Onkohan muita itsensä lesboksi määritteleviä naisia, jotka ovat olleet heterosuhteissa aiemmin ja saaneet jopa traumoja siitä, että vuosia yrittää tehdä kuten ympäristö olettaa, vaikka tietää sen olevan itselle väärin?
Arka aihe ehkä....
Anonyymi
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
En mä traumoista tiedä, mutta kyllä se helpottaa, kun lakkaa itse ajattelemasta, että on jotenkin vääränlainen.
Kyllä, todellakin on. Kun piti elää elämää jonkalaista "kuului" elää.
Minusta on loukkaavaa entistä kumppaniaan vaikka tämä olisikin ollut mies kohtaan puhua traumoista. Tuo mies on varmasti ollut ap:n kanssa hyvässä uskossa mutta ap on salannut todellisen luontonsa. Mies olisi varmasti mieluummin halunnut olla naisen kanssa joka haluaa hänet eikä tuhlata aikaansa ap:n. Tämä biseksuaalien ja lesbonaisten pohjaton itsekkyys jaksaa aina yllättää. Ymmärrän hyvin miksi oikeat lesbot karttavat bissejä sillä nämä ainakin vähän vanhemmat ymmärtävät että tunteet ovat samoja niin heteroiden, bissejen kuin lesbojenkin osalta.
Jos jokin on ärsyttävää keskusteluissa, niin ne kirjoitukset mitkä tuovat selkeästi esiin sen ettei aloitusta ole luettu kunnolla, tai ymmärretty. Löytyy vain tahtoa arvostella, mutta ei halua ymmärtää naisrakkautta.
Terv. ei ap
On. Paitsi etten ole saanut mitään traumoja. Mieheni tiesi, että pidän enemmän naisista, mutta hänen kanssaan synkkasi ja kaikki oli hyvin sen kymmenen vuotta mitä suhde kesti.
Nyt taustani joskus silti hiukan häiritsee kun sekä miehet, että naisetkin usein olettavat minun olevan kiinnostunut yhä myös miehistä. Olen tapaillut vain naisia eroni jälkeen ja olen ihan sinut henkilöhistoriani kanssa, mutta minua tietysti pidetään bi-seksuaalina. Enpä voi siihen määritelmään vastaankaan väittää, vaikka itse pidän itseäni bi-taustaisena lesbona. Ja jos se nyt jollekin on hirveän iso kynnys, niin painukoon... suolle.
Te joilla jonkinlaisia ns.traumojakin jäänyt, niin miten olette niistä selvinneet ja ovatko ne näkyneet vielä jollakin tapaa, vaikka olisitte itsellenne paremman/luonnollisemman suhteen löytäneet?
T: ap
Tunnistan kyllä ilmiön, olin itse 5 vuotta heterosuhteessa ja seksi muuttui vuosi vuodelta ahdistavammaksi (varmaankin kun kumppani kasvoi samalla sirosta ja sileästä teinipojasta mieheksi) ja nyt välillä tulee flash backeja kauhean ällötyksen kanssa siitä mieleen. Jotenkin se miehen haju ja karvaisuus ja muutenkin yleinen ruumiillinen "karuus" aiheutti paljon vastenmielisyyden tunteita, joita en ihan osannut paikantaa ja joita itse silloin vähättelin. Jotenkin ajattelin että ne tunteet ovat sairaita ja ne lähtevät kunhan käyn tarpeeksi terapiassa, kun eihän ollut mitään syytä kokea sellaista parisuhteessa, jossa kaikki piti olla OK. Ja kyllä ne näkyivät vielä seuraavassa suhteessa naisen kanssa, jonkin aikaa suhteen alussa kumppani kertoi että välillä seksiä aloitettaessa kasvoillani näkyi inho ja ällötys. Onneksi kumppani on ollut todella ymmärtäväinen ja hänen kanssaan olen saanut purettua noita tunteita. Ja ollaan aina pidetty tarkkaan huolta, ettei seksiä harrasteta IKINÄ jos molemmat ei halua, ja jos tulee ahdistusta niin seksi lopetetaan heti ja halaillaan sen sijaan. Nyt kahden vuoden jälkeen seksi on jo paljon helpompaa ja muutenkin inhottavat flash backit vähentyneet, mutta työtä on vielä jäljellä.
Joten ymmärrän hyvin tunteen, että heteroseksi voi traumatisoida jos siihen pakottaa itsensä "kun niin kuuluu tehdä". Ja vaikka se onkin karua sille entiselle kumppanille, niin totuus on, että traumoja tuli, eikä muutu muuksi siksi, että se on jonkun mielestä epäreilua (luonnollisesti miehelle, ei sille traumatisoituneelle naiselle).
Kiitos vastauksesta. :)
Itse lähemmäs kolmikymppiseksi yritin saada itseäni "mahtumaan muottiin" ja vuosi vuodelta seksi ja kaikki läheisyys alkoi vain kasautua niin pahaksi, että oli jatkuva ahdistus ja paha olo.
Nyt naissuhteessani alkuun toimin jollain automaatilla ja toistin samaa kuin heterosuhteissani ja huomasin,että en osannut edes tunnistaa omia fyysisiä rajojani ja mistä edes pidän miten kosketaan yms.
Tämä on hieman hankaloittanut suhdetta, sekä myös jotkin tilanteet, jotka muistuttavat aiemmasta saavat minut jopa paniikkiin tai pois tilanteesta.
Lohdulkista tietää, että tämä voi helpottaa ymmärtäväisen kumppanin avulla ja varmaan myös ajan. Mietin silti pitäisikö tästä käydä viel juttelemassa jollekin vai riittääkö aika ja oikea kumppani siihen.
T: ap
Ulkopuoliselle puhuminen on kyllä hyvä asia... kumppani ei ole terapeutti, hänen niskaan ei voi ongelmia kaataa, toki hyvä jos on tukena prosessissa...
Nuo ongelmat on niin syvällä että varmasti menee aikaa että niiden yli pääsee, mutta jos on valmis hakemaan apua niin jo se on iso askel eteenpäin...
Tsemppiä sinulle...
Tuo kuulostaa niin tutulta, ettei oikein enää tiedä, mistä pitää tai missä omat rajat menee :( Se on varmaan ihan luonnollista jos on pitkään polkenut niitä rajoja ja ollut kuuntelematta, mikä oikeasti tuntuu hyvältä (muutenhan olisi tajunnut lähteä naisten matkaan aikoja sitten).
Minusta kannattaa ehdottomasti käydä puhumassa terapiassakin noita asioita! Toki aika ja ymmärtäväinen kumppani myös auttavat, mutta itsensä pakottaminen vastenmieliseen seksiin vuosien ajan voi olla isokin trauma, ja sen vakavuutta pahentaa se, että asia on ollut pitkäkestoinen ja toistuva, sekä tapahtunut niin läheisessä ihmissuhteessa. Minulla lopulta seksi alkoi myös liittyä niin voimakkaasti ällötyksen ja vastenmielisyyden tunteisiin, että oli vaikea enää erottaa niitä tai kuvitellakaan seksiä ilman niitä. Seurauksena oli sitten sellainen robottimainen suorittaminen, joka ei tuntunut miltään, tai sitten yht'äkkiä tulevat valtavat ällötyksen ja ahdistuksen tunteet, joista en enää oikein tiennyt, mistä ne tulivat.
Pointtina siis on, että asia voi olla isokin trauma (kuulostaa ainakin siltä, kun muistot aiemmasta saavat panikkiin tai vetäytymään tilanteesta :( ) ja silloin on hyvä ottaa kaikki apu vastaan. Toki aika ja ymmärtäväiset läheiset aina auttavat itsessäänkin, mutta terapiassa käsittely on intensiivisempää ja todennäköisesti pääset asioista yli nopeammin siellä.
Tsemppiä kovasti tulevaan <3
Olen ollut toisena osapuolena ja oli todella raskasta ja repivää olla intiimisti pahasti traumatisoituneen kanssa. Omakin seksuaalisuus kärsi siinä pahasti ja aloin tuntea itseni epämiellyttäväksi vaikka halusin auttaa ja tukea. Päätin, ettei seuraava suhde ole millään tavalla heterotaustainen kun en halunnut enää kokea vastaavaa. Ulkopuolinen apu on hyvä idea, toivottavasti löydät apua.
Kiitos kaikille vastauksista, ihanaa etten ole yksin, koin jo jossain vaiheessa, että olen vain itse epänormaali ja ainoa jolla tämä takkana.
T: ap
Hei sinä, joka ollut tällaisen heterotaustaisen kanssa, minulla nyt suhde myös, jossa pitkä heterotausta. Millaisia ongelmia sinä olet kohdannut? Olisiko mitään neuvoja miten voisn parhaiten olla tilanteessa? Tämä muuten paras ja pitkäkestoisin suhteeni.