Tapahtui vuonna 1954

Olavi Virran tuotteliain vuosi.

Oon rehellinen.

Mä tiiän, että oot tulossa tänne. Oon viikonlopun itekseni.

Tiiän, etten kuule sinusta niin kuin en ole kuullut vuosiin, etkä o hirveesti viesteihini vastaillu. En tietenkään nyt yhtäkkiä ala ehdotella näkemistä tai kysellä.

Elämä on muuttunut tänä keväänä, viime talvena. Todennäköisesti elämä muuttuu tulevaiduudessa vielä enemmän.

Tiiän nyt, rakkaimpani, ettei me oltu toisiamme varten. Jonkin vuoksi silti tänne kirjoitan. Sinun, minun, muistojen. Tunteen.

Kirjoitan nyt tähän. Elämääni tuli ihminen. Kirjoittelemme ja soittelemme, hän on varmasti älykkäimpiä ihmisiä, joita tunnen, elämää, rakkautta, nöyryyttä ja hyväksymistä tulvillaan. Hän ei kavahda mitään. Hän on ihana, rakas, hurmaava ja lämpöinen. Me nauramme samoille asioille, hänen naurahduksensa saa vatsanpohjani kutiamaan.

Ja niin. En tiennyt, en voinut mistään tietää, se selvisi minulle paljon myöhemmin, minulla ja hänellä, on aika iso ikäero, pari vuotta vähemmän kuin sinulla ja minulla.

Mutta eikö totta. Oli jo aikakin..