Onko synnit anteeksi?

Anonyymi

Joidenkin vanhempien kristittyjen tapana on tehdä nuoremmille suora kysymys: onko sinulla synnit anteeksi?
Suora kysymys ei jätä ketään kylmäksi, vaan saattaa jäädä mieleen pitkäksi aikaa. Se muistuttaa jopa läpi elämän siitä, mikä on elämämme tärkein asia.

Rippikoulussa monet ovat oppineet kristinopin ensimmäisen pykälän: Jumalan ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia. Tämä lause on voinut ohjata koko rippikouluaikaa ja myös myöhempää elämää. Se on kuin kultakirjaimin painettu sisimpään muistuttamaan siitä, että on tärkeää omistaa syntien anteeksiantamus ja Jumalan rauha omalla sydämellä.

Hänen haavansa parantavat

Uskon kautta omistamme täydellisen sovituksen, jonka Jeesus on tehnyt syntiemme edestä. Ilman Kristuksen viattoman veren vuodatusta ei ole syntien anteeksiantamusta. Paavali kirjoittaa, että Kristuksen veressä meillä on lunastus ja rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala antaa armonsa rikkauden tulla runsaana osaksemme. (Ef. 1:7–8.)

Anteeksiantamuksen edellytys on, että me syntiset ihmiset käännymme parannukseen ja otamme uskossa vastaan Jeesuksen valmistaman pelastuksen.

Opimme tuntemaan rakkaan Vapahtajamme hänen haavoistaan. Kun epäilevä Tuomas sai kosketella Jeesuksen haavoja, hän huudahti: ”Minun Herrani ja minun Jumalani!” (Joh. 20:28).

Vapahtajamme kärsi rangaistuksen synneistämme, jotta meillä olisi rauha. Hänen haavojensa kautta olemme parannetut (Jes. 53:5). Näin Jeesus on tullut meille tutuksi ja rakkaaksi.

Anteeksiantamuksen siunaus

Jumalan sanan opetus syntien anteeksiantamisesta tarkoittaa sitä, että Jumala päästää syntisen ihmisen kuoleman otteesta ja seppelöi hänet armolla ja rakkaudella. Sydämeen tulee uusi opettaja ja lohduttaja, Pyhä Henki.

Anteeksiantamus vapauttaa taakkojen ja kuormien alta Jumalan lapsen vapauteen. Aikamme psykologia korostaa anteeksiantamuksen merkitystä ihmisen henkiselle hyvinvoinnille. Se on paras lääke avioliiton kriiseihin ja ihmissuhdeongelmiin.

Tärkeintä ihmiselle on saada synnit anteeksi. Ne voi saada anteeksi evankeliumissa, jota Jumalan lapset Pyhän Hengen voimasta saarnaavat. Jeesus lähetti omansa saarnaamaan syntien anteeksiantamusta kaikille luoduille. (Mark. 16:15.) Evankeliumin uskomisen myötä saatu elävä usko herättää ihmisessä rakkauden Jumalaan ja toisiin ihmisiin.

Uskossa vaeltaminen

Anteeksiantamus on välttämätön hengelliselle elämälle, niin kuin ruoka ruumiillemme. Jumala antaa voiman luopua synnistä ja olla kuuliainen Jumalalle ja hänen sanalleen.

Kristuksen rakkaus kutsuu meitä vaeltamaan valkeudessa, jossa Jumalan lapsilla on yhteys keskenään ja jossa Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä (1. Joh. 1:7). Siellä, missä on syntien anteeksiantamus, siellä on elämä ja autuus. Autuaat ovat ne, joiden synnit ovat anteeksiannetut (Ps. 32:1).

Pekka Kyllönen

11

55

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yleensä tällaisia kyseleviä pitää ojentaa kongruenssivirheestä ja kertoa kysymysvaihtoehtojen olevan
      -onko synti anteeksi?
      -ovatko synnit anteeksi?
      Näin tärkeässä asiassa ei pidä lähteä sekoilun tielle.

      Avauksen tekstin voisi varmaan tiivistää kymmenenteen osaan ilman, että mitään olennaista jäisi pois.

    • Anonyymi

      On synnit anteeksi. Just sain Aku Ankka synnin anteeksi. Ja sain anteeksi myös väärän puolueen äänestämisen synnin. Lisäksi erikseen pyysin anteeksi sitä, että kävin katsomassa Kärppien ottelua.

      • Anonyymi

        Kärppien ottelujen seuraaminen oli synti, mutta ei ole enää.
        Siellä katsomossa on läsnä suuri määrä uskovaisia sisaria ja veljiä kannustamassa Oulun Ihmettä.
        3 Matt. 45:98


      • Anonyymi

        Miksi piti erikseen pyytää? Tehokkaampaa olisi pyytää esim. puhujaveljeltä: "Saanko kaikki synnit anteeksi ja nopeasti?"


      • Mitå ovat Kärpät? Kenties joitain Näätäeläimiä?


      • Anonyymi

        Kärpät on oululainen jalkapalloseura. Pelaa ihan MM- tasolla asti.
        Paljon uskovaisia mukana.


      • Anonyymi
        kunhan_taas_kysyn kirjoitti:

        Mitå ovat Kärpät? Kenties joitain Näätäeläimiä?

        Kärpät on myös oululainen Tiernapoika- yhtye. Maailmankuulu sellainen.
        Siis semmone murjaani- herodes- juutaan maan kuninkas- jutska


    • Anonyymi

      """Anteeksiantamuksen edellytys on, että me syntiset ihmiset käännymme parannukseen ja otamme uskossa vastaan Jeesuksen valmistaman pelastuksen.""

      Tuohon minä uskon ja luotan, mutta en vain toisen uskovaisen antamaan synninpäästöön, joka on pätevä vain minun häntä vastaan tehtyjen syntien suhteen!

    • Anonyymi

      Vl-uskovainen jätti kuollessaan (ennen kuolemaansa) pyytämättä minua vastaan tehtyjä syntejään anteeksi ja se ei näyttänyt vaivaavan häntä ollenkaan.

    • Anonyymi

      siinä sitä on taas veeälopin sumentamia alussa varsinkin.

      Raamatussa ei kukaan kysy onko synnit anteeksi.

      alottaka nyt siitä tämän asian tutkiminen.

    • Anonyymi

      jeesus kuoli ristillä kaikkien syntien tähen. siis niinku melkein. oikeesti vain VL- lahkolaisten vuoksi se jeesus kuoli ja nousi kolmantena kuukautena taivaaseen (Luuk. 7214: 17)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 126
      1573
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      203
      1016
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      150
      648
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      232
      536
    5. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      509
    6. 31
      490
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      454
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      183
      444
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      426
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      403
    Aihe