Aloitin viikko sitten venlafaxin-masennuslääkkeen, joka aiheutti heti pari tuntia ottamisesta oksetusta ja ripulia. Jatkoin kuitenkin lääkettä, koska paha olo on lääkkeen sivuvaikutus. Sunnuntai-iltana kuitenkin huomasin ripulin seassa kirkkaanpunaista verta ja tietysti säikähdin. Maanantaina verta tuli myös oksennuksen mukana muutamia kirkkaita pisaroita. Oksensin tosin aika kovaa ja tyhjästä vatsasta, joten veri saattoi tulla ihan tästäkin syystä.
Tiistaina kävin terveyskeskuksessa lääkärissä, joka tunnusteli peräsuolta ja tähysti jollain pienellä putkella. Ei löytynyt tutkimuksessa verta eikä mitään mikä selittäisi verentulon. Sain lääkkeeksi Somac 40mg ruokatorven tulehdukseen ja kehotuksen lopettaa venlafaxiini, jonka lopetinkin tiistaina jo ja olo helpottui pahoinvoinnin osalta heti illalla.
Tiistai-illasta lähtien on ollut ruokatorvessa palan tunnetta koko rinnan matkalta niin kuin närästyksessä ja ylävatsaan ja alavatsaan on välillä pistänyt, mutta se ei ole sellaista kipukipua ja menee ohi. Alavatsa tuntuu jotenkin "oudolle", en osaa oikein selittää tunnetta, mutta kipua se ei ole. Verta tulee edelleenkin ulosteen mukana sen verran että sen selvästi huomaa, mutta verta ei ole missään vaiheessa tullut "litrakaupalla" vaan ihan muutamia viiruja ulosteen pinnalla ja välillä veri oli sekoittuneena ulosteen joukkoon värjäten ulosteen punertavaksi. Maha on myös edelleen löysällä, jos ei ihan kuitenkaan ripulilla ja uloste haisee hirveälle! Netistä luin että verinen uloste voi haista todella pahalle, nyt en sitten tiedä johtuuko haju verestä vai jostain muusta. Oksentanut olen viimeksi tiistaina, joten mahan vuodosta en tiedä. Perjantaina olen taas menossa lääkäriin.
Terveyskeskuslääkäri ohjasi hakeutumaan sairaalan päivystykseen jos vuoto vielä jatkuu, mutta tänään torstaina sinne soittaessani sanottiin että tämä on terveyskeskusasia, kun ei ole hengenvaaraa!
Olen yrittänyt googletella kokemuksia suolistoverenvuodosta, mutta en ole löytänyt. Onko täällä palstalla ketään jolle lääkkeet olisivat aiheuttaneet suolistoon verenvuotoa? Menikö vuoto itsestään ohi vai pitikö tehdä jotakin operaatiota tai lääkitystä? Tämä tilanne pelottaa, kun ei ole ennen näin käynyt, siksi kaikki kokemukset olisivat tervetulleita.
Suolistoon verenvuoto lääkkeestä, kokemuksia?
3
1879
Vastaukset
- Anonyymi
Oletko lukenut pakkauksen mukana olevista pakkausselosteesta sivuvaikutuksista? Niitä voi tulla myös, jos syö samaan aikaan joitakin muita lääkkeitä. Pakkausselosteesta löytyy nämäkin tiedot.
löytyy tiedot.
Toivottavasti tämä ei ole lääkeväärennös. Sellaistakin on sattunut, että apteekki on myynyt väärennöksiä.
Venlafaxin, tunnetaan myös kauppanimellä Efexor, aiheuttaa monille käyttäjille ruokahaluttomuutta joten sitä väärinkäytetään laihdutukseen. Isot markkinat, ainakin vielä joku vuosi sitten niitä tarjottiin Internetin kautta. - Anonyymi
Itse syön parhaillaan Venlafaxinia 75 mg/vrk. Sain veristä ripulia aikoinaan Cymbaltasta. Menin tk:hon kertomaan asiasta. Lääke lopetettiin, otettiin hemoglobiini, joka oli laskenut ja kakkanäyte, jossa verta. Hieman myöhemmin vielä uudestaan hmg ja uusi kakkanäyte, jossa ei enää verta. Näin varmaan.sinullakin tehdään. On yksilöllistä mikä lääke sopii ja mikä ei.
- Anonyymi
Menikö verenvuoto sinulla ihan itsestään ohitse? Kuinka kauan ehdit syödä lääkettä kunnes tuli verta ja kuinka kauan oireiden ohimenemiseen meni aikaa? Tuliko sinulle mitään muita vatsavaivoja veriripulin lisäksi?
Minulla ei ole otettu hemoglobiinia eikä ulostetestiä, vaan tulehdus- ja maksa-arvot sekä leukosyytit ja trombosyytit. Tuloksena hypokalemia ja lievästi koholla olevat leukosyytit ja trombosyytit, mutta maksassa ja tulehdusarvoissa ei mitään vikaa. Nuo arvot otettiin alkuviikosta, nyt ei ole lähetettä labraan, vaikka olisin kyllä halunnut jälkiseurantaa, kun kuitenkin tuli verta.
Itse lopetin lääkkeen ottamisen tiistaina ja vielä torstaina tuli hieman verta ulosteessa. Sen jälkeenkin pari kertaa on ehkä ollut verta, en ole ihan varma, koska ei erottunut niin hyvin. Tiistaina vain alkoivat pistot ylä- ja alavatsassa ja palan tunne ruokatorvessa kurkkuun saakka. Ne välillä helpottavat, mutta sitten taas tuntuvat enemmän. Tuntuu kuin olisin vetänyt jotain happoa koko suoliston läpi. Lääkäri määräsi kahden viikon kuurin Somac 40mg kerran päivässä, mutta nosti perjantaina sen viikoksi kahteen tablettiin. En ole kyllä huomannut paljonkaan apua tuosta Somacista, vähän ehkä on kurkussa oleva palantunne helpottanut, mutta mahaan pistää silti. Onneksi nyt sentään jo ruokahalu on parantunut! Nyt kun vielä mahan toiminta palautuisi normaaliksi, niin olisin tyytyväinen. Nyt vielä maha löysällä, vaikka ei enää ripulia olekaan.
Mutta voi kun olisin tiennyt millaiseksi tuo lääke tekee olon, niin olisin jättänyt ottamatta! Olen aiemminkin käyttänyt venlafaksiinia toista vuotta ilman ongelmia, mutta nyt oli muutaman kuukauden tauko lääkkeenvaihdon ajan ja tällainen lopputulos sitten tuli, kun aloitin uudestaan ottamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa933641Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292393Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1422049Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.34901- 44831
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30820Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61795Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5789- 40707
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies87686