Niin, kaikkia sitä onkin naapureina

Anonyymi

Yks asuu talossa anonyymisti. Tekee mitä tykkää, soittaa musiikkia täysillä vaikka keskellä yötä, könyää rapussa kovaäänisesti mihin kellonaikaan tahansa. Pitää itseään äärettömän fiksuna, kun s ille menee huomauttamaan esim. siitä että sen tavaroita on siellä missä niitä ei saa olla, kuten nyt vaikkapa irtaimistovaraston käytävillä, niin kovasti se kehuu kaikki lait tietävänsä.
Kun sille menee huomauttamaan siitä kovaäänisestä rapussa kulkemisesta - erityinen harrastus sillä on ollut suunsoitto, yöaikaan varsinkin, erään toisen asukkaan oven takana - niin se korottaa ääntään ja antaa ymmärtää, että hänelle ei tulla huomauttelemaan, esittää siinä sitten vielä arvioita huomauttajan älykkyydestä. Lopulta uhoaa tulevansa moottorisaha kädessä häätämään huomauttajan pellolle. Poliisi paikalle yritettiin saada, ei saatu.
Tämän jälkeen yhtenä päivänä tämä tyyppi oli täyttänyt talon ala-aulassa olleista muuttoilmoituslomakkeita, tai siis yhden muuttoilmoituslomakkeen tämän huomattajan nimissä, jättänyt sen paperin siihen ala-aulassa olevaan muuttoilmoituksia sisältävään lokerikkoon näkyville. Tässä lomakkeessa oli nimitellyt tätä huomauttajaa mm. idiootiksi.
Lomake on huomattajalla tallessa ja siitä on toimitettu kopio eräälle viranomaiselle (ei kyllä poliisi).
Tyyppi jatkoi tämän jälkeen vielä muutamien kuukausien ajan sitä muusikin kovaäänistä soittelelua, tähän kuitenkin alkoi reagoida toisesta rapusta joku asukas, kävi paukuttelemassa musiikkia soittavan ovelle nyrkillä. Kuulosti siltä, ettei ovea avattu.
Lisäksi tämä tyyppi uhosi jo siinä rapussa, että pistää nimikeräyksen vetämään, että tämä huomauttaja saadaan talosta ulos. Huomauttajasta kun eivät ainakaan kukaan niistä kolmesta siinä rapussa olleesta tyypistä tykkää. Nämä kolme tyyppiä: tämä mölyäjä, oven takana provosoiva, yksi jolla on tapana ollut harjoittaa samaa toimintaa eli tahallista provokaatiota jo vuosien ajan, etenkin yöaikaan - seinänaapuri, ja yksi tyyppi joka yrittänyt samaa poikaystävineen ja bilevieraineen. Siinä on esim. bilevieraat juosseet rapussa eestaas tupakalla käydessään ja yksi piku siinä sitten soitteli tämän huomauttelijan oven takana. Niin, minkä takia ne soittelee poskea... no, siinä jatketaan pelleilyä jonka joku toinen aloitti jo vuosia sitten. Aivan älytöntä ja lapsellista, ja tarkoitushakuista pelleilyä.
No, nimien keruu ilmeisesti jatkuu vielä, tässä vuosi kulunut. Ja pelleily sen kun jatkuu.

Aina kun tähän taloon muuttaa uusi tapaus, niin sama peli lähtee käyntiin. Nämä tietyt tyypit haluavat saada aikaan jotakin elämää tähän taloon. Rauhallinen asuminen ei niin kuin riitä. Samat asiat aina vaan.
Siinä on soitettu suuta parvekekasveista... tultiin aivan törkeällä tavalla pelleilemään aina niin kauan kunnes ne kasvit multineen laatikoineen päivineen kuskattiin roskiin. Eivät olleet enää siinä näköhaittana kohoamassa korkeuksiin. Vuokralaiset kun eivät tässä talossa parvekekasveja harrasta, ainakaan enemmässä määrin kuin joku vakioasukas.
Siis pelleilyä - ja lähti roskiin. Sitten loppui.

Ovatko nämä normaaleja? Toi uhkailija, kertaalleen sitä on ainakin täältä jonnekin kuskattu, ja sitte kun se palas, niin tais olla joku tukihenkilö mukana. Ja se tukihenkilö olis varmaan ihan oikeesti tarpeen jatkuvalla syötöllä!

Jos noihin pelleilyihin reagoi huutamalla takaisin. Niin mites käy. Sitten ne rupeaa että eiväthän ne kaikki jutut liity tohon asukkaaseen. No, jos nämä ihan vasiten niin kuin haluavat uskotella että heidän suurin ja hartain puheenaiheensa ovat jatkuvasti viemärinpäät -niin tota, hullujen keskellä tässä sitten ihan oikeesti asuu.

Ja toi moottoriasahalla uhkaileva - ei sillä sitä sahaa käsissä ollut - mutta esittää uhkailuja ja tekee muuttoilmoituksia ja hönyää jatkuvasti. Niin tota, onkohan sillä oikea asuinpaikka.
Sitten toi irtainvarasto. Sillä tyypillä on niin paljon tavaraa, että sille ei yks varasto riitä. No, mitä se mulle kuuluu. Ei se kuuluiskaan, mutta yks sen valtaama tila on mun varaston vieressä. Se rakentelee jollain laudoilla tavaroilleen hyllyjä, laudoilla joilla on pituutt yli varaston leveyden eli ne tunkee mun puolelle. Ja niissä laudoissa on jotain ruuveja tai nauloja ja sitä sitten meitsi joutuu väistelemään niitä kun menee omaan varastoon. Ja kun se ronuaa niitten tavaroittens kanssa, niin sitte se tiputtelee niillä laudoillaan mun tavaroita niiltä hyllyiltä mitä siellä varastossa mun puolella ihan oikeesti on.

Siis.... Anonyymi asukas!

Suomi on vapaa maa. Muuttaa saa ihan minne haluaa. Joo, niin olis paras muuttaa tästä kaheleitten keskeltä pois. Ai noiko ne on sillain niinko normijärkisiä!

Tahallaan kun taloon tulee uutta väkeä, niin pistetään taas jutut käyntiin... tavoitteena saada aikaan jonkinlainen selkkaus aikaan. Leikkivät viemärinpäillään...............ö

No, se leikki loppuu, jos tämä lähtee. Sitten pääsevät älyttömyyksistään eroon.
Aikuiset ihmiset leikkii. Ja jos siihen pistää vastalausetta väliin, niin eikös mitä, se onkin sitten se vastalauseen panija kun puheen

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sellasta päättymätöntä tarinaa.
      Sitä kun on kaikenlaista asujaimistossa.

      Ja joittenkin elämässä ei niitä tapahtumia varmaan ole koskaan ollut.
      Sillain paras vaan kun pysyy kotoon, niin ei koskaan käy mitään eikä koskaan tapahdu mitään. Ja jos jotain lähellä tapahtuu tai jollekin tapahtuu, niin siitä sitä riittää ammennettavaa.

      Anonyymit asukkaat!

      • Anonyymi

        Yks halvattu, se pääsi kauppaan silloin tällöin kassaa hoitamaan. No, siitähän se on ylpee. No, loppui ainakin tämän asiakkuus ko. kaupassa siihen kun sen tyypin siellä yks ilta näki, oli työvuoro päätty ja siellä se hortoili käytävillä viemärinpäitään hokemassa!

        Siis, hullu mikä hullu!


    • Anonyymi

      Eikös mitä, se on sitten vastalauseen panija kun pääsee päivittelyn ja puheen aiheeksi.

      Näin se menee. Näillä pelleilijöillä niillä ei ole niin kuin mitään välii mitä ne tekee. Ihan sama, vaikka mitä sanois ja mitä tekis. Mut jos niitten pelleilyyn reagoi, niin se on sitte se reagoija kun on taas puheenaiheena. Se on pyrkimys ja tavoite jutussa.

      Ja yks juttu: Voisko tolle pelastuslaitokselle ilmoitella ihan itte, kun ja jos niitä tavaroita ihan siis tavan takaa on siellä missä niitä ei pitäisi olla. Talon ilmoitustaululla on selkeästi annettu kielto. Siltikin ja aina ne on ne samat tyypit!

      Mun mielestä olis oikein kun rupeis tolle porukalle sakkoja sataan!
      Pelleilyä ja täysin muista piittaamatonta touhua. Välillä rappukäytävä haisee pahemmalta kuin täpötäysi tuhkakuppi. Sitten sitä katkua tunkee asuntoon sisään, sitten sitä tulee huonoa oloa, mut joo, nää ne vaan röökailee.
      Ja toinen on toi ruuankäryt. No, ruokaa pitää saada laittaa, eihän siitä voi valittaa että joku laittaa ruokaa, mut miten halvatussa se ruuanhaju, jopa kun joku tekee jotain halvatun isosta määrästä raakaa sipulia, tunkee kämppään. Ei tosiaankaan ole aina mikään herkkuruuan haju. Mistä johtuu? Onko ikkunat ja ovet auki, kun kokataan, jotta käryt tunkee rappuun ja toisten asuntoihin. Ja onks se vaan yks kokki kun tonkin saa aikaan.
      Itte kun kokkaan, niin en oo kyllä koskaan haistanut omien kokkailujeni hajuja rapussa.

      Suomi on vapaa maa. Sen kun lähtee vetään! Ennenkö tulee nimilista täyteen. Toki, kyllähän se tiedetään, että ei ne häädettyä saa, mun elämä tässä ei ole ollut mitenkään häiritsevää, se on minä kun olen koko ajan tuon tietyn sortin porukan häirittävänä! Jatkuvasti.

      Paska haisee!

    • Anonyymi

      sitte se kun tolla sitä varastoitavaa niin hirveesti on, niin sitten kun sillä oli sitä tavaraa pitkin ja poikin pihaa ja käytäviä ja hommat häkkiin saattamisen kanssa vähän vaiheessa, niin sitte se yritti tehdä niinko siitä suuren asian ja vitsin, että tämä pitää fillaria varastossa. Pelkää että varastetaan.

      Että sillain että kansa naurais sitä asiaa, ja tyypin omat vaiheessa olevat touhut menis vaan siinä sitte sivussa.
      No, sitä vaan, että kylläpä niitä fillareita ja vaikka lastenvaunuja saa pitää varastossa kunhan ne vaan on siellä häkin sisällä, ja näinhän sitä monet tekeekin.
      Että saatiin ainakin sen hyypiön vitsailut siltä osin tyrehdytettyä.

      Sillain että yritetään aina vetää jotain - niinko fiksun tyhmänä pitämän - tekemisiä vedettä omien duunailujen eteen. Jää niinko ne omat omituiset puuhat sitte noteeraamatta.
      Näin se tollasella porukalla menee. Ja monesti just näissä pelleilyissäkin on se pointti, että jotain on tekeillä tai tapahtunut, mutta sitä ei noteerata kun vedetään vanhat iänikuiset pelleilyt eteen. Näin näin, harhautetaan.

      Mitä noista voi sanoa, mitään muuta kuin, järjestä puutetta. Ja missä ne on kasvatettu. Mut hyysääjiä riittää,.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      330
      8014
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      0
      2490
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      67
      2230
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1896
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1462
    6. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1307
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1301
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      174
      1264
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1240
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1127
    Aihe