Muistan välillä intohimoiset ja välin niin riipaisevan kaipaavat kauniit kirjoituksesi. Joskus niin perin pohdiskelevat. Samanlaisia ei juuri enää näy. Mietin, kohtasitko ihanan kaivattusi? Miten elämä on sinua kohdellut? Sinun riimittelyäsi oli niin hieno lukea. Kaipaan niitä.
Metaforia monen vuoden takaa
Anonyymi
23<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Minä taas muistan upeat pienet tarinat, joku kirjailijan alku tai kirjailija huvitteli itseään täällä. Aivan upeita kuvauksia. Näitäkään ei ole näkynyt enää vuosiin.
Ne oli vähän kuin matkakertomuksia tai eläviä kuvauksia kuin ulkomailla olisi ollut, kerrassaan ihastuttavia!
Huvitteli, tai etsi aineistoa. Niin, jopa täältä.. Onhan se vinkeä ajatus, jos palstalta on alunperin lähtenyt idea viriämään runoihin, novelleihin tai, who knows, lauluihin
Oli hyviä vanhoja aikoja nuo.
En muista että oisin kirjoittanut erityisen kauniisti. En osaa enää suhtautua muuten kuin järjellisesti kun on niin paljon muuttujia tässä ollut kokoajan. Lisäksi epäluottamus.
Onhan niitä täällä ollut. Inspiraatio vaatii hyvän alustan. Nykyisin tämä alusta on melko lattea ja mielikuvitukseton. Uudistukset ovat vieneet palstaa aina huonompaan suuntaan. Visuaalisesti palsta on erittäin ikävä sanan oikeassa ja hyvin ikävässä merkityksessä. Palsta on karu, onneton ja tympeä.
Vähempään on käynyt kirjoittaminen. Ihan jo siksi, että saa vain ilkeitä vastauksia.
Totta tuokin. Harmi, kun niin paljon kauniita asioita jää nyt jakamatta.
Kaikissahan kytee totalitarismin siemen. Siksi on olemassa aika.
Joskus aiemmin oli niin suuri tarve kirjoittaa.
Jakaa tunteita ja oloja. Enää ei ole. Tai ehkä olisi muttei enää tänne.
Ne olivat omat kasvun vuodet tässäkin asiassa. Suurimmat surut, tunteet ja rakkaus sinuun. Kätken suruni, tunteeni ja oloni sydämeeni. Tutkin niitä siellä. En enää täällä.
<3
Oon kirjoittanut monella tavalla. Kuitenkin siks että ymmärtäisin paremmin tätä viestinnän tapaa. En koskaan oikein ole uskonut että ihmiset todella tavoittais toisensa täältä enkä usko edelleenkään. On tunteetkin olleet aitoja mutta en koe koskaan saaneeni oikeanlaista järjellistä vastakaikua näissä olosuhteissa joissa tää on ollut ainoa väylä.
En usko, että täältä voisi saada rehellistä vastavuoroisuutta kaipaamaltaan. Itse en saanut sitä edes reaalissakaan.
Ei varmaankaan mutta outoa on se jos ei edes yritetä millään järjellisellä tavalla. Teoriassa luulisi olevan mahdollista eli joidenkin muiden syiden täytyy olla kyseessä. Ei ole tasapuolista.
Niin, outoa se on minustakin. Itse yritin aikoinani. Enempää ei kannata enää nolata ja väsyinkin siihen kun en löytänyt yhteyttä. Tasapuolisuudesta en tiiä.
Oon vaan aatellut, että mun elämän on tarkoitettu menevän näin.
Hävettää kyllä se miten paljon on kirjoittanut tänne mutta se on ollut kuitenkin tutkimusta kuten jo sanoin. On selvää ettei täällä mikään kuitenkaan merkkaa mitään ei ne kauniitkaan kun tarkoituksena ei ole konkretisoitua mitenkään.
Mua ei hävetä se mitä oon tänne kirjoittanut koska oon tehnyt sen sydämestäni. Aitoja tunteita ja kaipausta kaivattuani kohtaan.
Tunnen myötätuntoa/myötähäpeääkin sinua kohtaan jos oot tehnyt vain tutkimusta täällä.
Kauniille kaipauksille tämä palsta onkin. En vain ymmärrä onko tarkoituksena keskustella oikeasti henkilön kanssa vai vain purkaa tuntojaan.
Kiinnostaisi tietää miten yritit..? Ja ei! En kuvittele sinua kaivatukseni... vaan ihan uteliaisuudesta.
Ehkä tuollaiset kirjoitukset tarvitsevat aina jonkin syvemmän tunnetilan ja tietynlaisen heittäytymisen hulluuden armoille, piittamaatta siittä mitä muut ajattelevat.
Melkein voisin ajatella tuon ihmisen huomanneen sen, että täällö herkkyys on kuin raato, joka houkuttelee korppikotkat paikalle.
Minun paras muistoni täältä on runo " mies ja koira"
Kerran toivoinkin sitä uudelleen luettavakseni ja kyseinen kirjoittaja huomaso toiveeni.
Ihana runo!
Vieläkin tunnen sitä muistellessani, miten aika pysähtyy. Sen odotuksen, jota runossa kuvaillaan.
Lisään vielä, että kun aloituksessa mainittiin termi "metafora" niin tuossa kyseisessä runossa " mues ja koira" minulle koira kuvastaa sitä uskollista odottajaa, juuri millainen runon mieskin on.
Se oli niin tunnelmaltaan tiivis ja puhutteleva runo. Voi kun saisin vielä joskus lukea sen!!
W kirjaimella alkoi tämän kirjoittajan nimimerkki. Eipä taida hänkään enää täällä loistaa
Ehkä kaikki oli niin kaunista ja riipaisevaa kun itse ainakin elin omassa kuplassani, kun silloin koin, ettei muuhun ollut mahdollisuutta. Sittemmin oli, silloisen kaivattuni kanssa tosin ei. Sain kirjoittaa ihmiselle, joka vastaanotti minut minuna. Mutta kuten usein intohimo, sekin haaltui ja sammui, ei ehtinyt arkivaiheeseen. Ja nyt unelmoin enää hyvästä arjesta, joka ei täyty omista kuplista...
Sain tötsyt viisuista
https://youtu.be/KAOwf78KKmY
Ennen vanhaan oli tyttö tuo ihana,iulla oli rakkauden voima
nyt on vaan pepustaan levinnyt nainen tuo.
Meninpä kertomaan ihastukseni,
ei jännittänyt yhtään.
Sinne valui kaivoon kaunis kertomus tuo.
Ennen vanhaan oli iloinen hymy tuo,
nyt on vihaiset sanat nuo.
Ennen vanhaan minulla oli rakkauden taika ja voima,
nyt on vaan toivo paremmasta päivästä.
Jäljellä on vain hyvän ja pahan välinen taistelu.
Ps, Kaunis sää ulkona.