näin on aina ollut, eli siellä niitä rasisteja riittää.
Antisemitismin kasvu Uusimman tutkimuksen mukaan Euroopan juutalaisiin kohdistuviin vihapuheisiin ja -tekoihin syyllistyvät muslimit sekä vasemmisto. Tutkimus kertoo, että "31 prosentissa vakavimmista häirintätapauksista tekijä oli uhrille tuntematon. Sen jälkeen yleisintä oli, että tekijä oli äärimuslimi (30 prosentissa tapauksista) tai vasemmistolaisesti ajatteleva ihminen (21 prosenttia). 13 prosenttia häirintään syyllistyneistä oli vastaajien mukaan oikeistolaisia."
Myös Turun juutalaiset sanoivat Turun Sanomien haastattelussa, että "antisemitismi ei meillä islamilaista, vaan äärivasemmistolaista"
Turun juutalaisiin kohdistunut antisemitismi on seurakunnan mukaan ollut toistaiseksi täysin kotoperäistä. Asialla ovat useimmiten äärivasemmistolaiset.
Joten vasureilla ei todellakaan ole varaa huudella mistään rasisteista, kun ovat itse sitä.
Antisemitismin kasvu Uusimman tutkimuksen mukaan Euroopan juutalaisiin kohdistuviin vihapuheisiin ja -tekoihin syyllistyvät muslimit sekä vasemmisto. Tutkimus kertoo, että "31 prosentissa vakavimmista häirintätapauksista tekijä oli uhrille tuntematon. Sen jälkeen yleisintä oli, että tekijä oli äärimuslimi (30 prosentissa tapauksista) tai vasemmistolaisesti ajatteleva ihminen (21 prosenttia). 13 prosenttia häirintään syyllistyneistä oli vastaajien mukaan oikeistolaisia."
Myös Turun juutalaiset sanoivat Turun Sanomien haastattelussa, että "antisemitismi ei meillä islamilaista, vaan äärivasemmistolaista"
Turun juutalaisiin kohdistunut antisemitismi on seurakunnan mukaan ollut toistaiseksi täysin kotoperäistä. Asialla ovat useimmiten äärivasemmistolaiset.
Joten vasureilla ei todellakaan ole varaa huudella mistään rasisteista, kun ovat itse sitä.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Onko pakkomielteesi "vasureihin" parannettavissa?
Vai oletko jo luopunut toivosta?
Eihän tuo ole vielä pahimmasta päästä...
Yhdeksän virkettä, joista vain kuudessa mainitaan sana "vasemmisto" tai "vasuri".
Tietenkin jos tilanne tuosta pahenee, niin sitten pitäisi harkita jotain lääkitystä.
Tokihan nämä persua, putinia ja ja venäjää hokevat Vasuritkin voivat laittaa laskurit käyntiin, vai sokeusko vaivaa?
Lääkitystä vaan sinne...
Totuus julki rkp pakkoviroista.
http://heikkisantala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/136378-rkpn-rasismi-ja-rotuoppi
Olette niin hyviä löytämään sortoa ja vääryyttä muualta että jaksaa aina ihmetyttää miten on niin hankala nähdä sitä rasismia omassa puolueessa?
Virallinen rasistipuolue on suomessa rkp, piste, rahat vaikka pakkoruotsiin-pakkovirkaan-pakkokoulutuspaikkoihin ja loput matuihin.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/200a4e99-a71a-4b7a-a6de-6369cca9e348
Tutkittua historia tietoa paljon.
http://heikkisantala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/136378-rkpn-rasismi-ja-rotuoppi
Bolsujen valeuutisia...
Muslimi antisemisti, juutalaisten vihaaja on Suomessa jopa kansanedustajana,
SDPn kansanedustaja Hussein al-taee.
Suomessa on siis jopa tällä tasolla rasismia, eikä pääministerikanditaatti huomioita tätä mitenkään!
Siinä meillä varmaan myös islamisti.
Ei se mitään. Me persut johdamme kuitenkin rasistissa rikoksissa ylivoimaisesti.
Vasurit ei pääse totuutta pakoon.
Antisemitismi on eri asia kuin Israelin valtion toimie kritiikki. Israel harjoittaa valtiona YK:n päätösten vastaista sortavaa apartheid-politiikkaa ja maanryöstöä. Ovatko sitä kritisoivat Israelin kansalaiset antisemiittejä?
Israel ei harjoita sortavaa apartheid-politiikkaa ja maanryöstöä.
Se, onko tässä tapauksessa virheellisiin tietoihin perustuva kritiikki antisemitismiä vai ei, riippuu täysin kritisoijan motiiveista.
Kuuntelepa tuo:
https://areena.yle.fi/1-1788373
Siinä mm. ihmisoikeustarkkailijana toiminut kirkon edustaja kertoo kokemuksistaan paikan päällä.
Olet näköjään omaksunut Göbbelsin ohjeen, että kun alkaa valehtelemaan, pitää valehdella kunnolla, eikä sinne päin.
Kiitos linkistä! Hyvin tehty ja silmiä avaava ohjelma!
zionistit ovat tyytyväisiä kun nyt persutkin ovat heidän puolellaan etsimässä "antisemististejä"
PS - OK
Onhan demareilla al-Taee.
Kunnon rasisti.
Punikit on rasseja.
Antisemitistejä on kaikki joilla ei ole Jeesusta, ovat pakanoita.
Sakarja: 14:4 Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin. Typerää maan palvontaa ja taistelua.
Jerusalem on pakain tallattavana. Siellä ei ole Jeesusta. Häntä vihataan, ja juutalaisia palvotaan. Uskottomia ja saatanan sikiöitä miten Jeesus heitä nimitti.
Joka ei kuule sitä profeettaa poistetaan kansasta. Kuka rukoilee?
Ottakaa totuus esille, uuden temppelin rakentaminen halventaa Jeesuksen ristin työn, se oli kertakaikkinen ja lopullinen, sitä ei ihminen parantele se oli Herran teko.
Antisemitismin lisääntymiseen Suomessa saattaa muslimi-invaasion lisäksi yksi tärkeä tekijä olla ylikomisario Dennis Pasterstein.
Uusi tieliikennelaki astuu voimaan 1. kesäkuuta 2020. Uuden liikennelain mukana myös ylinopeudesta annettavat sakot muuttuvat.
Ylikomisario, poliisin tieliikenneturvallisuuden johtaja Dennis Pastersteinin mukaan jatkossa jopa 1km/h ylityksestä joutuu ensi vuonna maksamaan sadan euron virhemaksun.
– Lakiesitys muuttui viime metreillä ja vain 100 euron virhemaksu jäi jäljelle 1-10 km/h ylinopeudesta, Pasterstein vahvistaa tviitissään.
Kyllä se kummasti tekee ihmisestä juutalaisvastaisen, kun rapsahtaa ylinopussakko.
Minä en tykkää virolaisista, venäläisistä, ruotsalaisista, puolalaista, somaleista, irakilaisista, juutalaisista ja ylipäätänsä minkäänlaisista ulkomaanelävistä koska ne tulevat Suomeen elämään meidän kustannuksella tai vähintäänkin vievät vähät työpaikkamme.
Japanilaisista minä tykkään, ne asuvat tarpeeksi kaukana Suomesta ja kehittävät omaa maataan ja kulttuuriaan ilman ulkomaalaislaumoja.
Olenpa sitten semiitti-rasse-persnatsi-tahansa niin viime vaaleissa äänestin ainoata vasemmistoliittolaista joka avoimesti vastusti matutulvaa, ajattelin että olisi hyvä saada järjen valoa siihenkin puolueeseen kun ei se todistettavasti persuja äänestämällä toimi kun muut ei tee heidän kanssaan yhteistyötä.
Suomen työläisiä kurjistavan maahanmuuttopolitiikan täyskäännös toisi vasemmistoliitolle suurimman puolueen aseman.
Ei voi ymmärtää duunaripuolueen matutuspolitiikkaa.
Olihan Hitlerkin kansallissosialisti ja kasvissyöjä eli vihervasemmistolainen. Hän tapatti 6 miljoonaa juutalaista toisessa maailmansodassa.
Suomessa on onneksi antisemitistejä hyvin vähän. Tietysi tämänkin lajin hourupäitä löytyy, mutta he ovat aivan merkityksetön joukko. Yleensä ennakkoluuloisuus kasaantuu, joten oletettavasti suurin osa on äärioikeitolaisia.