Hei.
Tulipa hankittua vuonna 79 rakennettu pakettipuutalo, johon on vuonna 90 rakennettu lisäsiipi ilmeisesti vain siksi aikaa kun nuoriso on muuttanut omilleen. Päätin sitten kasata musiikkipainotteisen harrastehuoneen itelleni sinne, pat ja valot ja kaikki siitä huolimatta että koko kyseinen osa on rakennettu mahdolisimman halvalla; ei maadoituksia pistorasioissa ja kelluva puulattia. Aiemmin olen maadoittanut vastaavissa olosuhteissa lainvastaisesti laitteen rungosta patteriin tai betonilattialla olevaan jakkaraan tms. Nyt ei tepsi ku ei ole putkia ja lattioiden alustana puristettu sahanpuru ja hiekka olikin sitten eristävää, esimerkiksi kitaravahvistimen nupista ja ikean lattialampusta tulee pikku säkäreitä toisinaan (mikki, porakone tai latauksessa oleva luuri ollut kädessä - kerran jatkokela kun saanu kipinää) . Unohda jeesustelu miten ei saisi mitäkin ja kerro valistuneesti kannattaako vetää laitteiden virtajohdot katki ja ikkunan kautta ulos ukkosjohdintyylinen ratkaisu vai? Nyt on kitaravahvistin tilapäisesti tv-anttenin johtoon maadoitettu (ainoo paikka nollan lisäksi mistä löytyi yhteys maahan) Koko siipi on vähän kyseenalaisessa kunnossa, joten muutaman vuoden sisään teen peruskorjauksen ja sen yhteydessä seinät auki ja johdot uusiksi. Nyt tilapäistä ratkaisua! Mainittakoon, että katkaisen taulusta aina sähköt jos en ole siellä ja lähimpään naapuriin on puoli kilsaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihan jeesustelematta aloitus näkyy olevan aikaisen aamuhetken provoilu
Provo ihan selvästi, kierretään kuin kissa kuumaa puuroa, ihan selvää ja helppoa ratkaisua pistorasiaongelmaan.