Hei!
Kyselin sinulta jo viime vuoden puolella. Näetkö, milloin saisin viimeinkin eroasian vireille? En jaksa näinkään, mutta pelkään myös erota, kun en tiedä miten pärjään taloudellisesti. Olen väsynyt tämän asian pyörittelyyn ja miettimiseen, kaikki on alkanut kiertää kehää. Yksinäisyys pelottaa, kaipaisin niin mistä vierelleni, läheisyyttä jaksamiseen. Vieläkö kauan pitää odottaa? Vai onko odottaminen jokatapauksessa turhaa? Taidan olla aika säälittävä tapaus :(
Kyselin sinulta jo viime vuoden puolella. Näetkö, milloin saisin viimeinkin eroasian vireille? En jaksa näinkään, mutta pelkään myös erota, kun en tiedä miten pärjään taloudellisesti. Olen väsynyt tämän asian pyörittelyyn ja miettimiseen, kaikki on alkanut kiertää kehää. Yksinäisyys pelottaa, kaipaisin niin mistä vierelleni, läheisyyttä jaksamiseen. Vieläkö kauan pitää odottaa? Vai onko odottaminen jokatapauksessa turhaa? Taidan olla aika säälittävä tapaus :(
Vastaukset 9
Vanhimmat
kun menet ja laitat sen vireille. Kun teet sen, saat siitä voimia jatkaa muihin asioihin eikä tarvitse tuhlata energiaa tämän asian miettimiseen. Yksinäisyydessä ei ole mitään pelättävää. Sinulla on ystäviä, et ole riippuvainen yhdestä etkä toisestakaan miehestä vaan seisot omilla jaloillasi, mikään ei estä sinua pystymästä siihen.
Jos jäät odottamaan, mitään ei tapahdu, kun kukaan ei voi tehdä sinun puolestasi sitä mitä sinun pitäisi tehdä. Et ole säälittävä, vaan energiasi on hiipunut kun olet jämähtänyt tilanteeseesi. Ota energiasi itsellesi, sinä kyllä pystyt siihen.
Elämä alkaa, kun pääset ulos noidankehästäsi. Ensin pääset tasapainoon ja sitten voit ottaa vastaan uutta.
minä, että näin pitäisi menetellä. Mutta on hyvin vaikeaa tehdä tämä kiltille miehelle. Mutta, kun ei ole enää tunteita itsellä. Tuskinpa paljon enää hänelläkään, ei ole tainnut koskaan oikeasti ollakaan. Tämä on todella äärimmäisen kuluttavaa ja pelkään, että kohta sairastun tai jotain muuta kamalaa sattuu, kun ei enää jaksa.
Kiitos sinulle, yritän saada tämän vietyä kunnialla loppuun.
on osittain välinpitämättömyyttä. Tottumus ja mukavuudenhalu ovat ylläpitäviä ja jarruttavia voimia. Aloita kertomalla hänelle, ettet halua loukata ja että olet pahoillasi ja sano juuri tuo minkä kirjoitit tähän, ja että siksi sinun on pakko tehdä tämä.
Nimenomaan välinpitämättömyyttä hänen kohdallaan! Kyllä hän tietää jo mitä olen päättänyt. Monta kertaa tästä on ollut jo puhetta, mutta hän ei voi ymmärtää miksi, "kun kaikki on hyvin". Ihan sovussa ollaan nyt, mutta entä sitten kunhan on eropaperin aika... Niin, ja kukapa meillä riitelisi, jos en minä ja sen vaiheen yli olen jo...ei enää viitsi.
Näkisitkö silti ihan pientä, konkreettista valon pilkahdusta tulevassa? Jotain, jota kohti yrittäisin ponnistella.
kuitenkin parikertaa, ennenkuin teet päätöksen.
Miehesi on siis sitä mieltä, että teillä menee hyvin?
Mikä on se hyvin hänen mielestään ja mikä sinun mielestäsi?
Miksi sinun on pitänyt riidellä?
Taitaa olla kiltti mies, joka ei ymmärrä mitä sinä oikein haluat?
Vai etkö itse tiedä, mitä haluat?
Jos etsit kuuta taivaalta ja ajattelet, että se löytyy eroamalla, niin erehdyt pahemman kerran.
Puhupa miehellesi kerrankin omista tunteistasi ja myös suhteenne ongelmista, puhu. Älä riitele!
Ota aikaa kahden keskiseen keskusteluun.
Ei hän ole välinpitämätön, pikemminkin väsynyt sinun vaihtuviin toiveisiisi ja niihin liittyviin ongelmiin.
Kommunikointi välillänne ei pelaa jostain syystä.
Veikkaisin, että sinä et ole avautunut miehellesi omista ongelmistasi, jotka painavat sisälläsi.
Yritä ponnistella avoimuutta kohden.
Eroamalla ei tilanteesi välttämättä parane eikä vaihtamalla ongelmasi poistu.
Kohtaa ne ongelmat miehesi kanssa!
Avaudu, niin hänkin avautuu!
Ja ennenkaikkea kuuntele miestäsi, silloin kun hänellä on sinulle sanottavaa.
Avaa sydämesi ottamaan vastaan elämä.
Terv. kriisin kokenut.
P.s. Ero ei ole aina oikea ratkaisu.
Kiitos kommentistasi!
Voi, asioista on moneen kertaan keskusteltu, on monta kertaa päätetty yrittää ja jatkaa. Tätä on tehty kaksi vuotta. Hetken menee jopa hyvinkin, mutta pian ollaan taas entisessä. Kysyit, miksi olen riidellyt? En tiedä, ymmärrätkö seuraavasta, miksi. En jaksa enää raahata perässäni ihmistä, jonka elämäksi riittää televisio, sanomalehti, valmis ruoka ja sohva. Tyytyväinen, kun ei häiritä koko iltana. Esim. kodin pienet pakolliset remonttihommat viruvat ja vanuvat, jos en itse osaa tehdä niitä. Ei puhu eikä pussaa, ihan kirjaimellisesti. Eikä osoita muutenkaan huomiota, eikä varsinkaan halua lohduttaa. Tai jos pyytää, vaikka hieromaan hartioita, se tapahtuu suuren jupinan jälkeen, kas kun rauha häiriintyy. Ei ole mitään tekemistä esim.työväsymyksen kanssa, jos jollekulle tulee mieleen. On vain sen tyyppinen ihminen, on aina ollut. Nyt ei yksinkertaisesti ole enää tunteita häntä kohtaan muuta kuin ystävyystasolla. Joillekin tämä voisi riittää, mutta minä odotan vielä jotain elämältä. Joten taitaa olla tiensä päässä tämä tarina.
Nyt meni ohi palstan aiheen, mutta olkoon tämän kerran.
et odota liikaa ja pety.
Kuitenkin kirjoitit aiemmin, että et pärjää taloudellisesti ilman miestäsi eli hän tuo rahan töistä kotiin.
Tekee mieli kysyä, kuinka pitkä liittonne on?
Ja unohtui tuosta eilisestä kirjoituksesta kysyä sinulta, miksi menit hänen kanssaan naimisiin?
Et varmaankaan pakosta mennyt?
Muistele niitä aikoja.
Ja sitä sitoutumista, jonka teitte.
Sinä teit sen rakkaudesta häneen.
Mihin katosi se rakkaus?
Onhan teidän täytynyt joskus puhua, eikö vain?
Onko yhteisiä lapsia?
Oletko koskaan ajatellut pyytää mieheltäsi nätisti näitä kodin korjausjuttuja?
Voisitko kultaseni korjata tuon?
Aika jännää, kun itselläni on samanlainen mies.
Kodin ulkopuolella tekee moitteetonta työtä, mutta kotona on sitten aika vetämätön välillä.
Olen itsekin rähjännyt aikani ja huomannut, että se pahentaa vaan tilannetta.
Sinulla on niin herkkä mies ja sinä olet vahva ihminen.
Hän on heikompi osapuoli, ehkä aina ollutkin ja tarvitsee vahvaa vetäjää, joka sinä olet ollut.
Mutta yksin ei jaksa olla vahva.
Antamalla vastuuta sille heikolle osapuolelle ja luottamalla häneen, löytyy hänestä samalla tavalla sitä vahvuutta kuin sinusta itsestäsi.
Miksi koet niin, että raahaat häntä perässäsi?
Eikös hän kuitenkin tuo palkan kotiin?
Kannattaa miettiä siitä miehestä myös niitä positiivisia puoliakin eikä pelkästään negatiivisia.
Kyllä tuonkin tyyppistä ihmistä kuin hän voi muuttaa, se vaatii vaan käsittelytaitoa.
Ole itse positiivinen ja iloinen, niin se energia tarttuu siihen toiseenkin osapuoleen.
Moittiminen pahentaa tilannetta, tiedän sen kokemuksesta.
Ja entä jos menisit itse istumaan miehesi viereen ja ottaisit häneen yhteyttä, hieroisit hänen hartiat, olisit hellä ja rakastava....
Miehesi saattaa olla yksinkertaisesti vain niin arka itsekin eikä saanut itsekkään lapsena rakkautta( ei osaa osoittaa sitä muillekkaan).
Ja masennusta on monella miehelläkin, sitä vaan ei ymmärretä eikä nähdä.
Muistelkaapa yhdessä niitä alkuaikoja, silloin kun olitte onnellisia.
En jaksa enää keskustella tästä. Päätökseni on jo liian pitkällä. Olen liian paljon itkenyt ja yrittänyt, enää en jaksa. Sen verran voin sanoa, että takana on yli kaksikymmentä vuotta. Kiitos kuitenkin, kun otit kantaa!
kuitenkin voimia ja onnea eteenpäin, olkoon ratkaisu mikä hyvänsä.
Katso vielä kuitenkin sinne tulevaisuuteen ja mieti millainen se tulee olemaan.
Kaksikymmentä vuotta on pitkä liitto, paljon yhteistä elämää takana.
Mutta millaista se voisi olla, on kiinni kummastakin osapuolesta.
Aurinkoista mieltä sinulle kuitenkin!