Kylvötyö kuuluu kaikille

Kevät on koittanut: linnut laulavat ja valo lisääntyy päivä päivältä. Maa pukeutuu vihreään, kun uusi elämä versoo taas kaikkialla. Pöly nousee pelloilta, kun viljelijät muokkaavat ja kylvävät maata. Viljaa kylväessään he toivovat sen kasvavan ja tuottavan runsaan sadon.
Jumalan sanan julistusta on Raamatussa verrattu usein kylvötyöhön. Lähetyskäskyssään Jeesus antoi opetuslapsilleen kylväjän tehtävän: ”Menkäät siis ja opettakaat kaikkea kansaa, ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen” (Matt. 28:19). Tämä tehtävä kuuluu kaikille Jumalan lapsille, ei vain sananpalvelijoille.

Tätä työtä ei ole tarkoitettu tehtäväksi ristiretkeläisten tapaan miekka kädessä. Miekka kohtaa aina miekan, eikä ketään voi pakottaa uskomaan. Tähän työhön voi rukoilla oikeaa mieltä Siionin laulun (350:1) kirjoittajan tavoin: ”Anna, Herra, herkkä mieli lähestyä horjuvaa, totuuden ja taidon kieli puhutella torjuvaa.”

Alhaaltapäin, rukouksin kylvetty sana saattaa osua syvälle sisimpään, tehdä sinne tilaa, itää Jumalan voimalla ja tuottaa hedelmänään uskon. Kylväjän tehtävä on kylvää, Jumala antaa kasvun.

Sananpalvelijoille on annettu aivan erityinen tehtävä tässä kylvötyössä, ja siinä he tuntevat usein heikkoutta ja puutteellisuutta. Menin kerran pitämään seuroja vanhainkodille töiden jälkeen arki-iltana, hyvin arkisissa tuntemuksissa. Tuntui, ettei ole mitään sanottavaa ja toivoin mielessäni, että hoitajat olisivat unohtaneet seurat ja saisin kääntyä ovelta takaisin. Näin oli nimittäin käynyt edellisellä kerralla.

Eivät olleet unohtaneet, ja jouduin seurojen pitoon. Juuri ennen kuin seuraväki aloitti virttä, paikalle saapui vielä yksi minulle tuntematon vanhus sanoen: ”Eivät kertoneet, että täällä on seurat, mutta minä kuulin ja halusin tulla.”

Vanhus näytti kuuntelevan tarkasti koko puheen ajan. Pidin puheen ja tarjosin kuulijoille anteeksiantamuksen evankeliumia, ja tuo sama vanhus kohottikin kätensä pyytämään tuota evankeliumia. Seurojen päätyttyä hän vielä hymyili onnellisen näköisenä ja sanoi: ”Oli ihana kuunnella.”

Se oli Jumalan antama oppitunti minulle, joka olin joskus miettinyt sitäkin, ovatko nuo seurat aivan turhia.

Kylväjinä uskovaiset tuntevat olevansa kaikin puolin puutteellisia. Näin lauluntekijäkin on kirjoittanut: ”Herrani, pellollasi niin vähän työtä tein, ja sirppi kädessäni siementä peltoon vein. Toivoisin edes yhden Herralle valmiin lyhteen taivaaseen kypsyvän.” (SL 227:3.)

Sanankylväjä saa luottaa siihen, että kylvetty sana annetaan taivaasta. Monesti ei edes tiedä, millaiseen maaperään kylvää. Kylvötyö ei kuitenkaan koskaan ole turhaa. Kovalta ja kuivalta näyttävä maaperä saattaa joskus itää jopa kauan sen jälkeen, kun kylväjän maallinen maja on jo purettu.

Psalmin kirjoittaja iloitsi vaivojen keskellä tehdyn kylvötyön hedelmistä: ”Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat. Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään.” (Ps. 126:5–6.)

Kylväjänkin osassa tärkeintä on se, että saa itse olla armosta uskomassa. ”Kylväjät vaivan tiellä, kiittävät armosta, kun nimensä on heillä, elämän kirjassa” (SL 223).

Teksti: Osmo Heikkala