Vaikka tämä onkin avioero palsta, mutta kysytäänpä vaihteeksi näinkin että mitä hyvää te näitte aikoinaan siinä puolisossa josta olette jo eronneet tai eroamassa? Kai hänessä jotakin positiivista näitte kun kerran avioonkin menitte? Sana on vapaa...
Kerro omin sanoin
Anonyymi
67245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Eipä ole tähän aloitukseen vielä kukaan keksinyt mitään positiivisia asioita exästään. Ollaanko me ihmiset niin pikkumaisia että ei ole mitään hyvää sanottavaa, ainoastaan negatiivisia tuntemuksia siitä joskus rakkaasta ja tärkeimmästä ihmisestä elämässämme.
"Pikkumaisia" on outo sana tässä yhteydessä. Eikö se tarkoita, että tekee kärpäsestä härkäsen, suurentelee vähäisen asian merkitystä?
Ehkä ei kannattaisi tarttua johonkin yksittäiseen sanaan vaan katsoa asiaa vähän laajemmasta perspektiivistä?
Hyvä kysymys! En muista!
Kas tässä vastaukseni:
Exäni oli kaikkea sitä mitä mieheltä voi toivoa. Ei juonut alkoholia, ei muutkaan päihteet kiinnostaneet. Osasi keskustella, ottaa minut ja toiset ihmiset huomioon, käyttäytyi, oli innostunut ja elämäniloinen, yritteliäs. Opiskeli myös yliopistossa opinalaa, jolle aniharva valitaan. Ym ym.
Kun erosimme minun aloitteestani (viimein) 26-vuoden yhteiselon jälkeen mies oli muuttunut, lähes vastakohdakseen. Monen ihmisen elämässä sattuu ja tapahtuu asioita, joita ei jaksa kantaa, joita ei kykene korjaamaan, joihin ei hae apua. Puolison mahdollisuudet vaikuttaa asiaan ovat rajalliset. Tein kaiken ja ehkä vielä enemmän, että liittomme olisi "pelastunut", mutta kun ei niin ei. Yksin on mahdotonta olla parisuhteessa.
Loppuvuosina ex teki minun ja lasten elämästä kamalaa. Ero oli enemmän kuin paikallaan, suuri helpotus. Lapsia (erotessamme teinejä) ex rasitti ja kuormitti pitkään vielä eron jälkeenkin. Päätin puhua asiasta exän sukulaisille silläkin uhalla, etteivät he halua ja tai kykene mitään tekemään. Suorastaan anelin heitä tekemään jotain, että ex alkaisi hoitaa itseään, eikä sekoilisi päättömästi lasten elämässä. Onni oli, että ex oli muuttanut sukulaistensa paikkakunnalle, ja oli heidän vaikutuspiirissään. Aivan järkyttävän vaikeaa ja aikaa vievää oli sukulaisillakin takoa järkeä exän päähän. SUURI kiitos siitä heille! Ex jätti lopulta, kuukausien päästä lapset rauhaan.
On höpöpuhetta, että vain itse pystyy vaikuttamaan elämäänsä. Jos joku ihminen (etenkin puoliso tai vanhempi) on elämässä riesa, niin usein ei auta muu kuin katkaista välit kokonaan ko. ihmiseen. Harva sellaista haluaisi tehdä. Vain jos on ihan pakko. Kuten lapsillakin olisi ollut, ellei isänsä sukulaiset olisi tehneet mitään, eivät suhtautuneet vakavasti asiaan. Tai etenkään silloin, kun sukulaisia ei olisi ollut!
Todella vähän näyttää jääneen ihmisille hyviä asioita entisestä puolisosta mieleen.
Jos niitä ei oikeasti koskaan ollutkaan! Oli vaan omaa kuvitelmaa!
1. Hän oli komea, oikea elvis. liian ... 2. Hän oli, ja on, ahkera, työskentelee ja tienaa. 3. Parempaa isää ei voi lapsilleen toivoa. 4. Liian uskollinen. 5. Välittää läheisistään oikeasti, auttaa kaikessa mahdollisessa, omia sukulaisiaan myös rahallisesti. 6. ... - Nm. Silti kerran melkein eronnut
Tottakai kaikenlaista hyvää oli, etupäässä hyvää. En lähde tässä erittelemään ja muistelemaan menneitä. Haluan vain sanoa, että pääsin avioerosta (hain yksin) yli miettimällä entisiä ihania ja hyviä aikoja. Aina kun ajatukset alkoivat kiertää samaa negatiivista rataa tai pelkästään veivaisi samoja kysymyksiä kuten "miksi" sitä tai tätä, niin käänsin ajatukset hyviin aikoihin. Tämä toimi varsin nopeasti.
Suomessa on varsin paljon pareja, joista toinen, yleensä nainen on hakenut eroa yksin. Tämä ei johdu siitä, etteikö toinen yhtäkkiä vain "kelpaisi" vaan siitä, että kumppanille on kasautunut ongelmia, joiden yli hän ei pääse ja jotka vaikuttavat parisuhteeseen, koko perheeseen. Joitakin ongelmia mainitakseni alkoholi ja muut päihteet, muut riippuvuudet, velkaantuminen, mielenterveysongelmat.
Exäni on älykäs, sosiaalisesti reipas, vastuuntuntoinen ja taitava ottamaan kontaktia ihmisiin. Aiempina vuosina hän oli myös empaattinen, suhteelle omistautunut, iloinen, kaunis ja alkoholiongelmaton.
Exäni oli komea, hellyyttävästi virnuileva mies, mutta hän rakastui alkoholiin ja se suhde kesti.
Hän oli erittäin kaunis, nöyrä ja kuuliainen, meillä ei ollut koskaan mitään riitaa mistään, teimme kummatkin aina kaikkemme, toistemme ja siis suhteemme vuoksi. Olimme kummatkin toisiimme täydellisesti tyytyväisiä (hän jopa usein kehui minua aivan estoitta naisten illanvietoissa tms). Hän oli täydellinen kumpaani, aivan taivaallinen. Sitten eräänä päivänä hän meni kynekolokille joka teki hänestä ei-naisen, kemiallisesti. Erosimme sovussa noin 4 kk kynekolokikäynnin jälkeen, en enää viitsinyt nukkua sen koiran vieressä josta päätettiin ettei sitä osteta jonka jälkeen päätettiin ettei se nuku sängyssä.
Mikä lienee se kynekolo? Joku orgasmin lähde?
Ei, kun muija pokas gynekologinsa, ja se gyne teki Muijasta koiran, buhaaaabuhaaaa......🐕
Hän oli kaunis, ahkera, älykäs, aikaansaava, määrätietoinen ja suunnitelmallinen . Hän oli myös erittän kokeilunhaluinen seksissä. Hän piti liikkumisesta luonnossa maalla ja merellä.
Hän oli elämäni mies, sielunkumppani, komein kaikista, paras isä lapsilleni. Sen takia en tule ikinä etsimään toista hänen tilalle, koska parempaa en tule ikinä löytämään...
Mitä hyvää sinä itse teit, että parisuhde olisi toiminut.
Olisi hyvä miettiä omaa osuutta asioiden kulussa,
näin voisi onnistua hiukan paremmin seuraavassa suhteessa.
Sitä voi murehtia tuollakin tavalla. Laiva jolla on kaksi kapteenia karahtaa aina karille, yleensä varsin nopeasti. Tasa-arvo-utopian varaan rakennetut parisuhteet samoin.
"Tasa-arvo-utopian" ? Lienet sovinistipossu, jollaisten takia useimmat avioliittolaivat karahtavat karille. Nykynaiset eivät tarvitse pomottavaa possua päsmäröimään omaa elämäänsä. - Nm. Revi siitä
Olen liian itsenäinen! Tottunut ikäni päättämään ja toimimaan itsenäisesti. En osaa ottaa toista huomioon tai sopeutua toisen kuvioihin.
Silloin ei voi käydä parisuhteeseen. Tai täytyy keksiä suhteelle aivan uusi formaatti ja heittää vanhat, kulahtaneet iänikuiset pariutumismallit hevon kuuseen saakka. - Nm. Uusi aika, uudet tuulet
Yleensä erilleen ajautuminen ja erikseen tekeminen ja pieni mutta jatkuva kinastelukin johtuu siitä, että tunteita ei alunperinkään kimppaan mennessä oo ollut kunnolla.
Ei se yhteenmeneminen tai avioliitto muuttanut mitään. Jatkoin elämääni niinkuin ennenkin.
En ehkä oikeasti ymmärtänyt, mitä sen avioliiton olisi pitänyt merkitä. En kyllä ymmärrä vieläkään, kun katselen ihmisten avioliittoja, niin näyttävät kyllä enemmän vankiloilta.
Enkä edelleenkään osaa eritellä toisen "hyviä puolia", jos niitä olisi ollutkin!
Sittenhän et vaivautunut opettelemaan tuntemaan sitä ihmistä, jonka kanssa pariuduit. Se että tuntee toisen, ei tarkoita, että itsenäisyys häviäisi johonkin. Aviot ovat no. vankiloita, jos yhteen liittyminen tarkoittaa itsenäisyyden menettämistä.
Nykyaikana pitäisi jo ymmärtää, ettei avioliitto tarkoita samaistumista toiseen, muuttumista toisen toiveeksi ja tahdoksi, vaan siinä voi olla kaksi eri persoonaa yhdessä. Vai miten hemmetissä yksinkertainen perusjuttu pitää selittää, jotta menisi jakeluun asti. - Nm. Kalteritango
Just näinhän se meni! Ihmiset aviossa, eikä mitään muuta. Yksinkertaista ja helppoa!
Avio on tuskin koskaan "yksinkertaista ja helppoa", jotta mitähän möliset aiheesta, jota et selvästikään tunne. - Nm. Mitääh ?
Itse ainakin koin avion olevan yksinkertaista ja helppoa, kun itse tein päätökset ja toimin niiden mukaan.
Meillä ihanan ja mukavan miehen vei alkoholi.
Joi viimeisinä yhteisinä vuosina joka ikinen arkipäivä 6-8 puolen litran oluttölkkiä ja viikonloput kirkasta viinaa. Ei halunnut hoitoon, sanoi ettei hänellä ole alkoholiongelmaa, kun kykenee käymään töissä ilman ongelmia. Puoli vuotta katselin sitä jatkuvaa ottamista, sen jälkeen vuoden yritin puhumalla kysellä mikä on ongelmana, vastaus aina ei mikään. Pyysin, rukoilin menemään hoitoon, varasin pariin otteeseen ajankin lääkärille, ei mennyt, oli kuin seinille olisi puhunut, joten lakkasin puhumasta. Olin kuin ei mitään ongelmaa olisi, mutta eipä meillä minkäänlaista yhteiselämää enää ollut, joten pistin eropaperit vetämään ja muutin pois.
Rakastin yhä erotessa miestä, mutta kun en pysty elämään alkoholistin kanssa, niin kovetin itseni ja annoin ja annan olla. Minkäs teet, apu ei kelvannut silloin eikä kuulemma kelpaa vieläkään sanoo hänen siskonsa. Toivottavasti mies löytää elämäänsä jostain jonkun ihmisen joka saa hänet kuiville tai tulee uskoon tms. ennen kuin kuolee viinaan.
Todella on tavallinen tarinasi, ikävä kyllä. Etenkin miehiä vaivaa alkoholiongelmat ja niiden rinnalla mielenterveysongelma. Tiedostamaton tai tiedostettu. Alkoholistille tai muille riippuvuus sairauksia potevalle on tyypillistä kieltäminen. Jos ongelman myöntäisi, sille olisi ikään kuin alettava tehdä jotain. Kun sitä ei myönnä, riippuvuus saa viedä ja vie ihmisestä vallan itsestään.
Todella harva kykenee vastaamaan aloittajan kysymykseen. Pakko vaan tuoda ne negatiiviset puoletkin esille. Ehkä siinä yksi syy eroonne.
Tottakai negatiivisissa puolissa on syy eroon. Vieläpä sellaisissa negatiivisissa puolissa, joita ei ollut alkuunkaan alkutaipaleelta asti. Siksi onkin aika turha miettiä mitä suhteessa alussa OLI. Ainakin minä tulen sellaisesta vain surulliseksi. On tosi ikävää ja kurjaa, kun kumppani muuttuu vastakohdakseen.
Tarkoitin, että syy eroon oli ehkä siinä, että pitää tuoda esiin ne negatiiviset puolet, vaikka kysyttiin positiivisia.
Jos olisikin avioliiton aikana kotiin tullessa sanonut, että kiva kun olet jo kotona ja pussannut sen sijaan, että alkanut valittamaan, että kengät on hujan hajan tai ruoka ei ole vielä valmista, vaikka toinen on ollut jo puoli tuntia kotona.
Aloitus kehottaa miettimään mitä positiivista exässä oli joskus aikoinaan. Sillä ei ole juurikaan tai mitään merkitystä, koska eroon nuo positiiviset puolet tuskin koskaan johtavat.
Itselläni on kuten edellä anonyymi kirjoitti "tulen sellaisesta vain surulliseksi". On vain todella murheellista miettiä eroa, ja etenkin sitä valtavaa muutosta mikä omassa exässäni vuosien varrella tapahtui. Mikään ei auttanut.
Vaikka kuinka tietää, ettei ex muuttunut minun ja lastensa kiusaksi tahallaan/harkiten, niin se ei estä tuntemasta edelleenkään toisaalta sääliä, toisaalta vihaa ja joissain asioissa välinpitämättömyyttäkin häntä kohtaan. Surua meidän suhteen/liiton päättymisestä siksi, ettei hän tajunnut omaa tilaansa eikä tekemistensä vaikutusta meihin. Iloa ja voimia ero sen sijaan toi paljon. Lapsetkin pääsivät käymään terapiassa vapaasti, isänsä ei enää päässyt nälvimään ja arvostelemaan tästäkin asiasta. Tervehtyminen voi alkaa.
On täysin luonnollista, että exästä muistaa päällimmäisenä etenkin ne eroon johtaneet, hyvinkin laaja-alaiset negatiiviset syyt. Ne ovat kuitenkin olleet viimeksi, vaikuttaneet, haavoittaneet, satuttaneet jne omaa (ja lasten) elämää. Ellei jopa saaneet elämänhalua katoamaan , elämää muutenkin pois raiteiltaan ja sekaisin. Vaikka kuinka miettisi mitä kaikkea positiivista oli aikojen alussa, se ei auta mitään. Tai ehkä sen, että tajuaa käytännössä mitä ihmiset tarkoittavat, kun puhuvat jonkun radikaalisti muuttuneen.
"Yogamies" ei selvästikään tunne ja tiedä liittojen todellisia karikoita ja vaikeuksia. Päätellen "hujan hajan" kengistä ja ruuan valmiusasteesta. - Nm. Heh !
"On täysin luonnollista, että exästä muistaa päällimmäisenä etenkin ne eroon johtaneet, hyvinkin laaja-alaiset negatiiviset syyt. "
No tietysti on luonnollista, mutta jos niitä ei kysytä, niin on aika negatiivissävytteistä tuoda niitä esiin. Vähän niinkuin: " Onko huomenna kaunis ilma?" " On, mutta ylihuomenna sataa".
"Yogamies" ei selvästikään tunne ja tiedä liittojen todellisia karikoita ja vaikeuksia. Päätellen "hujan hajan" kengistä ja ruuan valmiusasteesta."
Puuh. Miten minun käyttämä esimerkki kertoo, etten "selvästikään tunne liittojen karikoita ja vaikeuksia"? Se oli vain esimerkki miten jotkut ihmiset näkevät asioista negatiiviset puolet positiivisten sijaan
"On täysin luonnollista, että exästä muistaa päällimmäisenä etenkin ne eroon johtaneet, hyvinkin laaja-alaiset negatiiviset syyt. "
No tietysti on luonnollista, mutta jos niitä ei kysytä, niin on aika negatiivissävytteistä tuoda niitä esiin. Vähän niinkuin: " Onko huomenna kaunis ilma?" " On, mutta ylihuomenna sataa".
Niin. Todella luonnollista, että ihmiset muistavat eroon johtaneet negatiiviset syyt, ne tosiaan kun ovat siinä päällimmäisenä muistoissa. Niitä voi olla jopa traumaksi asti. Ne voivat haitata hyvinkin paljon ihmiseloa. Tämä kaikki siitä huolimatta, että ero oli väistämätön ja varmasti haluttu ja toivottu helpotus elämään. Ihminen on monipuolinen otus. Positiiviset asiat eivät sulje pois tai kumoa negatiivisia. Vieläpä sellaiset positiiviset asiat, jotka ovat menneisyydessä.
Itsekin kun mietin, niin ei ollut lähellekään sama mies se, jonka kanssa menin aikoinaan yhteen kuin se, josta erosin. Molempi oli sinänsä parempi. Ihminen tekee aina ratkaisunsa ja valintansa tässä ja nyt. Elämä on juuri tämä hetki - ei se mitä on tulossa tai mitä on mennyt. Olin todella voimissani ja onnellinen (nyt ex) mieheni kanssa pitkään. Kun hän muuttui, ikävä kyllä aina vain huonompaan, olin onnellinen päästessäni hänestä eroon, myös voimaannuttava kokemus. Miten paljon toinen ihminen voikaan kuluttaa energiaasi ja toisinaan koko elämänilon. Eron jälkeen vapauduin taas elämään ja sain ilon, ja energiani takaisin.
"Se oli vain esimerkki miten jotkut ihmiset näkevät asioista negatiiviset puolet positiivisten sijaan "
Kun ihmiset kertovat exänsä positiivista puolista, vaikkakin mainiten myös negatiiviset (ne jotka johtivat eroon), se ei tosiaan tarkoita, ettei näe niitä positiivisia. Juurihan he ovat niistä positiivisistakin kirjoittaneet. Mielestäni on epätervettä sinulta yrittää kontrolloida toisten negatiivisia puolia ja tunteita exäänsä kohtaan sanomalla, ettei niitä saa tuoda esiin, jos kysytään vain positiivisia. On nurinkurista ja hulluakin mainita exän positiiviset puolet - eli ne jotka olivat vuonna 1 ja 2 -eli ajat sitten ja jättää juttu siihen. Voi tulla lukijalle tällainen" ? " (mitä tapahtui) olo. Tämän lisäksi tulee valheellinen kuva nykytilasta, ellei yhtään avaa eron syitä. Mitä merkitystä exän positiivisissa puolissa, jotka hänellä oli esim. 25v sitten, mutta tänä päivänä niistä ei ole yhtään jäljellä? Mitä merkitystä on exän positiivisilla puolilla, jos hänen kanssaan on mahdotonta elää kärsimättä jollain tai monella tavalla? Enkä tarkoita tässä kenkiä hujan hajan, tai ruuanlaittoa. Vaan ihan aikuisten oikeasti todellisia karikoita ja vaikeuksia, joita kumppani on "hankkinut" itselleen, ja joista puoliso ja koko perhe kärsii.
No sinulla on oikeus mielipiteeseesi.
" Mielestäni on epätervettä sinulta yrittää kontrolloida toisten negatiivisia puolia ja tunteita exäänsä kohtaan sanomalla, ettei niitä saa tuoda esiin, jos kysytään vain positiivisia. "
Saakelin lukion äidinkielenopettaja, kun epäterveesti kontrolloi minuakin, kun joskus sanoi, että kirjoitin aiheen vierestä :-D.
" Mitä merkitystä on exän positiivisilla puolilla, jos hänen kanssaan on mahdotonta elää kärsimättä jollain tai monella tavalla? "
Juurikin näin.
Usein puoliso jää jumiin miettimään suhteessa niitä kumppanin hyviä puolia, ja se estää häntä näkemästä joskus hyvinkin ikävää totuutta suhteestaan. Tähän myös muuten perustuu niin henkinen kuin fyysinen väkivalta.
Exässäni ei juuri muuta ollutkaan kuin hyvää. Aktiivinen, mukana, fiksu, yritteliäs, osasi keskustella, hänen kanssaan oli mukava väitelläkin. Seksi oli hyvää, riittävää ja vaihtelevaa.
En eronnut siitä exästä, jonka kanssa menin aikoinaan naimisiin. Ihmiset muuttuvat.
Ihastuin ensin ulkonäköön ja se kemia mikä meidän välillä oli, oli aivan huikea. Oli kuin magneetti olisi kiskonut minua hänen luokse. Seksi oli aivan taivaallista ja sitä oli paljon. Siinäpä se miksi avioon mentiin. Pakko kertoa eron syytkin. Ihanuus varasti minulta, varasti äidiltäni ja kavereiltani, teki pikavippejä minun nimissä, oli aivan holtiton rahankäyttäjä.
Olisin kyllä exäni kanssa ollut elämäni loppuun asti, minusta hänessä oli 30 vuoden jälkeenkin paljon hyvää ja rakasta, pidin hänen kasvoistaan, huumorintajusta, rauhallisuudesta, taitavuudesta käytännön hommissa. Mutta hän sai jonkin sortin villityksen, etsi muita naisia, ja löysikin täydellisen. Se siitä sitten.
Elämä on aina hyvästä.
Oli niin rehellinen ja avoin, ei valehdellut koskaan. Piti lapsistamme ja leikki ja rakasti heitä. 20 vuotta ja sitten se loppui kuin seinään eli valehteli, yritti jokaista vastaantulijaa kaataa sänkyyn ja kaatoi, haukkui omia lapsia, nalkutti minulle, paljastui useita salasuhteita samaan aikaan ja he kaikki (olivat muuten eronneita naisia, tiedätte tyypin, joka ottaa sen luonnottoman blondivärin) olivat ihan kiimassa tähän valehtelijaan. Jossakin juhlissa vielä yhdessä, niin piti aina mennä näiden valkoblondien luokse. Kerrankin oli ihan varma, että hänen blondinsa istuu työkaverin kanssa samassa pöydässä, käyttäytyi mustasukkaisesti. Epäilen jotakin sairautta, tuskin viidenkympinvillitys voi olla noin voimakas.
Valehtelutaipumus paljastui hyvin aikaisessa vaiheessa ja osasin toimia sitten sen asian mukaan ja järjestää elämäni, ettei pudonnut pohja siinä aallokossa.
Olenkin sanonut, että se avio oli mielenkiintoista ja vaihtelevaa, muttei koskaan onnellista ja turvallista.
Ei kukaan valehtele 20 vuotta, syyt ovat varmasti aivan muualla.
Et edelleenkään kykene näkemään omaa vastuuta omassa elämässä, lopeta räksyttäminen ja aloita oma elämä. Päästä irti menneestä
Jotkut voivat valehdella koko ikänsä! Ennen sinua ja sinun jälkeesi!
Hän oli hyvä mies, lähes aatelinen. Joskaan en ole vieläkään ymmärtänyt miksi häneen sorruin.
Voi jo nauraa komentillesi, joten olen sikäli ns.parantunut ja mitä tulee omaan vastuuseeni, niin se puoli on todellakin kunnossa eli älä nyt huolta tuosta kanna. Ehkä kirjoitin niin epäselvästi, ettet ymmärtänyt oli siis umpirehellinen 20 v ja sitten naksahti. Siksi pohdinkin sairauden mahdollisuutta todennäköisimpänä ongelmana, mutta sori siitäkin, jos mielestäsi väärin menee.
Tämä on varsin mielenkiintoinen näkökulma, eikä ehkä mahdotonkaan, vaikka tuollaista ei ensimmäiseksi eikä toiseksikaan tule ajatelleeksi, koska suhteen syntyminen perustuu luottamukseen. Mistä lopulta voikaan tietää, vaikka joku eläisi elämäänsä kuin elokuvassa tai näytelmässä valehdellen sujuvasti ja suhteesta suhteeseen kiitäen ja se vastapuoli rimpsumekossaan aurinkolasit silmillään haluaa vain nähdä prinssin ratsuineen. Tarinan huipennuksena ryppyinen mininakki katoaa avaruuteen.
”Tunnen” useamman ns. patologisen valehtelijan ja miten ihmiset uskovat heidän juttuihinsa. Ei se ole mitenkään tavatonta! Ovat ”luotettavia” ja ”uskottavia” tarinankertojia.
Niissä jutuissa velat muuttuvat saataviksi ja onnettomuus onneksi. Eikä tarinankertomiselle loppua tule!
Ihminen, joka pakkomielteisesti valehtelee tekee sen niin uskottavasti, etteivät sitä tiedä välttämättä läheisetkään ihmiset. Tässä tapauksessa sen kyllä tiesivät vanhemmat, jotka eivät siitä puhuneet. Ihan sattumalta ohimenessäni satuin kuulemaan lauseen; taas se valehtellee. Siitä sen sitten tiesin ja tein omat päätelmäni elämämme suhteen.
Vaikka oli se vähän koomista, kun tuttava sanoi minulle, että miksi käyn töissä, kun toisella on niin hyvä palkka. Meinasin nauruun purskahtaa, kun toinen oli ulosotossa ja minä kävin oman palkkatuloni lisäksi hakemassa toimeentulotukea, kun tiukempaa oli.
Kyllä tämä osa tekstistä antaa hiukan toisenlaisen kuvan sinusta ja vaikuttaakin siltä että olet edelleen katkera tilanteesta.
¨(olivat muuten eronneita naisia, tiedätte tyypin, joka ottaa sen luonnottoman blondivärin) olivat ihan kiimassa tähän valehtelijaan. Jossakin juhlissa vielä yhdessä, niin piti aina mennä näiden valkoblondien luokse. Kerrankin oli ihan varma, että hänen blondinsa istuu työkaverin kanssa samassa pöydässä, käyttäytyi mustasukkaisesti.¨
Ja katkerako ei saa yhtään olla tai pettynyt saamastaan kohtelusta?
Miksi kirjoitat sitten näin
Voi jo nauraa komentillesi, joten olen sikäli ns.parantunut ja mitä tulee omaan vastuuseeni, niin se puoli on todellakin kunnossa eli älä nyt huolta tuosta kanna.
Miksi pitää selitellä, elä omaa elämää älä selittele.
¨mutta sori siitäkin, jos mielestäsi väärin menee. ¨
Ex vaimoni oli kaikkea sitä mitä halusin, meillä meni kaikki yllättävänkin hyvin yhteen, olimme samanhenkisiä, pidimme samoista asioista, ja osasimme antaa tilaa toisillemme. Menimme naimisiin, perustimme perheen, ja puhalsimme yhteen hiileen eteenpäin, Hän oli mitä parhain äiti lapsillemme, vietimme mielestäni hyvää aikaa perheenä, ja osasimme myös hullutella. Keskusteluyhteys toimi välillämme hyvin aina katkeraan loppuun asti. Erotessamme totesimme molemmat, että meillä oli ollut hyvä avioliitto.
Alkoholi oli kuitenkin saanut hänestä pikku hiljaa otteen, joka ajan mittaa vain vahvistui. Ensin meni lasillinen punaviiniä illassa, sitten koko pullo. Matkoilla ollessani hän sitten aina ratkesi juomaan kerta toisensa jälkeen, rankemmin ja rankemmin. Tuli hölmöilyjä ja ylilyöntejä, joita hän kyllä jälkeenpäin itsekin katui ja kauhisteli. Ystäväpiirinsä kapeni samanhenkisiin kapakkatuttuihin, ja tahti sen kuin kiihtyi. Nämä ns. ystävät ja alkoholi vetivät puoleensa yhä voimakkaammin, ja veivät lopulta voiton. Alkoholin tuottama voimaantumisen tunne, sekä sen aiheuttama estottomuus ja mielihyvä johtivat lopulta tapahtumien ketjuun, josta ei enää paluuta ollut. Lopulta jouduin toteamaan lapsillemme, etten enää tuntenut heidän äitiään, koska hän ei enää ollut sama ihminen jonka olin tuntenut ja rakastanut, niin paljon alkoholi oli muuttanut hänen persoonallisuuttaan.
Eksässä oli paljon hyvää, mm. ulkonäkö, urheilullisuus, hyvä puhumaan, hauska ja huumorintajuinen. Avioliitto oli nuoruuden tyhmyyttä, sitä kuvitteli tuntevansa toisen läpikotaisin, vaikkei oikeasti tuntenut yhtään. Onneksi muistot pikkuhiljaa kultaavat ne pahimmat parisuhdekarikot.
Hän on lapsemme isä, paras mahdollinen. Me olimme perhe ja se merkitsi erittäin tärkeää. Meillä oli isovanhemmat, jotka rakastivat meitä ja lastamme. Meillä oli jatkuvuus ja usko tulevaisuuteen ja elämään itsemme jälkeen. Mieheni ei nähnyt sitä niin, vaan minut itselleen onnensa esteeksi, jossa edelliset asiat ei merkinneet mitään. Rakastin häntä enemmän kuin mikään edellisistä', mutta hänelle kaikki muu ja toinen nainen oli enemmän kuin me. Hän tahtoi jotai muuta, ei enään sitä samaa. Hän on menettänyt työasemansa tekojensa takia. Hän on menettänyt omaisuuttaan tekojensa takia. Hänen vanhemmat ovat kuolleet, moittiakseen häntä. Hän lienee onnellinen ollessaan uuden naisensa kanssa ja jakaessaan omaisuutensa tämän naisen lapsille. Anssitkoon sen, elämänsä perinnön tukehduttamisen. Olen pahoillani, että menin kanssaan naimisiin ja annoin tämän petturi-isän lapsellemme isäksi. Olen niin pahoillani, vaikken voinut sitä tästä tuevallisesta ja luotettavasta elämäni unelmien miehestä tietää. Ansaitsen ehkä hänet, mutta lapsemme ei.
Katkera kirjoitus. Ihan turhaa olla pahoillasi siitä, että menit exäsi kanssa naimisiin ja erosit. Niin on tapahtunut ja se siitä. Kannattaa hyväksyä elämän tosiasiat ja jatkaa eteenpäin luottavaisena. Sen lapsenne ansaitsevat.
Lapset eivät tosiaankaan ansaitse vanhempiensa sekoilusuhteita, vaan turvallisen perheen, jossa jokaiseen voi luottaa ja seläntakaista valehtelua ei ole. Toiset meistä suhtautuvat uskollisesti puolisoonsa kaikissa kriiseissä, eivätkä lähde kostona esim. pettämään toista, vaan pyrkivät antamaan täydellistä turvaa lapsillensa edes toisen vanhemman toimesta. On ihan oikeutettua olla pahoillaan omasta huonosta puolisovalinnasta ja kun on sydänjuuriaan myöten rakastunut siihen rikkeen tekijään, ei siihen vain voi suhtautua, että se siitä ja uutta matoa koukkuun. Silloinhan sitä on ollut aivan yhtä välinpitämätön kuin toinenkin. Kyllä se sattuu ja pirun syvältä, kun toinen pettää, eikä ihminen, joka on luovuttanut sydämestään osan petturille voi alkaa elämään samanlaista huorailuelämää kuin se pettäjä.
Pettämisen jälkeen petetyllä ei ole enää luottavaista elämää, mitä tulee suhteisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Sitä on aina varuillaan, että valitettavasti se pettäjä aiheutti sellaisen asian rakastamalleen ihmiselle. Samalla tavalla se pettäjä on loppuelämäkseen vioittunut, pettäjälle vastakkainen sukupuoli vain kerjää munaa ja pettäjä taas mustasukkaisena joutuu kytistämään, ettei tulevat petä häntä.
Sellaista se on vioitettujen ihmisten elämä - ei sitä uudet suhteet paikkaa ja paranna.
Nyt tulee aika roimaa yleistystä pettämisen vaikutuksista ja ylitsepääsemättömyydestä. Ensinnäkin moni suhde korjaantuu vielä yksittäisen pettämisen jälkeen ja ennenkuin lynkkaatte niin sanon, että en puolustele kenenkään pettämisiä enkä halua vähätellä kenenkään petetyksi tulleen tuskaa, tiedän mitä valehtelu ylipäätään ihmiselle tekee. Petetyksi tulemiseen aivankuin pettämiseen kuin myös monenlaiseen muuhunkin vahingolliseen kokemukseen voi jäädä vangiksi. On marttyyriasennetta, joka ei anna edes mahdollisuutta kasvulle. Silti sanoisin, että kyllä vakavat eron syyt johtuu erilaisista päihde-ja mielenterveysongelmista ja toisaalta ne monesti johtaa sitten pettämiseenkin.
Oli yleistystä tai ei , niin silti totta. Karmean pettämisen voi myös onnistua käsittelemään päänsä sisällä ja voi jatkaa elämäänsä pettäjän kanssa. Sen rankan kokemuksen jälkeen voi tulla se parempi elämä, jota suhteen ukopuolelta toinen lähti etsimään, kun se oli siinä ihan omassa puolisossa, mutta jotenkin sokeutui. Onko se siis vangiksi jäämistä, jos jäävät suhteeseen? Onko se myös martyyriutta, jos ei kaiken koetun jälkeen haluakaan erota, vaikkqa koko maailmaa huutaa, että eroa?
Jokainen voi valita miten ajattelee. Kaikki lähtee tosiasioiden hyväksymisestä. On turha kuvitella, että elämä menee juuri kuten itse ajattelee, jokaisen elämään kuuluu kaikki mitä siihen eteen tulee. Lapset ansaitsisivat joustavat vanhemmat, jotka osaavat erota tarpeen tullen eivät jää jumiin menneeseen, eivätkä syyttelemään toisiaan pettämisestä/sekoilusta tai mistään muustakaan. Näin ei aina kuitenkaan tapahdu. Itse voi kuitenkin omalla käytöksellään vaikuttaa moneen asiaan.
Näissä syyttelykirjoituksissa on aina oletusasetuksena, että TOINEN tekee väärin ja sen johdosta voi itsekin tehdä väärin tai vähintään korostaa miten hieno ihminen on, kun esim. ei ole pettänyt. Tämä on erittäin epäaikuismaista käytöstä, vähintään yhtä huonoa kuin sen toisen käytös. Aikuinen ihminen hyväksyy tosiasiat, tekee niiden pohjalta parhaat valinnat ja toimii. Ei juutu menneeseen eikä katkeruuteen.
Suhdetta voi aina jatkaa, pettämisestä yms huolimatta, JOS molemmat sitä oikeasti haluavat ja JOS petetty kykenee antamaan anteeksi ja JOS pettänyt tunnistaa miksi petti, miltä toisesta tuntuu, eikä jää kiinni omaan syyllisyydentuntoonsa.
Tässäkin jos missä tarvittaisiin vahvaa itsetuntemusta joka monelta on kokonaan tai osittain kateissa. Paitsi että voi tosiaan jäädä vangiksi suhteeseensa, voi myös olla oman itsensä vankina. Ei osaa ja kykene päivittämään suhdetta nykytilaan. Jumittaa ajatuksiaan menneessä luullen samojen ajatusten kiertokulkujen toimivan ennen, nyt ja aina.
Kyllä siihen yleensä riittää, että toinen on juoppo, mielenvikainen tai pettäjä. Mutta ilmeisesti tarkoitat sitä, että jos toinen ei tajua tuollaisesta suhteesta lähteä niin hänestäkin tulee sellainen eli tietyssä mielin olet oikeassa. Sairaus sairastuttaa toisenkin.
Vaikka en ole naimisissa niin pitkän avoliiton aikana on kyllä kaikenlaista kahnausta ollut ja on ollut ero ajatuksia molemmilla mutta ehkä kumpikaan ei sitten loppujen lopuksi halua erota tai osaa. Mulla ei olisi halua kinastella mutta nainen on aika itsepäinen ja usein ajattelee itseään kun pitäisi miettiä yhteistä etua. Kerran ollaan kuitenkin asuttu erillään vähän aikaa ja sen jälkeen on pidetty perhe (lapsi) saman katon alla. Ainoa iso muutos viime vuosina se että nainen on ns. sanoutunut irti seksielämästämme ja minä olen sopeutunut siihen vaikka harmittaa. Moni lähtis kävelee kun toinen pihtaa mutta mä katson asiaa vähän toisesta näkövinkkelistä.
Tapasin rauhallisen pitkän komean miehen. Hän kertoi harrastavansa mm. eräilyä ja kalastamista. Asui exänsä kanssa vielä silloin yhdessä mutta olivat kuulemma jo eronneet. Muutti suoraan mun luokse ja olihan se aluksi aika säkenöivää. Yhdessä ostimme pienen purjeveneen ja purjehdimme monta vuotta ennen lapsia ja ne kesät ovat jääneet ikuisiksi ajoiksi mieleeni.
Mutta. Kertaakaan mies ei 14 vuoden aikana käynyt kalassa, eräilyretkiä oli kaksi pohjoiseen isovanhempien kanssa. Yhteinen tekeminen hiipui ja loppui häneltä lasten syntymään. Yritin ja toivoin ja järjestin kaikkea mutta hän vaan muuttui aivan täysin eri ihmiseksi.
Nyt tajuan että meidän suhdetta piti alussa kiinni kipinä. Lasten syntymän jälkeen kipinä jatkui mutta hiipui pikkuhiljaa. Yritin hakea apua vaikka mistä mutta toista ei kiinnostanut mikään perheen kanssa tehtävä tai kahdestaankaan ja lopulta ajauduin olemaan lasten kanssa vain yksin. Sitten mies ilmoittikin että kipinä on hävinnyt ja uusi odottaa.
Vuosi eron jälkeen esikoiseni sai asperger-diagnoosin ja nyt ymmärrän aivan eri tavalla mitä tapahtui. Poika on ilmetty isänsä ja nyt vasta ymmärrän miksei aikuinen mies jaksanut perhettä mutta ei myöskään osannut sitä sanoa.
"nyt vasta ymmärrän miksei aikuinen mies jaksanut perhettä mutta ei myöskään osannut sitä sanoa. "
On paljon muitakin syitä erota kuin kipinän puute tai se, ettei " jaksa perhettä" eikä osaa sitä ilmaista. Exäsi on myös kertonut harrastavansa eräilyä ja kalastamista, vaikka ei ole koskaan niitä harrastanut. Itse sanoisin tuollaista valehteluksi... en ainakaan Asperger diagnoosia miehelle tekisi... Tosin aspergereillä on jokin erityisen mielenkiinnon kohde. Exälläsi se taitaa olla aina lennosta uusi nainen, kun edellisen kanssa tulee liian vaikeaa. Vaikkei tämä todellakaan aina liity aspergeriin.