Aamupohdinta

Olen siis sinulle nainen aina ollut vieras ihminen. Koska sanoit, että meidän välillä ei ole koskaan ollut mitään, ettet ole koskaan tuntenut mitään minua kohtaan, että olen vain johtanut itseäni harhaan kaikki nämä vuodet. Minun oli pakko pysyä pitkään illuusion maailmassa, että olisin selviytynyt. Olen ilmeisesti siinä vieläkin, koska en jaksa uskoa sanoihisi. Koska todellisessa maailmassa olen vain entinen tavallinen kollegasi ja idiootti, ja sinä siellä olet onnistunut kaikessa. En koskaan unohda sinua. Muistan samalla tavalla kuin yliajon vammautunut uhri muistaa humalaisen kuljettajan, joka karkasi tapahtumapaikalta. Minun kuvitellussa elämässä sinä olet pelkuri, valehtelija ja petturi ja itse olen paraolympialaisten johtaja. Ei tietenkin mitään tekemistä oikean sinun kanssa. Paitsi jos luet tämän.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ihan miten haluat kuvitella.

Äänestä

En tiedä että kuka olet? Mutta nämä sanat sanon sinulle.
Kuinka pitkään jatkat vielä, tuossa mielikuvitusmaailmassa elämistä?
Kaikki riippuu itsestäsi siitä että, miten pahalta tuntuu jatkossa.
Kerran saatoit olla pikkuisen enemmän kuin pelkkä ystävä mulle.
Mutta kaiken tuon vähänkin menetit omilla toimillasi lopullisesti.
Puoleltani ei koskaan ollut mitään valheellista sinuun.
"Joten älä ota mitään yhteyttä enään minuun".

Äänestä
  • Se, kuinka pitkään jatkan vielä ajatella asiasta, ei kuulu kenellekään, paitsi minulle. Toiseksi, hänellä ei ole mitään asiaa olla täällä palstalla. En halua otta yhteyden häneen koskaan. Haluan vain unohtaa. Kirjoitin koska haluan muiden lukemaan. /AP

    Äänestä

  • Haluaisin vielä sanoa tämä. Varmasti toi sinun hän ja minä on eri ihmisia. En tiedä miten teillä meni, mutta toivotavasti joku rakaisu on vielä mahdollista löytää. Eikö se, että olet täällä lukemassa ja vielä kirjoittamassakin viestia, kerro siitä, että vaikka sanot että älä ota mitään yhteyttä enään, silti todellisuudessa haluaisit vielä tavata hänet. Vai miksi sitten käydä täällä?

    Äänestä

Kannattaa aina muistaa, täällä ei kukaan tiedä, kuka kysyy ja kuka vastaa. Paljon juonittelua, trolleja. Täytyy olla varma, ennenkuin vetää' herneen nenään'.

Äänestä
  • Samaa mieltä, mutta se voi olla vaikeaa. Tärkeintä on selvittää toisen kanssa juttelemalla asiat, jos vetää herneet nenään. Mä oon ite vetänyt joskus aikasemmin, mutta juttu on selkeesti hankalampi, sillä joku täällä oikeesti itelle kirjotteli. Ite vaan ihan muussa asiassa alunperin tänne eksyin.

    Äänestä

Nimi olisi tietysti hyvä olla. Tai edes joku juttu minkä vain me kaksi / he kaksi tiedämme / tiedätte.

Äänestä

Ihme settiä.

Äänestä

Niin ja ihan vaan tiedoksi, että aloitus ja mitkään muut saman kaltaiset kirjoitukset eivät sitten ole multa. Hohhoijaa taas.

Äänestä

Aika mielenkiintoista tuollainen kun itse kokee että toinen ihminen tuntisi samoin kuin itsekin. Että tunteet olisi molemminpuoliset..
Mutta oikeasti ei olekkaan kun kysyy asiaa..
Tulee välittömästi se tunne että tuo toinen valehtelee kun se tuntuu niin uskomattomalta..
Sitten vasta tulee se tunne kun kyseenalaistaa itsensä , millainen puusilmä on ollut kun on noin väärin nähnyt/kokenut/ käsittänyt asiat.
Ainakin itselläni maailma mureni , en ehkä koskaan usko enään mitään kiinnostumisen merkkejä jos sellaisia joskus olisi minua kohtaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen siis sinulle nainen aina ollut vieras ihminen. Koska sanoit, että meidän välillä ei ole koskaan ollut mitään, ettet ole koskaan tuntenut mitään minua kohtaan, että olen vain johtanut itseäni harhaan kaikki nämä vuodet. Minun oli pakko pysyä pitkään illuusion maailmassa, että olisin selviytynyt. Olen ilmeisesti siinä vieläkin, koska en jaksa uskoa sanoihisi. Koska todellisessa maailmassa olen vain entinen tavallinen kollegasi ja idiootti, ja sinä siellä olet onnistunut kaikessa. En koskaan unohda sinua. Muistan samalla tavalla kuin yliajon vammautunut uhri muistaa humalaisen kuljettajan, joka karkasi tapahtumapaikalta. Minun kuvitellussa elämässä sinä olet pelkuri, valehtelija ja petturi ja itse olen paraolympialaisten johtaja. Ei tietenkin mitään tekemistä oikean sinun kanssa. Paitsi jos luet tämän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu