Kauanko seurustelitte

Ensi tapaamisesta reilu 2 kk niin muutimme yhteen. Yhteenmuuttoa nopeutti se että kummankaan kämpässä ei ollut tilaa molemmille ja lapsille. Avomieheni lapset ovat meillä joka toinen viikonloppu. Halusimme että heillä on oma huone, kun meille tulevat. Vuosi tulee pian täyteen. Ei tämä tietysti helppoa ole ollut, mutta en vaihtaisi takaisin sinkkuelämään ;-)

Lapsi asuu kaukana, joten hän tapaa isäänsä hyvin (liian) harvoin. Olimme seurustelleen vajaa kaksi kuukautta, kun tapasin lapsen ensimmäisen kerran.

Yhteen muutimme kahden vuoden seurustelun jälkeen ja nyt lapsi "vierailee" yhteisessä kodissamme.

kuukausi,lähdettiin molemmar entisistä kodeista pois ja se oli kerrsta poikki!Nyt ollaan oltu 15 vuotta ja lapset (molempien)on parhaita kavereita keskenään.Sain siis tuplasti lisää lapsia ja olen siitä ikuisesti kiitollinen.Kannattaa mennä heti yhteen jos siltä tuntuu ja on valmis rakastamaan myös toisen lapsia.
T.Vara-äiti

Me ei hoppuiltu yhteenmuuttamisessa, 3 vuotta meni sillain, että asuttiin vuoronperään jommankumman luona ja aina välillä oltiin yksikseen. Miehen lapset käy viikonloppuisin ja lopulta tuli seinät vastaan, kun meitä oli neljä ihmistä yksiössä. Toisaalta se hitsasi meitä perheenä yhteen ja nyt kun on tilaa, lapsilla omat huoneet, niin silti yleensä änkeämme kaikki samaan huoneeseen yhteisiin puuhiin:) Vaikka oli hankalaa reissata asuntojen väliä, niin se kannatti. Omasta erostani oli seurustelun alkaessa vain muutama kuukausi aikaa, joten olisi ollut ihan liian rankkaa ja typerää muuttaa keskelle kotileikkiä saman tien.

Uusi mieheni muutti samana päivänä sisään, kun lemppasin ex-mieheni mäkeen.
Raskaaksi tulin 5 vko yhdessäasumisen jälkeen.
Meitä voi siis varmaankin kutsua aika ripeiksi toiminnaltamme.

Aloitettiin seurustelu pikkuhiljaa niin, että minä vierailin mieheni ja poikapuoleni luona viikonloppuisin parisen vuotta. Asuin silloin eri paikkakunnalla. Poikapuoleni rupesi jo jossain vaiheessa odottamaan, että muuttaisin heille. Uskomatonta mutta totta ja olen siitä todella iloinen.
Kun sitten työt loppuivat toiselta paikkakunnalta muutimme yhteen.

Eli kyllä pari vuotta meni tutustuttaessa.
Nyt kun olemme tutustuneet paremmin arkikin sujuu.
Tietenkään ongelmitta ei kaikki suju. Mutta se kuuluu elämään.
Pikkuasioista ei kannata nipottaa..

Meillä menee ainakin ihan kohtalaisen hyvin uusperheenä. En oikeastaan edes kaipaa omaa lasta, minulla on poikapuolestani niin paljon onnea ja iloa.

Kyllä "ei omaa lasta" voi rakastaa yhtälailla kuin omaansakin. Niin ainakin omalla kohdalla.
En kuitenkaan koskaan voisi kuvitella vieväni lapsen äidin paikkaa, vaan pyrin tukemaan heidän suhdettaan. Meille pojan äiti on myös tärkeä osa ja voimme vapaasti keskustella "toisen" kodin asioista.

Tsemppiä kaikille uusperheellisille !