, jotka eivät ole Raamatusta. Oppeja, jotka himmentävät Jeesuksen uhrikuoleman merkitystä, Jumalan rakkautta ja armoa niin, että kun jotkut muut kirkkokunnat menevät taivaaseen lahja-armosta, tulee adventistien pyrkiä sinne tekojen tikkaita pitkin.
Tavallisena adventistina opiskelin uskollisesti kirkon oppeja sen tiedotusvälineistä ja raamatuntutkisteluita lukemalla ymmärtämättä että jokin olisi pielessä, sillä kirkko antoi ymmärtää, että sillä olisi raamatullisin oppi vaikka todellisuudessa näin ei ole. Kirkon tulisi jatkuvasti tutkia mitä uutta omaan aikaan sopivaa Pyhällä hengellä on sanottavanaan ja dynaamisesti muuttaa opinkohtiaan sen perusteella mutta tätä kirkko ei tee.
Luulin, että olin uudestisyntynyt mutta en tajunnut mitä todellinen uudestisyntyminen tarkoittaa, koska kirkko ei osaa sitä opettaa, vaan kuvittelin sen olevan sitä, että tuntee mahdollisimman paljon Raamattua ja adventtitotuuksia, kuten uskon hyvin monen muunkin adventistin luulevan.
En tietenkään voinut ymmärtää, koska elin kirkon muodostamassa kuplassa enkä edes ymmärtänyt yrittää pois mukavuusalueeltani koska olin kirkon tuudittamassa olotilassa, jossa kaikki oli hyvin. On kai yritettävä ymmärtää muita uskovia, jotka saattavat elää samassa tilassa kuin minä olin. Ei sieltä kuplasta pois irtauduta, koska siihen ei nähdä mitään tarvetta.
Mutta minä en osaa nähdä, että tästä eteenpäin olisi vielä jotakin erityistä uutta opittavaa vaikka jatkuva uudistuminen tuokin pieniä ahaa-elämyksiä eteeni kun vanhat tutut Raamatun paikat tulevat eteeni uusin silmin samalla kun elämä opettaa minua. Jos ei sitten jostakin löydy uusia pyhiä kirjoituksia, jotka toisivat uutta tietoa eteeni. Tosin saatan elää uudessa kuplassa taaskin ihan huomaamattani.Ihan peukutuksen arvoinen kommentti.
"Mutta minä en osaa nähdä, että tästä eteenpäin olisi vielä jotakin erityistä uutta opittavaa vaikka jatkuva uudistuminen tuokin pieniä ahaa-elämyksiä eteeni kun vanhat tutut Raamatun paikat tulevat eteeni uusin silmin samalla kun elämä opettaa minua. Jos ei sitten jostakin löydy uusia pyhiä kirjoituksia, jotka toisivat uutta tietoa eteeni. Tosin saatan elää uudessa kuplassa taaskin ihan huomaamattani."
No tämähän se asioiden tila väistämättä on ja tulee olemaan, mutta se ei välttämättä mitenkään eroa siitä ajastasi a-kirkon aktiivisena "äänenkannattajana".
Jos haluat uutta tietoa, sinun on sitä jostakin saatava. Ja siten joudut tutkimaan kirjoituksia päivin ja öin. Mutta ei välttämättä Raamatun kirjoituksia.
Itse lähden siitä, että kukaan tai mikään Jumala ei voi vaatia ihmiseltä yliluonnollista kykyä, jota tälle ei ole annettu. Mutta on toki kohtuullista vaatia ihmiseltä sen mukaan kuin hänelle ON annettu, löytääkseen totuus asioista sikäli kun se on löydettävissä.
Sinun mielesi on avoin, ja siksi pystyt erottamaan oikean väärästä. Itse uskon, että Jumala haluaa ihmisten oppivan nimenomaan sen, että osaa erottaa hyvän ja pahan, oikean ja väärän, valheen ja totuuden, sen sijaan että kulkevat kuin sopulit hyvän ja pahan tiedon puulle houkuteltuna.
Mitä siis tiedät ? Että jumala on yksi ja Jeesus on Herra. Sanoisinko, että se on aika törkeästi enemmän kuin 2 miljardia muuta "kristittyä". Mutta tiedät jo enemmänkin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä913040Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3001727Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461597IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051417- 871411
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21169Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381077Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun339930Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden267909