Mikä Oulua riivaa?

Oulu on onnistunut mokaamaan lähes jokaisella rintamalla. Imagotappiota pukkaa nonstoppina. Kaupungin rikostilastot ja niiden kirjo ovat kuin jostakin lähi-idän mehmettikylästä. Matuja Oulu väärällään, lapsia raiskataan sarjoina, kaiken maailman väkivaltaiset hihhulit työllistävät paikallista poliisia jatkuvasti, eikä lastensuojelukaan toimi edes kelvollisesti. Mikä Oulua vaivaa, vai onko tämä sitä kuuluisaa Oululaista Osaamista?
25148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Niin, katse kyllä kääntyy kaupungin päättäviin elimiin. Pidemmän aikaa on tehty huonoja ratkaisuja kaupungin kehittämisen saralla. Taitamattomuutta, ymmärtämättömyyttä, laiskuutta, ja ylimielisyyttä.
On annettu kaupan kuihtua, ja annettu yhden ison hallita koko lääniä. Hyväuskoisuudessa on otettu lisää elättejä kuvitelmana ehkä tehdä Oulusta joku suuri suvaitsevaisuuden ja kansojen yhteensulautumisen esimerkkikaupunki, jota koko Eurooppa ihailisi.
Pian ei kukaan täysijärkinen kehtaa sanoa olevansa Oulusta kotoisin.

Äänestä
  • Nimenomaan tätä se "Oululainen Ossaaminen" on ja tarkoittaa, ei mitään muuta!

    Äänestä

  • Vuodenvaihteessa näitä tapauksia oli Oulun PolPon mukaan 61 (vai 161?). Nyt on jo viides saatu selvitettyä https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000006149317.html eli jäljellä on enää 56 (vai 156?) tapausta ellei uusia ole ilmennyt. Niin että turha tässä on PolPoa laiskuudesta syyttää, vaikka se ei järjestys- ja muita rikosjuttuja selvitäkään. Onhan se 5 kuudessa kuukaudessa jo enemmän kuin ei yhtään!

    Äänestä

Ulosottoon asti velkaantuneiden ihmisten määrä on myös kasvanut parissa vuodessa yli kolminkertaiseksi. (en muista tarkkaa lukemaa mutta suurinpiirtein näin on asiat). Tällainen muutos ei synny itsestään. Luultavasti se joukko jota tämä muutos nyt koskee, on saanut vaikuttimensa TV:stä. Olisi mielenkiintoista jos joku tekisi tutkimusta mikä sarja vaikuttaa tuolla tavalla katsojiinsa että tulee semmoinen hällä väliä asenne.

Moni ei ymmärrä että monista muunlaisistakin asioista voi saada iloa (pysyvämpää ja täyttävämpää) kuin materiaalisten asioiden hankkimisesta. Jopa pelkästä rauhallisesti hengittelemisestä voi nauttia... Koska se on nautintoa kun stressihormonin määrä laskee yms..

Äänestä

Viimeaikaiset uhkaukset, jotka on noteerattu myös mediassa, ovat yksi osoitus siitä, miten taitamattomasti oulu-nimisesessä tuppukylässä asioita hoidetaan. Omaneduntavoittelu, lähipiirin suosiminen ja se kuuluisa hyväveliverkosto, ovat hyviä (?) esimerkkejä oululaisten valtuutettujen ja johtavassa asemassa olevien viranhaltijoiden omaksumista toimintamalleista. On vain ajankysymys, kun...

Äänestä

Onko siellä Sipilän liikemiesmalli käytössä

maahanmuutto myös bisnestä?

Äänestä
  • Täysin omaksuttu toimintatapa se Oulussa on!

    Äänestä

Mutta "Asyl tekee kaiken oikein." 🐩🌹

Kuunnellaan Juneksen kanavia. 🙂
Monokulttuuri FM.
~

Äänestä
  • Niin muuten tekeekin! Siksi kaikkea sen toimintaa Hyvät Veljet koettavatkin sabotoida.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin muuten tekeekin! Siksi kaikkea sen toimintaa Hyvät Veljet koettavatkin sabotoida.

    Junes sabotoi itse itseään kaikista tehokkaimmin.

    Joko Juneksella on jalkapanta? Piippaa aina kun Junes on netissä uhriutumassa.

    Äänestä

  • Laittakaa se lokki johonkin työharjoitttluun. Saisi valtio vähän vastinetta sosiaalietuuksien väärinkäyttöön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laittakaa se lokki johonkin työharjoitttluun. Saisi valtio vähän vastinetta sosiaalietuuksien väärinkäyttöön.

    Ei se osaa mitään. Tuhoa vaan saa aikaan.

    Äänestä

  • Saa se siellä kaupunginvaltuustossa kuulemma jotain 1 vastaan 65 äänestyksiä aikaan.

    Äänestä

Perhevapaauudistusta esitellessään Sipilä totesi, että ”äitien osuudesta ei leikata”, ja huomautti, että suurten perheiden(matujen) asemaa parannetaan, kun neljännen ja viidennen lapsen lapsilisiä korotetaan.

Äänestä
  • Juhad toimii vain ihan työnantajansa siionistimafian sätkynukkena. Säikähti siitä poikansa tappamisesta ja omasta keuhkoveritulpastaan ja niin rapisi Lars Leevin opit tilalle tulleitten Talmudin ja Quraanin edessä. Heikko oli Juhadin usko sikäli kuin sitä olikaan muuhun kuin Rahaan ja Valtaan, mutta nämähän ovatkin itsestään isästä Perkeleestä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juhad toimii vain ihan työnantajansa siionistimafian sätkynukkena. Säikähti siitä poikansa tappamisesta ja omasta keuhkoveritulpastaan ja niin rapisi Lars Leevin opit tilalle tulleitten Talmudin ja Quraanin edessä. Heikko oli Juhadin usko sikäli kuin sitä olikaan muuhun kuin Rahaan ja Valtaan, mutta nämähän ovatkin itsestään isästä Perkeleestä!

    Muuten, miten meni se viimelauantainen keltaliivien mielenosoitus? Kumpia oli enemmän, keltaliivejä vai PolPoa?

    Äänestä

Suomi24 on Suomen suurin sosiaalisen median palvelu: Suomi24:ssä vierailee kuukaudessa yli 3 miljoonaa kävijää, viikossa yli 0,9 miljoonaa. Sillä on noin 1,7 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää. Palvelun omistaa Aller Media. Suomi24:n palveluita ovat muun muassa Keskustelu, Treffit ja Posti. Wikipedia

Voe kristus miten ääliö tämän ylläpito on ei meitä kuseteta valeuutisilla. Kävijöitä on muutama YKSI 1 ihminen pyörittää koko touhua pitää olla taukki jos ei sitä tajua jos tämä yksi ihminen lopettaisi tehtailun niin tämä olisi tässä.

Äänestä

Ministereiden valtiosihteereiden työ on hyväpalkkaista. Viime hallituskaudella pääministerin valtiosihteerinä toiminut Lehtomäki sai kuukausipalkkaa yli 12000 euroa ja myös hallitusryhmien omat valtiosihteerit yli 9000 euroa kuussa.

STT: Rinteen hallitus lähes nelinkertaistaa kovapalkkaisten poliittisten valtiosihteereiden lukumäärän – tienanneet yli 9000 e/kk?!

Pudonneet kansanedustajat palkitaan:"Hillotolpalla"!

Äänestä
  • Syytäkin palkata osaavaa porukkaa, on nimittäin nimitetyissä ministereissä senverran vajaata osaamista, varsinkin demareissa.

    Äänestä

  • Johan nuo nyt palkatut ovat ehtineen kykynsä näyttää! Yhtä nollilla kuin muillakin poliitikoilla, raha ja valta ainut osaamisen ja kiinnostuksen kohde kansan sortamisen lisäksi.

    Äänestä

Kansanedustaja Linden osaa! Veronmaksajien rahoja HUS:in kautta kymmeniä miljoonia kavereille ilman kilpailutusta.

Äänestä

Aika yksipuolisilta vaikuttaa nuo sun joka asiassa epäonnistumiset. Ehkä et muusta tiedäkään.

Äänestä
  • Hyvä kello kauas kuuluu, paha paljon kauemmas. Siksipä näistä politiikan broilereista ei sitä hyvää tänne asti kuulukaan. Miten lienee lähempänä hillotolppaa? Sauli Niinistön ja jonkun toisen poliitikon saunaillasta eduskunnan saunassa sinne väärin paperein hommattuine huorineenkaan ei enää kirjoiteta mitään. Matti Vanhanenhan kielsi rikostutkinnan. Ja omin lupinsa riksta tutkinut poliisi pääsi käräjille vast'ikkään. Onneksi meillä on muutama luotettavakin media, joten emme aivan pimennossa ole.

    Äänestä

Joo ja Oulu-Kitu hinkuu vielä Euroopan Gylddyyri-gauleitnerungiksi. Raumakin olisi paljon parempi vaihtoehto. Oulu Suxx! Oulu on aivan täysin mätä!

Äänestä

Jussi Halla-ahon johtama perussuomalaiset ylsi ainoana päälle viidenneksen kannatuksen, kun se kipusi 20,1 prosenttiin, nousua 0,9 prosenttiyksikköä toukokuusta.

Toisena oleva kokoomus notkahti tässä mittauksessa 0,7 prosenttiyksikköä 17,2 prosenttiin ja SDP pari kymmenystä 16,2 prosenttiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Oulu on onnistunut mokaamaan lähes jokaisella rintamalla. Imagotappiota pukkaa nonstoppina. Kaupungin rikostilastot ja niiden kirjo ovat kuin jostakin lähi-idän mehmettikylästä. Matuja Oulu väärällään, lapsia raiskataan sarjoina, kaiken maailman väkivaltaiset hihhulit työllistävät paikallista poliisia jatkuvasti, eikä lastensuojelukaan toimi edes kelvollisesti. Mikä Oulua vaivaa, vai onko tämä sitä kuuluisaa Oululaista Osaamista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu