Roundupin vaikutukset ihmiseen alkavat paljastua

Anonyymi

Rikkaruohomyrkky "raundap" alkaa paljastaa vaikutuksensa ihmiseen:

Syöpään kuoleva saa Roundupin valmistajalta satojen miljoonien korvaukset

STT
Glyfosaatti on tiettävästi maailman yleisimmin käytetty rikkaruohomyrkky.
Monsanton tappio avannee oven sadoille vastaavanlaisille oikeusjutuille.
Monsanton tappio avannee oven sadoille vastaavanlaisille oikeusjutuille.

Kasvimyrkky Roundupia valmistava Monsanto joutuu oikeuden päätöksellä maksamaan kuolemansairaalle yhdysvaltalaismiehelle lähes 290 miljoonan dollarin eli yli 250 miljoonan euron korvaukset.

Kalifornialainen valamiehistö tuli siihen tulokseen, että Roundup ja sen ammattikäyttöön tarkoitettu versio Ranger Pro vaikuttivat merkittävästi siihen, että mies sairastui syöpään.

Valamiehistön mukaan Monsanton olisi pitänyt varoittaa tuotteittensa voivan aiheuttaa syöpää.

Kyseessä oli ensimmäinen oikeusjuttu, jossa syöpää sairastava syytti sairaudestaan Roundupia.

Monsanton tappio avannee oven sadoille vastaavanlaisille oikeusjutuille.

Oikeusjuttu perustui Maailman terveysjärjestön WHO:n alaisuudessa toimivan kansainvälisen syöpätutkimusjärjestön IARC:n näkemykseen. Järjestö luokitteli vuonna 2015 Roundupin pääasiallisen vaikuttavan ainesosan glyfosaatin todennäköisesti syöpää aiheuttavaksi aineeksi.

Monsanto on johdonmukaisesti kiistänyt tuotteensa voivan aiheuttaa syöpää ja sanonut tutkimusten osoittaneen tuotteen turvalliseksi.

Oikeudenkäynnin aikana paljastui kuitenkin, että viranomaiset ovat epäilleet Monsanton tehtailleen itselleen edullisia tutkimustuloksia.

Monsanto ilmoitti tiedotteessa aikovansa valittaa päätöksestä.

"Puolustamme jatkossakin kiivaasti tätä tuotetta, jolla on 40-vuotinen historia turvallisesta käytöstä ja joka on edelleen välttämätön, tehokas ja turvallinen työkalu maanviljelijöille ja muille ihmisille", yhtiö tiedotti.

Glyfosaatti on tiettävästi maailman yleisimmin käytetty rikkaruohomyrkky.
Aiheet
Monsanto
glyfosaatti

24

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin USA:ssa
      joutuu maksamaan

      Suomessa olisi saanut persitentin viennineristämispalkinnon jolla olisi erisetty viennistä

    • Anonyymi

      Vuosia on tiedetty että tuo aine voi tehdä solumuutoksia ja perimän muutoksia. Hyvä aine kun suojautuu kunnolla ja lukee varoitukset ja noudattaa niitä. Muitakin vastaavia aineita on ammattikäyttöön mutta itsensä suojaaminen on aina hyvin tärkeää.

      • Anonyymi

        Viime keväänä uutisoitiin, että suomalaisissa porkkanoissa
        on jotain myrkkyä.
        Onko Valvira tai Evira aikansa tasalla?


    • Anonyymi

      Bayer sitä myrkkyä teki aikaisemmin Euroopassa,
      siis tota Raundappia.Bayer joutui syöpään sairastuneelle
      maksamaan todella ison summan.

    • Anonyymi

      On se vaan hienoa kun osaa kopioida tekstiä. Jonain päivänä (?) yllätät ja muodostat jostain asiasta oman mielipiteen.

      • Anonyymi

        Tällainenko on sinun mielipiteesi asiaan?

        ha


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällainenko on sinun mielipiteesi asiaan?

        ha

        Hää on luultavast niitte glyfosaatti-myrkky-porkkanoiden kasvattaja ja myyjä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällainenko on sinun mielipiteesi asiaan?

        ha

        Oikei MUOdostettu mielipide!!! hihi


      • Anonyymi

        Ei se edes osaa....


    • Anonyymi

      Hyvä aihe keskustelun pohjaksi. Aloituksen ei tarvitse olla oma kannanotto mihinkään asiaan.

      Round-uppia on levitelty Suomen viljapeltoihin ties kuinka kauan.
      Toivottavasti tulee julki lisää tutkittua aineistoa sen haitoista ja alkaa vakava keskustelu kuinka kauan sitä myrkkyä saa levittää.
      Syöpiä on yhä enemmän.

      • Anonyymi

        Näin on menetelty,
        ja se on kauhistuttavaa.


      • Anonyymi

        On levitetty ja todettu turvalliseksi. Mutta ainahan voi ruveta hysteeriseksi......


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On levitetty ja todettu turvalliseksi. Mutta ainahan voi ruveta hysteeriseksi......

        Ai meinaat ruveta hysteeriseksi ? Siitä vaan.
        Muut yrittää asiallista keskustelua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai meinaat ruveta hysteeriseksi ? Siitä vaan.
        Muut yrittää asiallista keskustelua.

        Asiallisuus on kaukana jos keskustelu perustuu USA:n oikeuden jhölmöilyihin.
        Siitä rikkaruohomyrkystä on ihan asiallistakin tietoa saatavana,,,,,


    • Anonyymi

      Suomessa kuin pieru sharassa!!!!!

    • Anonyymi

      Kuten tavallista, en nytkään lukenut Roundupp pakkauksesta ohjeita. Paljain sormin levitin myrkkyä takiaisen lehdille.
      Sitten näin netistä, että valloissa valmistaja oli joutunut miljoonakorvauksiin, sairastuttuaan syöpään.
      Ostin Roundupp rikkaruohomyrkkyä voikukkien hävittämistä varten. Myrkyn vaikutus voikukkiin on hidasta. Jouduin silti juurimaan voikukkaraudalla jo kukkivia kasveja. Mitä käynee hyönteisille, jotka myrkytetyissä kukissa konttaavat?

      ...kele kele, kele...mitään vippaskonstia ei ole. turhautunut taavetti

      • Anonyymi

        Ja mehiläispesistä saaatava hunaja, siinä rounduppia suuri määrä?


      • Anonyymi

        Pellot on täynnä Raunduppia. Entä vilja jota olemme syöneet vuosikymmeniä ?
        Karjan rehut ?
        Suomalaiset ovat aika korkealla syöpätilastoissa.
        Joka kolmas sairastuu johonkin syöpään.


    • Anonyymi

      Ameriikas on liikaa kansaa kuluttamassa soppaa, aivan luonnollista että tulee kapuloita rattaaseen!

    • Anonyymi

      Rikkakasvien hävittämiseen!???? Mitä ne rikkakasvit ovat? Vain typerien ihmisten omia keksintöjä, siinä missä tuo syöpänestekin on. Lapset siitä eniten tulevat kärsimään. Ei pitäisi levittää keinotekoisia kemikaaleja miljoonien vuosien luonnon kehityksen keskelle. Tuho ei tule kasveille pelkästään vaan siitä saavat kaikki kärsiä.
      Nyt ei ole sotia, eli tuolla saadaan ihmiskunta vähenemään näköjään.

    • Anonyymi

      Jos ihmiset ihmettelee mistä syöpää saa, niin tässä on yksi sellainen.
      Tästä myrkystä riittää jopa mehiläisille ja lapset leikkivät myrkkymaalla. Älkää sitten valittako jos lapset sairastuvat syöpään! Ottakaa vastuu teoistanne, isienne ja äitienne teot vaikuttavat lapsiinne ja lapsenlapsiinnekin.

      • Anonyymi

        Jo ddt-aikana vai mikä se oli alkoi syntymään epämuodostuneita lapsia. Stten Talidimidi tai siihen suuntaan.
        Ennen Raundupiakin vastasyntyneistä lapsista löytyi raskasmetalli ja muita myrkkyjäämiä. Nyt muovihiukkaset täyttää maan ja meren.


    • Anonyymi

      Kannattaa juoda ja tupakkaa polttaa eikä terveysintoilijat välttämättä elä yhtään sen pidempään. Myrkkyihin kuolee kaikki kasvissyöjätkin.

    • Anonyymi

      Tämä myrkky on kielletty monissa maissa jo sen syöpää aiheuttavan vaikutuksensa vuoksi.
      Vain täysin välinpitämätön ja muista piittaamaton voi levittää tätä syöpänestettä maahan. Se ei voi olla vaikuttamatta myös ihmisiin kuten on nähty.
      Näitä kauppoja pitäisi ruveta oikeastaan boikotoimaan tästä Roundupin myynnistä!!
      Osa kaupoista ei otakaan tätä. Tokmanni on yksi myyjä ja pitääkin muuttaa ostosten tekoa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1515
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1074
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      986
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      897
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      832
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe