Ilmaisutaidon merkitys tietotekniikassa

Ohjepalstat täyttyvät päivittäin kysymyksistä, mutta kysymyksiä yhdistää valitettavan usein sama ongelma - kysyjät eivät osaa ilmaista itseään p*skan vertaa, jolloin kysymyksiin ei joko vastata tai valtaosa ajasta kuluu perustietojen keräämiseen ennen kuin oikeaa vastausta voidaan antaa.

Onko ihmiskunta oikeasti niin vähä-älyinen, ettei se hahmota miten olemassaoleva ongelma kuvaillaan edes kohtuullisen tarkasti, selkeästi ja riittävät tiedot sisältävästi? Jos kyse olisi vain kotikäyttäjistä, joilta ei voikaan odottaa erityistä osaamista, tämä ei olisi ongelma, mutta sama ilmiö on hyvin yleinen myös niiden parissa, joilla pitäisi olla koulutuksen ja ammatin perusteella kyky ilmaista itseään selkeästi.

Ilmaisutaidon roolia eri ammateissa aliarvostetaan selvästi
27111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

On tutkimuksia jotka osoittavat älykkyyden laskevan. Lisäksi nykynuorison kyky keskittyä asioihin, heikkenee dramaattisesti. Myös estrogeenin saanti juomavedestä pehmentää päätä. Sillä näkyy olevan muitakin vaikutuksia esim joskus vaikea erottaa sukupuolta ulkonäön perusteella.

Äänestä
  • Alemmilla yhteiskuntaluokilla ja kehittymättömien kulttuurien jäsenillä on yleensä suuremmat perheet, joten on todennäköistä että syntyneiden lasten keskimääräinen älykkyysosamäärä on yhtä alhaisempi ja alhaisempi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikkien lasten älykkyys olisi alhaisempi.

    Suomessa on pian paljon Chromebook-käyttäjiä

    Äänestä

  • "esim joskus vaikea erottaa sukupuolta ulkonäön perusteella. "
    Jos noin on niin on paras jättää rauhaan.

    Äänestä

  • Kun ei edes tiedetä kuinka älykkyys pitäisi määritellä, niin on aivan turha väittää, onko se lisääntynyt vai vähentynyt.

    Äänestä

  • Kyllä se on nuorisolla vähentynyt selvästi. Huomaa tälläkin palstalla.

    Äänestä

Teknofobia ilmenee käytännössä myös sillä tavalla, että tietokoneen ääreen istahdettuaan tietyn ihmisryhmän ÄO putoaa sen viisikymmentä pinnaa: logiikka romahtaa, lukutaito katoaa, hakukonekin sylkee silmille, eikä ongelman muille selittämisestäkään tule yhtään mitään.

Äänestä
  • Kolli sinun kannattaa huomioida että estrogeenin puute ja väheneminen saattavat aiheuttaa sinulla emättimen limakalvojen kuivuutta ja ohenemista.

    Äänestä

  • "Teknofobia ilmenee käytännössä myös sillä tavalla, että tietokoneen ääreen istahdettuaan tietyn ihmisryhmän ÄO putoaa sen viisikymmentä pinnaa"

    Mutta silloinhan se sinulla menee jo miinuksen puolelle, eipä ihme että niin jutut on sekavia ettei itsekkään niitä seuraavana päivänä ymmärrä.

    Äänestä

  • Varo ettet saa käsilaukusta.

    Äänestä

  • Kollimaattori on esittänyt aiheesta oman näkemyksensä. Jos joku ei sitä ymmärrä, on se hänen oma häpeä. Vai kalahtiko kalikka nilkkaan? Miksi puskista huutelijat laukovat aiheeseen kuulumattomia hölynpölyjään? Tulkaa esiin!

    Äänestä

  • patajätkä kirjoitti:

    Kollimaattori on esittänyt aiheesta oman näkemyksensä. Jos joku ei sitä ymmärrä, on se hänen oma häpeä. Vai kalahtiko kalikka nilkkaan? Miksi puskista huutelijat laukovat aiheeseen kuulumattomia hölynpölyjään? Tulkaa esiin!

    "Kollimaattori on esittänyt aiheesta oman näkemyksensä."
    Tämän vielä ymmärsin, ja oli OK

    "Jos joku ei sitä ymmärrä, on se hänen oma häpeä. "
    Missä kohtaa havaitsit ettei joku olisi ymmärtänyt jotain ?

    "Vai kalahtiko kalikka nilkkaan? "
    Ensiarvoisesikko kalikka kolahtaa omaan nilkkaan, ellei ole samaa mieltä? Entäs sitten itse; otitko kollin kirjoitusta arvostelleiden kommentoinnit itseesi, eli onko sinullakin taipumus pukea hame päälle, annatko helposti käsilaukusta?

    "Miksi puskista huutelijat laukovat aiheeseen kuulumattomia hölynpölyjään?"
    Tarvitsetko nimen ja osoitteen, sekö takaa ettet ala päätäsi aukomaan. Mikä tuossa oli hölynpölyä; aivan saman verran asiaa kuin kollin kirjoituksessakin.

    "Tulkaa esiin!"
    Millä tavalla pitäisi tulla esiin; ja mitä se muuttaisi. Yritätkö sanoa että minä kirjoittaisin eri lailla jos sen tekisin omalla oikealla nimellä ja osoitteella. Oletko sinä tullut esiin riittävästi, ettei enää voi sanoa puskista huutelijaksi.

    Huomionarvoista on että:
    Kollimaattori on omalla käytöksellään ansainnut kaiken negatiivisen palautteen.

    Äänestä

Käännetääs aloituksen filosofointi päälaelleen. Sinä olet verbaalisesti ja kirjallisesti lahjakas ja sinulla on jokin asia Windowsissa johon etsit vastausta. Kirjoitat siitä Suomi24 Windows-palstalle hyvin jäsennellyn ja selkeän kysymyksen. Millaisia vastauksia tulet saamaan?

Äänestä
  • "Windows vakoile siittä vaihka"?

    Äänestä

  • P*skoja

    Mutta maailmassa on niin paljon muutakin, kuin Suomi24

    Äänestä

  • Paska Windows!
    Vaihda Ubuntuun!
    Poista Windows!
    Chromebook paljon parempi!
    Windows vakoilee kaiken!
    Windowsissa mikään koskaan toimi!

    Siinä niitä esimerkkejä on. Olisi varmaan pitänyt kirjoitella virheitä enemmän.
    Kyllä noilla ohjeilla Windows rupee pelittään.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    P*skoja

    Mutta maailmassa on niin paljon muutakin, kuin Suomi24

    Verbaalisesti lahjakkailla ja normaaleilla Windows toimii, eikä tarvitse kysellä mitään. Ne on nämä tupien ja tuoneloiden alivuokralaiset, joilla niitä ongelmia on. Eikä ne ole todellakaan lahjakkaita, ei kielellisesti, eikä muutenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paska Windows!
    Vaihda Ubuntuun!
    Poista Windows!
    Chromebook paljon parempi!
    Windows vakoilee kaiken!
    Windowsissa mikään koskaan toimi!

    Siinä niitä esimerkkejä on. Olisi varmaan pitänyt kirjoitella virheitä enemmän.
    Kyllä noilla ohjeilla Windows rupee pelittään.

    Tuotahan se on, valitettavasti. Mutta kuten tuossa edellä todettiin, Suomi24:lle on erinomaisen hyviä vaihtoehtoja.

    Äänestä

  • patajätkä kirjoitti:

    Tuotahan se on, valitettavasti. Mutta kuten tuossa edellä todettiin, Suomi24:lle on erinomaisen hyviä vaihtoehtoja.

    Voiko niissä mollata käyttöjärjestelmiä epäselvillä jutuilla tai valheilla?

    Äänestä

  • patajätkä kirjoitti:

    Tuotahan se on, valitettavasti. Mutta kuten tuossa edellä todettiin, Suomi24:lle on erinomaisen hyviä vaihtoehtoja.

    "patajätkä": Miksi sinä sitten roikut täällä; jos tuntuu siltä että parempiakin vaihtoehtoja on; en minä ainakaan sinua kiinni pitele; terve menoa sinne missä on hyvä.

    Äänestä

Sitten vielä niinkin ettei vastaajat edes vaivaudu lukemaan kysymystä vaan vastailevat omiaan ja aivan muihin asioihin kun kysytään.

Tietotekniikassa on kyllä niin, että pitää osata kysyä oikein, ja omata jonkinmoinen tietotaso tietotekniikasta, että voi muotoilla kysymyksensä niin että siihen voi vastata. Mutta tällöin on harvemmin tarvetta kysyäkään.

Eli siis, aloittelijan ongelmana on itse tietoteknisen ongelman lisäksi se, ettei hän osaa kertoa ongelmastaan sillä tavalla että hänelle apua voitaisiin antaa..

Äänestä
  • Pelkän maalaisjärjen avulla, ilman mitään tietotekniikan taitojakin, pitäisi kyetä päättelemään, mitä asioita vastaajan pitää tietää voidakseen vastata.

    Äänestä

  • Mistä näitä ymmärtämättömiä asiantuntijoita riittää Apua aloittelijalle palstalla?

    Aloitukseseen oikea neuvo on:
    TURVONNEET AKUT VAIHDETTAVA HETI:

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä näitä ymmärtämättömiä asiantuntijoita riittää Apua aloittelijalle palstalla?

    Aloitukseseen oikea neuvo on:
    TURVONNEET AKUT VAIHDETTAVA HETI:

    Mistä näitä ääliöitä löytyy, jotka vastailevat vääriin ketjuihin?

    Äänestä

Kun ihminen kärsii vakavasta lukihäiriöstä, on tällaiselle henkilölle mitään apua oikolukuohjelmasta?

Ajattelin kun virheitä tulee, ja oikolukuohjelma tarjoaa lähes kymmenkunta melko samannäköistä sanaa joista pitäisi valita yksi millä virheellinen sana korvataan, osaako henkilö valita samannäköisistä sanoista sen oikean.

Äänestä
  • Eli tuleeko silloin kirjoitusvirheen korjauksesta lauseopillinen virhe, kuten yllä on.

    Äänestä

Vastaajat sortuvat järjestään tietokoneslangiin nörttiä ollakseen. Vastauksiin ei ole luottamista, joten kaikki täytyy varmistaa moneen kertaan pitkin ja poikin nettiä.

Tietokoneen ostaminen on nykyään liki mahdotonta. Kuorissa voi olla lähes mitä hyvänsä samalla tyyppimerkillä. Jos hinta tuntuu edulliselta, täytyy vain etsiä, missä yksityiskohdassa yritetään tällä kerralla vedättää. Mihin on kadonnut rehellisyys?

Äänestä
  • Arvoisa Windowsin käyttäjä (ei kirjoitus virheitä) ei rehellisyyttä ole ollutkaan, mutta se mikä sinulta on kadonnut on hyväuskoisuus luottamus painettuun sanaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ohjepalstat täyttyvät päivittäin kysymyksistä, mutta kysymyksiä yhdistää valitettavan usein sama ongelma - kysyjät eivät osaa ilmaista itseään p*skan vertaa, jolloin kysymyksiin ei joko vastata tai valtaosa ajasta kuluu perustietojen keräämiseen ennen kuin oikeaa vastausta voidaan antaa.

Onko ihmiskunta oikeasti niin vähä-älyinen, ettei se hahmota miten olemassaoleva ongelma kuvaillaan edes kohtuullisen tarkasti, selkeästi ja riittävät tiedot sisältävästi? Jos kyse olisi vain kotikäyttäjistä, joilta ei voikaan odottaa erityistä osaamista, tämä ei olisi ongelma, mutta sama ilmiö on hyvin yleinen myös niiden parissa, joilla pitäisi olla koulutuksen ja ammatin perusteella kyky ilmaista itseään selkeästi.

Ilmaisutaidon roolia eri ammateissa aliarvostetaan selvästi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu