Ikääntyminen ja seksuaalisuus

Tässä vuosien varrella olemme ottaneet näitä asioita esille aiemminkin jaitse huomaan suhtautumisen muuttuneen myönteiseen ja avoimempaan suuntaan.
Aiemmat avaukseni ovat olleet: Orgasmi (kevät 03),
Uskonto ja seksi, Puhumaton mies( 80), Nainen pettää pikkujoulussa (12/04/ 50) ja kaikissa keskustelu on ollut pääsääntöisesti hyvin antoisaa.
Muualla juuri käymässäni keskustelussa huomasimme, että asia on monille hieman kipeä.
Avautuminen ja kertominen usein helpottaa kun huomaa ettei ole yksin kipuilemassa.
Erityispalstat koetaan vielä hieman vastenmielisinä.
Tutkimushan osoittaa, että nuoret suhtautuvat ehkäisyvälineitten ostoon luontevasti, mutta me vanhemmat koetamme piilottaa "sultanit" vaikkapa johonkin lehden väliin.
Uskon, että myös tällaisella yleisellä palstalla voimme virittää rakentavaa ja hyvää keskustelua.
151559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ketterästi polkee munni
mummilla on Ritex-kummi.

Äänestä
  • - Painaisimmeko villaisella ?
    Merkillisiä nuo vanhat sanonnat sattuvuudessaan.
    Usein on hyvä painaa asia villaisella.
    Aamun tv-ohjelmassa kerrotaan juuri asiasta myös
    villan käytöstä vaatteissa ja muissa tekstiileissä.
    Villaisten vuodevaatteittenkin todetaan rauhoittavan oloa - mitenkähän se vaikuttaa "parisängyssä" ?
    - Kertokaa kokemuksistanne.

    Äänestä

  • Ajomies kirjoitti:

    - Painaisimmeko villaisella ?

    Kutittelevia ne villavaatteet sängyssä on!

    Äänestä

  • bmw34 kirjoitti:

    Kutittelevia ne villavaatteet sängyssä on!

    Joskus on mukavaa vaikka aloittaa hienoisella kutittelulla vaikkapa vain villalangan pätkällä
    tai höyhenen kevyesti. Pelkkä vieno henkäisy ja puhaltelukin saattaa olla alkuna hillittömään leikkiin ja nautiskeluun ?

    Äänestä

Mutta aa) käytetäänkö teillä vielä niinkin alkeellista ehkäisykeinoa kuin kumia ja bee) mitä sillä sitten ehkäistään?

Eli tarkoitan siis, että jos elää vakinaisessa suhteessa jonkun kanssa, niin kai nyt on käyttäjäystävällisempiäkin keinoja. Samoin, vakinaisessa suhteessa tuskin on tarvetta suojautua taudeilta, ja jos on, niin silloin ei yllä minusta asiat ole kohdallaan. Ja cee) jos on kyse raskauden ehkäisystä, niin eiköhän tämä ikäryhmäkin ala jo suojella :))

Vai olikos se Sultan lehden välissä ikäänkuin vertauskuvana häveliäisyydestä? No nythän muoriskallakin alkaa säteillä!

Äänestä
  • Häveliäisyys on meidän ikääntyneempien keskuudessa iskostunut perin syvälle.
    Keskustellessani näistä asioista "miesten kesken" niin nämä asiat tulevat toki esille.
    Äskettäin julki tuotututkimuskin tukee saamiani käsityksiä.
    En halua kertoa omista mahdollisista kokemuksistani, mutta hämmästyn kun naiset kertovat avoimesti - en ole milloinkaan saanut orgasmia mieheni kanssa. Miehenä koen asiakseni tuottaa nautinnon rakkaalleni, vain silloin koen saavani myös itse tyydytyksen.
    Miehen seksuaalikeskus ei minusta ole jalkojen vaan korvien välissä.
    Muoriskan kanssa olen samaa mieltä, että vakituinen avio- avosuhde on mieluisaa
    ja siinä riittää tutkiskelua ja löytöretkeilyä
    vaikka koko elinajaksi - uskomatonta miten paljon saatamme löytääkään uusia ennenkokemattomia asioita toisistamme.

    Tunnustan itsekin aikoinaan ostaneeni näitä varmuuskumeja jonkun lehden väliin piilotellen...

    Äänestä

  • Vanhoissa munissa on salmonellaa....
    Siksi kai se kumi.Vai miksi?

    Äänestä

  • Paljon kirjoitti:

    Vanhoissa munissa on salmonellaa....
    Siksi kai se kumi.Vai miksi?

    Muistan lapsuudessani miten eräät emännät pesivät kananmunia ennenkuin veivät kauppaan. Etikkaa usein käyttivät. Varoitin; alkoivat käyttää hienoa hiekkapaperia.
    Minun muniani ei jynssätä teräsvillalla.
    Munat ovat hyvin alttiita kaikille pöpöille.
    Britit sanovat että muna ei saa tuoksua vanhalle kalalle - tarjolle asetettaessa se on oltava tuore ja puhdas ja maistua aidolle munalle.

    Äänestä

  • Ajomies kirjoitti:

    Häveliäisyys on meidän ikääntyneempien keskuudessa iskostunut perin syvälle.
    Keskustellessani näistä asioista "miesten kesken" niin nämä asiat tulevat toki esille.
    Äskettäin julki tuotututkimuskin tukee saamiani käsityksiä.
    En halua kertoa omista mahdollisista kokemuksistani, mutta hämmästyn kun naiset kertovat avoimesti - en ole milloinkaan saanut orgasmia mieheni kanssa. Miehenä koen asiakseni tuottaa nautinnon rakkaalleni, vain silloin koen saavani myös itse tyydytyksen.
    Miehen seksuaalikeskus ei minusta ole jalkojen vaan korvien välissä.
    Muoriskan kanssa olen samaa mieltä, että vakituinen avio- avosuhde on mieluisaa
    ja siinä riittää tutkiskelua ja löytöretkeilyä
    vaikka koko elinajaksi - uskomatonta miten paljon saatamme löytääkään uusia ennenkokemattomia asioita toisistamme.

    Tunnustan itsekin aikoinaan ostaneeni näitä varmuuskumeja jonkun lehden väliin piilotellen...

    Meilläpäin niitä sai 60-luvulla ainoastaan apteekista tai torilta,ongelmana oli että apteekkari oli isäni ystävä,tosiukko oli siis ainoa mahdolisuus,hän kyllä oli tajunnut asian ja myi valmiiksi "lahjapaketoituja" kortsuja ikäänkuin salasanalla "tiskin alta",tämä ukko oli kauppalan suuri hyväntekijä joka olisi ansainnut patsaan!

    apteekki,mistä tuli kans ostettua.

    Äänestä

Se ei ole helppoa tulla edes nimimerkin kanssa esille ja avautua, sanoa että seksi on pulma ja eritellä se yksityiskohtina.
Suomalainen ei puhu palkastaan, ei veroista, ei omaisuudesta joka ei näy kuten talo ja auto. Ei suinkaan siitä mitä voisi tapahtua makuuhuoneessa tai mitä siellä todella tapahtuu.
No, silloin kun siellä ei tapahdu mitään, ei ole sen helpomi tilanne sanoa, eikö se koskaan tunnu kiusalliselta, ei edes silloin kun on yksin asuva ja ei-yövieraita saava.
Yhtä vaikea asia on uskonto, siinä kun jokainen on mielestään oikea-oppinen ja se oppi johon on virallisesti sidottu tai josta vapaa, ei täysin koskaan vastaa omaa ajattelua. Sitäkin häpeää, kuin myös poliittista kantaa tai että ei äänestä.
Pitäisi antaa loistavat perustelut!

Minä olen tottunut jo siihen että seksi on poissa elämästä ja tyydyn siihen mitä olen saanut. Olen katolinen, virallisesti, ja siihen on muu kuin teologinen syy. Äänestän aina sfp:n ehdokasta.
Näistä voin ihmetteleville myös vastauksen antaa!

Äänestä
  • puolue on kyllä uus:?

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    puolue on kyllä uus:?

    Jaksat yllättää, Pirre.

    Seksipuolueeni on "pidättyvät ja pidätetyt", poliittinen kotini on Svenska FolkPartiet.

    Vanheneminen on alentanut seksuaalista halua, sehän on selvä kun sanotaan, että jos ensimmäisen aviovuoden aikana panee herneen ämpäriin ja sitten seuraavina ottaa sieltä pois yhden aina jokaisen kerran jälkeen, ei ämpäri koskaan tyhjäksi tule. Minun iässä nauttii ruuasta ja maisemista ja kukkien tuoksusta ja sisustuksen väreistä jo enemmän kuin naisista, no on vähän siinä sitä 'happamia sanoi kettu'... mutta vain vähän. Kun ei ole kumppania, on se tarve jotenkin korvautunut muulla tavalla ja sitten ei enää kaipaakaan.
    Aatteellinen ja uskonnollinen sitoutuminen taas iän mukana tiivistyy, ja nyt minulla on ollut jo asuntooni myös hyvin vakisuhde, ennen se ei tullut mieleen.

    Äänestä

  • plunger kirjoitti:

    riittää jo aari sitä pelttoo, mitä ennen pit olla hehtaari - inflaatio on iskenä, mut eipä myö huolita surra, nyt pittää tyyttyy vain paremppaan luattuun (:.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    riittää jo aari sitä pelttoo, mitä ennen pit olla hehtaari - inflaatio on iskenä, mut eipä myö huolita surra, nyt pittää tyyttyy vain paremppaan luattuun (:.

    Laihialaisisäntä nai vaimon naapuripitäjästä.
    Avioparin kesken syntyi usein torailua omistuksistaan. Se siirtyi jopa sänkykamariinkin.
    Isäntä innostui kehua retostelemaan jopa miehuudellaan. Lopulta emäntä ei kyennyt enää hillitsemään itseään vaan tiuskaisi takaisin:
    - Aina mun tavarani on sun tavaras ympärille ulettunu !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ajomies kirjoitti:

Tässä vuosien varrella olemme ottaneet näitä asioita esille aiemminkin jaitse huomaan suhtautumisen muuttuneen myönteiseen ja avoimempaan suuntaan.
Aiemmat avaukseni ovat olleet: Orgasmi (kevät 03),
Uskonto ja seksi, Puhumaton mies( 80), Nainen pettää pikkujoulussa (12/04/ 50) ja kaikissa keskustelu on ollut pääsääntöisesti hyvin antoisaa.
Muualla juuri käymässäni keskustelussa huomasimme, että asia on monille hieman kipeä.
Avautuminen ja kertominen usein helpottaa kun huomaa ettei ole yksin kipuilemassa.
Erityispalstat koetaan vielä hieman vastenmielisinä.
Tutkimushan osoittaa, että nuoret suhtautuvat ehkäisyvälineitten ostoon luontevasti, mutta me vanhemmat koetamme piilottaa "sultanit" vaikkapa johonkin lehden väliin.
Uskon, että myös tällaisella yleisellä palstalla voimme virittää rakentavaa ja hyvää keskustelua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu