Millaista on matkustaa Prahaan?
Vastaukset 6
- Anonyymi
Ihan samanlaista, kuin muuallekkin Eurooppaan.
- Anonyymi
Mitä haet? Praha on valitettavasti tunnettu biletyskaupunki, normaalisti täynnä turisteja ja turistihuijauksia, mutta sillä on toinenkin puolensa: historiaa, hyvää ruokaa ja mukavia ihmisiä. Honest Guide YouTube kanavalla on hyviä vihjeitä sekä Prahaan että muualle Tsekkeihin.
Tsekeissäkin pitää paikkansa neuvo, mene maan kakkoskaupunkiin, niin saat enemmän ja halvemmalla. Tsekeissä kakkoskaupunki on Brno. - Anonyymi
Tšekki avautuu. Juuri nyt on oikea aika matkustaa. Matkustaako Prahaan, Bronoon vai esimerkiksi Karlovy Varyyn on hyvä kysymys. Honest Guide julkaisi You Tubessa juuri hyvän videon Karlovy Varyn avautumisesta.
- Anonyymi
Olet vähän jäljessä. Tsekki avautui jo viime vuosituhannen lopulla. Kävin siellä mm. 1988-1993 viisi kertaa. Taitaa tiedonkulku sinne Teille olevan vielä 'lapsenkengissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet vähän jäljessä. Tsekki avautui jo viime vuosituhannen lopulla. Kävin siellä mm. 1988-1993 viisi kertaa. Taitaa tiedonkulku sinne Teille olevan vielä 'lapsenkengissä.
Puhe on ollut koronan jälkeisestä avautumisesta, uuno.
- Anonyymi
Praha on paras paikka maan päällä. Onni, että se on niin lähellä suomalaisiakin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771570
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.103782En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203598- 48546
- 126546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510- 25493