Liz Cronkhiten uutiskirje 18.9.2015
Usein kun vastaan uutiskirjeessäni/blogissani elämässään harmistumista kokeneiden ihmisten kysymyksiin, he kertovat, että he ovat yrittäneet ja epäonnistuneet kerta toisensa jälkeen antamaan anteeksi tilanteita, jotka he ovat yrittäneet ymmärtää pelkästään heidän mielissään oleviksi projektioiksi. Tämä anteeksiantamisen pyrkimys näyttää olevan Ihmeiden Oppikurssin mukaista, mutta käytännössä siitä ei kuitenkaan ole ollut apua. Jos tietoisuutesi ei ole kasvanut sille tasolle, että näkisit anteeksiannettavien asioiden olevan vain projisoituja mielikuvia, seurauksena on pikemminkin torjuntaa kuin vapautumista (anteeksiantoa).
Se mikä ilmenee muotojen tason asiana, on seurausta muotojen tason syy- seuraussuhteista. Mieli, jossa tämä ilmenee, on yksi jakautunut mieli, jota IOK:ssa kutsutaan ”Jumalan pojaksi” tai ”unen unennäkijäksi”. Se minkä koet harmistuneena ”sinuna”, on unen sisällä oleva hahmo. Sinun mielesi on perimmäiseltä olemukseltaan yksi jakautunut mieli (unennäkijä), vaikakaan tämä ei ole sinun kokemuksesi asiasta. Sinun kokemuksesi on ikään kuin todellakin olisit unessa esiintyvä hahmo. Sinun tulee käsitellä näitä mielessäsi olevia ajatuksia sillä tasolla, jolla ne koet. Siitä ei ole mitään apua, jos teeskentelet olevasi sellaisella tietoisuuden tasolla, jota et vielä ole saavuttanut. Näin ollen antamani vastaukset kohdistuvat sille muotojen tasolle, jolla kysyjät kokevat ongelmansa. Käsittelen pikemminkin kysyjien projektioiden tulkintoja, kuin itse mielikuvia, koska heidän harmistumisensa johtuu heidän tulkinnoistaan, ei varsinaisista mielikuvista sinänsä.
Saan joskus viestejä, joissa kerrotaan esimerkiksi seuraavaa: ”Sain juuri tietää, että sisarellani on kolmannen asteen syöpä. Koska hän on vain projisoitua mieleni kuvitelmaa, olen yrittänyt antaa tämän anteeksi, mutta hänen syöpänsä vain on ja pysyy. Haluaisin tietää mitä teen väärin. Miten olen aiheuttanut tämän? Mitkä ajatukset minun tulisi antaa anteeksi parantaakseni hänet?”
Muotojen tasolla kysyjä ei ole vastuussa kaikesta siitä mitä hän näkee. Hän ei ole ajatuksillaan aiheuttanut sisarensa syöpää. Miten näin voisikaan loogisesti olla? Hän ei elä tyhjiössä sisarensa kanssa. Entä kaikki muut sisaren elämässä olevat ihmiset? Ovatko hekin myötävaikuttaneet siihen, että hänellä on syöpä? Jos näin olisi asianlaita, niin silloinhan kaikkien niiden, joilla on milloinkaan ollut mielikuvia hänen sisarestaan, tulisi parantaa mielensä syövän aiheuttaneista ajatuksista, niin että sisar paranisi! Entä hänen sisarensa oma mieli? Myötävaikuttiko se myös asiaan? Kysyjä ei ole vastuussa sisarensa syövästä, vaan siitä, mitä hän kertoo itselleen syövästä ja sen seuraamuksista hänen sisarensa kannalta ja hänen omassa elämässään. Nämä kertomukset määräävät sen, kokeeko kysyjä rauhaa vai ristiriitaa.
Kun kohoat tietoisuudessasi ja alat tiedostaa, että projisoit näkemäsi asiat, silloin et enää samaistu unen hahmoon. Sinä olet ”unen unennäkijä”. Sinä tajuat, että olet yksi jakautunut mieli ja että projisoit unen kokonaisuudessaan, et ainoastaan yksittäisiä osia siitä. Tällöin myös näet, ettei uni ole mitään. Toisin sanoen anteeksianto ja tietoisuus siitä, että olet unennäkijä tapahtuvat samanaikaisesti. ”Unen unennäkijä” on se tietoisuuden taso, joka on anteeksiantamus. Siihen saakka kunnes sinulla on tämä tietoisuus, sinua huolestuttavat eteen tulevat asiat, pikemminkin kuin niihin projisoimasi merkitykset (tulkinnat) ja kasvatat vain syyllisyyttä. Muoto on yhä sinulle todellista ja ajattelet, että sillä on merkitystä. Toimi siis tekemällä tyhjäksi merkitykset, jotka projisoit näkemillesi mielikuville ja lopulta tajuat, että sillä minkä näet, ei ole merkitystä sinänsä. Se ei ole mitään. Kaiken merkityksen, jonka näet, annat asioille itse. Tämä auttaa sinua näkemään, ettei syyllisyydelle ole oikeutusta. Kun syyllisyys häviää, tietoisuutesi ylittää unen ja annat sen anteeksi.
Anteeksianto yhä udelleen
1
138
Vastaukset
- Anonyymi
Kiitos :)
Tämä vastasi juuri siihen mitä olen pyöritellyt päässäni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.855422Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.433601Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j612975Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462181Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611946Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2941783- 471606
- 961441
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441376Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91333