Epäonnistuminen

Se on ihan hirveä tunne kun tietää että on täysin epäonnistunut omassa elämässään,sellainen tuntuu kun olisi umpikujassa tietäen ettei pääse pois vaikka hakkaisi kaikella voimallaan seiniä ja huutaisi, se tunne on jotakin niin sanoinkuvaamatonta ja kipuisan tuntuista. Ei tästä elämästä taida tulla yhtikäs mitään ja en tiedä mihin tämä kuuluisi nyt kuitenkin laitoin tähän jotta saisin purettua johonkin tätä fiilistä.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvä että laitoit, kirjoitit edes tänne.

Äänestä

ihan kuin itse olisin kirjoittanut niin samalata tuntuu

Äänestä

Mikä on sinun umpikujasi aiheuttanut. Ethän ole yksin🙄

Äänestä

Voi kuule. Voin lohduttaa. Meitä epäonnistujia on täällä ja tuolla vaikka kuinka paljon. Meidänlaisia on ollut maailman sivu ja tulee aina olemaan. Syrjäytyneet ihmiset muistetaan pidempään, kuin hyvin pärjänneet. Me olemme hyviä osaajia, mutta sopiva tähtikuvio ei osunut syntymämme aikaan tuonne tähtitaivaalle. Yksi lohtu on se, että kaikkia meitä ihmisiä kohtaa sama loppu. Tärkeintä kai on se, että on hyvä kanssaihmisille. Näin mies ajattelee...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Se on ihan hirveä tunne kun tietää että on täysin epäonnistunut omassa elämässään,sellainen tuntuu kun olisi umpikujassa tietäen ettei pääse pois vaikka hakkaisi kaikella voimallaan seiniä ja huutaisi, se tunne on jotakin niin sanoinkuvaamatonta ja kipuisan tuntuista. Ei tästä elämästä taida tulla yhtikäs mitään ja en tiedä mihin tämä kuuluisi nyt kuitenkin laitoin tähän jotta saisin purettua johonkin tätä fiilistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu