Kanit eivät tule toimeen

Anonyymi

En tiedä käyttääkö kukaan tätä enää, mutta tarvitsen kipeästi apua kani ongelmaan...
N. Vuosi sitten haimme kasvattajalta kani siskot. Äiti epäili komboa kun tutuilla oli ennen ollut äiti-tytär-pari ja kun poikanen oli kasvanut oli äiti sen syönyt. Kuitenkin kasvattajan kanssa puhuttiin ja hän oli ihan sitä mieltä että kyllä juu tulee toimeen. Aina on tullut. No kaikki menikin alkuun hyvin. Toinen rohkea toimen hieman ujompi, muttei ongelmia. Aikaa kului ja ujompi alkoi tottua meillä olemiseen. Kun luonne pääsi esille oli hän selkeästi toista dominoivampi. Ajan mittaan roolit vaihtuivat päikseen. Ennen ujompi kani oli nyt selkeästi pää ja piti siskon pois tieltään. Ennen rohkeampi oli nyt varautunut jopa minua kohtaan. Kaikki meni kuitenkin vielä hyvin. Sitten tuli talvi ja puput siirtyivät pihalta sisälle pakkasta turvaan. Alistaminen pupujen kesken tuli kokoajan enemmän esille ja silloin aloin ensikertaa googletella huolissani mitä pitäisi tehdä. Vedin sitten kanilan komppareilla keskeltä halki jotta toinen saisi hetken rauhan siskon kiusalta. En kuitenkaan viitsinyt pitää monia päiviä putkeen sillä pelkäsin sitä että jos eristäisin kanit kokonaan eivät ne enää missään kohdassa sopisivat samaan tilaan keskenään... Nyt kun on taas lämmin puput palasivat ulos. Siellä riitely on vain pahentunut. Ennen oli niin että känää ja jahtaamista oli silloin kun tulin pupuja ruokkimaan ja muuten kaikki oli ok. Nyt sitä on lähes jatkuvasti. Onneksi pupuilla on paljon tilaa juosta jotta pääsee karkuun. Säilytään ilman verihaavoja ja kunnon tappelua. Nyt tila on jo niin paha että joudun domin.siskon nostamaan pois jotta saan toisen luokseni. Sitten sitä silittelen niin se vain ns. ulisee. Siis jopa sen naamasta näkee että tosiaan nyt voidaan huonosti... tilannetta ei helpota meidän koiranpentu joka (oli enemmän metsäviettininen mitä tarkoitus) pupuja vahtii jatkuvasti ja yrittää aidan läpi napsia. On tuplaverkot joten osumisesta ei ole pelkoa mutta eihän puput sitä ymmärrä. Pelkään aremman kuolevan pian stressiin tai muuta. Huomenna otan taas komppari aidat käyttöön ja pidän niin pitkään että tilanne aremman kohdalla rauhoittuu... sitten päästäänkin kysymykseen: Onko mitään ideaa mitä voisi tehdä? Paljon on googletettu ja aina pomppaa esiin se, että toisesta luopuisi. Se olisi kuitenkin viimeinen vaihtoehto sillä molemmat äärimmäisen tärkeitä. Ihan kaikkea olen valmis yrittämään! Kiitos jo etukäteen kullan arvoisista neuvoista. (Kanit ovat siis ensimmäiseni ja edelleen olen vähän pihalla. Nyt puputietäjät apuun!)

3

475

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ootko leikannut kumpaakaan kaneista? Osa siitä reviirivietistä tulee hormoonitoiminnan mukana. Tiedän että tyttökanien leikkauttaminen on suurempi operaatio kuin poikien, mutta jos totuttamalla ei homma parane niin on toi parempi vaihtoehto kuin antaa kanien tappaa toisensa. Itellä on kaksi leikkaamatonta tyttöö ja leikattu poika. Tytöt nahisteli monta kuukautta toistensa kanssa, mut nykyään kaikki nukkuu yhdessä vieretysten. En sitten tietä onko ulkokanien totuttaminen vaikeempaa, itellä kun kaikki ovat vapaana kotonani. Samassa taloudessa myös kissa ja koira ja kaikki sovussa, että on se mahdollista.

    • Anonyymi

      No ihan ensiksi jos kaneja ei oo sterkattu niin vien sterkkii. Rauhottuu molemmat kun ei hormoonit hyrrää :) Suosittelen myös uudelleen tutustuttamista leikkauksesta toipumisen jälkeen. Kanit koppaan ja ajelulle.

    • Anonyymi

      Jotenkin ihan uskomatonta, että näin perusasioita saa olla kertomassa kanien omistajille.

      Ulkoa sisälle ja sisältä ulos siirtely pari kertaa vuodessa tarkoittaa kaneille käytännössä sitä, että yhtäkkiä NIILLÄ ON UUSI REVIIRI. Kai sinunkin järkeesi käy, että varsinkin vuoden ikäiset hormonihirviöt joutuvat AINA siirtelyn yhteydessä aloittamaan reviirikiistat alusta? Niillä ei koskaan ole aikaa ehtiä asettumaan ja olemaan nokkimisjärjestyksen selvittyä sovussa, kun heti ollaan taas siirtämässä uudelle reviirille, jossa sama ruljanssi pitää taas käydä läpi. Tilannetta pahentaa se, että kanit ovat juuri tuossa iässä pahimpia murkkumonstereita, muttei edestakaisin siirtely ole kaikille kaneille sopiva menettelytapa koskaan. Kanit ovat hyvin reviiritietoisia eläimiä ja niiden oma reviiri sekä keskinäinen nokkimisjärjestys ovat niille hyvin tärkeitä. Aiheutat kaneille tekemisilläsi siksi suurta stressiä, joten tietenkin ne oirehtivat.

      Ja mitä tuohon koiran aiheuttamaan ongelmaan tulee, niin ei voi kuin ihmetellä, miksi huusholliinne haalitaan lisää eläimiä, vaikka entistenkään kanssa ei pärjätä. Noin riistaviettinen peto ei todellakaan sovi samaan huusholliin kuin kanit, joten on parasta, että kanit luovutetaan parempaan kotiin. Mieti nyt itsekin miten hirvittävää stressiä aiheutat kaneille, kun koira raivoaa ja yrittää päästä niihin käsiksi. Noin paha ja vakava stressin aiheuttaja pahentaa vain entisestään kanien jo muutenkin epävarmoja keskinäisiä suhteita. Sinäkään et kestäisi jatkuvaa voimakasta stressiä hajoamatta lopulta. Ei kaneilla ole teillä yksinkertaisesti hyvä olla, joten itsekkäistä syistä et voi niitä pakottaa elämään elämäänsä tuolla tavalla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      395
      1572
    2. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      86
      1014
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      66
      1006
    4. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      134
      989
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      92
      940
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      711
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    8. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      127
      679
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      649
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      634
    Aihe