Onko totta?

mtv3 tekstitv:ssä lukee että Suomessa vuodessa keskimäärin 30 naista saa kuoleman perheväkivallan seurauksena.
Ja 6000-8000 henkeä joutuu ihmiskauppaan, pääosin Virosta ja venäjältä tuomina.
Vastaako se todellisuuden?
331389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

...minä en tiedä Suomen rikollisuudesta paljoakaan.

Voin kuitenkin kertoa että meillä Ruotsissa kuolee vuosittain 20-30 naista väkivallan takia.
Luvussa on mukana perheessä- sekä perheen ulkopuolella tapahtuneet naisiin kohdistuneet väkivallat jotka on johtaneet naisten kuolemaan.

Ihmiskaupalla kaiketi tarkoitat itseään myyviä naisia? Jotkut tekevät *työtään* vapaasta tahdostaan, jotkut taas on pakotettu sitä tekemään.
Pakottamis tapauksissa on naisille valehdeltu työksi jotain aivan muuta mutta perillä ovat joutuneet myymään itseään ja tietenkin suurin osa *tienestistä* on mennyt hallikkien taskuihin.

Lukumäärä on arvio luku. Kukaan ei tiedä todellista lukua. Tuollaiset asiathan yritetään hoitaa salassa.
Luku voi olla oikea, luku voi olla pienempi, mutta toden näköisesti luku voi olla jopa suurempi.

/aye

Äänestä
  • tuhansien naiskaupasta.
    MOT ohjelmassa olen kyllä seurannut "Irina", Riian nuoritytön tapauksen, mansikkatilan kesätyöntekijäksi hakeutuneen.
    Viranomaiset ovat antaneet yhteydessään ymmärtää että tapaus on vain harvoja...

    Äänestä

  • taahira kirjoitti:

    tuhansien naiskaupasta.

    .. on monenlaista.

    Esim islamilaisten maiden naisille järjestetyt avioliitot.

    Ja onhan siellä laillinen bordellisysteemikin; moniavioisuus!

    Äänestä

  • huhhuhh kirjoitti:

    >Esim islamilaisten maiden naisille järjestetyt avioliitot.

    Onko järjestäminen pakottamista?

    >Ja onhan siellä laillinen bordellisysteemikin; moniavioisuus!

    Kuinka paljon alemmas voi perustelu vajota ennen eskoismia?

    Äänestä

  • taahira kirjoitti:

    tuhansien naiskaupasta.
    MOT ohjelmassa olen kyllä seurannut "Irina", Riian nuoritytön tapauksen, mansikkatilan kesätyöntekijäksi hakeutuneen.
    Viranomaiset ovat antaneet yhteydessään ymmärtää että tapaus on vain harvoja...

    ...taitaa pitää paikkansa että naiskaupan luku on monia tuhansia siellä Suomessa.
    Näin on myös täällä Ruotsissa.
    Näin on jos naiskaupalla tarkoitetaan kaikkia naisia jotka ovat mukana, sekä vapaa-ehtoisia että pakotettuja. Pakotattuja taitaa olla vähemmän mitä vapaa-ehtoisia.
    Mutta kokonaisuudessaan näitten naisten lukumäärä on tuhansia. Kukaan ei tiedä mitään tarkkaa lukua.

    /aye

    Äänestä

  • taha.islam kirjoitti:

    >Esim islamilaisten maiden naisille järjestetyt avioliitot.

    Onko järjestäminen pakottamista?

    >Ja onhan siellä laillinen bordellisysteemikin; moniavioisuus!

    Kuinka paljon alemmas voi perustelu vajota ennen eskoismia?

    Kiistätkö muslimimiesten pika-avioliitot?
    Kyllä vai ei?

    Äänestä

  • Onko näin kirjoitti:

    Kiistätkö muslimimiesten pika-avioliitot?
    Kyllä vai ei?

    >Kiistätkö muslimimiesten pika-avioliitot?

    Mitä ne on?

    Äänestä

  • aye-serene kirjoitti:

    ...taitaa pitää paikkansa että naiskaupan luku on monia tuhansia siellä Suomessa.
    Näin on myös täällä Ruotsissa.
    Näin on jos naiskaupalla tarkoitetaan kaikkia naisia jotka ovat mukana, sekä vapaa-ehtoisia että pakotettuja. Pakotattuja taitaa olla vähemmän mitä vapaa-ehtoisia.
    Mutta kokonaisuudessaan näitten naisten lukumäärä on tuhansia. Kukaan ei tiedä mitään tarkkaa lukua.

    /aye

    johtuvasta vääryydestä jään pois keskustelematta ainakin nyt.

    Mutta ensin suuremmaksi kysymykseksi asettuu seikka, että perheväkivallan seuraukset eivät johda vain erilaisiin lähestymiskieltoihin, vaan jopa "naisten kuolemiin".

    Äänestä

  • taha.islam kirjoitti:

    >Esim islamilaisten maiden naisille järjestetyt avioliitot.

    Onko järjestäminen pakottamista?

    >Ja onhan siellä laillinen bordellisysteemikin; moniavioisuus!

    Kuinka paljon alemmas voi perustelu vajota ennen eskoismia?

    Esim islamilaisten maiden naisille järjestetyt avioliitot.

    Onko järjestäminen pakottamista? <

    Kyllä tässä tapauksessa.
    Omko niiltä naimakaupan kohteilta kysytty suostumus?

    Äänestä

  • taahira kirjoitti:

    johtuvasta vääryydestä jään pois keskustelematta ainakin nyt.

    Mutta ensin suuremmaksi kysymykseksi asettuu seikka, että perheväkivallan seuraukset eivät johda vain erilaisiin lähestymiskieltoihin, vaan jopa "naisten kuolemiin".

    ...että perheväkivaltaan kuolleitten naisten miehet tai mies ystävät on olleet sairaalloisen mustasukkaisia.
    Ja myöskin liiallinen alkoholin käyttö voi tehdä miehestä hirviön. Kaikille kun ei alkoholi sovi.

    Alkoholin avulla usein huonoa itsetuntoa poteva mies alkaa räyhäämään, on siis olevinaan alkoholin avulla miehinen mies...

    Ja sitten nuo naiset joista miehet maksaa, saadakseen hetken seksuaalisen nautinnon, ei varmastikkaan ole palstalla mikään miehille mieluinen puheen aihe. Eikä missään tapauksessa nuo naisiin kohdistuvat murhat perheissä.
    Tämän takia et saa vastauksia suomalaisilta miehiltä...he kai häpeävät...

.. tekee esim Palestiinassa pommi-itsemurhan vuosittain?

Tai kuolee vahingossa jonkun valopääimaamin päättäessä räjäyttää itsensä juuri samassa bussissa?

Hölmö!

Äänestä
  • ja oikeasti haukuttu?

    Äänestä

  • taahira kirjoitti:

    ja oikeasti haukuttu?

    Kuinka niin?

    Äänestä

  • ...nythän oli kysymys tästä:

    "mtv3 tekstitv:ssä lukee että Suomessa vuodessa keskimäärin 30 naista saa kuoleman perheväkivallan seurauksena.
    Ja 6000-8000 henkeä joutuu ihmiskauppaan, pääosin Virosta ja venäjältä tuomina.
    Vastaako se todellisuuden?"

    Ei ollut kysymys itsemurhapommittajista. Lue vähän tarkempaan mitä taahira kirjoitti. :)

    /aye

    Äänestä

  • aye-serene kirjoitti:

    ...nythän oli kysymys tästä:

    ...asettaa sinänsä ikävän perheväkivallan oikeaan mittasuhteeseen oikeiden, suurempien ongelmien rinnalle.

    Taahira vain yrittää viedä huomion pois islamin vääryyksistä...

    Äänestä

  • huhhuhh kirjoitti:

    ...asettaa sinänsä ikävän perheväkivallan oikeaan mittasuhteeseen oikeiden, suurempien ongelmien rinnalle.

    Taahira vain yrittää viedä huomion pois islamin vääryyksistä...

    Hän ilmoittaa vain hämmentyneensä naisten kuolemasta, joiden kohtalo ei ollut muuta kuin takapajuisen naisten.
    Sinä sen sijaan kiihdyit järjettömästi näyttämään kasvoasi ja tasoasi.
    Miksi et vertaillut natseihin, laajamittasuhteissasi?
    Eikö silloin miljoonia tapettu?
    Vapaudenpuolesta ja oikeudenmukaisuuden puolesta taistelevilla eikä ole mitään yhteyttä tähän.

    Äänestä

  • körri kirjoitti:

    "kiihdyit järjettömästi" ?

    Jaa, mitenkä niin?

    Unohdit nyt myös kommunistien uhrit ja ....

    Äänestä

  • huhhuhh kirjoitti:

    ...asettaa sinänsä ikävän perheväkivallan oikeaan mittasuhteeseen oikeiden, suurempien ongelmien rinnalle.

    Taahira vain yrittää viedä huomion pois islamin vääryyksistä...

    ...taahiran avausviesti ei käsitellyt ollenkaan Islamia. Se käsitteli Suomessa tapahtuvaa väkivaltaa naisiin, perheväkivaltaa, joka johtaa naisen kuolemaan.
    Ja sitten näistä *ilotytöistä* :) jotka tulevat suomalaisia miehiä *viihdyttämään*.
    Ja sitten vielä ne pakotetut tytöt, jotka joutuvat pakolla viihdyttämään suomalaisen miehen seksi tarpeita...

    Väitteesi että:
    "Taahira vain yrittää viedä huomion pois islamin vääryyksistä..."

    ...ei pidä paikkaansa. Sinä se haluat viedä pois huomion taahiran avausviestin kysymyksistä...alkamalla puhumaan islamista ja itsemurhapommittajista.

    Etkö kyennyt vastaamaan taahiran kysymyksiin?

    /aye

    Äänestä

  • huhhuhh kirjoitti:

    "kiihdyit järjettömästi" ?

    Jaa, mitenkä niin?

    Unohdit nyt myös kommunistien uhrit ja ....

    tuo vaan ihmiskunnan kurjan puolen julki!

    Äänestä

  • körri kirjoitti:

    tuo vaan ihmiskunnan kurjan puolen julki!

    ... on niiden pimeiden puolien julistaja?

    Epäilen sitä, joka en ole minä...

    Äänestä

  • aye-serene kirjoitti:

    ...taahiran avausviesti ei käsitellyt ollenkaan Islamia. Se käsitteli Suomessa tapahtuvaa väkivaltaa naisiin, perheväkivaltaa, joka johtaa naisen kuolemaan.
    Ja sitten näistä *ilotytöistä* :) jotka tulevat suomalaisia miehiä *viihdyttämään*.
    Ja sitten vielä ne pakotetut tytöt, jotka joutuvat pakolla viihdyttämään suomalaisen miehen seksi tarpeita...

    Väitteesi että:
    "Taahira vain yrittää viedä huomion pois islamin vääryyksistä..."

    ...ei pidä paikkaansa. Sinä se haluat viedä pois huomion taahiran avausviestin kysymyksistä...alkamalla puhumaan islamista ja itsemurhapommittajista.

    Etkö kyennyt vastaamaan taahiran kysymyksiin?

    /aye

    Mutta halusin focusoida oleelliseen.

    Äänestä

siihen nähden, mitä emäntä lorottaa.

Suomalaisessa kulttuurissa perheväkivaltaa pidetään pääsääntöisesti hyvin halveksittavana ja tuomittavana. Koraanissa sensijaan Muhammed antaa miehelle vapaat kädet lyödä vaimoaan.

Islamilaisissa maissa kuolee vuosittain 500 000 naista sukuelinten silpomisen seurauksena. Suomen väkilukuun suhteutettuna tämä merkitsisi 2100 naisen kuolemaa Suomessa vuosittain tämän barbaarisen rituaalin seurauksena.

Äänestä
  • Et näytä olevan kovin tietoiselta islamista, sillä ne naisten kuolemat eivät johdu islamin oppeista vaan vanhasta paikallisesta perinteestä, jota vastaan nuoret muslimiyhteisöt parhaillaan tekevät.
    Huomaat kai sitä sipomista harjoittelevat sekä joitain muslimiklyissä että kristittyjen kyllissä.

    Kun ilmoitus ilmestyi, missä sanotiin miten erimielisyydessä olevan puolisoa kohtaan tehdä, oli tilanne selläinen, että jotkut muslimi-miehet olivat kohdelleet puolisojaan ongelmallisessa tilanteessa sopimattomasti vanhan ajan tavoin hyläten tai uhaten.
    Mitä tähän asiaan paremmaksi ja oikeammaksi tavaksi osoitettu muslimeille on, kuukauden verran syrjään jäädä ja sen jälkeen ehdottaa joko eroa tai jatkaa yhteistä elämää tavoitellen tuonpuoleista elämää, kuten Profeetta(saas) näytti esimerkkiään.
    Jälkimäinen esimerkin oikellisuuden takaa sekä Koraani että Profeetan tapa, mikä oli aikajärjestyksessä viimeisin asiasta.

    Olen hämmentynyt niidenkin naisten puolesta, jotka elivät nyky-Suomessa mutta saivat sellaisen kohtalon kuten tuhannen vuoden takaisen vanhan ajan naiset.

    Äänestä

  • >Koraanissa sensijaan Muhammed antaa miehelle vapaat kädet lyödä vaimoaan.

    Lyömiselle on ehto, joten tämä väite on valhe. Mitäs se Raamattu sanoikaan valehtelijoista?

    Äänestä

  • on miehensä omaisuutta, ja vaimon pitää olla miehelle kaikessa kuuliainen. Raamattu ei kiellä miestä käyttämästä vakivaltaa vaimon pitämiseen ruodussa.

    Raamatun mukaan mies voi jopa hankkia itselleen vaimon nuoresta neitsyestä raiskaamalla tämän!

    Äänestä

  • Ehkä pidetään halveksittavana,mutta suomalaiset miehet rätkivät ihan samalla tavalla siitä huolimatta naisia turpaan.Vai onko se jotenkin hyväksyttävämpää kun sen tekee "kristitty".

    Äänestä

Suomi24 > Keskustelu > Suhteet > Perheväkivalta

Tuonne kannattaa laittaa tuon aiheiset postauksesi, muuten vaikuttaisi siltä että yrittäisit sinänsä ikävillä, mutta islamin ongelmiin verrattuna mitättömän pienen mittakaavan ongelmien esilletuomisella harhauttaa palstan keskustelua sen varsinaisesta aiheesta, islamista ja pahuudesta jonka se tuo mukanaan minne ikinä se leviääkään.

Äänestä
  • Jos olisit nainen ja olisit siinä kohtalossa, sanoisit saman?
    Varsinainen keskustelun aihe olisi aivan sopivaa tällekin palstalle, vaikka taahira ei olisi tiennyt sellaista palstanpaikkaa mitä ehdotat.
    Miksi?
    Siksi, että palstan kävijöistä monet vakuuttelevat jotain muuta omistaan.

    Naisen henki ja turvallisuus on riittävän tärkeä huomioita herättävä aihe kaikenlaisnimen palstaan.

    Äänestä

  • körri kirjoitti:

    Jos olisit nainen ja olisit siinä kohtalossa, sanoisit saman?

    Jos olisit nainen?! Kun nyt sattuu olemaan niin että olen nainen. Äläkä yritä väittää että vähättelisin suomalaisten naisten kaltoinkohtelua. Kutakin asiaa on tärkeä käsitellä siellä missä sille on osoitetu paikka käsittelyä varten. Vaikka moni tietääkin naisen aseman islamilaisessa maailmassa, eivät useimmat kuitenkaan tule keskustelemaan suomalaisesta perheväkivallasta islam palstalle, sille toistaiseksi muslimeja on niin vähän että kotoperäinen väkivalta on merkittävämpää. Taahira nosti tuon aiheen esille, koska se on muslimien tapa puollustella uskontoaan, vaikka islamissa naiset kärsivät huomattavasti enemmän kuin Suomessa.

    Äänestä

  • körri kirjoitti:

    Jos olisit nainen ja olisit siinä kohtalossa, sanoisit saman?
    Varsinainen keskustelun aihe olisi aivan sopivaa tällekin palstalle, vaikka taahira ei olisi tiennyt sellaista palstanpaikkaa mitä ehdotat.
    Miksi?
    Siksi, että palstan kävijöistä monet vakuuttelevat jotain muuta omistaan.

    Naisen henki ja turvallisuus on riittävän tärkeä huomioita herättävä aihe kaikenlaisnimen palstaan.

    Jos olisit nainen!?! Kun satun olemaan nainen. Satun pitämään naisten turvallisuutta ja oikeuksia Suomessa tärkeänä. Kun puhun niistä, puhun niistä siellä missä niistä on tarkoitus keskustella enkä sekota sitä muuhun keskusteluun. Ja kyllä olen myös sitä mieltä että jos naiset saataisiin pelastettua islamin väkivallasta olisi se maailmanlaajusesti paljon suurempi juttu kuin suomen ongelmat, jotka nekin ovat tärkeitä. Itse et taida arvostaa naisten henkeä sitten pätkän vertaa kun puollustat täällä naisten alistamiseen johtavaa sovinistista väkivaltakulttia.

    Äänestä

  • oisoittaja kirjoitti:

    Miljardihenkisen muslimiväestön kivityskuoleman määrän summa vastaan viiden miljoonahenkisen Suomen perheväkivaltakuoleman määrän summa!
    Tästä tulisi vasta mielenkiintoinen kilpajuoksu?
    Miten tulokset kehittyisivät eteenpäin tulevina vuosina?

    Äänestä

  • oisoittaja kirjoitti:

    Jos olisit nainen!?! Kun satun olemaan nainen. Satun pitämään naisten turvallisuutta ja oikeuksia Suomessa tärkeänä. Kun puhun niistä, puhun niistä siellä missä niistä on tarkoitus keskustella enkä sekota sitä muuhun keskusteluun. Ja kyllä olen myös sitä mieltä että jos naiset saataisiin pelastettua islamin väkivallasta olisi se maailmanlaajusesti paljon suurempi juttu kuin suomen ongelmat, jotka nekin ovat tärkeitä. Itse et taida arvostaa naisten henkeä sitten pätkän vertaa kun puollustat täällä naisten alistamiseen johtavaa sovinistista väkivaltakulttia.

    mistään mitenkään.
    Toivon että Suomessa naiset niin kuin miehet voivat elää turvallisesti pelkkäämättä vääryyttä antaen toisille tilaa ja jakaen ymmärrystä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

taahira kirjoitti:

mtv3 tekstitv:ssä lukee että Suomessa vuodessa keskimäärin 30 naista saa kuoleman perheväkivallan seurauksena.
Ja 6000-8000 henkeä joutuu ihmiskauppaan, pääosin Virosta ja venäjältä tuomina.
Vastaako se todellisuuden?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu