Mooses sai 10 käskyn lain Siinain vuorella. Se sijaitseen Midianin maassa nykyisen Saudi-Arabian alueella. Usein on vallalla käsitys, että Siinain vuori sijaitsisi Siinain niemimaalla. Mutta Siinai kuului Egyptille Mooseksen aikana ja siellä oli kuparikaivoksia ja arvatenkin egyptiläisiä sotajoukkoja. Siksi Mooseksen ja israelilaisten on täytynyt kulkea Akabanlahden poikki egyptiläisten sotajoukkojen ajaessa heitä takaa. Moosen porukkansa kanssa pääsi sitten turvaan Midianin maahan. Eikös Paavalikin kirjoituksista tule tukea tälle olettamukselle. Myös juutalainen ja islamilainen perimätieto tukee tätä olettamusta.
Siinain vuori sijaitsee Saudi-Arabiassa
12
611
Vastaukset
Näin on.
- Anonyymi
Onneksi Siinain vuori ei ole sama kuin Siionin vuori.
Eihän muuten tasan ole!
Mooseksen satu on kopio Akkadin Sargonin tarinasta, voit itse tarkistaa sen.
Raamattu on täynnä kopioita vanhemmista tarinoista, joten sitä voi hyvin kutsua satukirjaksi ja siten kristinuskon epäjumalan seuraajia epäjumalan palvojiksi.
Kyseessä ei ole edes loukkaus, vaan faktan toteaminen.he-ma kirjoitti:
Eihän muuten tasan ole!
Mooseksen satu on kopio Akkadin Sargonin tarinasta, voit itse tarkistaa sen.
Raamattu on täynnä kopioita vanhemmista tarinoista, joten sitä voi hyvin kutsua satukirjaksi ja siten kristinuskon epäjumalan seuraajia epäjumalan palvojiksi.
Kyseessä ei ole edes loukkaus, vaan faktan toteaminen.Raamattu on koottu n. 5000 teoksesta, sehän suurin autenttinen kokoelma, miten Jumala toimi, ja tulee toimimaan ja siinä ennustetaan myös miten käy pilkkaajille.
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi Siinain vuori ei ole sama kuin Siionin vuori.
Ei ole, eikä Zionin vuori, jota Vapaamuurarit vaalivat, veljespiirinä.
Kesitas kirjoitti:
Raamattu on koottu n. 5000 teoksesta, sehän suurin autenttinen kokoelma, miten Jumala toimi, ja tulee toimimaan ja siinä ennustetaan myös miten käy pilkkaajille.
Kaikki nuo turhat sadut on kirjoittanut ihminen ja luonut siten sinun epäjumalasi.
Muista iltarukouksessasi pyytää epäjumalaltasi, että estäisi mahdollista oikeaa jumalaa ilmiintymästä, että välttyisit epäjumalan palvelemisesta oikeutetusti sinulle kuuluvasta tuomiosta.
Muistuttaisin myös, että mahdollisen oikean jumalan mahdollisesti antama ohje sisältäisi tasan yhden lauseen eikä sen sisältöä julkenisi ihminen tulkita. Tuo yksi lause sisältäisi kaiken tarvittavan, olisihan kyseessä ihan aikuisten oikean jumalan sanoma.- Anonyymi
he-ma kirjoitti:
Eihän muuten tasan ole!
Mooseksen satu on kopio Akkadin Sargonin tarinasta, voit itse tarkistaa sen.
Raamattu on täynnä kopioita vanhemmista tarinoista, joten sitä voi hyvin kutsua satukirjaksi ja siten kristinuskon epäjumalan seuraajia epäjumalan palvojiksi.
Kyseessä ei ole edes loukkaus, vaan faktan toteaminen.Myöhemmin kirjoitettusatu
- Anonyymi
Henkilökohtaisesti minulle ei merkitse mitään, missä Siinain vuori sijaitsi tai sijaitsee. Usko on voinut siirtää sen jo moneen otteeseen.
- Anonyymi
Siinain vuori saattaa sijaita Saudi-Arabiassa.
Jumalan valtakunta sen sijaan sijaitsee 100% varmuudella Oulussa. Kesä- heinäkuun vaihteeksi Jumalan valtakunta muuttaa Muhokselle. - Anonyymi
Siionin muuri ei sortua saata.... Virsi 173
- Anonyymi
Mistähän lie kotoisin ajatus kymmenestä käskystä? Vanhojen juutalaistekstien tuntijat puhuvat huomattavasti pienemmästä määrästä. jolla pärjättiin hyvin.
- Anonyymi
Joku tilasi koko jäävuoren Suomeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1223054EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje351425- 1041299
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621037Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661027Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1341018- 60957
- 41757
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22743Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta119713