Menkää mukaan politiikkaan, niin opitte sen, kuinka päätökset syntyvät.
Vähänkin isommissa puolueissa pidetään ennen hallituksen ja valtuuston kokousta omat ryhmäkokoukset, joissa asiat käsitellään ja muodostetaan kanta, jonka yleensä ryhmän puheenjohtaja esittää varsinaisessa kokouksessa. Tätä kantaa puolustetaan sitten mahdollisissa äänestyksissä. Näin koko valtuustoryhmän läsnäolo kokouksissa on tarpeen. Päätökseksi tulee sitten enemmistön mielipide. Näinhän muuten eduskunnassakin toimitaan.
- Aisoitahan ei sivistyneessä maailmassa ratkaista sillä, kuka huutaa eniten.
Valtuustossa ei huutaminen auta!
20
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ja taas kepurukka äänessä. Valtuuston kokoukset ovat julkisia juuri sen takia, että kuntalaiset pääsevät seuraamaan päätöksentekoa ja sitä miten hänen valitsemansa päättäjä ajaa asioita ja mitä hän ajattelee. Seuraapa joskus eduskunnan kokouksia. Samalla tavalla siellä päätökset on tehty ryhmissä etukäteen, mutta silti niistä keskustellaan avoimesta ja kiivaastikin. Selkärangattomuus ja lammasmaisuus on hyvä piilottaa ryhmäkurin taakse. Kyllä kait se hävettää epulaisena istua tuntikausia tuppisuuna kuvattavana. Minkä sille voi jos on lammas.
- Anonyymi
Sinäkö luulet, että eduskunnassa huutoäänestyksellä päätökset tehdään?
Kyllä ne kannat on eduskuntaryhmissä etukäteen sovittu.
Televisioiduilla keskustelulla pyritään näyttelemään omille äänestäjille, että näin me sinun asiaasi ajetaan.
- Anonyymi
Valtuusto käyttää ylintä päätösvaltaa ja toimii kunnan strategisen päätösvallan käyttäjänä. Kunnanhallitus valmistelee ja täytäntöön panee valtuuston päätökset sekä johtaa kunnan hallintoa.
Eri hallinnonalojen lautakunnat vastaavat hallinnonalansa päätöksenteosta, asioiden valmistelusta kunnanhallitukselle ja valtuustolle sekä niiden päätösten täytäntöönpanosta. Lautakunnat toimivat kunnanhallituksen alaisuudessa. - Anonyymi
Asiat valmistellaan ennen päätöksentekoa
Ennen lopullista ratkaisua asia on yleensä ollut säädetyssä järjestyksessä valmisteltavana. Esim. valtuuston päätettävissä oleva asia etenee tavallisesti seuraavanlaista portaikkoa pitkin:
viranhaltijavalmistelu
lautakunta
kunnanhallitus
valtuusto
Valmistelun aikana pyydetään tarvittaessa lausuntoja kunnan muilta viranomaisilta ja tehdään yhteistyötä eri tahojen kanssa. Suurin osa kunnan päätöksistä syntyy ennen valtuustoa, koska valtuusto tekee yleensä päätöksiä vain kaikkein tärkeimmistä asioista. - Anonyymi
Kunnan hallinto
Kunnanvaltuusto
Haapaveden asukkaat valitsevat kunnallisvaaleilla joka neljäs vuosi kunnanvaltuuston, joka päättää kunnan asioista. Nykyisen valtuuston toimikausi on 1.6.2017 - 31.5.2021. Valtuusto vastaa kunnan taloudesta ja toiminnasta.
Kunnanhallitus
Valtuusto nimittää kunnanhallituksen, joka vastaa kunnan hallinnon ja taloudenhoidon käytännön sujumisesta, valmistelee valtuustoasiat, valvoo kunnan etua sekä edustaa kuntaa.
Kunnanjohtaja
Kunnanjohtajan valitsee kunnanvaltuusto.
Lautakunnat
Lautakunnat ovat luottamushenkilöistä koostuvia elimiä, jotka hoitavat koulutusasioita, sosiaali- ja terveyspalveluja sekä ympäristö- ja yhdyskunta-asioita. Lautakunnat valitsee kunnanvaltuusto kunnanhallituksen esityksestä. - Anonyymi
Poliittinen päätöksenteko
Kunnissa poliittinen päätöksenteko tapahtuu kuntalaisten vaaleissa äänestämän tuloksen mukaisesti. - Anonyymi
oot ruennu ihtiäs opettaan .tavaat suoraa netistä. osaakko ny varmasti vielä huomena?
- Anonyymi
- Asioitahan ei sivistyneessä maailmassa ratkaista sillä, kuka huutaa eniten.
*** Tämä on hyvin sanottu. - Anonyymi
ei niin ja sivistymättömällä paikkakunnalla asiat ratkaistaan tyystin vaikenemalla
- Anonyymi
Ja joka lautakunnassa on kepulienemmistö. Se siitä keskustelusta joka ei johda mihinkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja joka lautakunnassa on kepulienemmistö. Se siitä keskustelusta joka ei johda mihinkään.
Tottakai kuntavaaleissa ihmiset äänestää ja joka saa äänestäjiltä valtakirjan niin sillä hoidetaan kuntalaisten asiat, sehän on äänestäjien aliarvoimista jos ei heidän halua noudateta
- Anonyymi
Niinhän se on. Jos ei muuta annettavaa ole, niin ääntä riittää.
Miksiköhän se on kepulienemmistö. Olisiko niin, että vaaleilla on valittu. Ei kait kuitenkaan huutoäänestyksellä. Siinä he olisivat hävinneet.
Meluahan maailmaan sopii, mutta mitään se ei rakenna. - Anonyymi
kyllä ny kepulta on märyä riittäny vaalien jäläkeen
- Anonyymi
Muistanko väärin? Tippuiko kepulla kannatu 17,9 prosenttia vaaleissa? Tippuisipa vielä toisenkin mokoman niin saattaisi alkaa asiat menemään oikeaan suuntaan. Kepu on käyttänyt kuntalaisten luottamusta aivan väärin. Ovat nimittäin tuhonneet kunnan talouden ja kuntalaisten elinehdot. Saa sitä nyt itkeä.
- Anonyymi
Ottas Hallaahosta esimerkkiä tämäkin puolueen huutaja ei huutamisella ja rähinöinnillä mitään rakenneta. Alkaa näyttään tämä pitäjä jo yhden miehen naurettavalta teatterilta.
- Anonyymi
Mieti tykönäs miksi täällä haapavedellä ( valtuusto ) joutuu sitä ääntä korottamaan?? Minä vastaan. kierous, sukupolvien aikuinen mennyt rehellisyyden, toisten kunioitamisen edelle.
- Anonyymi
Niin juuri ! Miksi siellä kokouksissa joutuu käyttään useita puheenvuoroja ?
juuri siksi, kun asioita ei kukaan muu hoida, asiat ovat kuin koiran oksennuksia, venyviä vellejä, kukaan niistä ei välitä, jos Perus- Suomalainen ei pane asioita järjestykseen, niin sitten ei kukaan !
Muut käyvät vain kuittaamassa kokouspalkkiot ! - Anonyymi
Kyllä se on niin että pitää puhua isosti jotta viesti mennee perille.
- Anonyymi
Halla-Aho eroaa kaikista luottamustehtävistä.
- Anonyymi
Miksi vasta nyt ?
Eihän oo suutaan auki saanu vuosiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982747Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21853Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93820Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka290811Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719