Riukuuntunut männikkö

Anonyymi

Olisi päätettävä mitä teen aiemmilta sukupolvilta hoitamatta jääneen männikön suhteen. Puut ovat jo aika reilun kokoisia, suurimmat jopa tukkeja. Mutta harvennukset ovat jääneet kokonaan tekemättä ja lähes kaikki ovat pituuteen nähden ohuita ja puun vihreä osa on lähinnä pieni huiska latvassa. Osa ajan kanssa kuollutkin tietysti. Hyviä puita ei riitä harvennuksen jälkeen jätettäviksi tarpeeksi. Kaiken lisäksi aika avoin paikka tuulelle. Toipuukohan ne tuosta edes ajan kanssa harvennuksen jälkeen vai onko parempi ratkaisu vetää sileeksi nyt ja aloittaa alusta?

12

2342

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei kovin hyvä lähtötilanne noin metsätaloudellisesti. Jos se vihreä latvusosa on tyyliin 1/5, kuten annoin itseni ymmärtää, niin ei ne siitä riemukkaaseen kasvuun lähde edes harvennuksen jälkeen. Varsinkin jos kyse on keskiverrosta/ niukasta maapohjasta. Jos saat kalkuloitua tukkiosuudeksi edes 40 % niin laittaisin melkein päätehakkuuseen. Harmi näin, mutta kokemuksesta tiedän, että huiskalatvat eivät lähde kunnon kasvuun edes 20 vuoden vartomisella.

      • Anonyymi

        Menehän hyvämies katsomaan kansallispuistoon, miten komeata männikköä, eikä varmasti ole harvenneltu.


    • Anonyymi

      Minä panisin heti aukoksi, maanmuokkaus ja uudet taimet. Ja sitten hoitaisin taimikon hyvin.
      Jos tuollaisen harventaa, niin se vaan kituu vuosi toisensa perään, ja todennäköisesti myrsky vielä kaataa jäljelle jääneitä. Pitäisi olla suurempi latvus että toipuisi.
      Minä hakkautin hehtaarin männikön kuitupuuna: ojat tukossa, puita kuoli, harvennus tekemättä, paljon monilatvaisia ja ässävääriä.

    • Anonyymi

      Anna vaan olla, kyllä luonto hoitaa oikein.

    • Anonyymi

      Päätehakkuu vaan ja uutta metsää tilalle! Sinulla on kuitenkin muutamassa vuodessa hyvä taimikko, mistä hoidella taasen kunnon metsää. Päätehakkuusta kertyneet tulot sijoitat osakkeisiin tai rahastoihin, teet tiliä sitä kautta parhaiten.

      metsätilallinen

    • Anonyymi

      Ei nyt välttämättä ihan sileeksi. Nyt on monin paikoin hyvä kukinta ollut kaikilla kolmella pääpuulajilla.. mikä sitten sinne männikköösi otollisin olisikaan? Jos mhy jäsen niin sieltä voisi tulla ammattisilmä katsomaan, onko hyviä siemenpuita. Jos männylle otollinen pohja, niin riittävästi hyviä siemenpuita jätät pystyyn. Jos koivuja niin yksi tai pari niitäkin ha kohti varsinkin jos siementä tulossa.
      Oikein riivatun sankkana vaan alkuun koivua seassa ja pihlajaa, jota pätkitään pois vasta kun lähtee yli männyistä. Sankkaan tainikkoon ei hirvi tykkää jäädä kun pituus on yli 2m ja se ei näe eteensä, eli 2-3 ensimmäistä vuotta pitäisi ahkerasti käydä viikottain melskaamassa taimikossa vaikka sahan kanssa.. terää ei tarvitse kunhan ääntä on.
      Luontainen siementaimikko männylle eikä mitään taimien kanssa räpellystä. Sinne ne luojan viisaudella ihmisen pienellä avulla uudet suorat puut varttuu tiheässä. 4-6m pituudessa sitten asiallinen raivaus.

      Jos lottovoitto osuu tiheänä taimikkona, niin sitten jo pientä väljennystä.. ei tarvii raivuria vinguttaa alle 3ha aloilla. Sutta tulee kuitenkin kuten suurimmalla osalla reppanoista niillä raivureilla ykssilmäsesti raivotaan liian sokeasti. Vesurilla hutkitaan. Nuoren koivun taittaa kaarelle ja vesurilla nappaa 2m korkeudelta.. oikein ampuu itsensä poikki. Parissa vuodessa lahoaa tynkä.. ei tarvii juuresta nylppiä. Näin se homma toimii vesurilla.. kevyt kantaa, hyvää liikuntaa.. ei melua, ei hikoavaa kypärää päässä. Mukava on touhuta.


      Juutinraumaa

    • Anonyymi

      Joku raivaus ja antaa olla.

      Päätehakkuu seuraaksi.

    • Anonyymi

      Normaali koossa oleva harvennettava männikkö, jota eivät enää edes hirvet kaada. 2 m edellä on aivan vitsi, kun ei ole lähempänä männikön harvennuspituutta esim. 8 metriä ja riittävästi sitä oksatonta puuta. Esim. juuri 80% oksatonta runkoa.

      • Anonyymi

        Ymmärtääkö joku tästä räpellyksestä jotain?

        Tarkoitatko minun viestissä mainittua 2m pituutta? Ainoa hieno asia on että kommentoit, mutta et oikein sisäistänyt lukemaasi? Jos oli vastaus minun kirjoitukseen, niin en ole sanonut mitään hirvien kaatamista puista. Hirvi kyllä pahimmillaan lähes neljään metriin taittaa männyn poikki. Kyse oli siitä, ettei hirvi viihdy yli 2m korkeassa sankassa pusikossa/taimikossa kun se ei näe eteensä. Ei ole mistään kaatamisista puhuttu mitään.

        Juutinraumaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärtääkö joku tästä räpellyksestä jotain?

        Tarkoitatko minun viestissä mainittua 2m pituutta? Ainoa hieno asia on että kommentoit, mutta et oikein sisäistänyt lukemaasi? Jos oli vastaus minun kirjoitukseen, niin en ole sanonut mitään hirvien kaatamista puista. Hirvi kyllä pahimmillaan lähes neljään metriin taittaa männyn poikki. Kyse oli siitä, ettei hirvi viihdy yli 2m korkeassa sankassa pusikossa/taimikossa kun se ei näe eteensä. Ei ole mistään kaatamisista puhuttu mitään.

        Juutinraumaa

        Hyvä että on 4 metrisenäkin tiheä, kun silloinkin vielä hirvikin kaataa, kun ei oikea männikkömaasto koivua ja pihlajaa kasva kuin Juutinraumalla. Toivottavasti ei kaada ihminenkään riehuessaan mönkijällä ennen harvennuspituutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä että on 4 metrisenäkin tiheä, kun silloinkin vielä hirvikin kaataa, kun ei oikea männikkömaasto koivua ja pihlajaa kasva kuin Juutinraumalla. Toivottavasti ei kaada ihminenkään riehuessaan mönkijällä ennen harvennuspituutta.

        Nyt on otettu "oikea männikkömaasto" potkulaudaksi... noh, siinähän sitten. Aloittajan ongelma oli riukuuntunut männikkö ja kasvupohjasta ei ollut mainintaa. Myös turvepohja sopisi tuonne aloituksen tapaukseen. Kyllä sitä männylle sopivaa pohjaa on monenlaista ja rauduskoivu kuin pihjajakin löytää tiensä usein täytteeksi.

        Teppaile sinä vaan siellä oikeassa männikkömaastossa

        Juutinraumaa


      • Anonyymi

        Ei taida olla edes turvepohjaisessa niin tuota "ongelmaa". Heti muualla maastossa esim. kuusikin on hyvä pitämään mäntynärikön harvempana mutta vähäoksaisena. Hirvet pitävät mm. auringonpaisteisista rinteistä tarpeisiinsa mm. kevättalvella.
        Mutta tosiaan aloittaja antoi olettaa, että pelkkää mäntyä on puusto. Sekametsässä ei ongelmaa liene, jos ei liioittele.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      115
      2403
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1453
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      641
      995
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      878
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe