Mitä tunnuslukuja käytätte apuna kun valitsette ostettavia osakkeita? Mitkä tunnusluvut kuvaavat parhaiten yrityksen vakavaraisuutta ja kannattavuutta? Esimerkiksi kauppalehden osaketiedoista löytyy kaikkea mahdollista lukua, mutta mitkä niistä riittäisi jokamiehelle nyrkkisäännöksi.
Osakkeiden tunnusluvut
4
100
Vastaukset
- Anonyymi
Itse etsin oikeita tunnelmia..
Eräs ikimuistoisampia on Nokian rypiessä ylös Elopin suosta, kun kesällä yllättäen pallomereksi kutsuttu johtaja saapui Suomeen ja siihen päälle muita pieniä paperille kirjoittamattomia numeroiksi kehnon näköisiä mutta vihjeinä huippuja tunnuskoukeroita, niin latasin Nokiaa aika reippaasti.
Kyllä pelotti elokuussa, mutta jopa vain syksyn voittaessa tuli iloinen uutinen. Kyllä pompsahti ylös suosta Nokia.
Sanoihan Peteliuskin eräässä sketsissä "sitä onnii monellaasta kolomosta. tiiä kaekista.. niinku o kuutostakkii".
Juutinraumaa- Anonyymi
Elop aloitti toimessaan 21. syyskuuta 2010 eli tarkoittanet siis vuotta 2010.
Eli ostit kesällä 2010 Nokian osaketta, hinta oli kesäkuussa noin 7 euroa ja nousi lokakuussa 8 euroon.
Onhan tuossa toki 14% nousu, mutta jos yksittäinen 14% nousu on sellainen asia jota muistelet vielä 10 vuotta myöhemmin, taitaa sijoittamisesi olla aika pienimuotoista.
Nyt nokian kurssi on 4,457, jos olisit pitänyt nuo osakkeet koko ajan, olisit noin 15% tappiolla kun maksetut osingotkin huomioidaan.
Ei siis kovin hyvä sijoitus pitkässä juoksussa.
Minä en muuten pelkää koskaan sijoitustoiminnassani. Jos pelko alkaa ohjaamaan päätöksiä sijoitustoiminnassa, on syytä lopettaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elop aloitti toimessaan 21. syyskuuta 2010 eli tarkoittanet siis vuotta 2010.
Eli ostit kesällä 2010 Nokian osaketta, hinta oli kesäkuussa noin 7 euroa ja nousi lokakuussa 8 euroon.
Onhan tuossa toki 14% nousu, mutta jos yksittäinen 14% nousu on sellainen asia jota muistelet vielä 10 vuotta myöhemmin, taitaa sijoittamisesi olla aika pienimuotoista.
Nyt nokian kurssi on 4,457, jos olisit pitänyt nuo osakkeet koko ajan, olisit noin 15% tappiolla kun maksetut osingotkin huomioidaan.
Ei siis kovin hyvä sijoitus pitkässä juoksussa.
Minä en muuten pelkää koskaan sijoitustoiminnassani. Jos pelko alkaa ohjaamaan päätöksiä sijoitustoiminnassa, on syytä lopettaa.Nokia ei navigoinut Elopin suohon syksyllä. Ostin Nokiaa kesällä, kun ns pallomeri oli vieraillut Suomessa. Aika löyhää luetun ymmärrystä, mutta kirjoittaminen näyttää sujuvan. Oletko ollut poliisi? Olisi edellytyksiä.
Ihan hyvällä :D
Juutinraumaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nokia ei navigoinut Elopin suohon syksyllä. Ostin Nokiaa kesällä, kun ns pallomeri oli vieraillut Suomessa. Aika löyhää luetun ymmärrystä, mutta kirjoittaminen näyttää sujuvan. Oletko ollut poliisi? Olisi edellytyksiä.
Ihan hyvällä :D
Juutinraumaa"Aika löyhää luetun ymmärrystä"
Johtuu ihan siitä ettei kirjoituksestasi saa ymmärrystä. navigointi, pallomeri, mikä vuosi? jne jne Vaikea ymmärtää mistä kirjoitat.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770