Vai oli tuokin kusetuksessa mukana ja sijoitti koko omaisuutensa kusetukseen.
"""
Legendaarinen suomalaislaulaja kuoli varattomana – sijoitti rahansa WinCapitaan
Annikki Tähden viimeisistä elinvuosista on tullut uutta tietoa. Iskelmälaulaja kuoli köyhänä ja varattomana, koska hän sijoitti rahansa WinCapitaan.
Annikki Tähden kerrotaan viettäneen viimeiset elinaikansa sairaana ja lähes unohdettuna. Hän kuoli köyhänä ja varattomana.
Joku epäili varojen kuluneen hoivakodin hoitomaksuihin. Tosiasiassa hoivakotimaksuihin ei käytetä asukkaan varallisuutta. Hoivakoti maksetaan asukkaan eläketuloista ja lakisääteisillä tuilla. Hoidettavan omaan käyttöön jää noin 200 euroa kuukaudessa.
Minne Annikki Tähden rahat sitten katosivat? Vastaus löytyy WinCapita-pyramidihuijauksesta.
Lue lisää
Kun WinCapitan pyramidihuijaus varmistui lopullisesti maaliskuussa 2008 ja huijarisivusto katosi internetistä, Annikki Tähti kertoi muutamalle ystävälleen, että hän oli menettänyt kaikki säästönsä WinCapitassa. Annikilta kysyttiin kuka hänelle oli ehdottanut WinCapitaa, ja hän vastasi, että suosittelija oli talousalalla työskentelevä tuttu. Asia kävi ilmi Hymyn huhtikuun painetun lehden jutusta.
Nyt lähti sanoi Annikki Tähti
170
3114
Vastaukset
- Anonyymi
Niin vuolaan virran luodolla on linna Olavin,
se mietteissänsä katsoo virtaan mustaan...
Vei paaden alle salaisuuden neito viaton,
kun rakka......... .. - Anonyymi
Ja niin on Saarakin palannut takaisin...
- Anonyymi
Sä olet metsän soma
Ja tarkka tyttönen, tyttönen,
Sä matkit alinomaan
Mi tulee suusta sen.
Saat tuosta ajatusta kait...
Sä matkit alinomaan,
Et pysy yhtään vait'
- Anonyymi
Onpa ikävä kuullä tuo asia, hieno laulajatar. On sääli, että iäkkäätkin ihmiset, ja koko elämänsä säästäneet ihmiset, joutuivat tuollaisen törkeän rikoksen uhriksi. Lieköhän laulajatar osannut anoa pääsyä jonoon, jossa valtio palauttaisi varoja rikoksen uhreille. Toisaalta nimimerkki Ada Flink sanoi, ettei Winkkarissa ollut rikoksen uhreja.
///
Nyt on sitten riemullista
pohtia sitä, miten valtiolle
konfiskoidut voittorahat jaettaisiin.
Kaikki klubin ulosmaksama raha
menee valtiolle, eikä siitä sitten
vähennetä omaa sijoitusta.
Puheet kolhoosikassasta voidaan unohtaa.
Olisi kovasti uusmuotoista ajatella
että Kuopiossa takavarikoitua rahaa
voitaisiin käyttää Seinäjokisten hyväksi.
Kun varautuu henkisesti jo nyt
järkytys on sitten vähäisempää.
Lepää rauhassa. Näinhän se kapitalismi toimii.
- Anonyymi
Hymy: "Annikilta kysyttiin kuka hänelle oli ehdottanut WinCapitaa, ja hän vastasi, että suosittelija oli talousalalla työskentelevä tuttu."
Moktar-Valkku sanoi aikaisemmin, että tyhmiä ja ahneita rikollisia kaikki: "Jokainen normaalilla elämänkokemuksella varustetun kansalaisen tuli tietää se ja haistaa rikos jo kaukaa. Rikoksen uhri on aina osasyyllinen omaan kohtaloonsa."
Ada Flink totesi asiaan, että klubissa ei ollut uhreja, koska rahat oli lahjoitettu vapaaehtoisesti: "Oma vika, miksi lähtivät."Tottakait se on oma vika, jos lähti moiseen kusetukseen mukaan. Ei sponsori satavarmasti pitänyt Colttia ohimolla ja pakottanut. Jokainen teki päätöksen liittymisestään ihan ite. Jos on ite päättänyt, niin on luonnollista, että kestää myös seuraamukset. Ahneella on nääs´ paskanen loppu.
Se, jotta kuka on uhri ja kuka ei, on "veteen piirretty viiva". Olen edelleenkin sitä mieltä, että etenkään ne, jotka liittyivät kusetukseen viranomaisten varoittelujen (syksy 2007) jälkeen eivät ole uhreja. Ne jotka liittyivät ennen viranomaisten varoitteluja saattavat olla jollakin tapaa uhreja siitä syystä, että heillä ei ollut kusetuksesta sellaista tietoa liittyessään, mitä noilla myöhemmin liittyneillä oli.
Mikä tuossa on niin vaikeaa ymmärtää?- Anonyymi
RailiSuominen kirjoitti:
Tottakait se on oma vika, jos lähti moiseen kusetukseen mukaan. Ei sponsori satavarmasti pitänyt Colttia ohimolla ja pakottanut. Jokainen teki päätöksen liittymisestään ihan ite. Jos on ite päättänyt, niin on luonnollista, että kestää myös seuraamukset. Ahneella on nääs´ paskanen loppu.
Se, jotta kuka on uhri ja kuka ei, on "veteen piirretty viiva". Olen edelleenkin sitä mieltä, että etenkään ne, jotka liittyivät kusetukseen viranomaisten varoittelujen (syksy 2007) jälkeen eivät ole uhreja. Ne jotka liittyivät ennen viranomaisten varoitteluja saattavat olla jollakin tapaa uhreja siitä syystä, että heillä ei ollut kusetuksesta sellaista tietoa liittyessään, mitä noilla myöhemmin liittyneillä oli.
Mikä tuossa on niin vaikeaa ymmärtää?|| Mikä tuossa on niin vaikeaa ymmärtää? ||
Viranomainen aloitti hyvin, mutta epäonnistui tiedottamisessaan lopulta täydellisesti!
Ase- ja arpajaisjohtaja kommentoi syyskuussa 2007 tilannetta seuraavasti: "Meillä on aika vähän vielä tietoja asiasta, mutta tämänhetkisten tietojen valossa näyttää siltä, että kyseessä on lainvastainen, rangaistavaksi säädetty pyramidipeli."
Lopetus oli äärimmäisen huono, sillä KRP:n talousrikosyksikön päällikkö veti parin viikon kuluttua maton ase- ja arpajaisjohdon tuhdin lausunnon alta: "Mahdollisen huijauksen uhreja ei ole ainakaan vielä tullut tietoon. Selvitystyö on tältä osin kuivumassa kasaan." Näin siis KRP:n koko talousrikosyksikön pomomies.
5000 uutta jäsentä suorastaan ryntäsi sisään klubiin tämän lausunnon jäljiltä; sitä ei voida sanoa onnistumiseksi.
|| Se, jotta kuka on uhri ja kuka ei, on "veteen piirretty viiva". ||
Winkkarin perustaja on Mensan jäsen ja nero, muita edellä ja fiksumpi. Fiksu voi vedättää halutessaan tyhmempiään.
Valuuttakauppias kehuu omaa täydellistä ja laajaa elämänkokemustaan sanoin: "rikoksen uhri on aina osasyyllinen omaan kohtaloonsa". Samaa mieltä oli nimim. Ada Flink.
Kyllä tuo oli Laiholta kyllin selkeä ilmoitus pyramidipelistä. Jos joku sitä ei uskonut, niin hänen tarttee miettiä, jotta kannattaisiko hänen hankkia edunvalvoja itselleen.
- Anonyymi
|| Tästä Trolli saa vieläkin hepulin. ||
Otahan, Moktar, sinäkin asia nyt ihan rauhassa. Siis asiana vaan.
Ada Flink vakuutti muille lukijoille, että Winkkari on Russian Ponzin kylkipala, rahankeräysrikos, josta ei palauteta kenellekään mitään, ei siis kerrassaan mitään. Sponsoreista 50 - 200 kappaletta joutuu linnaan, johon Moktar-Valuuttakauppias oikaisi, että ellei linnassa ole tilaa, niin yhteiskuntapalveluskin hänelle kelpaa. Koska uhreja ei myöskään ollut ja kaikki raha on vapaaehtoisesti lahjoitettu, kaikki raha on ja jää valtion pohjattomaan kassaan. Näin meille kertoivat nimimerkit Ada Flink ja Moktar, yksissä tuumin samaan tuuttiin huutaen.
|| Laiho kertoo toiminnan luonteen ( lainvastainen, rangaistavaksi säädetty pyramidipeli). ||
Mitä tulee Winkkarin toiminnan luonteeseen, eräs pahansuopa kiusaaja aka silloinen Valuuttakauppias totesi, että "jokainen normaalilla elämänkokemuksella varustetun kansalaisen tuli tietää se, ja haistaa rikos jo kaukaa. Rikoksen uhri on aina osasyyllinen omaan kohtaloonsa."
Jos väite elämänkokemuksesta oli todellakin totta, miten ihmeessä viranomainen antoi - kaiken elämänkokemuksen vastaisesti - toiminnan vielä jatkua puolen vuoden ajan eli miksi ei puhallettu peliä reilusti poikki? Normaali ihminen siis tiesi rikoksen tapahtuneeksi, mutta viranomainen kertoi, että tietoa on kovasti vähän, pyramidipeliä epäillään mutta tutkimus on kuivumassa kasaan. Tähän Moktar-Kiusaaja totesi, että viranomainen ei ole se taho, joka pitää virkansa puolesta tolleroa kädestä ja silittää vähäpojan harvenevaa kuontaloa, kunnes vähäpoika nukahtaa.
5000 uutta jäsentä ja kymmeniä uusia miljoonia siirtyi mukaan klubiin tuona aikana, kun normaali ihminen JO VARMUUDELLA tiesi. Viranomaisen pahanpäiväistä yhteistyökykyä arvosteli myös Päivälehden reportteri Minna Passi: "Monet WinCapitaan sijoittaneet tulkitsivat hiljaisuuden niin, että ministeriö oli väärässä ja sijoittivat lisää rahaa klubiin."
Hiljaisuuden.
|| Pikkurikollinen nilkki ymmärtää tämän niin, että laiton pyramidipeli pyörii vielä ja vielä ehtii rikastua. ||
Brynolf Moktar Valuuttakauppiaalla oli jälkiviisas vastaus valmiina jo heti muutama vuosi tapahtumien jälkeen: ”Kaikki klubin ulosmaksama raha menee valtiolle, eikä siitä sitten vähennetä omaa sijoitusta. Sponsori maksaa kaksinkertaisesti eli ensin valtiolle ja sitten tunkille. Kun Wincapita on pyramipeli, kaikki takavarikoitu raha menee valtiolle. Olisi lapsellista ajatella, että valtio hyvittäisi pyramipeliin osallistujaa siksi, että hän raukkaparka sattui jäämään tappiolle. Kun varautuu henkisesti jo nyt, järkytys on sitten vähäisempää."
|| Kilpisjärveläinen rapajuoppo hyppii iloista, lastaa Ladan täyteen vinaa ja lähtee autolla kylille. Eihän ole enää pelkoa poliisista. ||
Moktarilla oli vastaus myös tähän: "Olen vilpittömän iloinen ja onnellinen winkkarin ahdingosta. Aikanne saitte narutella, nyt on sitten naru loppu."
|| Meidän Tröllykällä on kilpisjärveläisen juopon moraali. ||
Ja Moktarilla on espoolaisen peltipoliisin moraali!
Ja mitään ette voi... - Anonyymi
Moktar on pidetty henkilö kaikkialla, missä hän kulkeekaan. Erityisesti hänestä pidetään perussuomalaisten ja maahanmuuton foorumeilla. Moktar on toisaalta kertonut, että hän ei ole etsimässä ystäviä, vaan kirjoittamassa asiaa. Kun häntä pyydettiin määrittelemään "asiaa", Moktar totesi sen olevan kaikkea sitä, mistä hän kirjoittaa. Moktar-Valuuttakauppias on eittämättä kehäpäätelmien neiti kuningas, eikä mikään kasva sillä kohdalla, johon hän on jalkansa asettanut.
- Anonyymi
Kun kaikkeen aikaisempaan lisätään nimimerkin Ada Flink sponsoreille (= Flink: pienemmät pässit) ennalta-jakamat sakko- ja vankeustuomiot, tuota kaksikkoa tehokkaampaa pariskuntaa tuskin voi olla olemassakaan. Jos tämä Duo saisi oikeudet omiin käsiinsä, tämän valtakunnan täys´työllisyys olisi taattu. Vallan kolmijako-opin mukaan teho-duo aluksi tutkii, sitten syyttää ja lopulta rankaisee, toinen puoli kansaa rakentaa rangaistuslaitoksia ja toinen mokoma täyttää vapaana olevat paikat.
- Anonyymi
Aluksi Moktar kertoi tunkin olevan rikollinen ja päärosvon rikoskumppani, joka tulee tuomita yhdessä päätekijän kanssa, mutta sponsorin tulee palauttaa varat sekä valtiolle että tuolle rikoskumppanille....?! Lienee liioittelua sanoa, että Moktarin moraali olisi peltipoliisin tasoa: olisi parempi sanoa että Moktarin moraali on kuin lapio kettinkivarrella. Täysin turha, hyödytön ja täysin mitään sanomaton.
- Anonyymi
Taas samaa kolmen WinCapitadta tietämättömän lässsytystä. Miten te jaksatte tuota samaa lätinää vuodesta toiseen. Annikki tähti juttu kiinnosti mutta sitten taas nämä aloittivat niin kiinnostus lopahti. Käyn harvoin kurkkaamassa näitä sivuja mutta eipä tartte enää tulla näille sivuille. Ketä luulette että kiinnostaa teidän samat jorinat vuodesta toiseen.
- Anonyymi
Hyvin sanottu. Kolmelle tietämättömälle lätisijälle asia on kerrottu seuraavien linkkien takana. Ketään ei kiinnosta samat jorinanne.
https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2014/20140007
https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2014/20140072
https://www.oikeusrekisterikeskus.fi/fi/index/tiedotteet/2019/01/wincapita-korvaushakemustenkasittelyaikataulu.html - Anonyymi
|| Aluksi Moktar kertoi tunkin olevan rikollinen ja päärosvon rikoskumppani, joka tulee tuomita yhdessä päätekijän kanssa, mutta sponsorin tulee palauttaa varat sekä valtiolle että tuolle rikoskumppanille....?! Lienee liioittelua sanoa, että Moktarin moraali olisi peltipoliisin tasoa: olisi parempi sanoa että Moktarin moraali on kuin lapio kettinkivarrella. Täysin turha, hyödytön ja täysin mitään sanomaton. ||
Onneksi nimimerkit Ada Flink ja Valuuttakauppias eivät ole missään tekemisissä tuomioistuinlaitoksen kanssa, sillä tilannehan olisi kaikilta osiltaan katastrofi.
Mitä jäsenten rikoksista, kumppanuudesta ja varoista onkaan todettu?
No se on todettu korkeinta oikeutta myöten, että klubin jäsenten menettelyyn ei liittynyt sen suurempaa moitittavuutta, jäipä voitolle tai tappiolle, sillä jäsenet olivat virheellisesti uskoneet annettuun väärään tietoon tuottavasta valuuttakaupasta. Päätekijän törkeän petoksen seurauksena klubin jäsenet eivät tienneet, että klubista saadut varat olivat peräisin rikollisesta toiminnasta. Toisenkaan tekemästä rikoksesta ei kuitenkaan saa hyötyä.
Sen sijaan, että jäsenet maksaisivat Moktarin kuvaamalla tavalla kahteen kertaan tai Ada Flinkin kuvaamalla tavalla istuisivat rahankeräysrikoksesta linnassa, valtio pyrkii palauttamaan rikoksen uhreille kaikki ne varat, joihin oikeudellinen peruste on olemassa. Uusia vankiloita tai yhteiskuntapalvelupaikkoja ei tarvinnut Moktarin toiveesta huolimatta perustaa.
|| Annikki tähti juttu kiinnosti. ||
Halusit kenties ilkkua ase- ja arpajaisjohtajan, Ada Flinkin ja Valuuttakauppiaan kuvaamien tyhmien ja ahneiden jäsenten kustannuksella. Kiittelit kenties myös itseäsi siitä, että mittava ja moitteeton elämänkokemuksesi suojasi sinua liittymästä typerysten salaliittoon.
Seuraavalla kerralla jätä vaan rohkeasti lukematta ja vastaamatta avaukseen, vaikka se kysyisikin suurta tahdonvoimaa. Kyllä sinulla sitä sen verran löytyy. Anonyymi kirjoitti:
|| Aluksi Moktar kertoi tunkin olevan rikollinen ja päärosvon rikoskumppani, joka tulee tuomita yhdessä päätekijän kanssa, mutta sponsorin tulee palauttaa varat sekä valtiolle että tuolle rikoskumppanille....?! Lienee liioittelua sanoa, että Moktarin moraali olisi peltipoliisin tasoa: olisi parempi sanoa että Moktarin moraali on kuin lapio kettinkivarrella. Täysin turha, hyödytön ja täysin mitään sanomaton. ||
Onneksi nimimerkit Ada Flink ja Valuuttakauppias eivät ole missään tekemisissä tuomioistuinlaitoksen kanssa, sillä tilannehan olisi kaikilta osiltaan katastrofi.
Mitä jäsenten rikoksista, kumppanuudesta ja varoista onkaan todettu?
No se on todettu korkeinta oikeutta myöten, että klubin jäsenten menettelyyn ei liittynyt sen suurempaa moitittavuutta, jäipä voitolle tai tappiolle, sillä jäsenet olivat virheellisesti uskoneet annettuun väärään tietoon tuottavasta valuuttakaupasta. Päätekijän törkeän petoksen seurauksena klubin jäsenet eivät tienneet, että klubista saadut varat olivat peräisin rikollisesta toiminnasta. Toisenkaan tekemästä rikoksesta ei kuitenkaan saa hyötyä.
Sen sijaan, että jäsenet maksaisivat Moktarin kuvaamalla tavalla kahteen kertaan tai Ada Flinkin kuvaamalla tavalla istuisivat rahankeräysrikoksesta linnassa, valtio pyrkii palauttamaan rikoksen uhreille kaikki ne varat, joihin oikeudellinen peruste on olemassa. Uusia vankiloita tai yhteiskuntapalvelupaikkoja ei tarvinnut Moktarin toiveesta huolimatta perustaa.
|| Annikki tähti juttu kiinnosti. ||
Halusit kenties ilkkua ase- ja arpajaisjohtajan, Ada Flinkin ja Valuuttakauppiaan kuvaamien tyhmien ja ahneiden jäsenten kustannuksella. Kiittelit kenties myös itseäsi siitä, että mittava ja moitteeton elämänkokemuksesi suojasi sinua liittymästä typerysten salaliittoon.
Seuraavalla kerralla jätä vaan rohkeasti lukematta ja vastaamatta avaukseen, vaikka se kysyisikin suurta tahdonvoimaa. Kyllä sinulla sitä sen verran löytyy.Huomaatko rakas Anonyymianonassikka, että sulla, Valuuttakauppialla ja Adalla (Raili Suomisella) on jotain yhteistä? Meistä ei pidetä (nyyhkyti nyyhk ja tirsk.) . Vuodatetaanko parit krokon kyyneleet yhteistuumin? No toki se on yksi yhteinen tekijä tässä meidän liitossamme. Mutta mä ihan vilpittömästi samoin, kuin valtsukin ollaan yritetty auttaa sua, mutta pakkohan se on joskus nostaa kädet pystyyn ja todeta, että olet avun ulottumattomissa.
Jos haluat käyttää mun slogania, niin käytä sitä edes oikein.- Anonyymi
RailiSuominen kirjoitti:
Huomaatko rakas Anonyymianonassikka, että sulla, Valuuttakauppialla ja Adalla (Raili Suomisella) on jotain yhteistä? Meistä ei pidetä (nyyhkyti nyyhk ja tirsk.) . Vuodatetaanko parit krokon kyyneleet yhteistuumin? No toki se on yksi yhteinen tekijä tässä meidän liitossamme. Mutta mä ihan vilpittömästi samoin, kuin valtsukin ollaan yritetty auttaa sua, mutta pakkohan se on joskus nostaa kädet pystyyn ja todeta, että olet avun ulottumattomissa.
Jos haluat käyttää mun slogania, niin käytä sitä edes oikein.Huvittavinta asiassa on se että Ada/sinä olet itse Valuuttakauppias.
- Anonyymi
Valuutta-Moktarin ja Ada Flinkin äideille hyvää äitienpäivää; ovat varmasti ylpeitä vahingoistaan.
|| Mutta mä ihan vilpittömästi samoin, kuin valtsukin ollaan yritetty auttaa sua, mutta pakkohan se on joskus nostaa kädet pystyyn ja todeta, että olet avun ulottumattomissa. ||
Aluksi, pitäisi olla avun tarpeessa, jotta sitä voisi ottaa sen vastaan. Tähän tosin Moktar totesi jo vuonna 2010 - sillä kertaa valan tehneen emeritus-psykiatrin ominaisuudessa - että eihän avuntarvitsija itse tunnista hätäänsä. Uskokaa toki, Moktarin ilmaiset pika-analyysit ovat yhtä tyhjän kanssa, joten Flink ja Gupta voivat vapaasti neuvoa toisiaan. Flink tunnetusti jo neuvoi sekä ase- ja arpajaisjohtajaa että Clusoa. Moktar-Valkku puolestaan kehui olleensa vastuussa erään suuren suomalaisen kaivosyhtiön ympäristöasioista.
Toseksi, sana vilpittömästi ei olisi koskaan sopinut nimimerkin Ada Flink suuhun. Vilpittömästi sana tulisi korvata sanalla itsekkäästi, itsekkyydellä, kenenkään pyytämättä, rehvakkaasti, ärsyttämällä ja provoamalla. Mitä Ada Flinkin tarjoamaan apuun tulee, pitäisi olla syntymähumalassa ottaakseen sen vapaaehtoisesti vastaan. Mitä taas tulee nykyisen Moktarin antamaan apuun, kaikki vähänkään omaan ajatteluun kykenevät ottaisivat mieluummin kuumaa siirappia naamalleen kuin noudattaisivat Moktarin vastenmielisiä neuvoja.
|| Jos haluat käyttää mun slogania, niin käytä sitä edes oikein. ||
Jos olisinkin joskus satunnaisesti ns. Ada Flinkin slogania käyttänyt, kyseessä on ollut puhdas sattuma, ja toisekseen, silloinkin olen sitä lainannut orjallisesti jokaista pistettä myöten. Kaikilla tosin on tiedossa, että Ada Flink nyysi itse sloganinsa kohta lähes 20 vuotta sitten "verkostomarkkinointiystävältään". Samalla tavoin myös Moktar nyysi omaan käyttöönsä hymiönsä, joista hän vuonna 2010 innostui todella - sen jälkeen hän on nauranut yhdessä taukoamatta.
|| Tröllykkä on hankala autettava. ||
Ottaisiko kukaan mieluusti vastaan apua henkilöltä, jonka oma äiti kehtasi juottaa hänelle elohopeaa tuttipullosta? Moktarin tunnistaa jo kilometrin päästä ison kiven alta heränneeksi ja maata pitkin matelevaksi isoksi lieroksi. Lopeta siis se apusi tarjoaminen; viimeksi tarjosit winkkarin jäsenille tummelia manillaköyden solmuun, ja niitä samoja neuvoja on riittänyt kohta kymmenen vuotta.
|| Sitä pitää vetää perässä kuin mummoa vesikelkassa ja sieltäkin se huutelee, että väärin autettu. ||
Kelkkaa on nyt vetämässä henkilö, jonka selkäranka on tunnetusti kuin lapiolla, jossa on vaijerivarsi. Sillä samalla lapiolla hän pyrki hautaamaan edustussaunan taakse erään kaivosyhtiön 250 000 vuotuista tonnia rikkihappoa. Mene(s)tys oli taattu.
Mutta siis selkärangaton liero vetämässä vesikelkkaa: ihan sarjakuvan paikka.
///
Moktar-Valkun jälkiviisasta apua: "Jokainen normaalilla elämänkokemuksella varustetun kansalaisen tuli tietää se ja haistaa rikos jo kaukaa. Rikoksen uhri on aina osasyyllinen omaan kohtaloonsa."
Ja jatko: "Kaikki klubin ulosmaksama raha menee valtiolle, eikä siitä sitten vähennetä omaa sijoitusta. Sponsori maksaa kaksinkertaisesti eli ensin valtiolle ja sitten tunkille. Kun Wincapita on pyramipeli, kaikki takavarikoitu raha menee valtiolle. Olisi lapsellista ajatella, että valtio hyvittäisi pyramipeliin osallistujaa siksi, että hän raukkaparka sattui jäämään tappiolle. Kun varautuu henkisesti jo nyt, järkytys on sitten vähäisempää."
Ada Flink taputti karvaisia käsiään ja jatkoi, että klubissa ei ollut uhreja, koska rahat oli lahjoitettu vapaaehtoisesti: "Oma vika, miksi lähtivät."
Siinä kaksikon tarjoama apu tällä foorumilla. Jos joku sitä sattuu vielä tarvitsemaan; suosittelen tosin hakemaan apua henkilöiltä, joissa on vielä lämpö päällä.- Anonyymi
"Siinä kaksikon tarjoama apu tällä foorumilla. Jos joku sitä sattuu vielä tarvitsemaan; suosittelen tosin hakemaan apua henkilöiltä, joissa on vielä lämpö päällä."
Kyllä molempien osalla kyseessä oli huomion tavoittelu sekä ärsytys- ja kiusaamishalu, ei mikään todellinen auttaminen. Molemmat olivat täysin raivon partaalla, kun tuomioita jutussa ei annettu sen enempää, lähes 100 % jäsenistä vapautettiin kaikista rikosepäilyksistä ja kun valtio päätti hakemuksesta palauttaa varoja rikoksen uhreille.
Ada Flinkiä ärsytti lähes hulluuteen saakka se että oikeus ei erottanut toisistaan jäsenistöä ennen ja jälkeen pyramidivaroittelujen ja se, että sponsoreja ei rangaistu. Tosin Flink kertoi, että pahin rangaistus kaikista on voittovarojen pois kerääminen sponsoreilta. Flinkin mukaan se vastaa 12 vuoden langettavaa tuomiota. Valuuttakauppias puolestaan kihisi kiukusta, kun valtion hallinnoimaan kolehtisaaviin päätettiin kerätä kollektiivisia rikoshyötyvaroja, josta varoja sitten päätettiin palauttaa tasapuolisesti hiljaisille hitaille ja äänekkäille nopeille.
Apu pitää siis Flinkin ja Valuuttakaupiaan kohdalta tulkita eri tavalla kuin vaikkapa perheen, ystävän tai tuttavan tarjoama pyyteetön apu. Rapsuta sinä minun selkääni, niin minä rapsutan vastineeksi sinun selkääsi maajyrsimellä.
- Anonyymi
Eikö myös esim. Simo Salminen menettänyt varojaan sijoituksissa, tosin ei pyramidihuijauksessa mutta kuitenkin?
Pyramidihuijauksiin lähtevät vain tyhmimmät, miten kukaan kuvittelee tyhjästä voitavan synnyttää aina vain lisää ja lisää rahaa? Homman idea on silmittömän yksinkertainen: Yksi henkilö tai pieni ryhmä henkilöitä voi saada ja jakaa rahaa keskenään niin kauan kuin uudet toivorikkaat "jäsenet" tulevat mukaan ja "sijoittavat" rahojaan. Peli pelaa aikansa, mutta kun riittävän paljon huijattuja alkaa peräänkuuluttaa omiaan takaisin, niiden hyvien voittojen kera tietysti, saamatta koskaan lanttiakaan, asiat alkavat tökkiä.- Anonyymi
> Pyramidihuijauksiin lähtevät vain tyhmimmät, miten kukaan kuvittelee tyhjästä voitavan synnyttää aina vain lisää ja lisää rahaa?
Juuri näin. Wincapita-asiassa löytyi 12 000 Suomen tyhmintä ja jopa valtava määrä rikollisia!
Termin tyhmimmät, ahneimmat ja sinisilmäiset lanseerasivat alunperin johtaja Laiho sekä Finanssivalvonnan asiantuntija Karhunen yhdessä. Karhusen mukaan "huimia tuottoja lupaavien sijoitussivustojen kanssa leikkiin lähtevä on yksinkertaisesti ahne ja hölmö". (YLE Uutiset 18.3.2008)
Johtaja Laiho ei halunnut olla yhtään huonompi eli pelkkä hölmöys ja ahneus ei riittänyt selittämään klubin valtaisaa suosiota. Pitäisi siis puuttua asiaan vielä kovemmin. Asiaa johtavan virkamiehen arvovallalla Laiho taas iski vähintään yhtä kovaa eli sen joka ei olisi rikollinen, täytyisi vaihtoehtoisesti olla älyllisesti jälkeenjäänyt: ”Sekin on mahdollista, että joku sinisilmäinen on tullut aidosti huijatuksi. Mutta näiden joukko on todella pieni, Laiho toteaa.” (MTV3-STT 11.4.2008)
Kun mikään ei riittänyt tai ainakaan pelkkä vihjailu ei riittänyt, asiat sanottiin suoraan: ”Jopa tuhannet voivat olla WinCapita-rikollisia. Poliisi epäilee törkeästä petoksesta muutaman kymmenen hengen porukkaa.” (Aamulehti 16.5.2008)
Tuhansia rikollisia, tyhmiä ja ahneita: näin kertoivat meille viranomaiset ja media jo vuonna 2008. Siis kuten sanot, kaikista tyhmimmät! - Anonyymi
Lainaus Turun Sanomista 11.4.2008: "Laittomasti rahaa keränneen pyramidipelitoiminnan laajuus on yllättänyt sisäministeriön. Johtaja Laiho epäilee, että suurin osa pelien toiminnassa mukana olleista on ymmärtänyt toiminnan laittomuuden. Tämän puolesta puhuu sekin, että osanottajat ovat tehneet poliisille tähän päivään mennessä vain alle 200 ilmoitusta. Kymmenien miljoonien eurojen sijoittaminen epämääräisiin peleihin herättää kysymyksiä ja epäilyksiä rikollisesta rahasta."
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074274666/Pyramidihuijauksen laajuus yllatti sisaministerion
Siis ei pelkästään tyhmimmät, vaan myös siis merkittävä määrä rikollista rahaa, joita rikollisen toiminnan ymmärtäjät ovat saattaneet liikkeelle.
On hienoa, että viranomainen puuttui asiaan jälkikäteen heti ensimmäisenä mahdollisena ajankohtana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
> Pyramidihuijauksiin lähtevät vain tyhmimmät, miten kukaan kuvittelee tyhjästä voitavan synnyttää aina vain lisää ja lisää rahaa?
Juuri näin. Wincapita-asiassa löytyi 12 000 Suomen tyhmintä ja jopa valtava määrä rikollisia!
Termin tyhmimmät, ahneimmat ja sinisilmäiset lanseerasivat alunperin johtaja Laiho sekä Finanssivalvonnan asiantuntija Karhunen yhdessä. Karhusen mukaan "huimia tuottoja lupaavien sijoitussivustojen kanssa leikkiin lähtevä on yksinkertaisesti ahne ja hölmö". (YLE Uutiset 18.3.2008)
Johtaja Laiho ei halunnut olla yhtään huonompi eli pelkkä hölmöys ja ahneus ei riittänyt selittämään klubin valtaisaa suosiota. Pitäisi siis puuttua asiaan vielä kovemmin. Asiaa johtavan virkamiehen arvovallalla Laiho taas iski vähintään yhtä kovaa eli sen joka ei olisi rikollinen, täytyisi vaihtoehtoisesti olla älyllisesti jälkeenjäänyt: ”Sekin on mahdollista, että joku sinisilmäinen on tullut aidosti huijatuksi. Mutta näiden joukko on todella pieni, Laiho toteaa.” (MTV3-STT 11.4.2008)
Kun mikään ei riittänyt tai ainakaan pelkkä vihjailu ei riittänyt, asiat sanottiin suoraan: ”Jopa tuhannet voivat olla WinCapita-rikollisia. Poliisi epäilee törkeästä petoksesta muutaman kymmenen hengen porukkaa.” (Aamulehti 16.5.2008)
Tuhansia rikollisia, tyhmiä ja ahneita: näin kertoivat meille viranomaiset ja media jo vuonna 2008. Siis kuten sanot, kaikista tyhmimmät!// > Pyramidihuijauksiin lähtevät vain tyhmimmät, miten kukaan kuvittelee tyhjästä voitavan synnyttää aina vain lisää ja lisää rahaa?
Juuri näin. Wincapita-asiassa löytyi 12 000 Suomen tyhmintä ja jopa valtava määrä rikollisia!
Termin tyhmimmät, ahneimmat ja sinisilmäiset lanseerasivat alunperin johtaja Laiho sekä Finanssivalvonnan asiantuntija Karhunen yhdessä. Karhusen mukaan "huimia tuottoja lupaavien sijoitussivustojen kanssa leikkiin lähtevä on yksinkertaisesti ahne ja hölmö". (YLE Uutiset 18.3.2008) //
Leppävaaran ammattikoululaiset tekivät tutkimuksen, jossa pääosaan nousee herkkäuskoisuus: mitä läheisempiä uhrien suosittelijat uhreille olivat, sitä herkemmin he pitivät Wincapitan toimintaa rehellisenä eivätkä huijauksena. On siis ollut sijoittamisen kannalta äärimmäisen haitallista, että henkilö on uskonut lähipiiriinsä: ei siis tule luottaa lähipiiriinsä sijoitusasioissa.
Amikset jatkavat, että uhrin koulutustaustalla ei ole havaittavissa selvää vaikutusta sijoitetun pääoman summaan eikä sijoituksesta aiheutuneeseen voittoon tai tappioon. Korkean koulutuksen omaavien uhrien sijoitusten keskimääräinen summa on tutkimuksen mukaan suurin. Korkeasti koulutetulla voidaan olettaa olevan paremmin palkattu työ, jolloin tällä olisi myös enemmän sijoitusvarallisuutta. Toisaalta peruskoulun käynyt taas saattaa olla hyvin tyytymätön elämäntilanteeseensa ja täten altis ottamaan isompia riskejä esimerkiksi isomman sijoituksen muodossa. Sijoituskokemuksesta ei ole ollut ainakaan hyötyä, joten yleistä elämänkokemusta ei voida pitää jutussa vallitsevana piirteenä.
Lopultakin tyypillinen WinCapita-uhri oli miespuolinen henkilö, sosioekonomiselta asemaltaan palkkatöissä käyvä sekä korkeakoulututkinnon suorittanut. Uhriutumisen riskiä nostaa aiempi sijoituskokemus, etenkin positiivinen sellainen, jonka myötä uhri suhtautuu riskialttiiseen sijoitukseen optimistisesti. Riskiä nostaa oleellisesti uhrin herkkäuskoisuus, johon vaikuttanee myös suosittelijan suhde uhriin.
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/60239/Soderholm_Kimi_Soikkanen_Marko.pdf?sequence=1
Tutkimus ei tue sitä, että kaikki jäsenet olisivat olleet todella tyhmiä tai todella ahneita ja samaan aikaan rikollisia. Virkamies on siis laukonut suustaan ennen aikaisesti.
Jäsenet olivat erityisesti korkeakoulututkinnon suorittaneita miehiä, joilla oli sijoitusvarallisuutta ja jotka houkutteli mukaan tuttava, ystävä tai sukulainen. Mitä enemmän jäsenellä oli sijoituskokemusta tai riskinottohalukkuutta, sitä suurempi oli sijoitettu summa.
Winkkarin kaltaiselta pyramidihuijaukselta suojelee epäsosiaalisuus, vähävaraisuus, varovaisuus ja yliherkkyys, vähäinen aikaisempi sijoituskokemus sekä alhainen koulutustaso. Erityisesti asiassa suojelee se, että olet nainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
> Pyramidihuijauksiin lähtevät vain tyhmimmät, miten kukaan kuvittelee tyhjästä voitavan synnyttää aina vain lisää ja lisää rahaa?
Juuri näin. Wincapita-asiassa löytyi 12 000 Suomen tyhmintä ja jopa valtava määrä rikollisia!
Termin tyhmimmät, ahneimmat ja sinisilmäiset lanseerasivat alunperin johtaja Laiho sekä Finanssivalvonnan asiantuntija Karhunen yhdessä. Karhusen mukaan "huimia tuottoja lupaavien sijoitussivustojen kanssa leikkiin lähtevä on yksinkertaisesti ahne ja hölmö". (YLE Uutiset 18.3.2008)
Johtaja Laiho ei halunnut olla yhtään huonompi eli pelkkä hölmöys ja ahneus ei riittänyt selittämään klubin valtaisaa suosiota. Pitäisi siis puuttua asiaan vielä kovemmin. Asiaa johtavan virkamiehen arvovallalla Laiho taas iski vähintään yhtä kovaa eli sen joka ei olisi rikollinen, täytyisi vaihtoehtoisesti olla älyllisesti jälkeenjäänyt: ”Sekin on mahdollista, että joku sinisilmäinen on tullut aidosti huijatuksi. Mutta näiden joukko on todella pieni, Laiho toteaa.” (MTV3-STT 11.4.2008)
Kun mikään ei riittänyt tai ainakaan pelkkä vihjailu ei riittänyt, asiat sanottiin suoraan: ”Jopa tuhannet voivat olla WinCapita-rikollisia. Poliisi epäilee törkeästä petoksesta muutaman kymmenen hengen porukkaa.” (Aamulehti 16.5.2008)
Tuhansia rikollisia, tyhmiä ja ahneita: näin kertoivat meille viranomaiset ja media jo vuonna 2008. Siis kuten sanot, kaikista tyhmimmät!Et saisi viedä tyhmyys- teemaa minulta tuolla tavalla! En ole seurannut juuri ko. pyramidihuijauksen yksityiskohtia ja myöhempää oikeuskäsittelyä tms, kovinkaan tarkkaan, siis en anna tyhmimmiksi nimittelyn kunniaa yhdellekään Laiholle tai Karhuselle. En tiedä varmuudella missä ko. henkilöt ovat vaikuttanet tai vaikuttavat, keksin nimittäin tuon tähän huijausmuotoon lähtijöiden tyhmäksi nimittelyn ihan omasta takaa!
ps: Suojeleeko naisena oleminen erityisen tehokkaasti huijatuksi tulemiselta, vai onko kyse vain naisten korkeampi kynnys tulla esiin valittamaan menetyksistään ja vaatimaan korvauksia? Ts. miten iso osa huijatuiksi tulleista koskaan tulee tavalla tai toisella esiin, onko heistä jotka kehtaavat tuoda tarinansa esille, kuitenkin enin osa miehiä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et saisi viedä tyhmyys- teemaa minulta tuolla tavalla! En ole seurannut juuri ko. pyramidihuijauksen yksityiskohtia ja myöhempää oikeuskäsittelyä tms, kovinkaan tarkkaan, siis en anna tyhmimmiksi nimittelyn kunniaa yhdellekään Laiholle tai Karhuselle. En tiedä varmuudella missä ko. henkilöt ovat vaikuttanet tai vaikuttavat, keksin nimittäin tuon tähän huijausmuotoon lähtijöiden tyhmäksi nimittelyn ihan omasta takaa!
ps: Suojeleeko naisena oleminen erityisen tehokkaasti huijatuksi tulemiselta, vai onko kyse vain naisten korkeampi kynnys tulla esiin valittamaan menetyksistään ja vaatimaan korvauksia? Ts. miten iso osa huijatuiksi tulleista koskaan tulee tavalla tai toisella esiin, onko heistä jotka kehtaavat tuoda tarinansa esille, kuitenkin enin osa miehiä?Et ole teemassa omaperäinen: olet vain keksinyt saman asian kuin muutkin, mutta kymmenen vuotta liian myöhään. Se on sama kuin hakisit patenttia tulelle tai pyörälle, jotka on keksitty aikaa sitten. Patentin omistaja teemalla "tyhmät ja ahneet Wincapita-rikolliset" kuuluu ase- ja arpajaisministeriön osastonjohtajalle sekä Finassivalvonnan asiantuntijalle. Viranomainen siis aloitti tämän, media jatkoi ja kansa seurasi sopulin tavoin perässä.
Totta kai voit käyttää omaa löytöäsi "pyramidipeliin lähtevät tyhmimmät" eli en halua viedä todellista iloasi ja osoittamaasi puhdasta riemua. Siinä vain ei ole mitään uutta edes tällä foorumilla, sillä myös nimimerkit Ada Flink sekä Moktar-Valuuttakauppias pyrkivät omimaan nuo termit ahne ja tyhmä Wincapita-rikollinen... Kunhan pidät mielessä, että ensisijainen kunnia on Laiholla ja Karhusella jos vuonna 2008. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ole teemassa omaperäinen: olet vain keksinyt saman asian kuin muutkin, mutta kymmenen vuotta liian myöhään. Se on sama kuin hakisit patenttia tulelle tai pyörälle, jotka on keksitty aikaa sitten. Patentin omistaja teemalla "tyhmät ja ahneet Wincapita-rikolliset" kuuluu ase- ja arpajaisministeriön osastonjohtajalle sekä Finassivalvonnan asiantuntijalle. Viranomainen siis aloitti tämän, media jatkoi ja kansa seurasi sopulin tavoin perässä.
Totta kai voit käyttää omaa löytöäsi "pyramidipeliin lähtevät tyhmimmät" eli en halua viedä todellista iloasi ja osoittamaasi puhdasta riemua. Siinä vain ei ole mitään uutta edes tällä foorumilla, sillä myös nimimerkit Ada Flink sekä Moktar-Valuuttakauppias pyrkivät omimaan nuo termit ahne ja tyhmä Wincapita-rikollinen... Kunhan pidät mielessä, että ensisijainen kunnia on Laiholla ja Karhusella jos vuonna 2008.Et sitten hoksaa ja huomaa, että kerron mielipiteeni yleisellä tasolla pyramidihuijauksiin liittyen, sinun Winsellaisesi edustaa hieman laajemmassa tarkastelussa maailmalla harjoitetuista vastaavista huijauksista pikkuruistakin pikkuruisempaa murto- osaa.
Pari patenttiakin minulle on myönnetty, ei, ne eivät liity ollenkaan tähän huijaustoimintaan. Ja Laihojasi ja Karhusiasi en edelleenkään ollenkaan tunne! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sitten hoksaa ja huomaa, että kerron mielipiteeni yleisellä tasolla pyramidihuijauksiin liittyen, sinun Winsellaisesi edustaa hieman laajemmassa tarkastelussa maailmalla harjoitetuista vastaavista huijauksista pikkuruistakin pikkuruisempaa murto- osaa.
Pari patenttiakin minulle on myönnetty, ei, ne eivät liity ollenkaan tähän huijaustoimintaan. Ja Laihojasi ja Karhusiasi en edelleenkään ollenkaan tunne!En hoksannut ja huomannut tuota. Ajattelin avauksen koskevan Annikki Tähden musiikkia, joista oma suosikkini on Kuningaskobra. En tiennyt että sinulla on patentteja, mutta Laiho ja Karhunen ovat todellisia säveltäjiä. My bad.
- Anonyymi
"Pyramidihuijauksiin lähtevät vain tyhmimmät, miten kukaan kuvittelee tyhjästä voitavan synnyttää aina vain lisää ja lisää rahaa?"
Madoffin pyramidissa oli rahaa kiinni noin 50 miljardia dollaria. Se on suurin tunnustettu ja kaatunut pyramidihuijaus, ja Madoffhan ei yhtiöineen itse julkaissut mitään rahantekotekniikastaan. Eli todellakin, miten kukaan voi olla niin tyhmä, että sijoittaa johonkin, jonka toimintatapoja ei tunne ja joka ei julkaise mitään itsestään?
Tyhmää, ahnetta ja rikollista.
Suurimmat sijoittajat
Fairfield Sentry (7,5 mrd)
Grupo Santander (3,5 mrd)
Kingate Management (3,5 mrd)
Rye Investment Management, Tremont Group (3,1 mrd)
Bank Medici of Austria (2,8 mrd)
.
.
.
Nordea (65 milj.)
.
.
.
New York Law School (3 milj.)
Suurimmat typerykset, todellakin!
"...sinun Winsellaisesi edustaa hieman laajemmassa tarkastelussa maailmalla harjoitetuista vastaavista huijauksista pikkuruistakin pikkuruisempaa murto-osaa."
Miten suuria pyramidihuijauksia ja miten suuria typeryksiä ajattelit?
https://www.savonsanomat.fi/talous/Nordean-rahastoasiakkailla-riskiä-Madoff-skandaalissa/579660
"Nordea ei ole laittanut varoja Madoffin sijoitusyhtiöön, mutta epäsuoria vaikutuksia voi tulla Nordea Life and Pensionin Fairfield Sentry -rahastoon tekemän 48 miljoonan euron sijoituksen kautta, Nordean Ruotsin-lehdistöpäällikkö Helena Östman kertoi uutistoimisto Reutersille."
Olkaamme hieman tarkempia asioiden kanssa. On hieman eri asia se, että pankille aiheutuu riskiä jonkin tapahtuman vuoksi ja se, että pankki itse sijoittaa riskibusinekseen.
Tässä tapauksessa Nordea ei ollut sijoittanut Madoffin sijoitusyhtiöön.
Wincapitan suhteen on tiedossa, että pankit jopa varoittelivat asiakkaistaan sijoittamasta Winkkariin.
https://www.savonsanomat.fi/talous/Pankinjohtaja-Wincapita-on-kuin-pesäpalloa/578782
Usein vain ahneus ja tyhmyys kävivät yli järjen ääneen.- Anonyymi
|| Olkaamme hieman tarkempia asioiden kanssa. ||
Kyllä.
Valuuttakauppias itse kertoi muutama vuosi sitten: "Rehellisesti ja vilpittömästi voin vakuuttaa, että nautin tilanteesta. Hyreksien ja hymyssä suin käyn nukkumaan, valoisalla miellellä herään uuteen aamuun. Maailmassa on luvassa paljon hyvää ja paljon naureskelun aihetta. Olin ahne ja tyhmä, ja minua vietiin kuin vesikelkkaa Kuopion torilla. Köyhällä on köyhän huvit, heippa taas."
Nordeankin pitäisi olla hieman tarkempi siinä, mihin sijoittaa varojaan. Puhumattakaan Sandanderista ja "Law Schoolf of New Yorkista". Tyhmää ja ahnetta sijoittaa suoraan tai epäsuoraan toimintaan, jota ei ymmärrä.
|| On hieman eri asia se, että pankille aiheutuu riskiä jonkin tapahtuman vuoksi ja se, että pankki itse sijoittaa riskibusinekseen. ||
Vastuutonta toimintaa jättää taustat selvittämättä. Sama kuin sijoittaisi lapsityövoimaan, koska "en minä tiennyt että taustat pitäisi selvittää".
Kuten Valuuttakauppias itse sanoi: "Roskasakkia ja taparikollisia. Siellä on kenraalit, rallikuskit, lentopalloilijat, papit, Harwardin ekonomit, tuomarit, professorit ja asianajajat samassa sopassa." Sama koskee Madoffia: siellä oli kaikki ahneet ja tyhmät hattu kourassa rahajonossa - piti olla ensimmäisenä jonossa että saa varmasti omansa.
|| Tässä tapauksessa Nordea ei ollut sijoittanut Madoffin sijoitusyhtiöön. ||
Nordea oli pikku kala isossa vedessä. Hieman laajemmassa tarkastelussa Nordean osuus oli pikkuruistakin pikkuruisempi murto-osa. Tyhmiä ja ahneita taparikollisia koko Madoffin pyramidi pullollaan.
|| Wincapitan suhteen on tiedossa, että pankit jopa varoittelivat asiakkaistaan sijoittamasta Winkkariin. ||
Madoffin tapauksessa varoituskellot olivat soineet jo vuosia. SEC ei vain osannut ja halunnut tulkita tunnusmerkkejä, vaan antoi törkeän petoksen jatkua kaikiista epäselvyyksistä huolimatta. Kaikki varoituksen merkit olivat ilmassa, mutta mikään ei mennyt rahanahneuden ohi. Sijoittajat halusivat sijoittaa Madoffiin, vaikka jopa itse Madoff itse toppuuttelia asiaa.
|| Usein vain ahneus ja tyhmyys kävivät yli järjen ääneen. ||
Pankit, sijoitusrahastot, investointiyhtiöt ja yksityiset. Kaikki samassa jonossa Madoffin pyramidiin. Vain ahneus ja rikollinen typeryys meni järjen äänen yli.
- Anonyymi
|| Winkkarin kaltaiselta pyramidihuijaukselta suojelee epäsosiaalisuus, vähävaraisuus, varovaisuus ja yliherkkyys, vähäinen aikaisempi sijoituskokemus sekä alhainen koulutustaso. Erityisesti asiassa suojelee se, että olet nainen. ||
1. Epäsosiaalisuus eli sinulla ei ole kontakteja tai vain vähän kontakteja: vältyt samalla myös huonoilta vaikutteilta kuten pyramidipeleiltä.
2. Vähävaraisuus: kaikki raha menee ruokaan, juomaan ja asumiseen eikä mitään jää sukanvarteen ja varsinkaan sijoitettavaksi.
3. Varovainen henkilö ei tee mitään turhaan, eikä varsinkaan tee mitään, mitä oma äiti ei tekisi.
4. Yliherkkä henkilö on kerran saanut nokilleen, jonka jälkeen tuntosarvet ovat pystyssä eikä tällaisen henkilön pettäminen onnistu enää koskaan samalla vuosisadalla.
5. Kun ei ole aikaisempaa sijoituskokemusta, ensimmäinen vähäistä suurempi sijoitus kannattaa tehdä korkorahastoon, jossa tuotto on idioottivarma 0,7 - 1,2 %. Jos kuitenkin on enemmänkin pelihaluja, parhaat mutta riskialttiit korkorahastot tuottavat jopa 5 - 6 % hyvänä vuotena.
6. Alhainen koulutustaso ei välttämättä suojannut Winkkarin kaltaiselta petokselta. Kun on alhainen koulutustaso, Winkkari saattoi tuntua ulospääsyltä kurjuudesta ja lottovoitolta periaatteella kaikki tai ei mitään: koko omaisuus ja lainarahalla kiinni pyramidiin. Ryysyistä rikkauksiin.
7. Naiseus. Nykyisen MeToo-kampanjoinnin aikana tästä ei voi ihmisiä suututtamatta sanoa mitään erityistä. Aikaisemmin naiset olivat hyviä, luotettavia ja varmoja autonkuljettajia eivätkä naiset harrastaneet seiväshyppyä tai riippuliitoa. Nimimerkki Ada Flink olisi oikea taho kertomaan lisää tästä aihepiiristä.
|| Termin tyhmimmät, ahneimmat ja sinisilmäiset lanseerasivat alunperin johtaja Laiho sekä Finanssivalvonnan asiantuntija Karhunen yhdessä. Karhusen mukaan "huimia tuottoja lupaavien sijoitussivustojen kanssa leikkiin lähtevä on yksinkertaisesti ahne ja hölmö". (YLE Uutiset 18.3.2008) ||
Heti pyramidin kaaduttua tämä oli hienosti sanottu. Nopea oivallus välittömästi kun sivut olivat kiinni ja poliisi oli antanut lausuntonsa. Jälkiviisaus on paras viisaus!
|| Johtaja Laiho ei halunnut olla yhtään huonompi eli pelkkä hölmöys ja ahneus ei riittänyt selittämään klubin valtaisaa suosiota. Pitäisi siis puuttua asiaan vielä kovemmin. Asiaa johtavan virkamiehen arvovallalla Laiho taas iski vähintään yhtä kovaa eli sen joka ei olisi rikollinen, täytyisi vaihtoehtoisesti olla älyllisesti jälkeenjäänyt: ”Sekin on mahdollista, että joku sinisilmäinen on tullut aidosti huijatuksi. Mutta näiden joukko on todella pieni, Laiho toteaa.” (MTV3-STT 11.4.2008) ||
Johtaja Laihon ohi sanansäilän rohkeudessa meni vain valtionsyyttäjä Ari Koivisto. Hän saikin välittömästi siirron (ylennyksen) toisiin työtehtäviin Suomen valtion työnantajaliiton sisällä. - Anonyymi
Mutta jos vain pysytään aloituksen aiheessa, niin paljonko A. Tähti sijoitti ja hävisi?
- Anonyymi
Olipa äärimmäisen typerä ja loukkaava kysymys eli miksi ihmeessä tuo olisi ketään kiinnostava asia? Annikki tähti tunnetaan musiikistaan, ei varoistaan tai menettämistään rahoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipa äärimmäisen typerä ja loukkaava kysymys eli miksi ihmeessä tuo olisi ketään kiinnostava asia? Annikki tähti tunnetaan musiikistaan, ei varoistaan tai menettämistään rahoista.
Väärin, hänet tunnetaan sekä musiikistaan että menettämistään rahoista, lukaisepa vaikka sivun aloitus, mitä se käsitteleekään? Ja sijoittaessaan varojaan tyhjään hänkään ei toiminut kovin järkevästi...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin, hänet tunnetaan sekä musiikistaan että menettämistään rahoista, lukaisepa vaikka sivun aloitus, mitä se käsitteleekään? Ja sijoittaessaan varojaan tyhjään hänkään ei toiminut kovin järkevästi...
Aha, 60 vuoden laulu-uran kanssa saman verran painaa 10 000 euron sijoitus WinCapitaan. No, toivotaan että kuolinpesä saa valtiolta omansa pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aha, 60 vuoden laulu-uran kanssa saman verran painaa 10 000 euron sijoitus WinCapitaan. No, toivotaan että kuolinpesä saa valtiolta omansa pois.
Kenen päissä painaa mikä mitäkin eikä Valtio ei niitä sijoittajien rahoja vienyt. Ja jos 10000 Euroa vei väitetyllä tavalla ihmisen köyhyyteen ja surkeuteen, eipä sillä laulamisella isoja pääomia tullut!
Sitä suuremmalla syyllä ne vähät rahat olisi pitänyt pitää itsellä... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenen päissä painaa mikä mitäkin eikä Valtio ei niitä sijoittajien rahoja vienyt. Ja jos 10000 Euroa vei väitetyllä tavalla ihmisen köyhyyteen ja surkeuteen, eipä sillä laulamisella isoja pääomia tullut!
Sitä suuremmalla syyllä ne vähät rahat olisi pitänyt pitää itsellä...Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Näin sanoo suomalainen sananlasku.
Ei Jari Sillanpäätäkään tunneta enää nykyisin laulamisesta, vaan hänet tunnetaan metamiehenä. Myös entinen laulaja Jamppa Tuominen tunnetaan irlantilaisten ahdistelijana ja Matti Nykänen Mervi Tapolan entisenä puolisona. Olli Lindholm oli erään musiikkiohjelman tuomari ja Juice Leskinen tykkäsi alkoholista ja tupakasta.
Puuppolan entinen rallikuningas tunnetaan vain Winkkariin sijoittaneena hölmönä, puolustusvoimain entinen komentaja ja kenraali Winkkariin sijoittaneena ahneena ja entinen valtiovarainministeri Winkkarin typeränä ehkä-jäsenenä. Winkkariin sijoittanut asianajaja on pelkkä typerys, professori kaikista hölmöistä tyhmin ja maailmanluokan lentopalloilija tosi pitkä hölmö.
Ja tätä rataa voit jatkaa leikkiäsi vaikka Keski-Euroopan kiertuneelle saakka. Kenen päissä mikäkin painaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Näin sanoo suomalainen sananlasku.
Ei Jari Sillanpäätäkään tunneta enää nykyisin laulamisesta, vaan hänet tunnetaan metamiehenä. Myös entinen laulaja Jamppa Tuominen tunnetaan irlantilaisten ahdistelijana ja Matti Nykänen Mervi Tapolan entisenä puolisona. Olli Lindholm oli erään musiikkiohjelman tuomari ja Juice Leskinen tykkäsi alkoholista ja tupakasta.
Puuppolan entinen rallikuningas tunnetaan vain Winkkariin sijoittaneena hölmönä, puolustusvoimain entinen komentaja ja kenraali Winkkariin sijoittaneena ahneena ja entinen valtiovarainministeri Winkkarin typeränä ehkä-jäsenenä. Winkkariin sijoittanut asianajaja on pelkkä typerys, professori kaikista hölmöistä tyhmin ja maailmanluokan lentopalloilija tosi pitkä hölmö.
Ja tätä rataa voit jatkaa leikkiäsi vaikka Keski-Euroopan kiertuneelle saakka. Kenen päissä mikäkin painaa.Sillanpäätä en tunne, mutta ensisijaisesti laulamisistaan hänet tiedän. Tuomista en tuntenut, Irlantilaisten ahdistelusta en ole kuullut ennen tätä, sen sijaan tiedän että hän oli iskelmälaulaja. Nykästä en tuntenut, muistan parhaiten mäkihyppimisestä ja siinä lajissa pärjäämisestä, jo ikänikin puolesta. Yhtäkään musiikkikisailuohjelmaa en ole eläissäni seurannut, nimi Lindholm ei sano oikein mitään muuta kuin että jotenkin joku Lindholm liittyy/liittyi musiikin tekoon. Leskistä en liioin tuntenut, tiedän hänet lahjakkaaksi sanoittajaksi, jokeltaessaan itse jokelluksiaan en jaksanut vaan seurata. En tuntenut myöskään Puuppolan rallikuningasta, en vaivaudu selvittämään kenestä on kyse, hyviä rallikuskeja on ollut useita, mutta että oikein kuningas. Jos tämä "kuningas" sijoitti pyramidihuijaukseen, eihän hän aivan terävimmältä kuninkaalta vaikuta.
Jos puolustusvoimain entinen komentaja, mikä nimi lieneekään, entinen valtiovarainministeri, mikä heistä hän sitten olikaan ja samaiseen huijaukseen sijoittaneet ns. asianajaja (siis kuka), professori (ja nimi oli) ja joku nimeltä mainitsematon koripalloilija sijoittivat samaiseen pyramidihuijaukseen varojaan, eiväthän he kovin välkyiltä vaikuta, se myönnettäköön.
Se mikä katkeruutta herättää, sisältyy yhteen lauseeseen: "No, toivotaan että kuolinpesä saa valtiolta omansa pois". Siis jälleen kerran, ikävintä jonkun taloudellisissa tappioissa on se, että perilliset eivät saaneetkaan vesi kielellä odottamaansa itselleen.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillanpäätä en tunne, mutta ensisijaisesti laulamisistaan hänet tiedän. Tuomista en tuntenut, Irlantilaisten ahdistelusta en ole kuullut ennen tätä, sen sijaan tiedän että hän oli iskelmälaulaja. Nykästä en tuntenut, muistan parhaiten mäkihyppimisestä ja siinä lajissa pärjäämisestä, jo ikänikin puolesta. Yhtäkään musiikkikisailuohjelmaa en ole eläissäni seurannut, nimi Lindholm ei sano oikein mitään muuta kuin että jotenkin joku Lindholm liittyy/liittyi musiikin tekoon. Leskistä en liioin tuntenut, tiedän hänet lahjakkaaksi sanoittajaksi, jokeltaessaan itse jokelluksiaan en jaksanut vaan seurata. En tuntenut myöskään Puuppolan rallikuningasta, en vaivaudu selvittämään kenestä on kyse, hyviä rallikuskeja on ollut useita, mutta että oikein kuningas. Jos tämä "kuningas" sijoitti pyramidihuijaukseen, eihän hän aivan terävimmältä kuninkaalta vaikuta.
Jos puolustusvoimain entinen komentaja, mikä nimi lieneekään, entinen valtiovarainministeri, mikä heistä hän sitten olikaan ja samaiseen huijaukseen sijoittaneet ns. asianajaja (siis kuka), professori (ja nimi oli) ja joku nimeltä mainitsematon koripalloilija sijoittivat samaiseen pyramidihuijaukseen varojaan, eiväthän he kovin välkyiltä vaikuta, se myönnettäköön.
Se mikä katkeruutta herättää, sisältyy yhteen lauseeseen: "No, toivotaan että kuolinpesä saa valtiolta omansa pois". Siis jälleen kerran, ikävintä jonkun taloudellisissa tappioissa on se, että perilliset eivät saaneetkaan vesi kielellä odottamaansa itselleen....Onkos Annikilla sukulaisia jonne päin surunvalittelu. Annelilla olisi pitänyt olla taiteilijaeläke kun oli niin hyvä laulaja. Sioituksenkin oli tehnyt vain kun lähipiirin talousneuvos oli suositellut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkos Annikilla sukulaisia jonne päin surunvalittelu. Annelilla olisi pitänyt olla taiteilijaeläke kun oli niin hyvä laulaja. Sioituksenkin oli tehnyt vain kun lähipiirin talousneuvos oli suositellut.
Annikki, Anneli...
- Anonyymi
"Miten suuria pyramidihuijauksia ja miten suuria typeryksiä ajattelit? "
Sinisellä nikillä ajattellisin tosi isoja, paljon Madoffia isompia.- Anonyymi
|| Ts. miten iso osa huijatuiksi tulleista koskaan tulee tavalla tai toisella esiin, onko heistä jotka kehtaavat tuoda tarinansa esille, kuitenkin enin osa miehiä? ||
Finassivalvonnan riskostorjunnan asiantuntija Karhusella oli osittainen vastaus myös tähän asiaan, jota myös tuki myöhemmin Keskusrikospoliisi.
Asiantuntija Karhunen Ylelle: "Yksinkertainen syy (rikos)ilmoitusten vähäisyyteen on häpeä. Tällaiset tappiot halutaan pitää omana tietona, ja huimia tuottoja lupaavien sijoitussivustojen kanssa leikkiin lähtevä on yksinkertaisesti ahne ja hölmö."
Jäsenet siis häpesivät, kertoo Karhunen, ja tätä taakkaa KRP halusi lisätä. KRP pisti lopulta myyntiin kokonaisen CD-levykesarjan, jonka kuka tahansa halukas sai ostaa. Koko sarjan sai haltuunsa maksamalla 70 euroa, ja samalla selvisi 3400 tyhmän ja hölmön nimet, osoitteet, henkilötunnukset sekä pankkitilitiedot.
Kitsaimmat, mutta riittävän uteliaat, eivät maksaneet levykkeistä mitään, vaan saivat niistä kopiot käyttöönsä hölmöiltä ja ahneilta sukulaisiltaan. Heiltä, jotka olivat osallistuneet pyramidiin.
On mahdollista, että naiset häpeävät pyramidipelejään enemmän kuin miehet. Se ei kuitenkaan ole todennäköistä. Varmaa kuitenkin on, että viranomaiset halusivat median avustuksella tehdä jäsenistä varoittavan esimerkin. Oli yhteiskunnan etu saada jäsenistöön leima "tyhmät ja ahneet rikolliset". Tätä kannatti riemuisasti mm. Ada Flink sekä Moktar-Valuuttakauppias.
- Anonyymi
// Asiantuntija Karhunen Ylelle: "Yksinkertainen syy (rikos)ilmoitusten vähäisyyteen on häpeä. Tällaiset tappiot halutaan pitää omana tietona, ja huimia tuottoja lupaavien sijoitussivustojen kanssa leikkiin lähtevä on yksinkertaisesti ahne ja hölmö." //
Olikohan Yhdysvalloissa vastaavanlainen asiantuntija, joka Madoff-tapauksessa esitti heti jälkikäteen omat nerokkaat kommenttinsa pyramidista?- Anonyymi
// Madoffin tapauksessa varoituskellot olivat soineet jo vuosia. SEC ei vain osannut ja halunnut tulkita tunnusmerkkejä, vaan antoi törkeän petoksen jatkua kaikiista epäselvyyksistä huolimatta. Kaikki varoituksen merkit olivat ilmassa, mutta mikään ei mennyt rahanahneuden ohi. Sijoittajat halusivat sijoittaa Madoffiin, vaikka jopa itse Madoff itse toppuuttelia asiaa. //
Arvopaperi- ja pörssikomission (SEC) tutkimus oli tutkinut Madoffia ja hänen arvopaperiyritystään vuodesta 1999 lähtien - se, että monet joutuivat turhautumaan, kun hänet lopulta saatettiin syytteeseen, koska katsottiin, että suurin vahinko olisi voitu estää, jos alkuperäiset tutkimukset olisivat olleet tarpeeksi tiukka ...... Rahoitusanalyytikko Harry Markopolos oli yksi varhaisimmista ilmiantajista, ja vuonna 1999 hän tiesi Madoffin valehtelusta, ja hän teki ensimmäisen SEC-kantelunsa Madoffia vastaan vuonna 2000, mutta sääntelyviranomainen jätti hänet huomiotta.
Nimimerkki Moktar-Valuuttakauppias oli siis jälleen väärässä eli siinä ei ole mitään uutta.
https://www.investopedia.com/terms/b/bernard-madoff.asp - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
// Madoffin tapauksessa varoituskellot olivat soineet jo vuosia. SEC ei vain osannut ja halunnut tulkita tunnusmerkkejä, vaan antoi törkeän petoksen jatkua kaikiista epäselvyyksistä huolimatta. Kaikki varoituksen merkit olivat ilmassa, mutta mikään ei mennyt rahanahneuden ohi. Sijoittajat halusivat sijoittaa Madoffiin, vaikka jopa itse Madoff itse toppuuttelia asiaa. //
Arvopaperi- ja pörssikomission (SEC) tutkimus oli tutkinut Madoffia ja hänen arvopaperiyritystään vuodesta 1999 lähtien - se, että monet joutuivat turhautumaan, kun hänet lopulta saatettiin syytteeseen, koska katsottiin, että suurin vahinko olisi voitu estää, jos alkuperäiset tutkimukset olisivat olleet tarpeeksi tiukka ...... Rahoitusanalyytikko Harry Markopolos oli yksi varhaisimmista ilmiantajista, ja vuonna 1999 hän tiesi Madoffin valehtelusta, ja hän teki ensimmäisen SEC-kantelunsa Madoffia vastaan vuonna 2000, mutta sääntelyviranomainen jätti hänet huomiotta.
Nimimerkki Moktar-Valuuttakauppias oli siis jälleen väärässä eli siinä ei ole mitään uutta.
https://www.investopedia.com/terms/b/bernard-madoff.aspMoktarin tiedot ja taidot ovat (tässäkin) aivan samaa luokkaa kuin häen tietonsa erään suomalaisen kaivosyhtiön ympäristöasioissa. Winkkarissakin oikein pankit varoitteli, että näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
// Madoffin tapauksessa varoituskellot olivat soineet jo vuosia. SEC ei vain osannut ja halunnut tulkita tunnusmerkkejä, vaan antoi törkeän petoksen jatkua kaikiista epäselvyyksistä huolimatta. Kaikki varoituksen merkit olivat ilmassa, mutta mikään ei mennyt rahanahneuden ohi. Sijoittajat halusivat sijoittaa Madoffiin, vaikka jopa itse Madoff itse toppuuttelia asiaa. //
Arvopaperi- ja pörssikomission (SEC) tutkimus oli tutkinut Madoffia ja hänen arvopaperiyritystään vuodesta 1999 lähtien - se, että monet joutuivat turhautumaan, kun hänet lopulta saatettiin syytteeseen, koska katsottiin, että suurin vahinko olisi voitu estää, jos alkuperäiset tutkimukset olisivat olleet tarpeeksi tiukka ...... Rahoitusanalyytikko Harry Markopolos oli yksi varhaisimmista ilmiantajista, ja vuonna 1999 hän tiesi Madoffin valehtelusta, ja hän teki ensimmäisen SEC-kantelunsa Madoffia vastaan vuonna 2000, mutta sääntelyviranomainen jätti hänet huomiotta.
Nimimerkki Moktar-Valuuttakauppias oli siis jälleen väärässä eli siinä ei ole mitään uutta.
https://www.investopedia.com/terms/b/bernard-madoff.aspNimimerkki Moktar-Valuuttakauppias kertoi, viimeksi tohtorin ominaisuudessa, että oikeushenkilö ei voi olla ahne ja tyhmä, mutta Winkkarin jäsen automaattisesti on. On siis vain luontaista, että oikeushenkilöt eivät selvittäneet Madoffin voitontekomekanismin taustoja, sillä olihan tuotto parempi kuin markkinoiden tuotto keskimäärin. Pelkkä kädenpuristus riitti, ei rikosepäilyt saaneet kaataa hyviä sijoituksia.
- Anonyymi
Monellako eri sivulla tätä merkillistä ikuisjorinaa tällä hetkellä tällä foorumilla käydään, miten joku enää jaksaa, Winkkari, Winkkari, Winkkari...
- Anonyymi
Minulla on tiedossa yksitoista muuta. Kyseessä oli kuitenkin Suomen suurin talousrikos suuruuluokaltaan 100 miljoonaa euroa. Madoff Yhdysvalloissa oli 50 miljardia eli siitä puhutaan vieläkin enemmän. Suomi on pieni maa.
Kuten anonyymi kertoi edellä, Winkkari "edustaa hieman laajemmassa tarkastelussa maailmalla harjoitetuista vastaavista huijauksista pikkuruistakin pikkuruisempaa murto-osaa". Madoffin lisäksi muita ei ole kuitenkaan esitetty.
Onneksi televisioissa ja radioissa oli ennen vanhaan off-nappi. Niitä kun painoi, niin ei tarvinnut jaksaa katsella tai kuunnella mitään, mistä ei tykännyt. Näin tietokoneaikana lienee siten, että Winkkari lävähtää ruudulle aina, halusi sitä tai ei.
- Anonyymi
Valuuttakauppias: "Wincapitan suhteen on tiedossa, että pankit jopa varoittelivat asiakkaistaan sijoittamasta Winkkariin...... Usein vain ahneus ja tyhmyys kävivät yli järjen ääneen...... sinun Winsellaisesi edustaa hieman laajemmassa tarkastelussa maailmalla harjoitetuista vastaavista huijauksista pikkuruistakin pikkuruisempaa murto-osaa."
Edellä kuvatulla tavoin Moktar-V halusi kuvata WinCapitan jäsenistön typeryyttä. Hän siis joko tietäen tai tietämättään kopioi Finanssivalvonnan asiantuntija Karhusta sekä ase- ja arpajaishallinnon johtaja Laihoa.
SEC tutki Madoffin arvopaperiyhtiötä jo vuodesta 1999 saakka, mutta pyramidi kaatui hulluuteensa vasta joulukuussa 2008.
Jos 50 miljardia sijoittaneet (lähinnä) oikeushenkilöt olisivat tutustuneet asiaan, he eivät olisi sijoittaneet euron jeniä. Punaisena huutavia hälytysmerkkejä oli ilmassa jo vuosikausia ainakin kuusi eli split-strike -periaate, markkina-ajoitus, voitoista luopuminen eli hyötysuhde ja jako, Madoffille olisi ollut halvempaa jopa lainata, täydellinen salailu sekä jatkuva 45-asteen nousukulma tuotoille markkinatilanteesta riippumatta.
Voittoa tuli koko ajan, joten Madoffin mahtikäsky sijoittajien vaientamiseksi toimi hienosti: kenellekään ei saanut puhua mitään mistään, sillä muuten sijoittajasopimukset olisi irtisanottu. Mitään ei kyselty eikä mitään kerrottu, kunhan rahaa tuli jatkuvalla syötöllä. Ei ollut mitään väliä mistä raha tulee, kunhan sitä tulee.
Jos huijaus on tarpeeksi suuri, kaikki menettää merkityksensä, eikä edes itse Moktar-V pysynyt mukana asiassa. WinCapita oli Moktarin mukaan kökköinen viritelmä, mutta Madoffin arvopaperiyhtiön takapajuinen takahuone kaksine kirjanpitoineen, matriisikirjoittimineen ja vihreine kuvaputkinäyttöineen oli loistokasta: tähän takahuoneeseen ei edes Madoffin omilla pojilla ollut pääsyä ja siten kulissit saatiin pysymään kunnossa. Valuuttakauppias kertoi vielä vuoden 2008 syksyllä, silloin sijoitusjohtajan ominaisuudessa, että Madoff ei ole kökköinen.
Koska miljoonia ja miljardeja sijoittaneilla ja hävinneillä oikeushenkilöillä ei ole kasvoja eikä heitä voi solvata, Moktar-V ja Ada Flink ovat tyytynyt reilun kymmenen vuoden ajan Wincapitan jäsenistön kiusaamiseen ja loukkaamiseen. On toki selvää, että molemmilla nimimerkeillä loppuu tieto ja taito kun puhutaan kansainvälisestä taloudesta ja sijoittamisesta. Sen vuoksi 4,5 miljardin häviäminen pyramidipelissä on heille hyväksyttävää, mutta 3000 euron tai dollarin häviäminen pyramidipelissä on naurettavan hölmöä ja todella typerää. - Anonyymi
Mutta jatkuuhan kuin jatkuukin lapsellinen toistokirjoittelu tälläkin sivulla, paljon menettäneet ilmeisesti äänessä, yhä uudelleen ja uudelleen, paljonko meni niin kuin kankkulan kaivoon?
Elämä on usein julma. Kun maailma oikein murjoo, toistokirjoittelu voi jää lopullisesti päälle ja lanttu kieltäytyy vastaanottamasta uutta tietoa.
Ei ole helppoa näillä kansainvälisillä sijoittajilla, joita amis-Hanski pissi silmään. Toipuminen voi kestää vuosia, josko elinpäivät kaikilla riittävätkään.
Hyviä vointeja kuitenkin kaikille.- Anonyymi
Valuuttakauppias kirjoitti:
Elämä on usein julma. Kun maailma oikein murjoo, toistokirjoittelu voi jää lopullisesti päälle ja lanttu kieltäytyy vastaanottamasta uutta tietoa.
Ei ole helppoa näillä kansainvälisillä sijoittajilla, joita amis-Hanski pissi silmään. Toipuminen voi kestää vuosia, josko elinpäivät kaikilla riittävätkään.
Hyviä vointeja kuitenkin kaikille.|| Elämä on usein julma. ||
Näin on. Mikä oli syynä siihenkin, että Moktarin äiti juotti hänelle vauvana elohopeaa tuttipullosta. Se oli julmaa ja todellinen vääryys, Moktar-V:stä olisi voinut tulla ihan tavallinen ja empaattisuuteen kykenevä ihminen, mutta toisin kävi.
|| Kun maailma oikein murjoo, toistokirjoittelu voi jää lopullisesti päälle ja lanttu kieltäytyy vastaanottamasta uutta tietoa. ||
Juuri näin. Valuutta-Moktar juuttui siihen, että WinCapita oli ahneiden ja hölmöjen rikollisten kökköinen leikkikenttä ja Madoff loistavasti suunniteltu, fiksu ja vertaansa vailla oleva toteutus paremmalle kansanosalle. Asian näin ollen siitä on turha keskustella. Kuten Moktar kertoi jo vuonna 2009, sillä kertaa everstiluutnanttina, hänen on paras pitäytyä pommituksen aikana perunakuopassa. Paras puolustus on jumittaa itsensä yhteen ja samaan asiaan eli kanssaveljien ja -sisarten kiusaamiseen, loukkaamiseen ja solvaamiseen.
|| Ei ole helppoa näillä kansainvälisillä sijoittajilla, joita amis-Hanski pissi silmään. Toipuminen voi kestää vuosia, josko elinpäivät kaikilla riittävätkään. ||
Valuuttakauppias kertoi vuonna 2015, sillä kertaa tekniikan tohtorina: ”Kaikki klubin ulosmaksama raha menee valtiolle, eikä siitä sitten vähennetä omaa sijoitusta. Sponsori maksaa kaksinkertaisesti eli ensin valtiolle ja sitten tunkille. Kun Wincapita on pyramipeli, kaikki takavarikoitu raha menee valtiolle. Olisi lapsellista ajatella, että valtio hyvittäisi pyramipeliin osallistujaa siksi, että hän raukkaparka sattui jäämään tappiolle. Kun varautuu henkisesti jo nyt, järkytys on sitten vähäisempää."
|| Hyviä vointeja kuitenkin kaikille. ||
Samaa toivotusta, valitettavasti Moktarilla elohopea on kuitenkin tehnyt tehtävänsä. Nauretaan yhdessä. - Anonyymi
Valuuttakauppias kirjoitti:
Elämä on usein julma. Kun maailma oikein murjoo, toistokirjoittelu voi jää lopullisesti päälle ja lanttu kieltäytyy vastaanottamasta uutta tietoa.
Ei ole helppoa näillä kansainvälisillä sijoittajilla, joita amis-Hanski pissi silmään. Toipuminen voi kestää vuosia, josko elinpäivät kaikilla riittävätkään.
Hyviä vointeja kuitenkin kaikille.Valuuttakauppias on aina sekoittanut asioita, mm. takavanteen ja takapyörän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valuuttakauppias on aina sekoittanut asioita, mm. takavanteen ja takapyörän.
Kaikkein eniten seonnut takarattaan ja yllä mainittujen osien eroavuuksien ymmärtämisessä, kun
ei vaan osaa. Anonyymi kirjoitti:
|| Elämä on usein julma. ||
Näin on. Mikä oli syynä siihenkin, että Moktarin äiti juotti hänelle vauvana elohopeaa tuttipullosta. Se oli julmaa ja todellinen vääryys, Moktar-V:stä olisi voinut tulla ihan tavallinen ja empaattisuuteen kykenevä ihminen, mutta toisin kävi.
|| Kun maailma oikein murjoo, toistokirjoittelu voi jää lopullisesti päälle ja lanttu kieltäytyy vastaanottamasta uutta tietoa. ||
Juuri näin. Valuutta-Moktar juuttui siihen, että WinCapita oli ahneiden ja hölmöjen rikollisten kökköinen leikkikenttä ja Madoff loistavasti suunniteltu, fiksu ja vertaansa vailla oleva toteutus paremmalle kansanosalle. Asian näin ollen siitä on turha keskustella. Kuten Moktar kertoi jo vuonna 2009, sillä kertaa everstiluutnanttina, hänen on paras pitäytyä pommituksen aikana perunakuopassa. Paras puolustus on jumittaa itsensä yhteen ja samaan asiaan eli kanssaveljien ja -sisarten kiusaamiseen, loukkaamiseen ja solvaamiseen.
|| Ei ole helppoa näillä kansainvälisillä sijoittajilla, joita amis-Hanski pissi silmään. Toipuminen voi kestää vuosia, josko elinpäivät kaikilla riittävätkään. ||
Valuuttakauppias kertoi vuonna 2015, sillä kertaa tekniikan tohtorina: ”Kaikki klubin ulosmaksama raha menee valtiolle, eikä siitä sitten vähennetä omaa sijoitusta. Sponsori maksaa kaksinkertaisesti eli ensin valtiolle ja sitten tunkille. Kun Wincapita on pyramipeli, kaikki takavarikoitu raha menee valtiolle. Olisi lapsellista ajatella, että valtio hyvittäisi pyramipeliin osallistujaa siksi, että hän raukkaparka sattui jäämään tappiolle. Kun varautuu henkisesti jo nyt, järkytys on sitten vähäisempää."
|| Hyviä vointeja kuitenkin kaikille. ||
Samaa toivotusta, valitettavasti Moktarilla elohopea on kuitenkin tehnyt tehtävänsä. Nauretaan yhdessä.Ei hyvä veli, ei.
Ethän sinä sijoittanut Bernard L. Madoff Investment Securities -yhtiöön, jota johti entinen teknologiapörssin Nasdaqin johtaja. Et sinä katsellut New Yorkin värivaloja, et sinä juonut drinksua Manhattanilla, et sinä ollut kansainväinen sijoittaja, joka hallinnoi miljardien sijoitussalkkua. Turhaan sinä selittelet täällä Madoffin viritelmistä yhtään mitään.
Sinä sijoitit kulta-Hannun kotikutoiseen mankeliin. Siihen, jonka pipsimittari vipatti naapurin Eikan tarjousläppärissä ja joka teki 400%:n voitot tuosta vaan.
Sinua pissittin silmään. Kuten sananlasku sanoo: tyhmän eväät syödään ensin. Koeta nyt jotenkin päästä tämänkin asian ylitse. Elämää tämä vain on, etkä sinä ole ensimmäinen nöösipoika, jota vietiin nenästä. ;)Valuuttakauppias kirjoitti:
Ei hyvä veli, ei.
Ethän sinä sijoittanut Bernard L. Madoff Investment Securities -yhtiöön, jota johti entinen teknologiapörssin Nasdaqin johtaja. Et sinä katsellut New Yorkin värivaloja, et sinä juonut drinksua Manhattanilla, et sinä ollut kansainväinen sijoittaja, joka hallinnoi miljardien sijoitussalkkua. Turhaan sinä selittelet täällä Madoffin viritelmistä yhtään mitään.
Sinä sijoitit kulta-Hannun kotikutoiseen mankeliin. Siihen, jonka pipsimittari vipatti naapurin Eikan tarjousläppärissä ja joka teki 400%:n voitot tuosta vaan.
Sinua pissittin silmään. Kuten sananlasku sanoo: tyhmän eväät syödään ensin. Koeta nyt jotenkin päästä tämänkin asian ylitse. Elämää tämä vain on, etkä sinä ole ensimmäinen nöösipoika, jota vietiin nenästä. ;)pissittin -> pissittiin
PS. Olen ollut huomaavinani, että harrastat nyt kirjoitusvirheiden metsästämistä. Onnea uudelle harrastuksellesi. Niin se elinpiiri pienenee. ;)- Anonyymi
Valuuttakauppias kirjoitti:
pissittin -> pissittiin
PS. Olen ollut huomaavinani, että harrastat nyt kirjoitusvirheiden metsästämistä. Onnea uudelle harrastuksellesi. Niin se elinpiiri pienenee. ;)Turhaa nillität, multinikki.
Et vaan osaa.
- Anonyymi
Lisää, lisää, lisää...
- Anonyymi
|| Ei hyvä veli, ei. ||
En ole veljesi tai sisaresi enkä ole missään tapauksessa ystäväsi. Sinun on todella täysin turhaan hakea vastauksiisi tuttavallista ja jopa ystävällistä sävyä, kun kaikki kuitenkin tunnistavat (sairaat) tarpeesi. Sitä se vauvana saamasi elohopea teettää. Sanoin sinulle jo vuonna 2016, kun esiinnyit sillä kertaa kirkkoherrana, että sinulla ei ole täällä, ja tuskin muuallakaan, ystäviä ja siten veljiä ja sisaria: sinua on vain pakko sietää.
|| Ethän sinä sijoittanut Bernard L. Madoff Investment Securities -yhtiöön, jota johti entinen teknologiapörssin Nasdaqin johtaja. Et sinä katsellut New Yorkin värivaloja, et sinä juonut drinksua Manhattanilla, et sinä ollut kansainväinen sijoittaja, joka hallinnoi miljardien sijoitussalkkua. ||
Tämä Moktar-V:n vastaus oli juuri odotettu ja vahvisti jo meidän muiden tietämäämme: kun nimi on riittävän hieno, titteli on johtaja ja sijainti paraatipaikalla, vedätys on Moktyarin mukaan oikeutettu. Valuuttakauppias on vuodesta 2008 saakka, silloin hän esiintyi valtiotieteiden konsulttina, kertonut, että Madoff oli loistavasti suunniteltu, fiksu ja vertaansa vailla oleva toteutus paremmalle kansanosalle. Vaikka Madoff oli 50 miljardin pyramidipetos, Moktyar-V ihailee juuri näin toteutettua rikollisuutta.
Kummallista, että kun rikoksen uhrina ovat kasvottomat oikeushenkilöt, joita ei voi solvata ja loukata, Valuuttakauppiaan mielenkiinto lopahtaa kuin Moktarin vehje hääyönä. Madoffin toiminta on ollut Valuutta-Moktarin ihailun kohteena jo vuosikymmenen ajan, siis jo pidempään kuin erään suomalaisen kaivosyhtiön ympäristöasiat.
|| Turhaan sinä selittelet täällä Madoffin viritelmistä yhtään mitään. ||
Turhaan sinä selittelet yhtään-mistään-yhtään-mitään, eikö niin? Sinä olet vain ihan tavallinen elohopeaa vauvana saanut narsisti.
|| Sinä sijoitit kulta-Hannun kotikutoiseen mankeliin. Siihen, jonka pipsimittari vipatti naapurin Eikan tarjousläppärissä ja joka teki 400%:n voitot tuosta vaan. Sinua pissittin silmään. ||
Bravo! Kopioit tekstisi sanasta sanaan vuodelta 2008 eli yli kymmenen vuotta sitten. Jos muistan oikein, silloin esiinnyit taloustieteen dosenttina, joka oli parhaillaan kutsuttuna tuuraamaan KTM:n johtajistoa. Dosenttina kerroit että vastaat yksin kymmentä paikallista asiantuntijaa.
|| Kuten sananlasku sanoo: tyhmän eväät syödään ensin. Koeta nyt jotenkin päästä tämänkin asian ylitse. Elämää tämä vain on, etkä sinä ole ensimmäinen nöösipoika, jota vietiin nenästä. ||
Tuo ei herättänyt mielenkiintoa eli varsin laimeaa on jälleen antisi, ja samat vesikelkat, eväät ja einarit sekä Poutiaisen tulpattomat mopot toistuvat vuodesta toiseen. Itse tarvot samaa asiaa ja samalla tavalla kuin edesmennyt hiihtäjä askeltreeneissään Tervanevan suolla.
Mikään ei kuitenkaan toimi vaihtarina ikiteekkarille yhtä hyvin kuin paluu tulevaisuuteen:
Valuuttakauppias-Moktyar kertoi vuonna 2015, sillä kertaa tekniikan tohtorina: ”Kaikki klubin ulosmaksama raha menee valtiolle, eikä siitä sitten vähennetä omaa sijoitusta. Sponsori maksaa kaksinkertaisesti eli ensin valtiolle ja sitten tunkille. Kun Wincapita on pyramipeli, kaikki takavarikoitu raha menee valtiolle. Olisi lapsellista ajatella, että valtio hyvittäisi pyramipeliin osallistujaa siksi, että hän raukkaparka sattui jäämään tappiolle. Kun varautuu henkisesti jo nyt, järkytys on sitten vähäisempää."
Nauretaan yhdessä!"Nauretaan yhdessä!"
Nauretaan vaan.
Sillä, että ihminen osaa nauraa myös itselleen, on parantava vaikutus. Huomasitkos? ;)- Anonyymi
Valuuttakauppias kirjoitti:
"Nauretaan yhdessä!"
Nauretaan vaan.
Sillä, että ihminen osaa nauraa myös itselleen, on parantava vaikutus. Huomasitkos? ;)Itseesi tuo ei vaikuta. Olethan parantumaton.
- Anonyymi
Valuuttakauppias kirjoitti:
"Nauretaan yhdessä!"
Nauretaan vaan.
Sillä, että ihminen osaa nauraa myös itselleen, on parantava vaikutus. Huomasitkos? ;)|| Sillä, että ihminen osaa nauraa myös itselleen, on parantava vaikutus. ||
Sait vauvana niin paljon elohopeaa tuttipullosta, että naamallasi taitaa olla pysyvä hymy.
Nauretaan yhdessä. - Anonyymi
Valuuttakauppias kirjoitti:
"Nauretaan yhdessä!"
Nauretaan vaan.
Sillä, että ihminen osaa nauraa myös itselleen, on parantava vaikutus. Huomasitkos? ;)https://keskustelu.suomi24.fi/t/15661217/paamamutusmediamme-valehteli-taas!#comment-97649782
Paino-ongelmat itselläänkin ja kaljuus karvahatun alla riesana?
- Anonyymi
Olisihan se karmeaa lukea päivästä toiseen Moktarin aikaisempia ja vakavia haikuja, kuten tässä, jossa Valuutta-M. kirjoittaa neurokirurgian tohtorina juuri kahdeksan kilon lohen Tenolta saatuaan: "Kaikkea tyhmyyttä ja moraalittomuutta ei voi kaataa pelkästään päärosvon ja viranomaisen niskaan. Kyllä ihmisellä itsellään pitää olla joku vastuu. Hamaan hautaan asti tollerot vänkyttävät, että rikollinen viranomainen vei heidän hillonpurkkinsa. On riemullista pohtia sitä, kun sponsori palauttaa varoja kaksinkertaisesti, ensin valtiolle ja sitten tunkille."
Antaa Moktarin siis vain opettaa, vaikka opetettavaa hänellä ei ole ja tylsäksi käy.- Anonyymi
Valitus Moktarin jatkuvasta toistokirjoittelusta on loputtava lyhyeen!
Moktyar on luvannut vain opettaa, sillä Moktyer ei kettuile: sen hän lupasi vuonna 2013 toimiessaan juuri sillä kertaa erään suuren ja kansainvälisen konsulttitoimiston dirikana (76000 työntekijää joista 26500 Moktarilla alaisenaan). On siis vain pidettävä opettavaisena sitä, että lukee päivittäin Kuopion torin mummon vesikelkasta, jota Einari vetää poutiaisen vanhalla mutta viritetyllä tulpattomalla mopolla, ja kyydissä vesikelkassa on köyhiä ritareita ilman hilloa ja kermaa syövä köyhä, typerä ja hölmö Winkkarin taparikollinen. Kiinnitystapa mopon ja kelkan välillä on Tummelilla rasvattu manillaköysi, ja syöntitapa eväille on lusikka-haarukka sekä armeijan poltettu pakki.
- Anonyymi
Mitäpä tämän enempää hillopurkeista.
Nythän mielenkiinto on henkilökohtaisesti itse kunkin hiilijalanjäljessä. - Anonyymi
Moktar Valuuttakauppias Gupta: "Kyllä se on yksinkertaisesti niin, että yhteinen kristillinen uskomme ei edellytä sitä, että kanssaihmistä pitäisi huoritella, häntä tai hänen perheenjäseniä uhkailla tappamisella tai raiskaamisella."
Tuo on totta.
Moktar-V itse kuitenkin kuvaa ja on kuvannut noin 12 000 jäsenen WinCapita-ryhmää seuraavin käsittein ts. jäsenistössä tiivistyy seuraavat piirteet ja ominaisuudet: tyhmyys, moraalittomuus, tyhmä ja ahne pää, suurin syyllinen, kirjonpesun kestävä kusettaja, tyhmyys on ehtymätön luonnonvara, pikkuovela taparikollinen, rikollinen, päärosvo, roskasakki, amiksen käynyt motokuski, talkkuna-aivo, vähäpoika.
Jokainen voi pohtia.Haukuthan säkin kaikkia niitä, ketkä eivät ole samaa mieltä kanssasi. Lisäksi sä valehtelet ja laitat toisten sanomiseksi sellaista, mitä joku ei ole sanonut tai tehnyt.
- Anonyymi
RailiSuominen kirjoitti:
Haukuthan säkin kaikkia niitä, ketkä eivät ole samaa mieltä kanssasi. Lisäksi sä valehtelet ja laitat toisten sanomiseksi sellaista, mitä joku ei ole sanonut tai tehnyt.
En tiedä, mistä puhut.
|| Foorumilla on vain toistettu sanomaa, jossa Ada Flink vakuutti kivenkovaan muille lukijoille, että Winkkari on Russian Ponzin kylkipala, rahankeräysrikos, josta ei palauteta kenellekään mitään, ei siis kerrassaan mitään. Sponsoreista (Ada Flinkin mukaan pienemmät pässit) 50 - 200 kappaletta joutuu linnaan, johon Moktar-Valuuttakauppias oikaisi, että ellei linnassa ole tilaa, niin yhteiskuntapalveluskin hänelle kelpaa. Koska rikoksen uhreja ei myöskään ollut ja kaikki raha on vapaaehtoisesti lahjoitettu, kaikki raha on ja jää valtion pohjattomaan kassaan. Ada Flink totesi asiaan, että klubissa ei ollut uhreja, koska rahat oli lahjoitettu vapaaehtoisesti: "Oma vika, miksi lähtivät." || - Anonyymi
RailiSuominen kirjoitti:
Haukuthan säkin kaikkia niitä, ketkä eivät ole samaa mieltä kanssasi. Lisäksi sä valehtelet ja laitat toisten sanomiseksi sellaista, mitä joku ei ole sanonut tai tehnyt.
|| Ada Flinkillä ja Clusolla oli samat ja jaetut tiedot Winkkarista. On tiedossa, että Cluso oli poliisin tietolähde ja Ada Flink tiedotti ase- ja arpajaisjohtajaa. Jokainen voi päätellä asiasta ihan mitä itse haluaa, ja millä asteella tiedotustoiminta oli. ||
Vielä ei ole edes raapaistu Ada Flinkin tekemiä ilkeyksiä, sillä pahimmat vihapuheensa hän teki edesmennyttä EOK:ta ja sen henkilöitä kohtaan. Aivan kamalaa vihapuhetta. Ada Flink sai myös Columbon blogissa oikeiden ihmisten ohessa pisteet itselleen, sen verran tunnettu hän oli kiusaajana ja vihapuhujana.
http://columbonblogi.blogspot.com/search/label/AdaFlink - Anonyymi
RailiSuominen kirjoitti:
Haukuthan säkin kaikkia niitä, ketkä eivät ole samaa mieltä kanssasi. Lisäksi sä valehtelet ja laitat toisten sanomiseksi sellaista, mitä joku ei ole sanonut tai tehnyt.
||Cluso antoi kiistattomat näyttönsä osaamisestaan aiemmin PasiRadion haastattelussa ja AdaFlink elää puolestaan omassa satumaailmassaan. AdaFlinkin ajatusketjut ovat täysin epäloogisia. Sanonnan mukaan tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. AdaFlink puhuu paljon...... AdaFlinkin maailma on myös täysin mustavalkoinen. Hänen ennakkoasenteensa ei anna edes mahdollisuutta minkäänlaiselle järkevälle pohdiskelulle. AdaFlink on syyllistynyt silmittömään mustamaalaamiseen ja useassa kohdassa on tullut ilmi, että hänen taustatietonsa ovat todella heikot. ||
Näytä todeksi se, missä minä tai joku muu kirjoittaja on haukkunut vaikkapa nimimerkkiä Ada Flink. Näytä samalla todeksi myös se, missä on valehdeltu. Näytöksi ei riitä se, että "kun Ada Flink sano". Ada Flink on nettifoorumien menneen ajan nimimerkki, hahmo ja mielikuvitusolento, jonka kunniaa ei ole loukattu ja jonka kunniaa ei voi edes loukata. Mutta hän koki oikeudekseen loukata OMAN TOTUUTENSA varjolla isoa joukkoa sekä nimettömiä että nimeltä tunnettuja ihmisiä. - Anonyymi
RailiSuominen kirjoitti:
Haukuthan säkin kaikkia niitä, ketkä eivät ole samaa mieltä kanssasi. Lisäksi sä valehtelet ja laitat toisten sanomiseksi sellaista, mitä joku ei ole sanonut tai tehnyt.
Vihapuhetta ei voi ole se, että toistetaan vain sitä mitä nimimerkki Ada Flink on menneisyydessä kertonut. Ihan reippaasti vaan nyt näytät väitteesi todeksi, ja kaikki on hyvin taas.
Seuraavaksi voinemme kerätä listan nimimerkin Ada Flink - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihapuhetta ei voi ole se, että toistetaan vain sitä mitä nimimerkki Ada Flink on menneisyydessä kertonut. Ihan reippaasti vaan nyt näytät väitteesi todeksi, ja kaikki on hyvin taas.
Seuraavaksi voinemme kerätä listan nimimerkin Ada FlinkSeuraavaksi voinemme kerätä listan nimimerkin Ada Flink suhteesta EOK:hon - se oli kamalaa luettavaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
|| Ada Flinkillä ja Clusolla oli samat ja jaetut tiedot Winkkarista. On tiedossa, että Cluso oli poliisin tietolähde ja Ada Flink tiedotti ase- ja arpajaisjohtajaa. Jokainen voi päätellä asiasta ihan mitä itse haluaa, ja millä asteella tiedotustoiminta oli. ||
Vielä ei ole edes raapaistu Ada Flinkin tekemiä ilkeyksiä, sillä pahimmat vihapuheensa hän teki edesmennyttä EOK:ta ja sen henkilöitä kohtaan. Aivan kamalaa vihapuhetta. Ada Flink sai myös Columbon blogissa oikeiden ihmisten ohessa pisteet itselleen, sen verran tunnettu hän oli kiusaajana ja vihapuhujana.
http://columbonblogi.blogspot.com/search/label/AdaFlinkNyt sä kultsumussukka eksyit taas aiheesta. En ole koskaan väittänyt, ettenkö käyttäisi ronskia kieltä kusetetuista ja kusettajista. En myöskään ota nokkiinii siitä, jos joku sanoo samalla mitalla takaisin, kunhan vaan pysyy totuudessa.
Sinä sensijaan huohottelet ja valitat siitä, jotta kuinka Valuuttakauppias ja Ada haukkuvat EOK:ta ja Winkkarijäseniä. Ihan samaa teet sinä, mutta et vaan kestä kritiikkiä, joten aloitat heti vastapuolen mollaamisen ja itkemisen siitä, jotta kuinkia muut ovat kamalia ja vaan sinä olet oikeassa.
Ja kyllä allekirjoitan edelleenkin ihan kaiken sen, mitä olen EOK:sta sanonut. Viimeistään mun silmät auksesi silloin, kun Jaana P. (oliko Kavoniuksen setän ex-naisystävä? Hän ei haukkunut Kavoniusta noin niinkuin ihmisenä) kertoi minkälainen pulju EOK todellisuudessa on. Kirjoteltiin Jaanan kanssa joskus.
Ja edelleenkään en ole Laihon kanssa keskustellut yhtikäs mitään WinCapitasta. Laihon kanssa keskusteltiin lapsen paskan värisen ruututakin, eli Pitkäsen setän bensarahakolehdista. Sillä ei edelleenkään ole mitään tekemistä WinCaitan järjestelmän kanssa. Ton sä olet keksinyt omasta päästäsi, eli valehtelet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt sä kultsumussukka eksyit taas aiheesta. En ole koskaan väittänyt, ettenkö käyttäisi ronskia kieltä kusetetuista ja kusettajista. En myöskään ota nokkiinii siitä, jos joku sanoo samalla mitalla takaisin, kunhan vaan pysyy totuudessa.
Sinä sensijaan huohottelet ja valitat siitä, jotta kuinka Valuuttakauppias ja Ada haukkuvat EOK:ta ja Winkkarijäseniä. Ihan samaa teet sinä, mutta et vaan kestä kritiikkiä, joten aloitat heti vastapuolen mollaamisen ja itkemisen siitä, jotta kuinkia muut ovat kamalia ja vaan sinä olet oikeassa.
Ja kyllä allekirjoitan edelleenkin ihan kaiken sen, mitä olen EOK:sta sanonut. Viimeistään mun silmät auksesi silloin, kun Jaana P. (oliko Kavoniuksen setän ex-naisystävä? Hän ei haukkunut Kavoniusta noin niinkuin ihmisenä) kertoi minkälainen pulju EOK todellisuudessa on. Kirjoteltiin Jaanan kanssa joskus.
Ja edelleenkään en ole Laihon kanssa keskustellut yhtikäs mitään WinCapitasta. Laihon kanssa keskusteltiin lapsen paskan värisen ruututakin, eli Pitkäsen setän bensarahakolehdista. Sillä ei edelleenkään ole mitään tekemistä WinCaitan järjestelmän kanssa. Ton sä olet keksinyt omasta päästäsi, eli valehtelet.Kuka puhuu?
Anonyymi kirjoitti:
Kuka puhuu?
Tunnustan. Tarttis varmaan olla tarkempi tuon kirjautumisen vanhenemisen kanssa.
- Anonyymi
RailiSuominen kirjoitti:
Tunnustan. Tarttis varmaan olla tarkempi tuon kirjautumisen vanhenemisen kanssa.
|| Ada Flink: -Tietoni perustuu tietoon. Jopa vanhat hyvin korkealla olleet winkkarijäsenet (kuten nim. Aquilae) ovat myöntäneet, että tiedän paljon. ||
Kaikista parhaiten asiaan vastaa oikeuden pöytäkirjat ja jos haluaa myös muuta näkemystä, varatuomari ja lisensiaatti Pitkäsen ansiokas kirja vastaa puuttuvaan osaan. Ada Flinkin tieto on kuin savua tuulessa, siinä ei Aquilaen kehut mitään auta.
Korkealla olleet jäsenet ovat olleet niitä, jotka palauttavat eniten varoja, ja siis myös tippuivat korkeimmalta.
|| Ada Flink: -Ei jäsenet saa pitää alkuperäistä sijoitustaan. Valtionkin pitää saada jotain suolapalaa., ja olisi oikeus ja kohtuus valtion saada edes jotain rahankeräysrikoksen muodossa takaisinkin. ||
Ada Flinkin toive kaikui kuuroille korville. Valtio jakaa varat rikoksen uhreille, jos uhri kykenee osoittamaan oikeutensa. Siis aivan kuten länsimaisessa oikeusvaltion demokratiassa oikein onkin. Flinkin toive vääryydestä tuskin tulee toteutumaan.
|| Ada Flink: -Tuomioita clubilaisille tulee ja rutkasti tuleekin. Jos vankilaan passitetaan tollaset alta 10 suurinta roistoa, niin vankeustuomion jollakin koeajalla suorittaa ainakin 100-150 hörhöä (sponsoria). ||
Tämäkään toive ei pitänyt paikkaansa, koska toive perustui tietämättömyyteen. Tosin "korkealla" olevat jäsenet joutuivat palauttaamaan toisen rikoksella saamansa varat. Jäsenistön joukosta ei löytynyt Flinkin ja Valuutta-Moktarin kuvaamaa taparikolliskeskittymää.
|| Ada Flink: -Hyöty ainakin valtiolle sakot mahdollinen koppihoito (ehdollisena tai ehdottomana).... Ja se ei ole pelottelua ja vittuilua, jos kertoo aikaisemmista vastaavista tapahtumista. ||
Kertoo aikaisemmista vastaavista tapahtumista? Sekin oli toiveajattelua, eikä perustunut mihinkään todelliseen, eikä ainakaan Wöggeliin.
|| Älyn loppuminen tai matalaotsaisuus. ||
Jos otsa on todella matala, olisi kannattanut pitää matalaa profiilia. Internetin muisti on pitkä koulukiusaajaluonteille. Anonyymi kirjoitti:
|| Ada Flink: -Tietoni perustuu tietoon. Jopa vanhat hyvin korkealla olleet winkkarijäsenet (kuten nim. Aquilae) ovat myöntäneet, että tiedän paljon. ||
Kaikista parhaiten asiaan vastaa oikeuden pöytäkirjat ja jos haluaa myös muuta näkemystä, varatuomari ja lisensiaatti Pitkäsen ansiokas kirja vastaa puuttuvaan osaan. Ada Flinkin tieto on kuin savua tuulessa, siinä ei Aquilaen kehut mitään auta.
Korkealla olleet jäsenet ovat olleet niitä, jotka palauttavat eniten varoja, ja siis myös tippuivat korkeimmalta.
|| Ada Flink: -Ei jäsenet saa pitää alkuperäistä sijoitustaan. Valtionkin pitää saada jotain suolapalaa., ja olisi oikeus ja kohtuus valtion saada edes jotain rahankeräysrikoksen muodossa takaisinkin. ||
Ada Flinkin toive kaikui kuuroille korville. Valtio jakaa varat rikoksen uhreille, jos uhri kykenee osoittamaan oikeutensa. Siis aivan kuten länsimaisessa oikeusvaltion demokratiassa oikein onkin. Flinkin toive vääryydestä tuskin tulee toteutumaan.
|| Ada Flink: -Tuomioita clubilaisille tulee ja rutkasti tuleekin. Jos vankilaan passitetaan tollaset alta 10 suurinta roistoa, niin vankeustuomion jollakin koeajalla suorittaa ainakin 100-150 hörhöä (sponsoria). ||
Tämäkään toive ei pitänyt paikkaansa, koska toive perustui tietämättömyyteen. Tosin "korkealla" olevat jäsenet joutuivat palauttaamaan toisen rikoksella saamansa varat. Jäsenistön joukosta ei löytynyt Flinkin ja Valuutta-Moktarin kuvaamaa taparikolliskeskittymää.
|| Ada Flink: -Hyöty ainakin valtiolle sakot mahdollinen koppihoito (ehdollisena tai ehdottomana).... Ja se ei ole pelottelua ja vittuilua, jos kertoo aikaisemmista vastaavista tapahtumista. ||
Kertoo aikaisemmista vastaavista tapahtumista? Sekin oli toiveajattelua, eikä perustunut mihinkään todelliseen, eikä ainakaan Wöggeliin.
|| Älyn loppuminen tai matalaotsaisuus. ||
Jos otsa on todella matala, olisi kannattanut pitää matalaa profiilia. Internetin muisti on pitkä koulukiusaajaluonteille.Et kommentoinut mitään tuohon, kun kerroin olleeni Jaana P:n kanssa kirjeenvaihdossa liittyen EOK:n kiemuroihin. Jaana tasan tarkkaan tiesi EOK:n toiminnasta kaiken.
- Anonyymi
Valkku on sekaisin yksinäisyydestä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15659759/syyllistyyko-mokutar-yllapito-sallimalla-mokun-kirjoitukset - Anonyymi
Ada Flink: -Tietoni perustuu tietoon. Jopa vanhat hyvin korkealla olleet winkkarijäsenet (kuten nim. Aquilae) ovat myöntäneet, että tiedän paljon..... Sinä tai kukaan muukaan ei voi tietää sitä, että kenen/keiden winkkarissa olleiden isojen tekijöiden kanssa olen vaihtanut "kuulumisia". Eikä saa koskaan tietääkän...... Mun pitäisi nuolla sun persettä kieli shokolatesta ruskeana.
Nauretaan yhdessä. Jopa hyvin vanhat korkealla olevat jäsenet ovat myöntäneet: yes, tätä lisää. Siis varansa palauttamaan joutuneet, Adan parhaat ystävät.
Ada Flink: -Ei jäsenet saa pitää alkuperäistä sijoitustaan. Valtionkin pitää saada jotain suolapalaa., ja olisi oikeus ja kohtuus valtion saada edes jotain rahankeräysrikoksen muodossa takaisinkin.
Flinkin tietoa ylemmältä taholta. HiiiiHaaaa...
Ada Flink: -Tuomioita clubilaisille tulee ja rutkasti tuleekin. Jos vankilaan passitetaan tollaset alta 10 suurinta roistoa, niin vankeustuomion jollakin koeajalla suorittaa ainakin 100-150 hörhöä (sponsoria). Ja se, mikä kirpasee eniten on se rahojen menettäminen...... Rangaistus on max. se 2 vuotta vankeutta rahankeräysrikoksesta jok´ikinen sentti valtiolle oikeudenkäyntikulut sakot (pienet, koska tuskin niillä on tuloja vahvistetussa verotuksessa paljoakaan)
Ylhäistä tietoa.
Ada Flink: -Noi pienemmät pässit (sponsorit) saavat tuomion lievästä rahankeräysrikoksesta ja ne saa vähentää joitakin kuluja siitä valtiolle tuomittavasta rikollisella toiminnalla hankitusta hyödystä.... Tuomio on sakkoja (saattaa olla suuretkin, koska useat tästä luokasta on ns. leipätyössä) oikeudenkäyntikulut rikoshyödyn menettäminen valtiolle.
Flinkin tietoa korkeimmalta taholta.
Ada Flink: -Jos on sponsoroinu ja saanu siitä hyötyä, niin sanktioita tulee varmasti. Hyöty ainakin valtiolle sakot mahdollinen koppihoito (ehdollisena tai ehdottomana).... Ja se ei ole pelottelua ja vittuilua, jos kertoo aikaisemmista vastaavista tapahtumista. Päivastoin kertomani pitäisi ottaa niin, että jäsen tietää, jotta mihin saattaa joutua varautumaan.
Vielä korkeammalta, siis todella ylhäältä.
Ada Flink: -Oikeusturvan Ostos-TV ja sen huru-ukot ovat naurettavuuden huippu.
Ylintä tietoa ja lopullinen totuus. Ada sanoo, itsensä sanomana, asiat niin kuin ne ovat. Mitä tuota turhia kaunistelemaan, Flink lopettaa.
///
Kiusaamistoiminta, ahdistavan ilmapiirin luominen ja ahdingossa olevien leimaaminen ja kiusaaminen viittaavat kahteen asiaa: joko mielen sairauteen tai vaikeisiin kotioloihin. Ivaaminen, pahanmielen aiheuttaminen, solvaaminen ja vihakirjoitukset ovat varmasti peräisin älyn loppumisesta tai matalaotsaisuudesta.- Anonyymi
|| Sinä sensijaan huohottelet ja valitat siitä, jotta kuinka Valuuttakauppias ja Ada haukkuvat EOK:ta ja Winkkarijäseniä. Ihan samaa teet sinä, mutta et vaan kestä kritiikkiä, joten aloitat heti vastapuolen mollaamisen ja itkemisen siitä, jotta kuinkia muut ovat kamalia ja vaan sinä olet oikeassa. ||
Nimimerkit Ada Flink ja Valuuttakauppias olivat ja ovat ilmeisesti edelleenkin koulukiusaajaluonteita. Tämä kaksikko on mielestään superduo, ja se kokee oikeudekseen sanoa ihan mitä vaan. Kukaan ei ymmärrä, miksi, mutta ehkä purkaakseen pahaa oloaan ja herättääkseen reaktioita. Ajasta, paikasta ja vastapuolesta riippumatta.
Ada Flinkin tapaisia kärttyisiä, elämäänsä kyllästyneitä vanhoja naisia näkee elävässä elämässä onneksi vain satunnaisesti kauppajonoissa, joissa he jonottavat ämpäreitä tai vastaavaa palvelua. Palvelu, siis mikä tahansa palvelu, kuuluu heille (heidän omasta mielestään) enemmän ja parempana kuin kenellekään muulle. Elleivät he saa tahtoaan läpi, he nostavat kovan mekkalan, ja he menevät tarvittaessa myös jonon ohi. Heillä on OMASTA mielestään oikeus.
Valuuttakauppiaan kaltaisista henkilöistä voi lukea ainoastaan mediasta, jossa henkilö on oikeudessa työpaikkakiusaamisesta.
|| Ja kyllä allekirjoitan edelleenkin ihan kaiken sen, mitä olen EOK:sta sanonut. ||
Niin ja mitäpä Ada Flink olisi asiasta tiennyt? Tunnepohjalla hän meni joka paikkaan, eikä faktoilla ja totuudella ollut oikeastaan mitään merkitystä. Ei tule nopeasti mieleen yhtään asiaa, jossa Flink olisi ollut oikeassa.
|| Laihon kanssa keskusteltiin lapsen paskan värisen ruututakin, eli Pitkäsen setän bensarahakolehdista. Sillä ei edelleenkään ole mitään tekemistä WinCaitan järjestelmän kanssa. Ton sä olet keksinyt omasta päästäsi, eli valehtelet. ||
Ada Flink oli ase- ja arpajaishallinnon kirjeenvaihtoystävä, siinä ei ole tietenkään mitään valhetta. Ada Flinkillä ja Cluosolla oli yhteiset tiedot, ja Cluso oli poliisin tietolähde. Molemmat siis välittivät tietoa viranomaiselle ja pyrkivät viranomaisen kanssa yhdessä ratkaisemaan Suomen suurinta talousrikosta ja siihen liittyviä ilmiöitä. Mistään muusta ei ole näyttöä. Tiedossa toki on, että Ada Flinkille naurettiin bensarahakolehtikeräyksessä, ja Cluso oli lääkkeiden väärinkäyttäjä.
Ada Flink väänsi pitkään itkunsekaista tuherrusta siitä, että hän selvittää rikoksia, mutta ei hän niitä yhdessä kenenkään kanssa.... Nyyh.... Kiitos Ada Flinkille ja Clusolle, molemmat olivat tavallaan ratkaisemassa rikoksia. Pikku salapoliiseja, joilla oli omat pikku salaisuutensa. Ne suotakoot heille, vaikka tietopohja oli ihan minimaalinen.
- Anonyymi
"Ada Flink: -Tuomioita clubilaisille tulee ja rutkasti tuleekin. Jos vankilaan passitetaan tollaset alta 10 suurinta roistoa, niin vankeustuomion jollakin koeajalla suorittaa ainakin 100-150 hörhöä (sponsoria eli pienemmät pässit)."
Tämä Flinkin "tieto" perustui joko puhtaaseen arvaukseen tai ase- ja arpajaisministeriöstä kirjeenvaihdolla saatuun tietoon. Siis 100 % sinisilmäisiä arvauksia kumpainenkin.
Langettavan tuomion sai lopulta neljä tai viisi jäsentä, joista päätekijä oli ainoa, joka istui tuomionsa ihka oikeassa vankilassa. Flinkin arvaus ei siis olisi voinut mennä juuri enempää keturoilleen.
Kiitos arvauksesta, Flink - ei voittoa.Ensinnäkään, jos tuomitaan rahaneräysrikoksesta, niin rahat lähtee valtiolle. En edelleenkään tiedä yhtäkään sellaista tapausta, missä rankeräysrikoksen "tuottoja" olisi jaettu kelleen muulle, kuin valtion kassaan. WinCapita oli rahankeräysrikoksen lisäksi myös törkeä petos. Tuo törkeä petos menee valtion edun edelle, joten siksi jäsenet voivat hakea menettämiään rahoja siitä "sinkkiämpäristä".
Huomaatko, että tuossa on selkeä ero?
Tuolloin, kun Winkkari kellahti, niin silloin raastuvassa oli ollut ns. pyramidipeli-WGI-tapaus (Lahden käräjäoikeus) . Siellä asetettiin raja, että yli 10.000 € tienanneet saivat vankeustuomion. Tuomiot annettiin koeajalla suoritettavaksi. Kaikki rahat lähti valtiolle. WGI-jäsenet valitti hoviin ja hovi heltyi sen verran, että vankeustuomiot kumottiin sillä perusteella, että noiden syytettyjen/tuomittujen jäsenten ei katsottu olleen rikollisen toiminnan alullepanijoita. Rahat kuitenkin tuomittiin valtiolle menetetyksi. Muistaakseni ne piti maksaa yhteisvastuullisesti.
Eli tuolloin oli tuo käräjien antama tuomio uusin tuomio ja hovin tuomiota ei ollut vielä annettu.
Jos sä tietäisit noista kuvioista enemmän, niin et jauhais potaskaa noin paljon mitä nyt teet. Sä leikkaat ja liimaat mun kertomia juttuja siten, että ne ovat irti alkuperäisestä asiayhteydestä. Tutustu nyt hyvä ihminen asioihin ennen kuin alat vouhottaa.
- Anonyymi
|| Jopa vanhat hyvin korkealla olleet winkkarijäsenet (kuten nim. Aquilae) ovat myöntäneet, että tiedän paljon. ||
Nimimerkki Ada Flink kuvitteli olevansa Aquilaen ystävä, vaikka hän ei edes tiedä, kuka Aquilae todellisuudessa oli. A taisi olla NBK:n, Banditosin tai vastaavan liivijengin väkivaltaa kaihtamaton täysjäsen ja "sijoitusvastaava". Tarinan mukaan A tunsi Handen, jäsenen #1 ja jäseniä siitä alaspäin. Tämän kuultuaan, Flinkillä meni kantapäät yhteen ja pää taipui polvien tasalle kumaraan. Selkä ei ole enää siitä oiennut, ja puhumattomuuteen Flink viittaa tämän asian vuoksi.
Jos selviäisi, että että Flink olisikin puhunut ohi suunsa, pelonsekainen kunnioitus vaihtuisi pelkkään pelkoon. Sen takia Flink puolustautuu raivoisasti, mutta viittaa samalla "yhden yön sanalliseen juttuun", joka kaksikoilla oli tällä foorumilla hiljaisina tunteina. Flink on ylpeä mutta samalla peloissaan siitä, että oli "kirjeenvaihdossa" myös Aquilaen kanssa, ase- ja arpajaisjohtajan lisäksi.Taas sä puhut höpöjä. Ei oltu kirjeenvaihdossa Aquilaen kanssa. Pidin/pidän Aquilasta siksi, että hän reilusti kertoi menneisyydestään. Hän puhui asioista kiertelemättä ja kaartelematta asioiden oikeilla nimillä . Mä pidän ihmisistä, riippumatta heidän taustoistaan, jotka puhuvat suoraan ja kaunistelematta.
Uskon, että Hannu sai melkoisen paljon irti mun kirjoituksista ja näki kusetuksessa paljon sellaista, mitä hän ei ollut huomannut (mm. varjopyramidit).
Ja edelleenkään en ole ollut Laihon kanssa kirjeenvaihdossa liittyen WinCapitaan.
- Anonyymi
Ada Flink meni tunnepohjalla joka paikkaan, eikä faktoilla ja totuudella ollut oikeastaan mitään merkitystä. Ei tule nopeasti mieleen yhtään asiaa, jossa Flink olisi ollut oikeassa. Arvausta ja tuota toivetta ei voida pitää missään suhteessa hyvänä, vaan arvaus kertoi vain Ada Flinkin todellisen tiedon tasosta: taso oli onnettoman ja surkean välillä. Oikeudenkäyntipöytäkirjat Wöggelistä eivät neiti Flinkiä auttaneet.
|| Ada Flink: -Ei jäsenet saa pitää alkuperäistä sijoitustaan. Valtionkin pitää saada jotain suolapalaa., ja olisi oikeus ja kohtuus valtion saada edes jotain rahankeräysrikoksen muodossa takaisinkin. ||
Tämä oli toiveajattelua Flinkille!
|| Ada Flink: -Tuomioita clubilaisille tulee ja rutkasti tuleekin. Jos vankilaan passitetaan tollaset alta 10 suurinta roistoa, niin vankeustuomion jollakin koeajalla suorittaa ainakin 100-150 hörhöä (sponsoria). Ja se, mikä kirpasee eniten on se rahojen menettäminen...... Rangaistus on max. se 2 vuotta vankeutta rahankeräysrikoksesta jok´ikinen sentti valtiolle oikeudenkäyntikulut sakot (pienet, koska tuskin niillä on tuloja vahvistetussa verotuksessa paljoakaan).||
Lisää toiveajattelua!
Ada Flinkin tapaisia kärttyisiä, elämäänsä kyllästyneitä vanhoja naisia näkee elävässä elämässä onneksi vain satunnaisesti kauppajonoissa, joissa he jonottavat ämpäreitä tai vastaavaa palvelua. Palvelu, siis mikä tahansa palvelu, kuuluu heille (heidän omasta mielestään) enemmän ja parempana kuin kenellekään muulle. Elleivät he saa tahtoaan läpi, he nostavat kovan mekkalan, ja he menevät tarvittaessa myös jonon ohi. Heillä on OMASTA mielestään oikeus.
|| Jaana tasan tarkkaan tiesi EOK:n toiminnasta kaiken. ||
EOK oli ainoa julkinen taho, yhdistys, joka puolusti jäsenistöä viranomaisen ja median mielivaltaa vastaan. Ilman EOK:ta koko Winkkarien tapaus olisi toiminut länsimaisen oikeusvaltion käytäntöjä vastaan eli hienoa toimintaa EOK:lta.
|| Jos sä tietäisit noista kuvioista enemmän, niin et jauhais potaskaa noin paljon mitä nyt teet. Sä leikkaat ja liimaat mun kertomia juttuja siten, että ne ovat irti alkuperäisestä asiayhteydestä. Tutustu nyt hyvä ihminen asioihin ennen kuin alat vouhottaa. ||
Ada Flink ja Valuuttakauppias kopioivat ase- ja arpajaisministeriön johtajan, erään tunnetun pankinjohtajan ja Finanssivalvonnan asiantuntijan levittämiä virheellisiä mielenkuvia: Winkkarin jäsenet olivat ahneita, tyhmiä, hölmöjä ja typeriä taparikollisia, joiden joukossa saattoi olla muutamia aidosti "sinisilmäisiä". Se, että Ada Flink uskoi median ja viranomaisen vouhotuksia, ei ollut Ada Flinkin ja Valuuttakauppiaan vika ja heidän itsenäistä ajatteluaan, vaan heille syötettiin väärää tietoa. Väärät mielikuvat ja toiveet eivät olleet Flinkin vika, joten Flinkille pitää antaa anteeksi!
|| Ja edelleenkään en ole ollut Laihon kanssa kirjeenvaihdossa liittyen WinCapitaan. ||
Juuri näin, ehkä, mutta Flink oli ase- ja arpajaisjojtajan kirjeenvaihtotoveri. Cluso ja Flink jakoivat keskenään saamansa tiedot.EOK puolusti sponsoreita siksi, että sponsorit maksoivat EOK:lle korotettua jäsenmaksua. Sekä lisäksi Pitkäsen setä sai omalle tililleen muhkeita summia avustaessaan sponsoreita oikeusasteissa. EI EOK olisi ketään sellaista puolustanut, joka ei maksa sille tai Pitkäsen setälle (se kukertavan keltainen lapsen paskan värinen pikkutakki) yhtikäs mitään.
PS. Montakos juttua Pitkäsen setä voitti? Entäpäs miten EOK:n uhoamat EU-tuomioistuimeen tehtävät valitukset Suomen valtiosta ovat edenneet? En mä muuten kysyis jotain noinkin typerää, mutta kun EOK hehkutti vievänsä Suomessa annetut Winkkarituomiot EU:n tuomioistuimeen oikaistavaksi.- Anonyymi
RailiSuominen kirjoitti:
EOK puolusti sponsoreita siksi, että sponsorit maksoivat EOK:lle korotettua jäsenmaksua. Sekä lisäksi Pitkäsen setä sai omalle tililleen muhkeita summia avustaessaan sponsoreita oikeusasteissa. EI EOK olisi ketään sellaista puolustanut, joka ei maksa sille tai Pitkäsen setälle (se kukertavan keltainen lapsen paskan värinen pikkutakki) yhtikäs mitään.
PS. Montakos juttua Pitkäsen setä voitti? Entäpäs miten EOK:n uhoamat EU-tuomioistuimeen tehtävät valitukset Suomen valtiosta ovat edenneet? En mä muuten kysyis jotain noinkin typerää, mutta kun EOK hehkutti vievänsä Suomessa annetut Winkkarituomiot EU:n tuomioistuimeen oikaistavaksi.|| PS. Montakos juttua Pitkäsen setä voitti? ||
Jos sinuun on luottaminen, langettavia tuomioita piti alun perin jakaa 150 - 200 kappaletta. VT Pitkänen voitti nämä kaikki.
- Anonyymi
|| Pitänee puolustaa meidän Adaakin hiukkasen. ||
Sinähän yritit samaa Flinkin puolustamista jo vuonna 2011, silloin sähköteknikon ja lentokapteenin ominaisuudessa. Sanoin jo silloin sinulle, että se on sama kuin yrittäisit avata Abloy-lukkoa mädällä turskalla. Eihän se voi onnistua! - Anonyymi
|| Olen jo vuosia sitten huomannut, että meidän Tröllykkä on patologinen valehtelija. ||
Tämän on näyttöä vaille täysin totta.
|| Vuosien mittaan huomautin itsekin tästä asiasta Trollille moneen kertaan, mutta hän ei koskaan päässyt irti helmasynnistään. ||
Muistan huomautuksesi. Taisit vuonna 2010, silloin kertaa geriatrian dosenttina, todeta, että sinä itse kerrot aina vain niitä totuuksia, jotka kelpaisivat myös Pohjanmaan körttilestojen paikalliskokouksessa. Siellähän musta on valkoista, valkoinen mustaa ja ihmiset kaatuilevat pitkin pölyisiä lattioita. - Anonyymi
|| Oliko se sitten ahneutta, tyhmyyttä vai lapsellista herkkäuskoisuutta, sen jokainen tietää tykönään. ||
Kyllä jäsenistön on kollektiivina annettava sekä sinulle että Flinkille anteeksi koulukiusaajan luonteenne. Tehän vain toistitte sanasta sanaan sen, mitä teitä pätevämmät virkamiehet ja asiantuntijat asemansa varjolla olivat teille opettaneet; ase- ja arpajaisministeriön johtajan, erään tunnetun pankinjohtajan ja Finanssivalvonnan asiantuntijan esittämänä faktana te levititte aktiivisesti näitä samoja virheellisiä mielikuvia, jonka mukaan Winkkarin jäsenet olivat ahneita, tyhmiä, hölmöjä ja typeriä taparikollisia, joiden joukossa saattoi olla muutamia aidosti "sinisilmäisiä".
Omin sanoin kerrottuna, vuonna 2009 sillä kertaa aineen autotekniikan lehtorin ominaisuudessa, sinä kerroit saman asian vapaasti näin: "Rehellisesti ja vilpittömästi voin vakuuttaa, että nautin tilanteesta. Hyreksien ja hymyssä suin käyn nukkumaan, valoisalla miellellä herään uuteen aamuun. Maailmassa on luvassa paljon hyvää ja paljon naureskelun aihetta. Olin ahne ja tyhmä, ja minua vietiin kuin vesikelkkaa Kuopion torilla. Köyhällä on köyhän huvit, heippa taas."Mä olen edelleenkin sitä mieltä, että ne jäsenet, jotka liittyivät syksyn 2007 viranomaisvaroittelujen jälkeen olivat/ovat tyhmiä ja ahneita. Oikeesti tuolloin oli jo niin paljon tietoa saatavilla, että luulis vähänkin oikeustoimikelpoisen ymmärtävän, että kusetuksesta on kyse. Jos liittyjällä olisi ollut vähänkin järkeä päässä, niin olisi kiertänyt kaukaa niinkin paljon haisevan kusetuksen.
Siitä ei pääse yli, eikä ympäri, että loppukusetuksessa liittyneet olivat tymiä ja ahneita ja niille ei pitäisi maksaa kolhoosikassasta pennin jeniäkään.
- Anonyymi
|| Winkkarin tutkinnan ja oikeudenkäynnin aikana Adan teoriat tulivat näytetyksi toteen. ||
Flink puhui niin totta kuin vain osasi, ja uskon, että sinä pyrit aikoinasi samaan. Nämä asiat olivat kuitenkin aivan eri asia kuin oikeuden päätökset. Te kaksi jäitte huomattavan kauaksi totuudesta.
|| EOK on ihan oma tarinansa ahneudesta ja tyhmyydestä. ||
EOK oli rohkea ja varmasti koko Winkkarin jäsenistön on oltava sillä paljosta ja hyvästä työstä kiitollinen. - Anonyymi
|| Mitäpä jos nyt näyttäisit nämä Adalle kirjoittamat vastauksesi vaimollesi. Nyt kun poskesi punastuivat pelkästä ajatuksesta, tiedät itsekin tyhmyytesi ja törkeytesi. ||
Kaikki on esitetty, ja aivan kuten sanot, hän pitää Flinkin tekstejä todella törkeinä ja typerinä.
|| Kakaise nyt vaan ulos anteeksipyyntö Adalla. Se helpottaisi oloasi. ||
Todellakin pyydän ja aivan välittömästi. Siis heti kun kerrot, mitä ja miksi. - Anonyymi
Moktar-V: "Ensin ajattelin kohdanneeni yksiraiteisen talkkuna-aivon, jonka nuppiin todellisuus ei vaan mahdu, mutta enhän ehdoin tahdoin tahdo loukata lähimmäistäni. Sinun parkumisestasi paistaa läpi hyytävä tekopyhyys. Lupaan yrittää olla nauramatta, ja yritän vain opettaa lähimmäisiäni."
Moktar vihaa vihapuhetta! Moktarin on riemullista pohtia sitä, kun sponsori palauttaa varoja kaksinkertaisesti, ensin valtiolle ja sitten tunkille. "Todellakin pyydän ja aivan välittömästi. Siis heti kun kerrot, mitä ja miksi."
Tämäkin pitää vielä opettaa sinulle? No olenhan minä vetänyt sinua perässäni jo vuosia, niin miksipä ei.
Kirjoita siis näin:
- Raili hyvä, suo anteeksi, että ole ollut epärehellinen sinua kohtaan. Olen väärennellyt tekstejäsi ja väittänyt omia sepustuksiani sinun kirjoittamiksi. Olen tahallisesti ymmärtänyt väärin kirjoituksesi ja tulkinnut ne pahansuovasti aina sinua vastaan. Olen ollut niljakas kakkikasa, mutta nyt yritän parantaa tapani. Suothan anteeksi ja annathan minun nyt yrittää parantaa tapani.
Kas noin kun menettelet, menettelet miehekkäästi. ;)- Anonyymi
Intian Valtameri on jäässä aikaisemmin kuin minä pyydän anteeksi nimimerkiltä Ada Flink. Muuten tietenkin pyytäisin, mutta ei ole mitään syytä, ei kerrassaan mitään.
- Anonyymi
|| Siitä ei pääse yli, eikä ympäri, että loppukusetuksessa liittyneet olivat tymiä ja ahneita ja niille ei pitäisi maksaa kolhoosikassasta pennin jeniäkään. ||
Käräjäoikeus, hovioikeus ja korkein oikeus olivat asiassa eri mieltä.
Toisaalta Ada Flinkin kirjeenvaihtoystävä, pankinjohtaja sekä Fivan asiantuntija laski samaan luokkaan kaikki jäsenet, ja siis riippumatta liittymisajankohdasta. Flinkin lausunto on siis viranomaisen lausuntoon nähden siloiteltu.Missä käräjä-/hovioikeudessa on annettu lausunto, etteivät Winkkarijäsenet olleet tymiä ja ahneita?
- Anonyymi
RailiSuominen kirjoitti:
Missä käräjä-/hovioikeudessa on annettu lausunto, etteivät Winkkarijäsenet olleet tymiä ja ahneita?
Missä on sanottu että nimerkki Ada Flink ei olisi tyhmä ja ahne?
Anonyymi kirjoitti:
Missä on sanottu että nimerkki Ada Flink ei olisi tyhmä ja ahne?
Nyt sä aloit saivartelemaan. Toi on tyypillistä käytöstä sulta aina, kun sä joudut selkä seinää vasten.
Mä voin olla tyhmä ja ahne ihan miten vaan haluat itsesi antaa ymmärtää. En ole koskaan kuitenkaan väittänyt, että käräjä-/hovi-/korkein oikeus olisi sen vahvistanut. Sinä sen sijaan väität, että käräjä-/hovi-/korkein oikeus on antanut päätöksen, että winkkaijäsenet eivät ole tyhmiä ja ahneita. Ole hyvä ja näytä sellainen päätös.
- Anonyymi
Nimimerkki Ada Flink ja Valuuttakauppias, en voi kirjoittaa Winkkarin jäsenten puolesta, mutta luulen, että jäsenet suovat (ehkä, luultavasti tai sitten eivät) teille anteeksi, että olette olleet vastenmielisiä, iljettäviä, itsekkäitä, väärän tiedon varassa ja olette vain kopioineet sitä, mitä muut ovat teille kertoneet. Väärä tieto on uponnut teidän koulukiusaajaluonteisiin kuin kuuma veitsi voihin.
- Anonyymi
Kaikki tämänkin avauksen yhteydessä löytyvä teksti on julkaistu sellaisena kuin se on Ada Flinkin ja Moktar-V:n jäljiltä netissä löydettävissä, eikä asiasisältöä ole muutettu eikä sitä ole pyritty lainkaan muuttamaan, eikä ole tiedossa, että kukaan olisi julkaisut Flinkin tai Moktarin sepustuksia ominaan. Kaikki asiasältö on löydettävinä netin historiassa sellaisenaan; tietenkin pois lukien ne tekstit jotka Moktar-V ja Flink poistivat pelon vallassa jo vuosia sitten.
- Anonyymi
Ada Flink tai Moktar tuskin ovat tahallisesti ymmärtäneet väärin muiden kirjoituksia, mutta on ase- ja arpajaisjohtajan, pankinjohtajan ja Finanssivalvonnan asiantuntijan lausuntoja on tarkoituksellisesti, pahansuovasti ja toistuvasti tulkittu jäsenistöä vastaan.
- Anonyymi
Flink ja Moktar ovat vastenmielinen ja niljakas kaksikko, mutta on toki tiedossa, että koulukiusaajan on todella vaikea muuttaa pahoja tapojaan. Jäsenistön on siis vain yritettävä suoda anteeksi tai unohtaa, vaikka Flinkin ja Moktarin kaltainen seepra ei yleensä pääsekään raidoistaan. Pahansuopuus, itsekkyys ja kiusaaminen on molemmilla mummoiltaan saaman perimän mukaisesti.
- Anonyymi
Moktar-Valkku sanoi aikaisemmin, että tyhmiä ja ahneita rikollisia kaikki: "Jokainen normaalilla elämänkokemuksella varustetun kansalaisen tuli tietää se ja haistaa rikos jo kaukaa. Rikoksen uhri on aina osasyyllinen omaan kohtaloonsa."
Ada Flink totesi asiaan että klubissa ei ollut uhreja, koska rahat oli lahjoitettu vapaaehtoisesti, eikä Winkkarissa ollut rikoksen uhreja. "Oma vika, miksi lähtivät." - Anonyymi
|| Missä käräjä-/hovioikeudessa on annettu lausunto, etteivät Winkkarijäsenet olleet tymiä ja ahneita? ||
Kummallinen kysymys. Eikö tuohon riitä se, että ase- ja arpajaisjohtaja, Fivan asiantuntija, kuopiolainen pankinjohtaja, metsuri ja Moktar Gubta sanoivat, että jäsenet ovat typeriä ja ahneita hölmöjä ja taparikollisia?
Korkein oikeus sen sijaan oli aivan eri mieltä. No näytäpä se korkeimman oikeuden päätös, missä päästetään Winkkarijäsenet ahneuden ja tyhmyyden ikuisesta ikeestä pois.
- Anonyymi
|| Sinä sen sijaan väität, että käräjä-/hovi-/korkein oikeus on antanut päätöksen, että winkkaijäsenet eivät ole tyhmiä ja ahneita. ||
Järjetön väite, että mikään oikeusaste käyttäisi tuollaisia termejä. Se jo oli riittävän kummallista, että hallitusneuvos, Fivan asiantuntija ja pankinjohtaja käyttävät virallisissa yhteyksissä termejä tyhmä, ahne, typerä, hölmö ja sinisilmäisestä (poikkeava tapa)rikollinen.
Ymmärrän, että nimetön irtonikki - siis mitään sanomaton Moktarin kaltainen uuvelo - käyttää yllä kuvattuja termejä, koska ne on hyvällä omallatunnolla kopioitavissa. Kummallisten runonlausujoiden joukkoon voidaan kuitenkin lisätä myös oikeusministeri Tuija Brax (vihr.). Oikeusministeri Brax piti aikoinaan vuonna 2009 pyramidihuijaus WinCapitaa ”oikeuslaitoksen sikainfluenssana”. Rinnalla toinen juristi eli valtionsyyttäjä Koivisto lipsautti (totuuden) julkisuuteen ennenaikaisesti, josta seurasi siirto toisiin tehtäviin. Ja siis muutaman kuukauden sisällä, joka vain todisti sitä, että asiat otetaan Suomessa tosissaan.
|| No näytäpä se korkeimman oikeuden päätös, missä päästetään Winkkarijäsenet ahneuden ja tyhmyyden ikuisesta ikeestä pois. ||
Tiedossa on, että Ada Flinkille ei riitä mikään, koska hän saivartelee loppuun saakka. Korkein oikeus ei käytä tai jätä käyttämättä termejä ahne ja tyhmä, koska sanat eivät sovi sen arvovallalle.
Korkein oikeus on asiassa todennut mm. seuraavaa: "Tässä asiassa vastaajana on yksi tuhansista WinCapitaan sijoittaneista henkilöistä. Vaikka N on tulouttanut 3 500 euron suuruisen panoksensa moninkertaisena takaisin, ei hänen menettelyynsä liity sen suurempaa moitittavuutta kuin muidenkaan klubiin ja sen tuottoihin virheellisesti uskoneiden toimiin. N:n rikoshyöty on realisoitunut, koska hän, toisin kuin tappiolle jääneet sijoittajat, on nostanut tililleen merkityt varat ennen WinCapitan toiminnan päättymistä. Riidatonta on, että N on toiminut vilpittömässä mielessä. Hän ei siis ole tiennyt, että hänen saamansa varat olivat peräisin rikollisesta toiminnasta. Tätä osoittaa sekin, että N on ilmoittanut WinCapitasta saamansa tuotot verottajalle ja maksanut niistä veron."
|| ... ei hänen menettelyynsä liity sen suurempaa moitittavuutta kuin muidenkaan klubiin ja sen tuottoihin virheellisesti uskoneiden toimiin. ||
Ahne ja tyhmä vs. moitittavaa. Voit saivarrella asiasta ihan myös keskenäsi. Anonyymi kirjoitti:
|| Sinä sen sijaan väität, että käräjä-/hovi-/korkein oikeus on antanut päätöksen, että winkkaijäsenet eivät ole tyhmiä ja ahneita. ||
Järjetön väite, että mikään oikeusaste käyttäisi tuollaisia termejä. Se jo oli riittävän kummallista, että hallitusneuvos, Fivan asiantuntija ja pankinjohtaja käyttävät virallisissa yhteyksissä termejä tyhmä, ahne, typerä, hölmö ja sinisilmäisestä (poikkeava tapa)rikollinen.
Ymmärrän, että nimetön irtonikki - siis mitään sanomaton Moktarin kaltainen uuvelo - käyttää yllä kuvattuja termejä, koska ne on hyvällä omallatunnolla kopioitavissa. Kummallisten runonlausujoiden joukkoon voidaan kuitenkin lisätä myös oikeusministeri Tuija Brax (vihr.). Oikeusministeri Brax piti aikoinaan vuonna 2009 pyramidihuijaus WinCapitaa ”oikeuslaitoksen sikainfluenssana”. Rinnalla toinen juristi eli valtionsyyttäjä Koivisto lipsautti (totuuden) julkisuuteen ennenaikaisesti, josta seurasi siirto toisiin tehtäviin. Ja siis muutaman kuukauden sisällä, joka vain todisti sitä, että asiat otetaan Suomessa tosissaan.
|| No näytäpä se korkeimman oikeuden päätös, missä päästetään Winkkarijäsenet ahneuden ja tyhmyyden ikuisesta ikeestä pois. ||
Tiedossa on, että Ada Flinkille ei riitä mikään, koska hän saivartelee loppuun saakka. Korkein oikeus ei käytä tai jätä käyttämättä termejä ahne ja tyhmä, koska sanat eivät sovi sen arvovallalle.
Korkein oikeus on asiassa todennut mm. seuraavaa: "Tässä asiassa vastaajana on yksi tuhansista WinCapitaan sijoittaneista henkilöistä. Vaikka N on tulouttanut 3 500 euron suuruisen panoksensa moninkertaisena takaisin, ei hänen menettelyynsä liity sen suurempaa moitittavuutta kuin muidenkaan klubiin ja sen tuottoihin virheellisesti uskoneiden toimiin. N:n rikoshyöty on realisoitunut, koska hän, toisin kuin tappiolle jääneet sijoittajat, on nostanut tililleen merkityt varat ennen WinCapitan toiminnan päättymistä. Riidatonta on, että N on toiminut vilpittömässä mielessä. Hän ei siis ole tiennyt, että hänen saamansa varat olivat peräisin rikollisesta toiminnasta. Tätä osoittaa sekin, että N on ilmoittanut WinCapitasta saamansa tuotot verottajalle ja maksanut niistä veron."
|| ... ei hänen menettelyynsä liity sen suurempaa moitittavuutta kuin muidenkaan klubiin ja sen tuottoihin virheellisesti uskoneiden toimiin. ||
Ahne ja tyhmä vs. moitittavaa. Voit saivarrella asiasta ihan myös keskenäsi.Et voi oikeesti olla tosissasdi, ethän?
En mä näe tuossa mitään viitteitä sellaisesta, että eri oikeusasteet olisivat ottaneet kantaa jäsenten tyhmyyteen ja ahneuteen. Vaikka tekstiä lukisi nurin perin tai väärin perin, tai vaikkapa Ismo Perin, niin ei siitä löydy edes rivien välistä luettuna viitteen viitettäkään jäsenten tyhmyyteen tai ahneuteen liittyvää.
Jos sä olet ahne ja tyhmä, niin älä nyt hittosoikoon pidä kaikkia vatustajia tyhminä.- Anonyymi
RailiSuominen kirjoitti:
Et voi oikeesti olla tosissasdi, ethän?
En mä näe tuossa mitään viitteitä sellaisesta, että eri oikeusasteet olisivat ottaneet kantaa jäsenten tyhmyyteen ja ahneuteen. Vaikka tekstiä lukisi nurin perin tai väärin perin, tai vaikkapa Ismo Perin, niin ei siitä löydy edes rivien välistä luettuna viitteen viitettäkään jäsenten tyhmyyteen tai ahneuteen liittyvää.
Jos sä olet ahne ja tyhmä, niin älä nyt hittosoikoon pidä kaikkia vatustajia tyhminä.|| Tiedossa on, että Ada Flinkille ei riitä mikään, koska hän saivartelee loppuun saakka. Korkein oikeus ei käytä tai jätä käyttämättä termejä ahne ja tyhmä, koska sanat eivät sovi sen arvovallalle. ||
Ada Flink oli metsuri. Metsureita ei tunneta aivoistaan vaan voimistaan, mikä tuli todistettua.
- Anonyymi
Olikos muna vaiko kana ensin?
Ada Flink ja Valuuttakauppias: Tyhmiä ja ahneita taparikollisia. Perustajlla ei riittänyt älykkyys, joten jäljet johtavat suoraan russian ponziin. Ei syyttäjän tarvitse olla puolueeton, ei virkamies ole rikollisen palvelija. Rikoksen tiedetään jo tapahtuneen, sillä selvä ja sitä on edes syyttäjän turha hyssytellä.
Hallitusneuvos: : Sekin on mahdollista, että joku sinisilmäinen on tullut aidosti huijatuksi. Mutta näiden joukko on todella pieni. Kaiken takana lienee kaksi tai kolme kansainvälistä rikollisjoukkoa. Saastunutta rahaa, josta kaikki rahat kuuluu valtiolle.
Fivan asiantuntija: Huimia tuottoja lupaavien sijoitussivustojen kanssa leikkiin lähtevä on yksinkertaisesti ahne ja hölmö.
Pankinjohtaja: Suomen suurin kavallus. Ylätason kaverit ruokkivat käsitystä, että pankit kusettavat eli yhteinen piirre mukaan lähtijöissä oli katkeruus pankkeja kohtaan.
Entinen oikeusministeri: Oikeuslaitoksen sikainfluenssa.
Valtionsyyttäjä (ennen esitutkintaa, teksti käyttörajoituksen alaisena netissä): Ilmeinen pyramidipetos, tuomio tullee olemaan langettava, 50 koepalloa, valtakunnanmaali ja kohdetorjuntamaali eli ilmeistä järjestäytynyttä rikollisuutta.
///
Jos asiaa korkealta paikalta, paraatipaikalta, tarkkailleiden henkilöiden julkiset lausunnot ovat edellistä luokkaa, ei kai ole mikään ihme, että rahvas seurasi lausunnoissaan perässä - tyhmiä ja ahneita hölmojä ja taparikollisia.
///
Onneksi oikeuslaitos ja tuomarit olivat eri mieltä: Jäsenistön menettelyyn ei liity sen suurempaa moitittavuutta, ja vilpittömässä mielessä toimiminen on ollut riidatonta. Jäsenet eivät ole tienneet eikä heidän ole pitänytkään tietää, että varat olivat peräisin rikollisesta toiminnasta.
”Kaikkia ihmisiä voi huijata hetken aikaa ja joitain ihmisiä kaiken aikaa, mutta ei kaikkia kaiken aikaa. Tällaisia ilmiöitä vastaan on väestössä tietty luonnollinen vastustuskyky.”- Anonyymi
|| Valtionsyyttäjä (ennen esitutkintaa, teksti käyttörajoituksen alaisena netissä): Ilmeinen pyramidipetos, tuomio tullee olemaan langettava, 50 koepalloa, valtakunnanmaali ja kohdetorjuntamaali eli ilmeistä järjestäytynyttä rikollisuutta. ||
Tähän liittyi mielenkiintoisia yksityiskohtia foorumilla. Moktar-Valuuttakauppias veti totaalisesti käärmeen nenäänsä ja ryhtyi haukkumaan valtionsyyttäjän ennaltasyyllistävää dokumenttia arvostelleita "ihmisoikeusjeesustelijoiksi". Ada Flinki pisti pelin tasoihin tai jopa paremmaksi toteamalla, että rikos on tapahtunut ja sillä selvä, eikä sitä ole syytä hyssytellä.
Moktar-V ja Ada Flink ohittivat todella poikkeuksellisen sujuvasti esitutkintalain 7 § 2 momentin, jonka mukaan epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa syyttömänä. Super-Duoa Moktar-Flink ei häirinnyt korkeassa asemassa olleen virkamiehen syyllistämislausunnot ja syyttömyysolettaman ohittaminen.
Ada Flinkin ja Moktarin mukaan tarkoitus pyhittää keinot, myös valtakunnansyyttäjänvirastossa. Miten joku on voinut koskaan luottaa tuollaiseen kolmikkoon syyttäjä-Moktar-Flink? No, valtionsyyttäjä joutuikin poistumaan omalla nimellään takavasemmalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
|| Valtionsyyttäjä (ennen esitutkintaa, teksti käyttörajoituksen alaisena netissä): Ilmeinen pyramidipetos, tuomio tullee olemaan langettava, 50 koepalloa, valtakunnanmaali ja kohdetorjuntamaali eli ilmeistä järjestäytynyttä rikollisuutta. ||
Tähän liittyi mielenkiintoisia yksityiskohtia foorumilla. Moktar-Valuuttakauppias veti totaalisesti käärmeen nenäänsä ja ryhtyi haukkumaan valtionsyyttäjän ennaltasyyllistävää dokumenttia arvostelleita "ihmisoikeusjeesustelijoiksi". Ada Flinki pisti pelin tasoihin tai jopa paremmaksi toteamalla, että rikos on tapahtunut ja sillä selvä, eikä sitä ole syytä hyssytellä.
Moktar-V ja Ada Flink ohittivat todella poikkeuksellisen sujuvasti esitutkintalain 7 § 2 momentin, jonka mukaan epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa syyttömänä. Super-Duoa Moktar-Flink ei häirinnyt korkeassa asemassa olleen virkamiehen syyllistämislausunnot ja syyttömyysolettaman ohittaminen.
Ada Flinkin ja Moktarin mukaan tarkoitus pyhittää keinot, myös valtakunnansyyttäjänvirastossa. Miten joku on voinut koskaan luottaa tuollaiseen kolmikkoon syyttäjä-Moktar-Flink? No, valtionsyyttäjä joutuikin poistumaan omalla nimellään takavasemmalle.Kaksikon mukaan sponsorointi oli itsensä selittävää eli tahallisuus seuraa sponsorointia automaattisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaksikon mukaan sponsorointi oli itsensä selittävää eli tahallisuus seuraa sponsorointia automaattisesti.
Valuuttakauppiaan mukaan koepallo oli sama kuin sponssi. Juridisessa merkityksessä se on syyllinen. Ihmisoikeudellisessa merkityksessä se on tavallista ahneempi lähimmäiseni, kertoi meille Moktar-V.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaksikon mukaan sponsorointi oli itsensä selittävää eli tahallisuus seuraa sponsorointia automaattisesti.
Olikohan Moktar vaiko Flink, joka kertoi näin: "Pidän tärkeimpänä asiana sitä, että rikoshyöty luuditaan mahdollisimman tarkkaan pois Winkkarista hyötyneiltä. Se on sellainen asia, että sen muistavat lapsenlapsetkin; se oli sitä aikaa, kun vaari köyhtyi Winkkarissa. Winkkarin suuresta tuhosta kerrotaan vuosia palvelutaloissa tekohampaat hölskyen. Tällä sitä on suurin pelotusvaikutus tuleviin koijareihin."
Tuskin tuo mitään vihapuhetta on, liekö vaan ihan tavallista Valuuttakauppiaan opettamista. Sillä kertaa sairaanhoito-oppilaitoksen varadekaanina.
- Anonyymi
"Tähän liittyi mielenkiintoisia yksityiskohtia foorumilla. Moktar-Valuuttakauppias veti totaalisesti käärmeen nenäänsä ja ryhtyi haukkumaan valtionsyyttäjän ennaltasyyllistävää dokumenttia arvostelleita "ihmisoikeusjeesustelijoiksi"."
Tyypillistä Valuuttakauppiasta. Valtionsyyttäjä ja syyttäjälaitoksen on siis rimpultava tääsä kurjassa nykymaailmassa. Rahat eivät riitä jukulauta ja työtä kaatuu summaton määrä niskaan, ei siinä kerkeä syyttömyysolettamaa pohtimaan! Tällaisia lippusia ja lappusia sitä nykymaailman strategiapalavereissa kirjoitellaan, olipa kyseessä sitten yritys tai virasto. Päätökset soosataan siinä kiireessä kasaan, ei sillä syyttömyydellä ja syyllisyydellä ole mitään väliä. Tuomarit sen ratkaisee, eikä syyttäjät.
On ihmisoikeusjeesustelua syyttää syyttäjää! Rikollinenhan se päärosvo oli kuitenkin, vaikka päätöksen syyttäjä itse olikin tehnyt etukäteen.
" Ada Flink pisti pelin tasoihin tai jopa paremmaksi toteamalla, että rikos on tapahtunut ja sillä selvä, eikä sitä ole syytä hyssytellä."
Aivan. Ei Flinkille ollut väliä, koska hän jo etukäteen tiesi rikolliset toiminnat. Ei syyttömyysolettama ollut Flinkille tärkeä.
Mutta syyttäjälaitokselle asia oli tärkeä, koska kaveri sai poistua muihin töihin välittömästi! Tuollainen toiminta ei ollut juristille sopivaa käytöstä. - Anonyymi
|| Moktar-Valuuttakauppias veti totaalisesti käärmeen nenäänsä ja ryhtyi haukkumaan valtionsyyttäjän ennaltasyyllistävää dokumenttia arvostelleita "ihmisoikeusjeesustelijoiksi". ||
Kun esitutkinta ja syyteharkinta oli vielä syksyllä 2009 kesken, valtionsyyttäjä lipsautti markkinoille virallisen WinCapita-dokumentin, jonka mukaan kyseessä oli pyramidipetos ja "valtakunnanmaali". Syyttäjä lisäsi, että annettava tuomio tulee olemaan mitä ilmeisimmin langettava, jonka jälkeen jatketaan "koepalloilla".
Jutun syyteharkinta valmistui kuitenkin vasta reilua vuotta myöhemmin marraskuussa 2010, ja Vantaan käräjillä oikeudenkäynti alkoi helmikuussa 2011.
Kun yksi tai useampi kirjoittaja uskalsi ääneen todeta, että valtakunnansyyttäjänvirasto vaarantaa tuollaisella ennen-aikaisella dokumentilla puolueettomuutensa, Valuuttakauppias-Moktar haukkui kirjoittajat sananmukaisesti "ihmisoikeusjeesustelijoiksi". Moktar kävi apinan raivolla puolustamaan syyttäjälaitosta ja piti dokumentin julkaisua hyvänä asiana ja dokumentin arvostelijoita hurskastelijoina.
Moktar oli valtionsyyttäjän kanssa samaa mieltä siitä, että laista ei tarvitse välittää. Vaikka esitutkintalain mukaan epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa syyttömänä, myös nimimerkki Ada Flink kävi kiihkeästi puolustamaan sekä Valuuttakauppiasta että valtionsyyttäjää. Flink totesi yks´kantaan, että syyttäjän ohella Valuuttakauppias ja hän tietävät rikoksen tapahtuneeksi. Kun rikoksen tietää tapahtuneeksi, syyttömyys voidaan silloin unohtaa eikä rikosta ole syytä hyssytellä.
Ada Flink ja Moktar-V varmasti tuntevat ylpeyttä tavasta, jolla he suhtautuivat ja suhtautuvat lakiin. Valtionsyyttäjä joutui jättämään virkansa.- Anonyymi
"Moktar oli valtionsyyttäjän kanssa samaa mieltä siitä, että laista ei tarvitse välittää. Vaikka esitutkintalain mukaan epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa syyttömänä, myös nimimerkki Ada Flink kävi kiihkeästi puolustamaan sekä Valuuttakauppiasta että valtionsyyttäjää. Flink totesi yks´kantaan, että syyttäjän ohella Valuuttakauppias ja hän tietävät rikoksen tapahtuneeksi. Kun rikoksen tietää tapahtuneeksi, syyttömyys voidaan silloin unohtaa eikä rikosta ole syytä hyssytellä."
Moktar ja Flink ovat osittain oikeassa, sillä jos kaikki olisi tehty lain mukaan, mikään ei olisi vielä valmista. Sen takia on hyvä välillä oikaista, ei siitä seuraa Moktarin puhumaa ihmisoikeusjeesustelua. Tarkoitus voi pyhittää keinot, ei kuitenkaan aina. Oletko oikeesti sitä mieltä, että kusetuksesta ei olisi saanut puhua kusetuksena, kuin vasta sitten, kun Hande veti töpselin seinästä? Tai vasta sitten, kun ensimmäiset tuomiot on annettu?
Jäsenten ahneutta ja tyhmyyttä (siis niiden, jotka liittyivät viranomaisten varoittelujen jälkeen) voi verrata vaikkapa tällaiseen. Äiti ja isä sanoo lapselle, että älä lyö sitä kättäsi siihen kuumaan hellan levyyn, koska se käsi palaa rakkuloille ja siihen tulee oikeesti iso pipi. Lapsi kuitenkin kokeilee tyhmyyttään ja ehkäpä uteliaisuuttaan ja lyö kämmenensä levyyn. No itkuhan siitä tulee ja helskutin paljon harmia niin lapselle, kuin vanhemmillekin. Oli varoitettu, mutta ei lapsi uskonut.
Ihan sama juttu winkkarilaisten kanssa. Viranomaiset varoitti, mutta siitä huolimati tyhmyyttään ja ahneuttaan jäsenet lähtivät mukaan kusetukseen. Nyt sitten itketään ja vollotetaan apuja viranomaisilta.
PS. Eikös niissä KRP:n julkaisemissa Cd:ssä olekin myös sellasia kuulustelukertomuksia, jotta jäsen myöntää olleensa tietoinen viranomaisten varoitteluista, mutta siitä huolimati lähteneet mukaan sillä uskomuksella, että ei se heti kaadu ja ehtii saada omansa pois.
- Anonyymi
"Moktar.Gubta
25.5.2019 20:16
UUSI
"....itsekin ovat järjestään sivareita!?"
Äläpä höpötä tyhjää.
Minä kahlasin napaa myöten hangessa Rovajärvellä, nukuin talvipakkasella teltassa Lohtajalla ja söin puolijäätynyttä hernekeittoa näkkärin kanssa Haminassa. Tämä kaikki tehtiin ilolla, koska olimme - minä ja kaikki varusmiestoverini - isänmaan asialla.
Mitä teki Jussi? Luki sanakirjaa siviilipalveluskeskuksessa ja oli viikonloput kotona.
On tässä sentään eroa miehellä ja nysveröllä. ;)"
Moktarilla on nyt hieman vaikeata ilman hampaita, Haminassa menivät. Katkeruus jäi Jussia kohtaan silti.- Anonyymi
"On tässä sentään eroa miehellä ja nysveröllä. ;)"
Aivan. Jussihan on pätevä ja erinomainen mies. - Anonyymi
Joo, joo. Alussa oli suo, kuokka ja Jussi... jne. Ihan Väinö Linnaa taas tänään. Eikö tuo jo riitä. Poikki.
- Anonyymi
Poikki, pinoon , mitaan ette voi...
- Anonyymi
|| On ihmisoikeusjeesustelua syyttää syyttäjää! Rikollinenhan se päärosvo oli kuitenkin, vaikka päätöksen syyttäjä itse olikin tehnyt etukäteen. ||
Moktar-Valuuttakauppias ei ollut koskaan kiinnostunut siitä, että rikoksesta epäiltyjä kohdeltaisiin syyttöminä tai että jutussa voitaisiin tehdä syyttämättäjättämispäätöksiä. Valtionsyyttäjän termi "koepallo" oli Moktarille - hänen omien sanojensa mukaan - sama kuin sponssi eli oikeudellisessa mielessä syyllinen. Tätä samaa virttä veisasi Ada Flink, joka totesi tietävänsä, että rikos on tapahtunut. Koska asia oli jo ennen esitutkinnan valmistumista Flinkille selvä, myöskään valtionsyyttäjän ei ollut syytä hyssytellä juttua: 150 jäsenelle oli tulossa koppihoitoa, totesi Flink.
Kaksikon mielestä valtionsyyttäjä teki 100 % oikein ohittaessaan syyttömyysolettaman ja julkaistessaan jo ennen esitutkinnan valmistumista tiedot langettavasta tuomiosta, pyramidipetoksesta, koepalloista ja valtakunnanmaaleista. Valtakunnansyyttäjänvirasto oli kuitenkin eri mieltä.
Kaksikko Flink-Moktar syöksivät lopulta pettymyksen tulta suustaan, kun vain yksi henkilö sai ehdottoman tuomion ja neljä henkilöä langettavan mutta ehdollisen tuomion. Korkein oikeus ei löytänyt 12 000 muun jäsenen toiminnasta mitään sen suurempaa moitittavaa: oikeudessa oli riidatonta, että jäsenet toimivat vilpittömässä mielessä, eivätkä he tienneet, että klubin varat olivat peräisin rikollisesta toiminnasta.
Moktarin ja Flinkin lienee noloa lukea vanhoja tarinoitaan, joita internet ei koskaan unohda.
|| Luki sanakirjaa siviilipalveluskeskuksessa ja oli viikonloput kotona. ||
On erikoista, että Valuutta-Moktar ei arvosta siviilipalvelusmiehen vakaumusta.
Kyseisen henkilön eli nyt Jussin lähtökohdat eivät ole olleet parhaasta päästä, mutta siitä huolimatta hän on koulutukseltaan tohtori ja omiensa joukossa hyvin arvostettu poliitikko. Jussi on avioeroperheestä, joka hajosi alkoholismiin, jonka lisäksi hän oli joutunut sadistisen koulukiusaamisen uhriksi. Jussi ei kuitenkaan pidä säälin kerjäämistä muodikkaana.
Halla-aho suoritti sivarinsa Hyvinkäällä nuorisotalon ohjaajana. Halla-aho on myöhemmin kertonut katuvansa sitä, että hän suoritti asepalveluksen sijasta siviilipalveluksen.
Mielipiteet muuttuvat, anteeksi voi pyytää ja muita ihmisiä voi kunnioittaa. Moktar ei koskaan muuta mielipiteitään, hän ei myöskään koskaan arvosta muiden mielipiteitä elleivät ne ole samat kuin hänen omansa, eikä Moktar koskaan pyydä anteeksi. Moktar on ikuinen koulukiusaaja. Vuonna 2014, silloin kylmätekniikan tohtorina, Moktar sanoi, että hän kyllä pyytää kaikkia virheitään anteeksi. Hän ei kuitenkaan silloin vielä ollut tehnyt yhtään virhettä. - Anonyymi
|| Oletko oikeesti sitä mieltä, että kusetuksesta ei olisi saanut puhua kusetuksena, kuin vasta sitten, kun Hande veti töpselin seinästä? Tai vasta sitten, kun ensimmäiset tuomiot on annettu? ||
Puhukoon nimimerkki Ada Flink tai Moktar-Valuuttakauppias syyllistämisessään ihan mitä tahansa, mutta kyllä valtionsyyttäjän tulee tuntea termi syyttömyysolettama.
Valtionsyyttäjä joutui jättämään työnsä valtakunnansyyttäjänvirastossa, koska hän puhui ohi suunsa ennen kuin syyteharkinta ja esitutkinta valmistui.- Anonyymi
Flink puolusti vinttikoiran lailla valtionsyyttäjää, kun tiedot vuosivat ennenaikaisesti julkisuuteen.
Flink oli vain iloinen siitä, kun syyttäjän mutkat menivät suoriksi. Flink kertoi, että koska hän tietää (siis arvaa) rikoksesta, jäsenten syyttömyysolettama voidaan unohtaa. Silloin rikosta ole syytä hyssytellä, ja valtionsyyttäjäkin saa kertoa jo etukäteen "totuuden". Ei siis yleisellä tasolla haittaa, vaikka esitutkinta on kesken: viranomainen saa huudella väliaikatietoja syyllisyydestä.
Flinkin opinnot oikeustieteestä ovat nolla opintopistettä. Samoin Moktarin. Itse syyttäjällä ei ollut enää asiaa työhuoneeseensa, vaikka Flink aplodeerasi.
- Anonyymi
Ada Flink: "En mä näe tuossa mitään viitteitä sellaisesta, että eri oikeusasteet olisivat ottaneet kantaa jäsenten tyhmyyteen ja ahneuteen."
Voisiko joku kertoa tuon saman asian suomeksi: haluaako Flink siis tietää, ovatko tuomarit jo lopettaneet puolisonsa hakkaamisen? Tai vastaavaa.
Viimeksi kun selasin lakikirjaa, muutaman virkamies-asiantuntijan, Ada Flinkin ja Valuuttakauppiaan papukaijan tavoin toistamat termit tyhmyys, ahneus, hölmöys ja sinisilmäisyys eivät olleet osa rikoslakia (tai muutakaan lakia). Lain tehtävä on suojella kaikkia kansalaisiaan ja yhteiskuntajärjestystä, mutta varsinkin suojella ja auttaa vähäväkisiä. Super-duon mukaan Winkkarin jäsenet ovat kansalaisista ihan tyhmimmästä päästä, joten eri oikeusasteiden lienee turha sellaista mainita.
Aquilae ei arvostanut Ada Flinkin älykkyyttä. Se onkin aivan luonnollista. En mä ole koskaan missään väittänyt, että olisin jotenkin älykäs. Matikka menee jotenkuten, kunhan vaan pysytään ymmärrettävissä "puitteissa". Joskus entivanhaan mulle teetti ihan oikeesti vaikeeta toisen asteen yhtälöt( ja teettää edelleenkin). En vaan perkele vieköön ymmärtäny niitä ja ei sen helpommaksi tehnyt se, että matikan, fysiikan ja kemian opettajan äidinkieli oli englanti.
Tuolloin opettelin yhden toisen asteen yhtälön tehtävän ulkoa. Tiesin satavarmasti, että pääsen läpi, jos vaan osaan sijoittaa luvut oikein ja ratkaista tehtävän. Opettelin sellaisen tehtävän ulkoa, josta olin melkoisen varma, että vastaava tulee kokeeseen. Siitä sitten johdattelin tehtävän ja sain sen oikein. Sain kokeesta 3 , ja todistukseen matikasta 4. Tilastomatikka, josta oikeesti pidin ja ymmärsin jotain nosti loppuarvosanaksi 4.
Eli en kat ole kovinkaan älykäs, mutta niin tyhmä mä en ole, että olisin sijoittanut pennin jeniä winkkarikustukseen.- Anonyymi
Ketä kiinnostaa vuodatuksesi?
Anonyymi kirjoitti:
Ketä kiinnostaa vuodatuksesi?
No justahan tuossa ylempänä kyseenalaistettiin Adan älykkyys.
- Anonyymi
RailiSuominen kirjoitti:
No justahan tuossa ylempänä kyseenalaistettiin Adan älykkyys.
No mitä ne toisen asteen yhtälöt, integraali- tai differentiaalilaskenta kuuluu aiheeseen? Sanottiin, että Aquilae ei arvostanut Ada Flinkin älykkyyttä. Ehkä Flink on lahjakas kielissä tai sahaamisessa, sillä sosiaalisesti Flink on totaalisen lahjaton.
Anonyymi kirjoitti:
No mitä ne toisen asteen yhtälöt, integraali- tai differentiaalilaskenta kuuluu aiheeseen? Sanottiin, että Aquilae ei arvostanut Ada Flinkin älykkyyttä. Ehkä Flink on lahjakas kielissä tai sahaamisessa, sillä sosiaalisesti Flink on totaalisen lahjaton.
Osoitin esimerkein, että en ole mikään älykkö, enkä koskaan ole edes kertonut olevani älykäs. Mutta sen olen sanonut, että niin tyhmä en ainakaan ole, että olisin sijoittanut selkeään kusetukseen. Eli olenko kuitenkin älykkäämpi, kuin uunotetut jäsenet?
- Anonyymi
RailiSuominen kirjoitti:
Osoitin esimerkein, että en ole mikään älykkö, enkä koskaan ole edes kertonut olevani älykäs. Mutta sen olen sanonut, että niin tyhmä en ainakaan ole, että olisin sijoittanut selkeään kusetukseen. Eli olenko kuitenkin älykkäämpi, kuin uunotetut jäsenet?
|| Eli olenko kuitenkin älykkäämpi, kuin uunotetut jäsenet? ||
Nimimerkki Ada Flink ei ainakaan ollut teksteistään päätellen, mutta luultavasti ainakin vähemmän varakas. Anonyymi kirjoitti:
|| Eli olenko kuitenkin älykkäämpi, kuin uunotetut jäsenet? ||
Nimimerkki Ada Flink ei ainakaan ollut teksteistään päätellen, mutta luultavasti ainakin vähemmän varakas.Pitää paikkansa. Niin varakas en sentään ole, että hassaisin rahojani kusetuksiin.
- Anonyymi
RailiSuominen kirjoitti:
Pitää paikkansa. Niin varakas en sentään ole, että hassaisin rahojani kusetuksiin.
Mutta kuitenkin riittävän tyhmä yleisellä tasolla, eikä ainakaan älykkäämpi kuin keskiverto klubin jäsen.
Aquilae ei arvostanut Ada Flinkin älykkyyttä. Se onkin aivan luonnollista. Anonyymi kirjoitti:
Mutta kuitenkin riittävän tyhmä yleisellä tasolla, eikä ainakaan älykkäämpi kuin keskiverto klubin jäsen.
Aquilae ei arvostanut Ada Flinkin älykkyyttä. Se onkin aivan luonnollista.Yrittäisit nyt jo uskoa, että en tartte mitään kunnioitusta keltään. Mä soitan turpavärkkiäni ihan miten haluan. Mulle on yks' ja sama hailee, jotta mitä kukakin kirjoituksistani ajattelee.
Mutta edelleenkään en ole niin tyhmä, että kävisin hakemassa seinästä kolme tonnia selviä seteleitä ja heittäisin ne taivaan tuuliin. Joillakin jäsenillä viirasi niin paljon pääkopassa, että eivät tyytyneet kolmeen tonniin, vaan heittivät tuuleen kymmeniä ja jopa satoja tuhansia. Noinhan ne viranomaisten varoittelujen jälkeen liittyvät toimivat. Se, jos mikä oli tyhmyyttä ja ahneutta.
Oikeestiko sulla on rahaa niin paljon, että sitä on taivaalle asti kylvettävissä?
- Anonyymi
Tuolla 70v- sivulla käydään keskustelua käänteisistä asuntolainoista, ajattelin vaan että täällä on väsymättömiä pyramidihujauksista kertojia, niin ettekö voisi vähän antaa virtaa myös em. sivulle, saataisiin aikaan sinnekin ikuisuuskeskustelu.
- Anonyymi
Kannattaa pyytää apuun nimimerkki Moktar-Valuuttakauppias-Gubta. Löydät hänet guuglaamalla.
- Anonyymi
Ikä ja ajatusmaailma Valuuttakauppiaalla on kohdallaan, ja hän on varmuudella kova muistelemaan elämänsä alkupuolen tarinoita. Moktar-Valuutta on pirteä ikäisekseen, eikä hänelle itselleen ole väliä, kertooko hän totta vai tarua, sillä hän on suorastaan syntynyt kalamieheksi. Hänelle kelpaa kaikki tarut. Yhtään liioittelematta hän voi kertoa vakavalla naamalla samasta asiasta sata eri versiota, ottaa huomioon kuulijansa (eli valehtelee kuulijakunnan mukaan) ja valehtelee mustan valkoiseksi, kilon tonniksi sekä tarvittaessa ahvenen mateeksi.
- Anonyymi
Omien puheidensa mukaan Valuutta-Moktar avasi vielä yli kuusikymppisenä Abloy-lukon mädällä turskalla, nosti penkkipunnerruksella edesmenneen mummonsa märän vaipan painon ja toimi Pöljän aseman käräjäoikeudessa yhtä aikaa esitutkijana, syyttäjänä, puolustajana ja tuomarina. Valuutta-Moktar kertoi, että Pöljässä syytetty tuomittiin, mutta vapautettiin tuomiovirheen vuoksi. Valuutta-Moktar tuomarina kumosi itse langettamansa tuomion, jonka puolustajana huomasi. Syyttäjä ei tykännyt.
- Anonyymi
Jatkakaa, jatkakaa, jatkakaa ikuisesti!
- Anonyymi
Omasta puolestani voin sanoa vain, että asiasta et päätä sinä. Jatkan halutessani, lopetan halutessani. Ikuisesti on kuitenkin vahvasti liioiteltua.
- Anonyymi
|| Valuutta-Moktar toimi Pöljän aseman käräjäoikeudessa yhtä aikaa esitutkijana, syyttäjänä, puolustajana ja tuomarina. Valuutta-Moktar kertoi, että Pöljässä syytetty tuomittiin, mutta vapautettiin tuomiovirheen vuoksi. Valuutta-Moktar tuomarina kumosi itse langettamansa tuomion, jonka puolustajana huomasi. Syyttäjä ei tykännyt. ||
Olikohan tämä totta, eikös Ada Flink ja Moktar-V jakaneet tämän tapauksen? Aluksi Moktar-V esitutki ja sitten lopulta tuomitsi yhdessä Flinkin kanssa kolmen tuomarin kokoonpanossa. Ada Flink puolestaan ensin syytti, samalla puolusti ja lopulta tuomitsi yhdessä Moktarin kanssa kolmen tuomarin kokoonpanossa. Flink ei löytänyt mitään puolustettavaa, joten hän vain syytti ja tuomitsi. Tuomiovirhe syntyi siinä, kun Flinkin ja Moktarin piti toimia kolmen tuomarin kokoonpanossa, mutta he tyytyivät tuomitsemaan kaksin. Pöljä mikä pöljä. - Anonyymi
|| Siitä on mieleni paha. ||
Ei ole. Mielesi on paha siitä, että olit niin usein ja niin paljon väärässä. Sinä et tunne etkä ole koskaan tuntenut omantunnon tuskia. Sanoit vuonna 2016, silloin taloustieteen professorin ominaisuudessa, että varmasti tuntisit tuollaisia tuntemuksia, jos olisit joskus tehnyt virheen tai edes väärin.
|| Näin vuosien jälkeenkin katkeruus ja kauna kalvavat ystävääni Trölliä kuin tupajumi torpan kurkihirttä. ||
Käytät poikkeksellisen vääriä sanoja: en ole ystäväsi, sillä ystävänsä voi valita ja sinua on vain pakko eri foorumeilla sietää. Jos katkeruus ja kauna on sitä, että tuon esille Valuutta-Moktarin ja Ada Flinkin harjoittamat vääryydet ja iljettävyydet, olet niin oikeassa. Muussa tapauksessa olet niin väärässä.
|| Tupajumin tapauksessa kurkihirsi putoaa ja sahanpurut lahoavat vintille, mutta näin voi käydä myös ihmiselle. ||
Näin sinä kerroit, sillä kertaa vuonna 2012 rakennustekniikan dosentin ominaisuudessa, vanhan mummosi kotitilasta.
|| Elämässä on paljon hyviä, mukavia ja jopa naurettavia asioita. ||
Näin olet meille muille opettanut eräänkin kerran, viimeksi psykologian dosentin ominaisuudessa vuonna 2017. Sinun edesmenneet tarinasi olivat naurettavia, mutta eivät toki mukavia tai hyviä.
Kun Winkkarin jäsenet olivat kadottaneet yhteyden rahoihinsa, oikeudenkäynnit alkoivat ja osa jäsenistä teki itsemurhia, Valuuttakauppias tosesi seuraavaa: "Oma tilanteeni on rattoisa. Hupia piisaa vielä muutaman vuoden, arvaan minä.... Winkkarin jäsenistön suuri marssi kohti vaurauden aamunkoittoa oli kovasti koominen seikkailu. Lämmöllä ja syvällä ymmärryksellä minä tässä naureskelen. Pidän kansalaisoikeutena nauraa koomisille tyypeille ja tapahtumille, miksipä en nauraisi Winkkarille. Tämähän on ihan loputun kavalkadi komiikkaa, kuten parhaassa sirkusesityksessä. Minä vain tarjoilen köyteen tummelia. Normaalin elämänkokemuksen omaava henkilö tunnisti kyllä Winkkarin huijaukseksi."
|| Kyllä niitä riittää vielä sinullekin, ystäni Trölli. ||
Voi, kun tietäisit edes osan tästä. Onni ja ilo on kohdannut minua, toivottavasti samalla tavoin myös muita, sinä tietenkin pois lukien. Sinulle en voi toivoa mitään hyvää missään asiassa, vaan toivon että saat kaiken, mitä ansaitset.
|| Aika kultaa muistot, mutta kultaisetkin muistotkin saattavat vääristyä. ||
Kyllä, mutta onneksi netti muistaa kaikki sanomasi, pois lukien toki ne tuhannet viestit, jotka peloissasi jouduit poistamaan vuosina 2014-15, silloin ylikomisarion asemassa.
|| Ehkä meidän - sinun ja minun - pitäisi menetellä kuten kukertava pikkutakki. ||
Me kaksi tuskin teemme mitään samalla tavoin eli tuskin pitäisi. Sama aurinko ja sama hengitysilma, mutta ei mitään muuta yhteistä. Minun onnekseni. - Anonyymi
Hyvä hyvä, sivu vaan laukalle, vauhtia, vauhtia!
- Anonyymi
Kuka muistaa Lehmämiehen? Tuo muistuttaa Lehmämiehen tekstejä. Saattaa olla myös Moktar-V.
- Anonyymi
Solisaliratit tietävät jotakin johtajuudesta.
Koiralauman karsimisesta tietää konstaapeli Härkönen.
Stiller tietää kökkötraktoreista.
- Anonyymi
|| Lehmämies oli liian hyvä aivan ja liian viisas kirjoittaja näille palstoille. ||
Lehmämies oli sinuun verrattuna Einstein Maija Poppasen vaatteissa. Minä puolestani väitän olevani ihan Lehmämiehen veroinen kirjoittaja.- Anonyymi
Ruskeakielinen on valkku.
Kravattikin sonnassa.
- Anonyymi
|| Kun Winkkarin jäsenet olivat kadottaneet yhteyden rahoihinsa, oikeudenkäynnit alkoivat ja osa jäsenistä teki itsemurhia, Valuuttakauppias tosesi seuraavaa: "Oma tilanteeni on rattoisa. Hupia piisaa vielä muutaman vuoden, arvaan minä.... Winkkarin jäsenistön suuri marssi kohti vaurauden aamunkoittoa oli kovasti koominen seikkailu. Lämmöllä ja syvällä ymmärryksellä minä tässä naureskelen. Pidän kansalaisoikeutena nauraa koomisille tyypeille ja tapahtumille, miksipä en nauraisi Winkkarille. Tämähän on ihan loputun kavalkadi komiikkaa, kuten parhaassa sirkusesityksessä. Minä vain tarjoilen köyteen tummelia. Normaalin elämänkokemuksen omaava henkilö tunnisti kyllä Winkkarin huijaukseksi." ||
Valuutta-Moktar kertoi vain rehellisesti omia tuntemuksiaan. Toisten kärsimys on toisten ilo.- Anonyymi
Poikki, pinoon, mitaan ette voi...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poikki, pinoon, mitaan ette voi...
|| Minä olen jo perin juurin kyllästynyt Tröllin puujalkahorinoihin. ||
Taidat olla piip sen lisäksi, että olet piip. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
|| Minä olen jo perin juurin kyllästynyt Tröllin puujalkahorinoihin. ||
Taidat olla piip sen lisäksi, että olet piip.Vuodesta toiseen palaat tänne ottamaan piip ja kuulemaan samat piip. Sen jälkeen väännät piip piip siitä, kun "Trölli sitä ja Trölli tätä....." Ellen tietäisi paremmin, väittäisin että menisit salassa muilta äidillesi ja isällesi piip, että muut-lapset-piip.
- Anonyymi
Lisää, lisää ja lisää, kirjoittakaa, kirjoittakaa, kirjoittakaa...uudelleen, uudelleen ja uudelleen...
- Anonyymi
Hyvä Mok... Lisää ja lisää. 70-v. forumille.
Ketjusta on poistettu 45 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936617Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972