Ilman muistamista

Tuntuuhan se kipeältä ja katkeralta, ja on hyvä etttä otat asian esille.
Minulla on kolme lasta, joista yksi ei pidä yhteyttä eikä muista milloinkaan, ei edes joulukorttia lähetä.

Usko huoleti että on monia äitejä samassa tilanteessa.

Voisit soittaa vaikka kirkon palvelevalle puhelimelle tai ystäväpalveluun ja kertoa että miten pahoillasi olet, saat lohtua sieltä.

Kun olisin lähempänä niin toisin sinulle ruusun, olet ihan varmaan tehnyt parhaasi äitinä!

Kerro lisää.
Tää on tabu-juttu.
Moi ei uskalla ottaa kantaa,

Samanlainen juttu.
Laitoin tekstiviestin että kyllä tuntuu kipeältä kun et muista.
Vastasivat että pidetään lähiaikoina uudet äitienpäiväjuhlat.

Toinen tapa oli taklata asia ajattelemalla että miten monelta äidiltä on lapsi kuollut, ja että ei kannata vaipua itsesääliin.

Itkin hartaasti, sitten meni asia ohi.

Äitinpäiväjuhlasta on tehty ylenpalttinen tapaus.
Mahtaa koskea niihin naisiin jotka eivät saa lapsia.

On itkettänyt.
Pittää vain jatkaa etteenpäin.
Karaistava ihteään.

Nää on semmoisia isoäitejä, jotka on tykänneet koiristaan enemmän kuin lapsistaan. Sitä saa mitä tilaa.

Just tälläiset vastaukset inhottaa!

Nämä äidit ovat tehneet parhaansa.
Näillä äideillä ei yleensä ole edes koiria.

Sinä joka tänne tulit levittelemään tätä älytöntä "teoriaasi" olet sellainen joka sirottelee suolaa toisen haavoille.

HÄPEÄ!

On vain niin että jotkut lapset ovat itsekkäitä, eivätkä ajattele muita kuin itseään.
Minulla on kolme lasta, kaikki olen rakkaudella kasvattanut.
Yksi näistä ei muista, kaksi muistaa.

Kerroppas sinä miten sinua muistetaan.
Jos muistavat, niin olisit vilpittömästi pahoillasi toisen äidin puolesta.
Jos eivät muista, niin tulet tänne purkamaan omaa katkeruuttasi.
Parempi että olet hiljaa.

Minusta näistä "kaupallisista päivistä" on tehty liian paljon muistamiseen perustuvia, lahjoja kai odotetaan.
Minulle riittää kun tiedän että lapsillani ja lapsenlapsillani elämä kantaisi ja uskon, että silloin piipahtavat jos voivat luonani, sillä itsekin ovat monesti äitejä ja kotona vietetään äitienpäivää.
En odota mitään onnittelua äitienpäivänä vaan hyvää oloa kaikille.

En koskaan ole tuntenut itseäni suurenmoiseksi ja uhrautuvaksi äidiksi, vaan olen varsin hyvin ymmärtänyt taitamattomuuteni ja puutteeni.
Äitienpäivä on minulle ollut aina kamalien itsesyytösten täyttämä. Ikinä en ole halunnut lahjaa, vaan vakuuttanut pienestä pitäen lapsilleni, että tarhassa ja koulussa piirretty kortti on se tärkeä. Ne pannaan talteen muistoksi, mutta mitään muuta ei.
Vähitellen äitienpäivän vietto sitten jäi pois, mistä olen kiitollinen. Minua saa muistaa kaikkina vuoden päivinä, tai sitten ei. Ihan tavallinen perheemme tapaa kun sovitaan, on sukutapaamisia ja yksittäisiä lapsenlapsijuhlia, jouluja ja muita.
Erikseen ei äitiä muisteta, kuten ei isääkään.

Äitienpäivänä ollaan usein oman perheen kesken, muutoinhan käy niin että isoäidin lapsi, jos on tytär, ei voi viettää äitien päivää, ennen kuin äidistään aika jättää, kun on aina vietettävä isoäidinpäivää. Pitäisikö isoäideille olla oma päivänsä?

Isoäidin poikakaan ei voisi juhlia äitienpäivää perheen ja vaimon kanssa, kun on mentävä juhlimaan oman äitinsä päivää.

Kun musta tulee joskus isoäiti (toivottavasti) on helpotus, kun ei enää tarvise äitienpäivähömpötyksiin osallista. Ne on lasten ja lapsenmielisten juttuja. :)