Mikä rakennus

Mikä keltainen, selkeästi vanhempi rakennus sijaitsee keskustan lähellä? Onko entinen koulu tms... olikohan alaikkunat peitetty ja pihalla iso kenttää. Kellään tietoa paikan historiasta? Myllytullinkadulta näkyy.
979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Heititpä mysteerin. Avuliaasti menin Google-mapsiin, mutta missään tuon kadun lähistöllä ei näkynyt kuvailemaasi vanhaa rakennusta.

Lienetkö meedio ja hypännyt ajassa 100-vuotta taaksepäin? Katsellut kummitustaloa? 💀

Äänestä

Entisen Pohjois-Pohjanmaan ammattikoulun asuntola se on.

Äänestä
  • Kirjoitin, että on Tervaväylä, moderointi poisti sääntöjensä vastaisena, outoa.

    Äänestä

  • Myös linkit ja lyhyet viestit ovat kiellettyjä.

    Äänestä

Kyseessä on Pohjois-Pohjanmaan Keskusammattikoulun asuntola, joka on tarkoituksella jätetty rapistumaan ja heitteille ja jonka Herranlahjat ovat tuhonneet sisältä jo ainakin vuosikymmen sitten. Oli Valekassakin koko aukeaman juttu kuvineen. Valehdeltiin, että siellä olisi hometta. Ei ollut ainakaan vuosina 1960-1963 jolloin siellä asuin. Sen jälkeen on uudistettu huippuhienoksi ja laajennettu, mutta kuten sanottu, jätetty heitteille. Taustalla on jotakin poliitikkojen suhmurointia ihan normaaliin oululaiseen tapaan: Jätetään tahallaan tuhoutumaan, sitten todetaan ettei kannata korjata ja purku- ja rakenniusfirman Hyvät Veljet saa mukavat urakat, jotka veronmaksaja maksaa. Tämä tunnetaan nimellä Oulun Tauti ja viimeisin (?) kohde on Kauppahalli, sama kohtalo suunniteltu sillekin.
Kukaan poliitikoista ei luonnollisesti ole vastuussa mistään mitenkään, vaikka joku saakin mukavat vaaliavustukset ja piikin auki ravintolaan, mutta tätähän ei tunnusteta, ei tutkitakaan koska näin on Maan ja Oulun Tapa! Eikä meillä ole korruptiota. Eikä muutenkaan mikään liity mihinkään.

Äänestä

Kiitos viesteistä. Löysinkin lehtijutun aiheesta.
Rakennus jotenkin hyppäsi silmään katukuvasta, kun kävin sielläpäin liikkumassa muuten vain. Onhan se aika keskeisellä paikalla. Erikoista kyllä, että on ollut tyhjillään noin kauan ja se on jätetty siihen.

Äänestä
  • Ei mitenkään erikoista vaan kuuluu siihen paljon mainostettuun "Oululaiseen Ossaamiseen" erottamattomana osana.

    Äänestä

Onko Oulussa muuten hylättyjä muita kouluja tms? Oon vasta tänne muuttanut ja ois kiva tutkia ja kuvailla kaupunkia.

Äänestä
  • Laitoin jo eilen viestin, mutta sensuuri söi pois.
    Ainakin Välivainiolla on hylätty koulurakennus Luokotien sivussa. En tiedä joko on poltettu tai muuten annettu Hyvän Veljen rakennusliikkeelle.
    Pohjois-Pohjanmaan keskusammattikoulu osositteessa Kasarmintie 2 on tiettävästi ollut ainakin lakkautettavien listalla, nykytilanne ei tiedossa.
    Entinen Oulun teknillinen oppilaitos osoitteessa Kotkantie 1 pitäisi olla muutanut tai muuttamassa Kaijonharjuun. Saattaa tulla purkuun ja uusien Kasarmintien tornihirviöitten rakennusalustaksi. Johan sillä olikin suomalaisittain ikää, valmistui jo 1968. Muualla rakennukset kestävät useita satoja vuosia, mutta meillä ja erityisesti Oulussa jo 30 vuotta on ennätyksellistä. Onhan Oulussa talonrakennuksen oppisuunnalla koulutusta ihan yliopistoa myöten! Tätä sanotaan "Oululaiseksi ossaamiseksi".
    Joku muu tietänee asiasta lisää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mikä keltainen, selkeästi vanhempi rakennus sijaitsee keskustan lähellä? Onko entinen koulu tms... olikohan alaikkunat peitetty ja pihalla iso kenttää. Kellään tietoa paikan historiasta? Myllytullinkadulta näkyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu