Siltä peililtä pitää kysyä miksi meistä ei tykätä, ei kelvata kaveriksi. Puoli miljoonaa ääntä meni kuin kankkulan kaivoon, tämähän ei toki tullut yllätyksenä kenellekkään koska jo ennen vaaleja kaikki muut puolueet aikoivat kieltäytyä persujen kanssa yhteistyöstä.
Nyt persut peilin eteen
19
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Luultavimmin Persut ei tästä kärsi, muut puolueet kylläkin, eritoten seuraavissa vaaleissa.
- Anonyymi
Ööö... "persut" eli perussuomalaiset ovat eduskunnan toiseksi suurin ryhmä, miten perustelet tuon "kankkulan kaivon"? Se että perussuomalaiset eivät lähde hallitukseen on vain kolikon toinen puoli. Eduskuntatyössä oppositiolla on ihan yhtä suuri ja merkityksellinen rooli kuin hallituksessa istuvillakin. Veikkaan että tiukkoja äänestyksiä on tulossa koskapa hallituksen rivit tulevat rakoilemaan hyvin monessa äänestyksessä, oppositio sen sijaan pitää yhtä.
- Anonyymi
VÄÄRIN, äänet eivät suinkaan menneet kankkulan kaivoon - Ensinnäkin, ne ovat SDP:ltä ja kepulta pois! Meinaatko että suurimmalla oppositiopuolueella ei ole mitään painoarvoa, taidat olla aika amatööri näissä jutuissa.
Se miksi persuista ei tykätä johtuu siitä että he uhkaavat perinteisiä poliittisia puolueita ja heidän valtarakenteitaan ja poliittisia lehmänkauppoja, eli vanhojen "partojen" etuja!
Lisäksi Persut myös uskaltavat sanoa ja puhua asioista suoraan sekä seisoa sanomisiensa ja kirjoituksiensa takana ja sekös v...tuttaa perinteisiä politiikkoja joilla on tapan tehdä ihan toisin mitä on tullut puhuttua! - Anonyymi
Rinteen kaavailemasta vihervasurikepuhallituksesta tulee ehdottomasti Suomelle tuhoisampi kuin yksikään hallitus aiemmin. Kepun mukaan kutsuminen ja lähtö on demokratian halveksuntaa.
Nyt kaikki äänestämään PS EU-vaaleissa suurimmaksi puolueeksi.- Anonyymi
Mitä iloa siitä sulle on
- Anonyymi
Siinä sinulle onkin isosti miettimistä. Mitkään hallitukset eivät ole ikuisia. EU-parlamentissa ei ole samanlaista asetelmaa kuin Suomen näennäisdemokratiassa on.
- Anonyymi
Koko show oli Mestarin käsialaa. Ei sillä junttilaumalla vaan voi hallitukseen lähteä.
- Anonyymi
Hyvin ajateltu
- Anonyymi
Suurin äänimäärä Halla-aholle esim Helsingin Lauttasaaressa. Junttilaumasta ei ole enää kysymys, vaan suuri osa kannattajista on älykköjä ja korkeasti koulutettuja Suomen etua ajattelevia henkilöitä. Joka porukkaan niitä rikollisia ja junttejakin pakkaa mahtumaan. Ei näköjään voi pahimpien pilkkaajien puolueetkaan niiltä välttyä.
- Anonyymi
Ne ei tainneet persut päästä hallitusneuvotteluihin, eikö ollut arvopohja kohillaan
- Anonyymi
Tuollaiset arvopohjat ovat kohdillaan huoltoasemien kahvioissa.
- Anonyymi
Äänestämällä jättämälläkö sitä saataisiin muutosta aikaan. Jokainen Perussuomalaisia äänestämättä jätetty ääni sataa suoraan Viherhörhöjen laariin.
- Anonyymi
Iltalehden mukaan 20 kansanedustajalla on ulosottorekisterissä alle kaksi vuotta vanha merkintä.
JOKA puolueesta löytyy kansanedustajia, joilla alle kaksi vuotta vanha merkintä ulosottorekisterissä. Asiasta kertoo Iltalehti.
Eniten merkintöjä on perussuomalaisilla.
Suurin määrä ulosottomerkintöjä, yhteensä 84 kappaletta, on lehden mukaan kouvolalaisella Sheikki Laaksolla (ps), jolta karhutaan yhteensä 219 000 euron saatavia.- Anonyymi
Kookletappa suni kymäläinen joku ihmeen sdp löytyykö ulosottovelkoja vai onko ne niitä parempia velkoja🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kookletappa suni kymäläinen joku ihmeen sdp löytyykö ulosottovelkoja vai onko ne niitä parempia velkoja🤣
Onko suna kymäläinen persu? jos osaat lukea ja vielä ymmärtäisit lukemaasi niin tässä ketjussa keskustellaan persuista
- Anonyymi
Eduskuntavaaleissa ehdokkaana ollut Kainuun piirin perussuomalaisten puheenjohtaja Sami Pihlajamaa on virittänyt Suomussalmella riistakameroita valvomaan vaalitelineitä.
Asia tuli esille, kun Pihlajamaa kertoi Siikarannan vaalitelineen joutuneen tuhotyön kohteeksi Suomussalmen avoimessa Facebook-ryhmässä. Kuvassa on rutussa oleva perussuomalaisten eurovaaliehdokkaiden mainos.
Pihlajamaa vaatii päivityksessään tekijää ilmoittautumaan, muuten hänen hallussaan olevat riistakameran ottamat kuvat tuhotyön tekijästä julkaistaan. Puhelimessa hän kuitenkin sanoo, ettei ole näin toimimassa, eikä myöskään aio tehdä asiasta rikosilmoitusta.
Riistakamera on kuitenkin kuvannut vaalitelinettä.
- Tarkoitus oli antaa tekijälle opetus, että jos vaikka menisi latvoihin asti, hän kertoo.
Pihlajamaan tekemä päivitys on sittemmin poistettu Suomussalmen Facebook-ryhmästä.
RIKOSKOMISARIO Hannu Rönkkö Kajaanin poliisista ei ota kantaa siihen, onko kyseessä rikos, koska ei osaa sanoa, onko kamerat sijoitettu yksityiselle vai julkiselle alueelle.
- Jos asiasta tehdään rikosilmoitus, poliisi tutkii onko syytä epäillä rikosta suuntaan tai toiseen, Rönkkö sanoo......- Anonyymi
Sulka hattuun
- Anonyymi
Tässä porukassa sulka hattuun
- Anonyymi
Kohu kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) ympärillä jatkuu.
Suomussalmen kihlakunnanoikeus tuomitsi viitasaarelaisen Hakkaraisen kesäkuussa 1986 yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä varkaudesta.
Hakkarainen ja neljä muuta henkilöä tunkeutuivat kesäkuussa 1986 avoimesta ikkunasta Suomussalmen kirkkoon. He anastivat kirkon holvista yli sata arvokasta ehtoollispikaria kuljetuslaukkuineen, ehtoollisviiniä ja kolehtirahoja 400 markkaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206