Konkurssi uhkaa sossujen johtamaa kuntaa

Ei riitä Suomen korkeimmat kiinteistöverot, ei liioin älyttömän kalliit vesi- ja viemärilaskut, sosialistit ajaa kunnan selvitystilaan. Kun on varaa pitää esim. maalareita kunnan palkkalistoilla rapiat kolmevuosikymmemtä, jotka maalavat keskimäärin neljä ovenkarmia per vuosi. Eikä siinä kaikki näitä ahkeria ammattilaisia on siellä kymmeniä , KAIKKI toimii verorahoilla. Ymmärtäkää ja katsokaa ympärillinne Euran kommunistit ja sosialistit , missä kunnossa on kadut ja tiet, onko ne mielestänne hyvin hoidettu. Tämän kuluvan vuoden suurin saavutus liikenteen eteen tehdystä työstä on n. kymmen suuren kiven pyörittäminen KESKELLE TORIA, minkälaisesta melonista näitä ideoita lähtee, onko ko. melooni kotsonut pölösen kuvia ko. kylästä. Nämä Euran melonit on vihreitä päältä ja punikkeja sisältä. en sano vesipäiksi, muttei paljon puutu. Kun kunnan varikolla on joka perjantai aamusta alkaen mittava henkilökunnan autonpesu operaatio, joka kestää iltapäivään asti, onko yksityispuolella ko. "etuja", hävetkää sosialistit, jos osaatte. Se , että terveyskeskukseen on vain KOLMEN kuukauden jonotusaika, on jo saavutus melonilaumalta.
351769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Puhut asiaa. Kunnanjohtajan mahtava suunitelma suur eurasta, kaatoi koko euran talouden kuralle... mitä ihmettä hankkii helsingin hintatasoista maa-aluetta sieltä täältä, ja tekee neitsytmäen suolle kalliilla rahalla yritystontteja, ei sinnekkään ketään tule..
Kun väen vähennyksiä nyt suunittelette, lähtekää korkeimmin palkatuista , sieltä on varaa vähentää...

Äänestä

Kaikki rahat taitaa mennä maatalouden tukemiseen . Ei maajussit veroja maksa vaan ottavat niitä vastaan , eikä pelloista ja metsistä kiinteistöveroja makseta kuten muut tontin ja maatilkun omistajat .

Äänestä
  • Ota selvää asioista ennen kun kirjoittelet. Jos järki riittää.

    Äänestä

  • Aivopierustasi päättelen ,,,,,, olet juurikin yksi niistä kunnan maalareista tai kivenpyörittäjistä , ko. lahko haukkuu ja syyttelee maanviljelijöitä joka ainoasta asiasta.

    Äänestä

Jokos osmantuvan rakennuksen siivouksesten menneet rahat on palautunut kunnalle?
Kunta maksoi siivouksen, ja suikka'mies' päivitti mersun...
Taitaa olla kunnanjohtan 'hyväkin' ystävä...
*

Äänestä

Tänää lehdessä että tappiokierre vaan syvenee. Kuka tulis auttamaa?
Lisäksi perusturvalautakunnassa ongelmia ja vissii saa kenkää koko revohka!
Onneks Alvar Aallon perintö ja puhdas Eurajoki kantaa vaikeimman yli!

Äänestä
  • Hienosti sanottu "Eurajoki kantaa vaikeimman yli" JOS tarkoitit Eurajoen kuntaa, etkä jokea. Nyt ne Euran homppeli johtajat neuvottelemaan naapurikuntaan , lakki pois päästä ja kädet housunsaumoille. Kysykää mitkä on ehdot, että EURAJOENKUNTA suostuu liitokseen rappiotilaan saatetun vasemmistopitäjän kanssa. SE ON AINAKIN VARMAA, että toinen kunnanjohtajista lähtee. Atomivoimalat tuottavat myös rahaa niin paljon ettei tarvi omakotitaloissa asuvia konkurssiin ajaa. Vihervasemmisto HALLITUS sitä toki suosittelee. Ei tuosta kunnan nimestäkään mitään isompaa vääntöä luulisi syntyvän. Ja arvoisat kuulijat myös huomioikaa, liitos on kiinni AINOASTAAN EURAJOESTA , muut saa unohtaa.

    Äänestä

Eurajoki otti jo Luvian siipiensä suojaan eikä enää lähde pelastamaan toista velkasaneeraukseen joutuvaa kuntaa. Varsinkaan kun naimakaupan kylkiäisinä saisi päättäjikseen sossuja ja kommunisteja. Veikkaan että valtuoneuvosto pakkonaittaa Euran osaksi Raumaa.
Onpahan taas HKScanikin sen jälkeen taas samojen kuntarajojen sisällä!

Äänestä
  • Hk uppoaa kohti konkurssia. Mikään ei aidosti näytä menevän hyvin.
    Eurasta lähtö buustasi merkittävästi yhtiön alamäkeä.

    Äänestä

  • Eurajoki ei ota köyhiä euralaisia riesakseen .Se HKscanin lähtö olisi estetty jos euran ja säkylän johto olisivat yhteisesti ajaneet voimakkaasti uuden tehtaan rakentamista säkylään .

    Äänestä

Myydään Panelia Eurajoelle

Äänestä

Panelia on up. Stay up.

Äänestä

Miksei myös innovaatio toisi kaivattua sutinaa jo pitkään alalla velloneeseen seisahtuneeseen suhdannepolitiikkaan.
Jottain tarttis tehrä sano porilainen kun tuli paskaa housuisiin. Muttei tehny.

Äänestä

Euromania valtaa sosiaalidemokraatinkin pienen pään. Jos sais kerran reissullansa.
Sääli kun Brexit valuu booriksen housuihin. Theresa on rautainen kanki jonka ei annettu seivästää unionin sopimusta saarivaltion peruskallioon vaikka olisi pitänyt.
Theresassa on munaa.

Äänestä

Ja josta Euran punikit ovat lopettaneet kaikki palvelut eikä rahat riitä siltikään.
Kiittäkää Kallia, Jantusta ja muita päättäjiä, jotka aikanaan pakkoliittivät Kiukaisen Euraan.

Äänestä

Tämän vuoden ennustettu ja toteutuva euran kunnan talouden romahdus 6 miljoonaa tarkoittaa sitä että yt-neuvottelut on luvassa .Kissojen ja koirien kanssa on jo etsitty kaikki mahdolliset säästökohteet eli seuraavaksi edessä on henkilöstön irtisanomisia ja puhutaan jo 150-200 henkilön potkuista sekä terveyskeskuksen toiminta ulkopuoliselle attendo tai mehiläinen.

Äänestä

Ja seuraavat yt:t sais sit tosissaan raapia sitä kunnan kallispalkkaisinta porukkaa kortistoon, kun ei kerta kaikkiaan ole muuta saanut aikaan, kun huonoja ja vielä huonompia päätöksiä, toinen toisensa perään, oikein pluseuramaisesti.

Äänestä
  • Voitaisiin aloittaa muuttamalla valtuuston ja kunnanhallituksen työsuhteet vapaaehtoistyöksi.
    Rekrytoinnissa pitää tarkistaa, ettei käytetä punaista jäsenkirjaa, nepotismia, strukturalismia tai rakenteellista korruptiota. Siten saataisiin uutta verta henkilökuntaan.

    Majalahti on itse rakenteellisen korruption ystävä, kun on Eurassa vähintään kahdessa roolissa: johtaja ja sotepäällikkö. Listatkaa muita esimerkkejä "kaksois- tai useampirooleista" kunnan henkilökunnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voitaisiin aloittaa muuttamalla valtuuston ja kunnanhallituksen työsuhteet vapaaehtoistyöksi.
    Rekrytoinnissa pitää tarkistaa, ettei käytetä punaista jäsenkirjaa, nepotismia, strukturalismia tai rakenteellista korruptiota. Siten saataisiin uutta verta henkilökuntaan.

    Majalahti on itse rakenteellisen korruption ystävä, kun on Eurassa vähintään kahdessa roolissa: johtaja ja sotepäällikkö. Listatkaa muita esimerkkejä "kaksois- tai useampirooleista" kunnan henkilökunnassa.

    Kunnalla ei ole nyt varaa palkata ketään oli jäsenkirja tai ei vaan jakaa potkuja majalahti ensimmäisenä.Kallispalkkaisen virkaloisten irtisanominen näkyy positiivistesti ei vain palkkamenojen pienentymisenä kun näiden tekemien kalliit konsulttisopimukset ja muut tyhjänpäiväiset seminaarit ja tilaukset jää rasittamasta kunnan kassaa.Euran alasajo alkoi viemäriputken vetämisellä korpeen kun oli pitänyt rakentaa purkuputki harjavaltaan tai raumalle yhteistyössä säkylän ja alueen yritysten kanssa sensijaan puuhasteltiin pienen jätepuhdistamon kanssa päästöineen seurauksena että kanatehdas otti ja lähti.

    Äänestä

Eka sössittiin kuntaliitos köyliön ja säkylän kanssa. Sen jälkeen salailtiin ja kähmittiin jätevesitouhun kanssa niin, että HK ei edes miettiny jäävänsä euraan. Ja mitä tekee kunnan ns. johtajat: kuukausiliksa juoksee, niin ei tarvi miettiä muuta kuin "pitäisikö taas palkata uusi kehitysjohtaja" - kehittämään mitä, kysyn vaan -, tai "mihin tarvittais palkata uusi konsultti" tai "pidettäisikö tas yks kallis - ja täysin turhanpäiväinen- seminaari".....
Hoh ...hoijaa...

Äänestä
  • Niin se meni ja nyt on kuntalaiset kusessa, jotain tarttis tehrä ,lasten ja nuorten asiat alkaa olla jo kunnossa uusimman THL:n tutkimuksen mukaan eurassa joten reunanenkin on jo alkanut huolestua seuraavaksi vanhuksista,vaalit taas tulossa.Hyvä että nuorilla menee hyvin mutta vanhukset saisivat olla hieman vähemmän kipeitä erinäiset kolotukset ja vaivat kuuluu jo ikään eikä niitä kaikkia tarvitse olla lääkärille heti valittamassa ,vapaaehtoistyö on myös mahdollisuus vanhusten hoivassa ja halukkuutta kunnasta siihen varmaan löytyy vetihän maahanmuuttajien auttamiseen tarkoitut kurssitkin hyvin väkeä

    Äänestä

  • Sote aiheuttaa sen että kuntia aletaan liittämään yhteen pakkoliitoksilla sillä miksi soten toteuttamisen jälkeen enää tarvitaan alle 20000 väkiluvun kuntia kun kuntien kunnallisverosta yli puolet siirtyy maakuntien tileihin ja maakuntien alaisuuteen siirtyy suurin osa kuntien työntekijöistä.

    Seuraava vaihe - Tarvitaanko maassamme lainkaan alle 50000 ihmisen kuntia?

    Äänestä

No se nyt on mediaseksikästä istua maahanmuuttokursseilla, mutta samat naamat ei todellakaan mene ulkoiluttamaan vanhuksia. Ja miljoona euroa vajetta lastensuojeluun. Niin no, olisihan sillä summalla palkattu muutama ennakoivaan työhön, ettei tarttis olla maksamassa lasten sijoituksista. Mutta kun ne seminaarien järjestämiset on paljon mielenkiintoisempia kuin ennakoiva lastensuojelutyö....

Äänestä

Mutta taiteeseen on varaa laittaa 30 donaa = )

Äänestä

kepulaiset yhtä syyllisiä euran kunnan selvitystilaan ajamisessa ,kiitettävällä tavalla onnistuneet yrityksiä lopettamaan.Amcorin loppuminen voi olla lopulta hyväkin asia kun päättyy ne vuosikymmeniä jatkuneet ikävät uutiset sieltä luomasta kuntaan huonoa ilmapiiriä ,tehtaassa on ollut uskomattoman huonoa tuuria johtajista joita sinne on jostain löydetty väen vähentäminen ja sairaslomien estäminen olleet ainoat ideat .Biolan ja jujo vielä jää jos ei kunta niitäkin tuhottua saa toivoa saa että ei.

Äänestä
  • Mitähän rupee paperiUkot tekemään potkujen jälkeen, töiden teosta ne ei mitään tiedä, eikä koskaan samaa palkkaa tule saamaan, vaikka viel työntekoa oppiskin, Suattaa veeysikympit vaihtuu taas kaksnelikymppeihin.

    Äänestä

Tämän vuoden tulos 6 000 000 € miinuksella luki lehdessä! Ketä huolis?

Äänestä

Nyt pitää pyytää raumalta kohta eläköityvää kari koskea konsultiksi etsimään euraan työpaikkoja

Äänestä

No nyt sosialistit torppasivat kouluverkkoselvityksen tekemisen!
Alvar Aallon perinnön saamiseksi kaikkien maailman ihmisten tietoon pitäisi viimeisten lehtijuttujen valossa painaa kunnanvirastolla piilossa olevassa setelikoneessa ainakin satoja tuhansia lisää riihikuivaa etc..
Veikkauksia ajankohdasta, milloin kriisikuntamenettely alkaa?

Äänestä

Huittisten ja Säkylän kanssa kimppaan vain, ja liittouman keskustaajamaksi Lauttakylä niin kaikki euralaisten asiat ratkeavat! 👍

Äänestä

Eihän Euralla ole mitään hätää, sillä ainahan sitä voi veroja korottaa
ja mikä parasta, se riipaisee enemmän isotuloisia. Muistakaa äänestää ensi keväänä kunnallisvaaleissa sosiaalidemokraatteja tai vasemmistoa, niin Eurostoliitossa kaikki hyvin!

Äänestä

Äärioikeisto laiset psykopaatit sossupossujen tilalle niin se ei ole kuin yksi vuosi niin kunta on idylli, paratiisi kaikille.

Äänestä

Totta! Kyllä kepulit ja sossut ovat jo kyntensä näyttäneet!

Äänestä

Olisi sen vanhan veturitallinkin voinut säästää... Mutta ei kun siliäksi vaan kaikki vanha ja arvokas. Nyt kannattaa miettiä ketä äänestetään

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ei riitä Suomen korkeimmat kiinteistöverot, ei liioin älyttömän kalliit vesi- ja viemärilaskut, sosialistit ajaa kunnan selvitystilaan. Kun on varaa pitää esim. maalareita kunnan palkkalistoilla rapiat kolmevuosikymmemtä, jotka maalavat keskimäärin neljä ovenkarmia per vuosi. Eikä siinä kaikki näitä ahkeria ammattilaisia on siellä kymmeniä , KAIKKI toimii verorahoilla. Ymmärtäkää ja katsokaa ympärillinne Euran kommunistit ja sosialistit , missä kunnossa on kadut ja tiet, onko ne mielestänne hyvin hoidettu. Tämän kuluvan vuoden suurin saavutus liikenteen eteen tehdystä työstä on n. kymmen suuren kiven pyörittäminen KESKELLE TORIA, minkälaisesta melonista näitä ideoita lähtee, onko ko. melooni kotsonut pölösen kuvia ko. kylästä. Nämä Euran melonit on vihreitä päältä ja punikkeja sisältä. en sano vesipäiksi, muttei paljon puutu. Kun kunnan varikolla on joka perjantai aamusta alkaen mittava henkilökunnan autonpesu operaatio, joka kestää iltapäivään asti, onko yksityispuolella ko. "etuja", hävetkää sosialistit, jos osaatte. Se , että terveyskeskukseen on vain KOLMEN kuukauden jonotusaika, on jo saavutus melonilaumalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu