Olin 5,5v on/off-suhteessa narsistin kanssa. En päässyt hänestä eroon vaikka tajusin alkuhuuman jälkeen, että hänellä ei ole kaikki kunnossa. En kuitenkaan ymmärtänyt, että hän on narsisti vaan ajattelin hänen olevan vain pahasti rikkinäinen ja ehkä minä pystyn parantamaan hänet.
Vuosien aikana heikkenin kaikin mahdollisin tavoin, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Koin karmeaa tuskaa, mutta toisaalta myös valtavaa intohimoa ja hurmoksellista onnea. Nämä tunteet vuorottelivat.
Nyt olen sulkenut narsistin pois elämästäni ja estänyt hänet kaikissa mahdollisissa kanavissa. Tunnen häntä kohtaan silmitöntä vihaa ja raivoa siitä mitä hän teki minulle. Häpeän itseäni, että annoin hänen tehdä sen kaiken minulle enkä juossut karkuun jo paljon aikaisemmin.
Vaikka minun pitäisi olla helpottunut nyt, niin ajattelen häntä lähes koko valveillaoloajan. Ajatuksissa on myös kaipausta. Vaikka järki kuinka sanoo, että kaipaan haavekuvaa, niin silti en voi tunteilleni mitään.
Miten tästä eteenpäin? Miten saada elämänenergia takaisin ja jättää hänet mielestä kokonaan ja keskittyä eheytymiseen? Kaikki käytännönvinkit ovat nyt tarpeen. Mitä tehdä, kun kaipaus iskee? Miten päästä irti silmittömästä vihasta narsistia kohtaan? Tavallaan haudon myös kostoajatuksia, mutta siinähän ei ole mitään järkeä. Miten tästä mustasta suosta pääsisi takaisin omaksi itseksensä mahdollisimman nopeasti?
Narsistin aiheuttamista traumoista selvityminen
Anonyymi
1
57
Vastaukset
No laitan tähän pari linkkiä, joihin voisit tutustua ja joista löytyy apua, myös niitä käytännön vinkkejä.
Samoin noiden linkkien takaa löytyy myös muita tahoja joista voi olla apua
https://www.narsistienuhrientuki.fi/
https://eroonnarsistista.com/
https://narsismi.info/miten-paasen-eroon-narsistista/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1446232Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1933864- 312741
PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4782740- 2012365
- 1852033
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1341495- 581314
Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.371294Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?891064