Puoli vuotta kateissa,häpeän ja itsetutkistelun paikka

Anonyymi

meille kaikille.66v nainen ilmoitettiin vasta nyt kadonneeksi. nainen istuu Ilta-lehden kuvassa ison naisjoukon ympärillä,Nainen on nimeltään Helena Kailia ja asui Kuokkalassa.
Osaammeko me isossa joukossa:työyhteisessä,harrastuspiireissä,yhdyksissä,urhailuseuroissa tsm ottaa aina kaikki huomioon?Nämä puurtajat kyllä sitten (taas)muistetaan,kun on taas talkoiden,myyjäisten ym.aika. Me hörpötämme suuna päänä omia asiotamme ja annemme toisten,niiden hiljaisten tehdä työt,mutta nämä hiljaiset eivät kuulukkaan siihen kovaan "ytimeen" ydinporukakan,vaan he jäävät ulkopuolle. Näin varmaan kävi tälle Helena Kailialle. Missä ovat nyt (myös tämän naisen, Helena Kailian) ns."ystävät" missä ovat entiset työkaverit? Nämä Ilta-lehden kuvassa olevat naiset saisisivat kyllä hävetä. Miten se yhteyden pitäminen on kännykkä aikana niin kovin vaikeaa? Ennen lankapuhelin muistuttu jo pelkällä olemassa olollaan yhteydenpidosta ystäviin,sukulaisiin ym. Nyt kännykkä aikana kun se v**rakkinen pitää ensin kaivaa laukun pohjalta,avata,selata ja vielä näppäillä sen vanhan sukulaisen tai ah! sen ei"niin"suositun henkilön numero ja soittaa siihen ja esittää kiinnostunutta. Liian vaikeaa,liian monin mutkaista. Ja sitten meneekin 6kk:ta ja hups heijaa se "iloinen puurtaja"onkin kadonnut tutkasta.Ja juurikun häntä kevät siivouksen alla niin kovin taas tarvittaisiin!

26

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Halleluja ja aamen

      • Anonyymi

        Siinähän se kyteytyi koko ihmiselämä,myös tuon naisen, Ihminen syntyy,elää,kuolee.
        Jos ei muuta ole sanomista,kuin edes tuo em,joka koskee myös sinua!


      • Anonyymi

        Täysi ikäisellä on oikeus kadota jos niin haluaa jotta tota.. Kyllä tuo olisi ilmoittanut jos haluais tulla löydetyksi.
        Ja jos suon silmä on imaissut niin rest In peas.


      • Anonyymi

        Hauskaa tuo suomalaisten puhuma ja kirjoittama englannin kieli vai mitä miss monipänni?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysi ikäisellä on oikeus kadota jos niin haluaa jotta tota.. Kyllä tuo olisi ilmoittanut jos haluais tulla löydetyksi.
        Ja jos suon silmä on imaissut niin rest In peas.

        Tottaka,palmun alla todennäköisesti tälläkin hetkellä,varmasti paljon säästöjä.
        Marraskuu ollut hvä aika mennä Etelän lämpöön.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hauskaa tuo suomalaisten puhuma ja kirjoittama englannin kieli vai mitä miss monipänni?

        Niin,eikös ollekkiin mukavaa,kun suomalaiset muokkaa englannin kieltä omanlaisekseen.sana kirjootetaan kuin se lausutaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysi ikäisellä on oikeus kadota jos niin haluaa jotta tota.. Kyllä tuo olisi ilmoittanut jos haluais tulla löydetyksi.
        Ja jos suon silmä on imaissut niin rest In peas.

        En usko että suonsilmään mennyt ja missäs sitä suota olis Jyväskylän seudulla? Itsemurhaan Helena Kailian tapauksessa en usko,ellei sitten ole paljoa menetyksiä.


      • Anonyymi

        Lopullisesti kadonneita on ja niistä on tehty kadonneet niminen ohjelmakin mutta yleensä ne on miehiä ja monesti niiden taustoista paljastuu omituisia juttuja.
        Toki muutamia naisiakin on kadonneissa, jos vaikka yhtenä esimerkkinä Tamperelainen Raisa Räisänen.


      • Anonyymi

        Raisan tapaus on kaikista tunnetuin ja eniten spekuloitu.
        Monissa niistä tapauksissa on jotain pimeää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin,eikös ollekkiin mukavaa,kun suomalaiset muokkaa englannin kieltä omanlaisekseen.sana kirjootetaan kuin se lausutaan.

        On, ja tuo suomenkielikin on joillekin vaikeaa oikein kirjoitettuna pilkkuineen ja pisteineen.


    • Anonyymi

      Pakkohan tämä nainen Helena Kailia on olla jostakin jollekkin tuttu,vaikka joltakin viraston tsm.palvelutiskiltä,kaupan kassalta. Ei 46v(työelämä 20v-66v) ihmiselämää voi hävitä kuin tuhka tuuleen!Katsokaa nyt tarkkaan sitä kuva ja miettikää! Entinen koulu,työ,leikkikaveri,opiskelu ym ym.
      tässä taas, kuten Jani Lehtisen tapauksessa kiteytyy ihmisten välinpitämöttömyys.

      • Anonyymi

        Lue edellinen kirjoitus


    • Anonyymi

      Ei mulle oo ainakaan ilmoitettu kadonneeksi ketään miksi!?

      • Anonyymi

        Sehän oli lehessä ja poliisin tiedotteessa,ei ole varsinaisesti ilmoitettu kadoneeksi,mutta kukaan ei ole nähty tai kuullu tästä naisesta viime Marraskuun jälkeen,niin onhan se vähän ihmeellistä jos mikään ns.virallinen tahokaan ei kaipaa.


      • Anonyymi

        On siinä ihmettelemistä kerrassaan voi mahdoton.
        Minäkin teen katoamis temppuja välillä kun yksinkertaisesti haluan vain olla omissa oloissa.


      • Anonyymi

        Aika vissi ero katoamisella ja viltin alla kännykän kiinni laittamisella.


      • Anonyymi

        Joo, ne on kaksi eri asiaa jos ihminen katoaa jälkiä jättämättä ja kohtalo jää täysin pimeäksi kuin se että lähtee muutamaksi päiväksi jonnekkin omaan rauhaan ja lyö vielä kännykänkin kiinni, eikä päivitä edes facebookiakaan.


    • Anonyymi

      Niin kaksi asiaa on ainoastaan elämässä varmaa: syntyminen ja kuoleminen, muu on täysin noppapeliä ja arvailujen varassa mitä voi tapahtua.

      • Anonyymi

        Joo niin on, pelkkää lottoa koko homma.
        Tietenki itse voi vaikuttaa johonki mutta muilla ihmisillä on sitte taas omat halunsa.


      • Anonyymi

        Se on niin jotta kaikki ei halua tulla löydetyksi joku syy tuohon katoamiseen 8n


      • Anonyymi

        Katoamiseen on aina jokin syy.
        Kadonneet ohjelma on kyllä hyvä, siinä on todella omituisia jotku tapaukset, jotku suorastaan pelottavia.


      • Anonyymi

        Se on pienet vihreät ukot vieny aluksensa ja tekevät kokeita


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on pienet vihreät ukot vieny aluksensa ja tekevät kokeita

        Ei mikään mahdoton syy, minutkin on kerran vieraan sivilisaation alus noutanut mukaansa, palasin siltä reissulta muuttuneena, aivoille tekivät jotain!! Monta vuorokautta on niin etten muista mitään, muistan vaan kun alus lähestyi minua, oli kirkas valo joka suureni nopeasti ja pian olikin alkanut se muistikatko. Heräsin omassa sängyssä ja minulla oli huimaava ja epätodellinen olo.


      • Anonyymi

        Ja loppupeleissä se olikin poliisi setä joka näytti taskulampulla silmiin ootko ottanna kossuu vai vissyy


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja loppupeleissä se olikin poliisi setä joka näytti taskulampulla silmiin ootko ottanna kossuu vai vissyy

        Kirkas valo lähestyi taivaalta, oli ensin hyvin pieni mutta suureni nopeasti ja sitten on tullut täydellinen muistinmenetys, olen yrittänyt muistaa mutta ei minkäänlaisia muistikuvia useaan tuntiin.
        Epäilen että ainakin minun aivot skannattiin tai jotain...valon lähestyessä jollakin säteellä poistettiin minun muisti.
        Tästä tapahtumasta on jo yli kymmenen vuotta.


    • Anonyymi

      Se kadonneet ohjelma on mielenkiintoinen, muutama tapaus on jääny erityisesti mieleen, Raisa Räisänen, Antti Hanhivaara ja Ismo Kumpulainen.
      Niiden kohtalo on jääny täysin pimeäksi, kadonneet vain jälkiä jättämättä.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4683
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      95
      4542
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      615
      4141
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3097
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2661
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2193
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      347
      2153
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      213
      2130
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1755
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1492
    Aihe