Yrittäjä osoittaa selvän syyn

Anonyymi

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006109455.html

Yrittäjä osoittaa selvän syyn Suomea vaivaavaan hitsaajapulaan: ”Kävin pajassa, jossa en olisi päivääkään töissä”

Useiden konepajojen ilmastointi voi olla jopa 1960-luvulta, arvioi ilmanvaihtoalan yrittäjä. Hän uskoo, että hitsaajapula helpottaisi, jos työolot olisivat kunnossa.
Taloussanomat kertoi alkuviikolla, että hitsaajia on vaikea saada, vaikka töitä ja koulutusta on hyvin tarjolla. Ilmastointialan yrittäjä Hannu Salminen arvioi, että yksi syy, miksi työntekijöitä on vaikea saada, on kehnot työolot.

– Jos halli on tunkkainen ja käryinen, nuoret eivät halua konepajoille.

Myös työympäristöpäällikkö Juha Pesola Teollisuusliitosta arvioi, että olot ovat osittain syynä alan vähäiseen suosioon.

– Osittain julkinen mielikuva voi olla vääräkin, mutta jostain se on syntynyt, hän sanoo.

Lue lisää: Tälle alalle olisi tarjolla satoja työpaikkoja, mutta ei hakijoita – kainuulaistehdas harkitsee koulutusta Venäjällä

Salmisen PSL – Puhtaan sisäilman lähettiläs -yritys suunnittelee ja toteuttaa ilmanvaihtoratkaisuja teollisuudelle. Toimitusjohtaja Salminen kertoo nähneensä 450 konepajaa. Monet niistä on 1960–80-luvuilla rakennettuja vanhoja teollisuushalleja, joiden ilmanvaihtoa ei ole päivitetty eikä välttämättä edes juuri huollettu.

– Ei ole hyvältä näyttänyt. Monella työpaikalla hitsauskäryjä on huolestuttavan paljon, Salminen sanoo.

Joissain tiloissa ei hänestä saisi pitää ketään.

– Kävin vastikään konepajassa, jossa en itse olisi päivääkään töissä.

Olojen kirjo on laaja
Sekä Salminen että Pesola ovat yksimielisiä siitä, että työolojen kirjo on laaja. Joissain yrityksissä on kartoitettu hyvin työolot ja riskit ja ehkäisty haittoja. Työntekijöillä on henkilökohtaiset suojaimet ja ilma vaihtuu hyvin.

Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Sanni Uuksulainen arvioi, että pienemmissä yrityksissä rahan puute voi jarruttaa investointeja.

– En mene sanomaan, että kaikki isotkaan olisivat hyviä, hän lisää.

Salminen sanoo, että usein yrityksen koko vaikuttaa, mutta isossa pörssiyhtiössäkin asiat voivat olla ihan retuperällä.

Teollisuusliiton metallialan työpaikoilla tekemän työsuojelukyselyn mukaan työntekijät pitävät aika usein ilmanlaatua tai ilmastointia kehnona ja kärsivät melusta. Työnantajan edustajat eivät yhtä usein näe näitä ongelmana.

Yksi syy Pesolan mukaan voi olla, että työantajan edustajat eivät ole niin paljon pajalla kuin työntekijät.

– Ohi kulkiessa tilanne voi näyttää kohtuulliselta, mutta samoissa tiloissa aamusta iltaan työskentelevä voi tuntea toisin, hän sanoo.

Työntekijät eivät hänestä valita pienistä – päinvastoin, häntä huolettaa, että työntekijät eivät ole tarpeeksi kriittisiä.

Työkaverit ilman suojia
Työterveyslaitos on listannut Kemikaaliriskien hallinta kuntoon -selvityksen riskiammatteja. Sen mukaan hitsaus kuuluu kymmenen kemikaalialtistumisen kannalta merkittävimmän riskityön joukkoon.

Uuksulainen kertoo, että kromi- ja nikkelihuurut ovat pahimpia. Pesolan mukaan haponkestävän ja ruostumattoman teräksen käsittelyssä ilmaan nousee syöpävaarallisia aineita.

– Kirkkaan raudan hitsaamisessa on suurimmat riskit, Salminen sanoo.

Sitä työstävällä on hänen mukaansa usein maski ja raitisilmapuhallin. Hallissa voi kuitenkin olla töissä muita, jotka hengittävät käryä ja savua ilman mitään suojaa.

Työterveyslaitos painottaa ohjeissaan kohdepoiston tärkeyttä. Salmisen mukaan sitä käytetään, kun työala on puoli kertaa puoli metriä. Kun hitsataan autoja tai vielä isompia kappaleita, kohdepoistaja jää helposti kulissiksi.

– Homma saataisiin hoidetuksi, jos tehtäisiin kunnollinen perusilmanvaihto, hän huomauttaa.

Pesolan mielestä se ei ole aina prioriteettien kärkipäässä, vaikka parannuksen yhteydessä voidaan asentaa lämmön talteenottolaitteisto ja säästää energiakustannuksissa.

Muutokset eivät aina ole kiinni työnantajasta. Moni yritys on vuokralla eikä hallin omistaja välttämättä halua investoida ilmanvaihtoon.

Hyvät saavat työntekijät
Ongelmista huolimatta sekä Pesola että Salminen kannustavat nuoria hitsaajiksi.

– Ilman muuta. Työtä on nyt ja tulevaisuudessa. Ammatissa voi kehittyä ja parantaa palkkaansa, Pesola sanoo.

– Vientiteollisuus on Suomelle tärkeä. Ilman hitsaajia suomalaisten käy huonosti, Salminen sanoo.

Kumpikin korostaa, että työnantajien pitää huolehtia, että työntekijöillä ei ole riskiä menettää terveyttään missään vaiheessa uraansa. Salminen toivoo, että yritysten johto ymmärtäisi, miten tärkeää oloista huolehtiminen on henkilökunnan saamisen kannalta.

– Panostukset työoloihin näkyvät laatuna, tuottavuutena ja työhyvinvointina. Kun porukka voi hyvin, sana kiirii, Pesola painottaa.

Outi Kokko

11

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Herää tietenkin kysymys miten metallipajat ovat saanet auditoidut laatujärjestelmänsä, laatusertifikaattinsa ja jopa CE-merkintäoikeudet.

      • Anonyymi

        Rahalla saa ja hevosella pääsee.


    • Anonyymi

      ", nuoret eivät halua "

      Mitä vitun väliä mitä nuoret haluavat, kun eivät muuta ikinä halua kuin ryypätä ja bilettää. Laiskat pullamössöluuserit pakotettava töihin vaikka väkisin ja tupakat, kaljapullot ja päihteet takavarikoitava niin pitkäksi aikaa, kunnes velttoperseiden kädet sauhuavat hiestä tuottavan työn ääressä, oli sitten hitaus tai muu.

    • Anonyymi

      Ei kai kukaan normaalijärkinen tee metallihommia muutenkaan.

      -paskat palkat (tulevaisuudessa vielä huonommat kun pääsevät tarveharkinnasta eroon)
      -paskat työvuorot (joissa lisätkin vitsin tasolla)
      -paskat työolosuhteet (yleensä myös antiikinmuseosta olevat laitteet)
      -yleensä paska työilmapiiri (paljon vanhoja koulukiusaajia työntekijöinä/pikkupomoina)
      -nepotismi rehoittaa (koulutuksen mainostamisen voi unohtaa, kun työpaikan vie työntekijän lapsi/tyttöystävä/mökkinaapuri)
      -epäoikeudenmukainen kohtelu (toiselta vaaditaan kymmenen ihmisen työpanos, toiselta ei mitään)
      -lista voisi jatkaa loputtomiin

      Hemmetti jossain varastossa keräilijänä pääsee kovemmille ansioille ilman koulutusta, kuin vaikkapa suhteellisen vaativissa koneistus tai hitsaushommissa.

      • Anonyymi

        Joskus työkalutkin on mitä on. Kieroja ja kuluneita, ei näe vasta kuin ensimmäisen kappaleen jälkeen mitä tulee... Mikäpä siinä jos voisikin keskittyä vain työhön.. Joku ongelmatapaus ottaa uuden työntekijän silmätikuksi ja tahallaan kävelee varpaille jatkuvasti, ja puhuu halventavasti kaikkien kuullen, ja uusi työntekijä jolla on vielä uskoa tulevaisuuteen siinä firmassa, ei uskalla taistella vastaan, koska häiriintynyt tapaus on myös pomon kaveri. Porukka vaihtuu. Vene kulkee vaikka sama reikä onkin pohjassa... Se riittää kapulle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joskus työkalutkin on mitä on. Kieroja ja kuluneita, ei näe vasta kuin ensimmäisen kappaleen jälkeen mitä tulee... Mikäpä siinä jos voisikin keskittyä vain työhön.. Joku ongelmatapaus ottaa uuden työntekijän silmätikuksi ja tahallaan kävelee varpaille jatkuvasti, ja puhuu halventavasti kaikkien kuullen, ja uusi työntekijä jolla on vielä uskoa tulevaisuuteen siinä firmassa, ei uskalla taistella vastaan, koska häiriintynyt tapaus on myös pomon kaveri. Porukka vaihtuu. Vene kulkee vaikka sama reikä onkin pohjassa... Se riittää kapulle.

        Näin se menee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joskus työkalutkin on mitä on. Kieroja ja kuluneita, ei näe vasta kuin ensimmäisen kappaleen jälkeen mitä tulee... Mikäpä siinä jos voisikin keskittyä vain työhön.. Joku ongelmatapaus ottaa uuden työntekijän silmätikuksi ja tahallaan kävelee varpaille jatkuvasti, ja puhuu halventavasti kaikkien kuullen, ja uusi työntekijä jolla on vielä uskoa tulevaisuuteen siinä firmassa, ei uskalla taistella vastaan, koska häiriintynyt tapaus on myös pomon kaveri. Porukka vaihtuu. Vene kulkee vaikka sama reikä onkin pohjassa... Se riittää kapulle.

        jos pajan työkalut ja koneet ovat loppuunkäytettyjä romuja, niin se kertoo pajasta paljon. Uushankintoja ei tehdä. Mitään romutyökalua ei heitetä pois. Jos vaikka tarvittaisiin. Työntekijätkin ovat silloin varmasti samaa maata. Etenkin ne yhdessä samassa pajassa ikänsä puuhastelleet ammattimiehet, Umpijäärät. Eivät muuta verstasta ole kenties nähneetkään. Tietävät jokaisen seinän likatahran ja lattialle pudonneen jätepalan. Varmat mielipiteet. Toistavat usein omia virheitänsä, koska luulevat tekevänsä oikein. Uusi kaveri tulee ja hänet opetetaan ja taivutetaan talon tavoille. Vääristynyttä hiljaista tietoa siirretään ja tuputetaan faktana tulokkaalle. Sellaistakin tapahtuu.


      • Anonyymi

        Juurikin näin, koko ala on pohjamudissa kaikilla mittareilla mitattuina.
        Ei ole mitään positiivista sanottavaa.
        Nuoriso ei ole tyhmää kun osaa kiertää tällaisen paska-alan kaukaa.

        Naurettavat firmat nilkkeineen väittää olevan työvoimapulaa kun itse ovat ryssineet koko alan totaalisesti eikä kukaan ole ilmaiseksi tulossa orjaksi kun alalla ei ole mitään tulevaisuutta eikä palkanmaksuhalua ole ollut kymmeniin vuosiin.

        Nyt niitätte satoa paskafirmat, olkaa hyvät, sitä saa mitä tilaa!


    • Anonyymi

      ”arvioi ilmanvaihtoalan yrittäjä.”

      olipa yllättävä avaus ilmanvaihtoalan yrittäjältä todeta, että ilmanvaihto ei pelaa ja nyt tarttis tehdä jotain :D

      • Anonyymi

        Olipa yllättävä vastaus yrittäjältä, joka ei ole investoinut vuosikymmenien aikana euroakaan ilmanvaihtoon saatika muihin työntekijöiden työhyvinvointia edistäviin asioihin.


    • Anonyymi

      Milloinhan laitetaan ensimmäinen paja sisäilmaongelmien takia käyttökieltoon kuten esim. kouluja ja sairaaaloita on laitettu?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      412
      4205
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      235
      2078
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1540
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      157
      1357
    5. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      66
      1029
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1015
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      131
      988
    8. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      232
      967
    9. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      923
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      898
    Aihe