Sabluunan materiaali?

Anonyymi

Millä hakusanalla voi etsiä sellaista kalvoa, josta voi itse tehdä sabluunan? Uskokaa tai älkää, mutta en onnistu sitä sellaista netistä hakemaan. Myös ostopaikka käy (Helsinki).

5

301

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olisi hyvä tietää, millaiseen tarkoitukseen sitä sabluunaa käyttäisit, niin paremmin osaisin opastaa. Esimerkiksi vaatteen leikkaamiseen, metallin valamiseen vai mihin.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Jotakuinkin tätä tarkoitin! Siis kankaanpainantaan. Kiitos!

        Vanhoissa keskusteluissa on käytetty piirtoheitinkalvojakin sabluunoina, mutta eihän niitä nykyään saa. Ellei sitten halua ostaa jättipakkausta, vaikka tarvitsisi muutaman.

        Toinen vaihtoehtohan on tehdä sellainen muotti tai miksi sitä sanoo (en tiedä senkään nimeä), jolla painaa. Aikaisemmin olen käyttänyt sellaista. Sinänsä voisi olla vaihtoehto tähänkin hommaan, koska en ole tarkkaan päättänyt kuviota, eikä sen tarvitse olla yksityiskohtainen. Pikemminkin isoja kuvioita isolle kankaalle. Eräässä lastenaskartelukirjassa oli tehty sellainen painantajuttu pahvista liimamalla narua siihen päälle. Eli vaikkapa spiraaleja voisi saada tuolla tavoin. Tosin laittaisin pohjaksi palan vaneria pahvin sijaan.


    • Anonyymi

      Minä olen tehnyt itse sabluunoita toimistotarvikeista, kansion, muovisista välilehdistä. Jostaa ja on helpompi leikata kuvioa kuin jokin piirtoheitinkalvo. Tein eläinhahmoja lapsille, pupuja ja lintuja. Kankaanpainanta tapahtui tuputtelemalla superlonilla päällystetyllä puukalikalla.

    • Anonyymi

      Löysin kierrätyskeskuksen ilmaispuolelta pinkan piirtoheitinkalvoja. Tosin päädyin silti tekemään yksinkertaiset painomuotit vanerista.

      Eli tuunaan (vasta nyt) vanhaa Ikean mattoa. Se on sellaista pöytätablettimaista tiivistä ohutta värikästä raidallista puuvillaa. Painan vaneriin kaiverretuilla muoteilla yksinkertaisia kuvioit peittävällä kankaanpainovärillä. Kuvio ei tietenkään uppoa siten kankaan syvempiin rakoihin, mutta vaikutelma on ihan kiva. Toisiin kohtiin sivelen ei-peittävää kankaanpainoväriä siveltimellä. Vaikutelma on kohtuullinen. Olisi pitänyt vain mitata huolellisemmin mihin kohtaan kuviot painaa, niin lopputulos olisi symmetrisempi ja tasapainoinen. Mutta ehkä tuota tuunattua mattoa vielä vuoden tuijottaaa ennenkuin sen heittää pois...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2047
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1259
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      27
      1105
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1038
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      95
      794
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      131
      790
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      717
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      60
      690
    9. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      672
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      656
    Aihe