Aika usein videoilla miehellä kulli, joka mutkalla alaspäin, joskus sivulle. Lieneekö joskus saanut tällin jossa vähän särkynyt. Luulisi että aika paha sellaisella panna. Joskus kanssa oikein paksu kulli, mutta terska sitten paljon pienempi. Ei hyvä. Saattaa olla että jollakin pumpulla imetty paksuksi, mutta terska ei sitten isonekaan samalla tavalla. Useimmiten nämä kaikki tummilla miehillä näkyy olevan.
Mutkainen kulli
7
472
Vastaukset
Leffoissa muutenkin kyllä monenlasia kaluja ja yleensä isoja kaluja. Mulla oli kimppakaverina kerran noin 60v mies joka ei ainakaa valehdellu mittojaan kun sil ol 21cm ja iso terska. Ja sillä oli ylöspäin käyrä isolla terskalla. Sellanen varmaanki harvinaisempi kanki ja paksuuttakin oli. Saipa nainen kunnon aisaa.
- Anonyymi
Olen 60 vuotias mies ja kullini käyristyi nelikymppisenä ylöspäin. Seisokissa virtsaputken reikä osoittaa kattoon, taikka oikeastaa jo hieman napaankin päin. 19cm ja paksuutta 49mm, terska paksuimmillaan 60mm.
Ollut ilman naista jo vuosia, lähinnä masturboinut harvakseltaan. Vetely ei oikein käyrällä onnistu, terskan pyörittelyllä toimii paremmin.
Muutama päivä sitten sain naapurin naiselta yhteisen kävelylenkin pääteeksi. Taju oli kyllä lähellä lähteä rouvalta, kiljui ja ulvaheli rajusti. Samoin orgasmissa kiemurteli ja luulin hänen saaneen jonkun kohtauksen. Taju meinasi kyllä mennä itseltäkin, senverran harvinaista herkkua kun tuon vinkuran saa naiseen työntää. Anonyymi kirjoitti:
Olen 60 vuotias mies ja kullini käyristyi nelikymppisenä ylöspäin. Seisokissa virtsaputken reikä osoittaa kattoon, taikka oikeastaa jo hieman napaankin päin. 19cm ja paksuutta 49mm, terska paksuimmillaan 60mm.
Ollut ilman naista jo vuosia, lähinnä masturboinut harvakseltaan. Vetely ei oikein käyrällä onnistu, terskan pyörittelyllä toimii paremmin.
Muutama päivä sitten sain naapurin naiselta yhteisen kävelylenkin pääteeksi. Taju oli kyllä lähellä lähteä rouvalta, kiljui ja ulvaheli rajusti. Samoin orgasmissa kiemurteli ja luulin hänen saaneen jonkun kohtauksen. Taju meinasi kyllä mennä itseltäkin, senverran harvinaista herkkua kun tuon vinkuran saa naiseen työntää.komee kyrpä on sullakin sitte. Ei muutakun tuut kimpassa nussii kunha sopiva nainen löytyy?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen 60 vuotias mies ja kullini käyristyi nelikymppisenä ylöspäin. Seisokissa virtsaputken reikä osoittaa kattoon, taikka oikeastaa jo hieman napaankin päin. 19cm ja paksuutta 49mm, terska paksuimmillaan 60mm.
Ollut ilman naista jo vuosia, lähinnä masturboinut harvakseltaan. Vetely ei oikein käyrällä onnistu, terskan pyörittelyllä toimii paremmin.
Muutama päivä sitten sain naapurin naiselta yhteisen kävelylenkin pääteeksi. Taju oli kyllä lähellä lähteä rouvalta, kiljui ja ulvaheli rajusti. Samoin orgasmissa kiemurteli ja luulin hänen saaneen jonkun kohtauksen. Taju meinasi kyllä mennä itseltäkin, senverran harvinaista herkkua kun tuon vinkuran saa naiseen työntää.Yritimme tänään iltapäivällä saada käyrää naapurin naisen anaaliin. Kokeiltiin kaikenlaista rasvaa ja ruokaöljyäkin (extra virgin), sekä käyrään, että persreikään, mutta ei mennyt. Rouvan pylly on senverran ahdas ja tiukka, ettei terskaani saatu sisään. Varmaan epätoivoisesta kokeilusta, jännitti vielä lisää ja aukko jäi käyrältä käymättä.
Menin pesuhuoneeseen ja pesin tatin, ettei siihen vaan jäänyt mitään, joten pilluun voi laittaa ilman infektioita. Pesulta tultuani rouva oli jo kontallaan makuuhuoneessaan, kyllä oli kaunis vulva katsella. Vaikka pimpillä oli ikääkin jo yli kuusikymmentä vuotta, karvoitus oli tummaa ja kiihottavaa. Mukavaa oli käyrällä vedellä takaapäin pilluun, vaikka se anus jäikin kokematta.(toistaiseksi, lupaan yrittää uudestaan kunnes menee)
Eipä olekaan vaikea panna kun käyrä alaspäin,ja osuu takaapäin just sinne mihin pitääkin yhdeltä lähti taju kerran kun takaapäin painoin.
- Anonyymi
En ole aikoihin päässyt panemaan minulla on ylöspäin käyrä pituus 14cm läpimitta 45mm
Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1313109EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje402961- 1051351
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1371081Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621057Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661047- 60987
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373959- 41787
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22763