Pelkään yhteisiä ruokatilanteita. Tuntuu, ettei lusikka tai haarukka osu suuhun ja kahvikuppi kilisee ja heiluu kädessä niin, että juomat loiskuu yli. Lisäksi kun tämä pelon sekainen tunne tulee, niin sen myötä hiipii mieleen paniikinomainen tunne ja pelko, että muut huomaavat ongelmani ja minusta tulee keskipiste (jota en ehdottomasti halua). Nämä pelot oletettavasti pahentavat tilannetta entisestään.
Mikähän voisi auttaa tällaiseen vaivaan? Olen kokeillut beetasalpaajia, mutta vaivaa silti ilmenee. En kaipaa enkä halua mitään "ei jännittäjän" luentoa tai ylipäätään fraaseja siitä:
- kuinka typerää on jännittää syömistä muiden kanssa (niin on, mutta eipä auta ongelmaan)
- ei muut katso (asiahan ei noin ole: jos kilisee, niin päät taatusti kääntyy ja eikö sosiaalisessa kanssakäymisessä ihmiset yleensä katso välissä toisiaan)
- kerro läsnäolijoille, että olen kahvikuppineurootikko ja simsalapim oireet katoaa (kokeiltu on ja tulos oli tosi huono ja tilanne nolo)
- mitä voi pahimmassa tilanteessa tapahtua (itse tilanne on jo riittävän paha, joten en halua ajetella edes että se voisi vielä pahentua)
- tiedosta tilanne ja anna itsellesi oikeus jännittää (olen tiedostanut tilanteen vuosia sitten ja hyväksyn, että olen jännittäjä, ei auta tähän).
Toivoisin, että joku jolla on itsellään ollut tai on edelleen samankaltainen vaiva antaisi neuvoja tai kertoisi omia kokemuksiaan -olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia. Tämä vaiva on lääkärin mukaan yleinen, mutta kokeilin hakea keskustelua aiheesta, mutta eipä sellaista ainakaan heti silmiin osunut.
Tästä huolimatta elämä jatkuu ja toivotan kaikille aurinkoisia maaliskuun päiviä. Ja kiitos jo etukäteen heille, jotka vaivautuvat vastaamaan.
Mikähän voisi auttaa tällaiseen vaivaan? Olen kokeillut beetasalpaajia, mutta vaivaa silti ilmenee. En kaipaa enkä halua mitään "ei jännittäjän" luentoa tai ylipäätään fraaseja siitä:
- kuinka typerää on jännittää syömistä muiden kanssa (niin on, mutta eipä auta ongelmaan)
- ei muut katso (asiahan ei noin ole: jos kilisee, niin päät taatusti kääntyy ja eikö sosiaalisessa kanssakäymisessä ihmiset yleensä katso välissä toisiaan)
- kerro läsnäolijoille, että olen kahvikuppineurootikko ja simsalapim oireet katoaa (kokeiltu on ja tulos oli tosi huono ja tilanne nolo)
- mitä voi pahimmassa tilanteessa tapahtua (itse tilanne on jo riittävän paha, joten en halua ajetella edes että se voisi vielä pahentua)
- tiedosta tilanne ja anna itsellesi oikeus jännittää (olen tiedostanut tilanteen vuosia sitten ja hyväksyn, että olen jännittäjä, ei auta tähän).
Toivoisin, että joku jolla on itsellään ollut tai on edelleen samankaltainen vaiva antaisi neuvoja tai kertoisi omia kokemuksiaan -olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia. Tämä vaiva on lääkärin mukaan yleinen, mutta kokeilin hakea keskustelua aiheesta, mutta eipä sellaista ainakaan heti silmiin osunut.
Tästä huolimatta elämä jatkuu ja toivotan kaikille aurinkoisia maaliskuun päiviä. Ja kiitos jo etukäteen heille, jotka vaivautuvat vastaamaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ota tunti ennen syömistä esim. 40mg 20mg propralia sekä yksi 20mg oxepami niin johan loppuu tutinat....
Halusit kuulla jotain omakohtaista "tarinaa". Kerronpa sitten itsestäni. Yli kymmenen vuotta elämäntilanteeni oli sellainen että aloin pikkuhiljaa kiinnittämään huomiota käytökseeni vierailu ja juhlatilanteissa. Eli kuinka syön, kuinka ruokailutavat onnistuu, kuinka juon kahvia, ym ym. Siitä seurasi että aloin jännittämään kaikkia tilanteita. Käteni vapisi ja kahvikupin kantaminen läikyttämättä oli aivan mahdotonta. Kahvikupistakin oli pakko pitää kaksin käsin kiinni kun se oli täynnä. Minuun iski kahvikuppineuroosi. Aloin välttelemään kaikkia tilanteita missä piti syödä tai juoda kahvia porukalla. Häät ym. oli jo etukäteen kauhistus. Pitihän siellä leikata kakkua ja kantaa kuppia kädessä pitkän matkaa. Luin sitten jostain että 1 ihmisellä 10:stä on kahvikuppineuroosi tai vastaava. Ja että jos yli 10 ihmistä kokoontuu on siellä varmasti joku toinenkin jonka käsi vapisee. Ja jos sitä ei ole huomannut eikä varmaankaan muut ole huomannut minua tai eivät ainakaan välitä. Sen jälkeen aloin seuraamaan muita sen sijaan että seurasin itseäni. Ja pikkuhiljaa vapina ja jännittäminen katosi. Kyllä minulle vieläkin muistuu mieleen, mutta en jännitä enää. Ja jos jollakin sattuu käsi vapisemaan, tai ruokailuvälineet kolisemaan tms. Huomaan että kukaan ei kiinnitä häneen huomiota, enpä juuri minäkään. Käännän vain katseen pois. Tämä oli minun tarinani. Toivottavasti edes vähän auttaisi sinua. Hyvää kevättä myös sinulle.
Mullakin oli ruokailuun liittyviä jännitys oireita. En uskaltanu edes haarukkaa käteeni ottaa tai syödä mitään, koska pelkäsin, että käteni tärisee. Siihen liittyi aina paniikinomaista tunnetta, että joku huomaa, että jännitän. Jos haluat antaa mailis, niin voitais mailailla asiasta:) Ja voisin kertoilla miten itse aloin vähitellen päästä siitä eroon, vaikka asia aina silloin tällöin vaivaa vieläkin.