Thaimaalainen trollipeikkotarina.

Onhan se varsin pelkästään jo erikoista että ilmiselvä trollipeikko trollaa täällä vuodesta ja päivästä toiseen. 
Se ei hänelle riitä. Hän potee todella kummallista viha-rakkaus suhdetta tähän lomakohteeseen, jossa ei ole todennäköisimmin käynyt ainakaan kymmeneen vuoteen. 
Sekään ei hänelle riitä. Hän vihaa aidosti niitä jotka lomailevat Pattayalla.
Sekään ei riitä hänelle. Hän kimmastuu suuresti jos Pattayaa kehutaan.
Tämäkään ei riitä. Hän kimmastuu kaikesta mitä muut tekee.

Kiivastuminen, herjaaminen ja haukkuminen ei hänelle riitä, vaan hänellä on suunnaton pakkomielle esittää olevansa Thaimaassa ja yhtä suuri pakkomielle epäillä muiden matkoja.

Nämähän ei hänelle riitä. Hän on kehittänyt itselleen suunnattoman omaisuuden ja komeita elämänuria useita. Hän on ammatisoturi, lentokapteeni, sijoittaja, opettaja, insinööri, koelentäjä, karatesensei, konserninjohtaja, ravintolapäällikkö, merikapteeni, MP-kouluttaja, vespan teknisten ominaisuuksien taitaja, orpolapsien pelastaja, hyväntekijä ja vaikka mitä... 
Mutta hänellä ei ole voimassa olevaa passia, ei oleskelulupaa, ei työlupaa ja hän hakee passiinsa kuukaudeksi kerrallaan leiman jopa Espanjasta käsin ja kertoo ettei kenelläkään ole oleskelulupaa.

Tämä ei riitä. Hän itse kehuu miten halvalla on mitäkin ostanut, mutta nauraa muiden halvoille ostoksille.
Hän myös halveksii niitä jotka ostavat jotakin kallista, mutta hän itse ostelee välillä miljoonien heräteostoksia ja se on sitten niin hienoa.

Miljoonajahtiin hän kuitenkin vaihtaa ihan itse öljyt, siivoaa, pyykkää ja tekee ruokaa itse, vaikka henkilökuntaa on pilvin pimein.

Hän on taatusti Thaimaan ainoa ravintoloitsija, joka on ostanut tarjoilijoilleen omakotitalot elinikäisellä velkasuhteella.

Hän on myös ainoa joka tekee jatkuvia miljoonabisneksiä ilman omaa yritystä tai työlupaa.

Hän on ainoa jermu jolla on rutkasti thaimaalaisia ja amerikkalaisia ystäviä, mutta hän ei osaa kuin pari sanaa thaita ja englantia ja nekin googlaamalla.

Hän kertoo kuuluvansa prosenttiliivijengiin, mutta hänen prosenttijenginsä ei olekaan rikollisjärjestö.

Hän rahoittaa ravintolakonsernia jossa ei ole ruokaa eikä olutta, mutta se on vääränään liivijengiläisiä ja amerikasta kiinnostuneita tavallisia thaimaalaisia. Konsepti toimii ja tuottaa niin että rahaa riittää vielä omakoti-henkilökunnan lahjoihinkin ja niissä tanssitaan kellohameet päällä amerikan tahtiin ja suosio on valtaisa. 

Tämä viimeinen kappale antaa vihiä kuka tuo sankari todellisuudessa on:
-Hän tietää paljon psyykelääkkeistä, kansaneläkelaitoksen toiminnasta ja mielenterveyspotilaiden lähetteistä. Hän käy säännöllisesti Jorvin sairaalassa hoidoissa ja häntä ei voi tavata Thaimaassa, mutta Helsingissä kylläkin hoitojaksojen aikana. 
Hän laskee jokaisen lantin kuukausibudjettiinsa ja kertoo että jokaisen ravintoloitsijan tulee tietää miten pontikkaa tehdään ja makkarasoppaa.
Hän ei tunnista yhtäkään paikkaa Thaimaasta. Ei Pattayalta, ei Hua Hinista eikä Chiang maista. Hänellä on todella outo käsitys koko maasta.

Kaikki tuo yhdessä ja samassa paketissa, enkä edes jaksanut luetella puoliakaan. Kaiken kukkuraksi hän ei tajua olevansa naurettava pelle.