Jos ihminen tekee pahaa toiselle hän tekee itse asiassa pahaa itselleen ja tietenkin päinvastoin. Jos ihminen tekee hyvää toiselle, hän tekee hyvää itselle.
Onnellisuus on seurausta hyvyydestä ja hyvyys on seurausta tietoisuudesta.
Mitä me tiedämme?
Tässä kohtaa tulee Sokrateksen kuuluisa lause. "Minä tiedän yhden asian enemmän kuin muut. Sen että en tiedä mitään".
Immanuelin Kantin moraalifilosfia oli sitä, että ihmiselle on kaksi velvollisuutta. 1. Itsensä kehittäminen, 2. muiden onnellisuuden edistäminen. Ihmisiin pitää suhtautua kuin päämääriin. Jokaisella ihmisellä on päämäärä ja heidän päämärää pitää tukea. Kantin filosofia on pohjana ns. länsimaiselle vapausaatteelle. Olet vapaa tekemään mitä haluat, kunhan se ei rajoita muiden ihmisen vastaavaa vapautta. Ihmisiä ei pidä käyttää hyväkseen omien päämäärien saavuttamiseksi niin kuin Pohjois-Korean kaltaisissa kommunistisissa maissa tehdään, vaan ihmsiin pitää suhtautua kuin päämääriin.
Sokrateksen filosofiaa
15
<50
Vastaukset
- Anonyymi
”Jokaisella ihmisellä on päämäärä ja heidän päämärää pitää tukea. ” Entä jos se päämäärä menee yli ihmisen ymmärryksen esim. Juudaksen elämän päämäärä oli kavaltaa Jeesus, että hän voisi kuolla ristillä.
- Anonyymi
Juudaksen päämääränä ja tarkoituksena oli olla petturuuden ja heikkouden symboli.
Ehkä jopa koko ihmiskunnan symboli.
Juudashan katui.
Tapahtui vahinko, ihmisen pienuudesta johtuen. Lyhyt ilo ja hyöty.
Ja sen seurauksena Jeesus ristiinnaulittiin. - Anonyymi
Niin. Se miten Jumala kaiken tämän tekee on aivan ihmeellistä. Hän tiesi aina että Juudas valitsisi kavaltaa Hänet, ja tietenkin Hän antoi sen tapahtua. Jumala rakastaa ihmisiä niin paljon että antaa suunnitelmiensa tapahtua meidän valintojen kautta. Hän ei evännyt meiltä valintaa edes silloin kun Hänet vaadittiin kuolemaan ristillä.
- Anonyymi
Kyllä. Kaunista lukea. Kaunis sydän ja mieli.
- Anonyymi
”Minä tiedän yhden asian enemmän kuin muut. Sen että en tiedä mitään". Eli jotain kuitenkin tietää. Nöyryys voi olla sitä, että tietää vain vähän. Hyväksyy sen, että on itseä suurempi voima, energia, Jumala, jonka suojelukseen voi itsensä sulkea, koska niin on hyvä. Jos ymmärtäisi kaikki mahdollisuudet, joilla voi itse tai kuka tahansa tärkeä tai vähemmän tärkeä ihminen tuhoutua tällä sekunnilla, ei uskaltaisi elää vaan pelkäisi alituiseen. On siis hyvä olla ”tietämätön”, että selviäisi elämästä.
- Anonyymi
Suomi on aivan samanlainen paskavaltio KIKY ym. herrakansan kyykytyksineen kuin kaikki muutkin alistamisvaltiot. Herrojen unelmaa tässä vain ollaan toteuttamassa. Jos jotain etuja on työläiset saaneet nyt niitä otetaan pois pala kerrallaan. Satanistien hallitsemia kaikki valtiot ovat kaikki toimii samallalailla osa tekee raskasta työtä ja osa hallitsee ja kyykyttää ja haalii voitot itselleen. Pieni osa väestöstä omistaa ja hallitsee kaikkea.
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15653857/hrj--totuus-
Siinä totuus. - Anonyymi
Sokrateshan oli Platonin "sihteeri", eli Platonin filosofiaa taitaisi olla oikea nimitys.... mutta oma suosikkini filosofiassa on Zenon, paradoksit ovat hauskoja tällä :)
- Anonyymi
Minkähän takia hitaus on nopeampaa kuin nopeus? Voisi olla tyypillistä Zenonin paradokseja selittää tuollainenkin asiakin, minkä takia nopeampi auto on hitaampi kuin liikkumaton auto?
- Anonyymi
Koska liikkumaton auto on jo perillä. Se oli niin paljon nopea. :)
- Anonyymi
"Ei ole itsekkyyttä elää elämänsä niin kuin haluaa elää. Itsekkyyttä on vaatia muita elämään niin kuin itse haluaa..."
-Oscar Wilde-- Anonyymi
"Seuraa sinä minua, ja anna kuolleiden haudata kuolleensa." - Jeesus Kristus.
Maailmassa on aika vähän alkuperäisiä juttuja lopun kaiken. Jeesus ehti tässäkin tapauksessa ensin (vertauskuvan selitys):
"Eläkää te seuraten minua ja antakaa eksyneiden olla, ketkä eivät paimenen kutsua kuule." - Anonyymi
Näinhän johtajat juuri tekevät vaativat muita elämään niinkuin itse haluavat. Ihmiset tekevät heille rahaa eivätkä itse saa juuri mitään muuta kuin sairauksia työstä.
- Anonyymi
Filosofiasta, tai noniin, mitä tarkoittaa mielessäsi "klik-klik-klik"?
- Anonyymi
Mitäs sulle,Kerro jotain tarkoittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1074662Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293433No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 491514
- 361423
- 381236
- 141142
- 1591036
- 271028
- 6954