Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavien hoito Suomessa retuperällä

Kroonista väsymysoireyhtymää sairastavien elinajanodote on miinus 20 vuotta terveiden ihmisten elinajasta.

Itse olen sairastanut kyseistä sairautta ja kilpirauhasen vajaatoimintaa jo lähes 20 vuotta.

Joten ei kovin hyvältä näytä.

Lisäksi tähän on todettava se, että kaikki se, mikä heikentää ja alentaa toimintakykyä, tekee sen saman myös henkiselle hyvinvoinnille.

Suomi ja terveydenhuolto mainostaa itseään kovasti, että sillä on käytössä käypähoitosuositukset.
Ne todennäköisesti palvelevat vain valtiota tällä tavoin tekemällä taloudellisia säästöjä.
- Aivan samoin, kuin näin toimitaan vanhustenhoidon ja heidän palveluidensa kohdalla.

Mitään tarkempia ja tarpeeksi laaja-alaisempia tutkimuksia ei järjestetä kilpirauhasen vajaatoimintaa ja kroonista väsymysoireyhtymään sairastavien potilaiden osalta.
- Ei tietenkään.

Sillä jos niin tehtäisiin, saattaisi tulla tuloksien, etenkin hyvinvoinnin, jaksamisen ja todellisen toimintakyvyn puolelta melkoisia yllätyksiä. Etenkin synteettistä kilpirauhaslääkettä käyttävien kohdalta.

Toinen silta tähän kyseiseen aiheeseen on se, että aika moni esim. kyseisiä, ei tosin ainoastaan näitä sairauksia poteva joutuu olemaan ja toimimaan oman läheisensä, kuten dementiaa sairastavan omaishoitajan asemassa ja tilanteessa.

Hyviä ja aiheellisia kysymyksiä ovatkin ne, onko se välttämättä oikein, että ne itsekin vaikeata sairautta potevat omaishoitajat yhteiskunnan koventuneiden arvojen, terveydenhuollon pakottamien olosuhteiden, tai valtion määräämien taloussäästöjen syiden takia joutuvat pakotetusti, omien voimiensa ja jaksamisen äärirajoilla silti vaikka eivät välttämättä oman vointinsa takia enää edes jaksaisi, hoitamaan omat läheisensä?

Eli milloin ihmiset alkavat herätä siihen todellisuuteen, että kaikki ei ole ihan ok tässä maassa, ja etenkin vanhustenhoidon puolella?

Itse kaipaisin enemmän tekoja, ja huomion kiinnittämistä dementiaa sairastavien omaishoitajien jaksamisen osalta, etenkin terveydenhuolto-organisaatiossa toimivien henkilöiden, lääkäreiden ja hoitajien puolelta.

Muuten tämä koko nykyinen vallalla ja voimassa oleva systeemi tulee kaatumaan, omaan toimimattomuutensa. Vanhustenhoidossa ja huollossa viime aikoina ilmitulleiden epäkohtien julkitulemiset eivät tule jäämään tähän.

Mutta tuleeko vanhustenhoito, sen palvelut ja hoitomuodot tästä eteenpäin yhtään sen enempää kehittymään ja edistymään eteenpäin. - Se jää nähtäväksi. Viime vuosina ainakin raha, talous ja säästöt ovat olleet se keskeinen vanhustenhoidon tasoa, ja laatua ohjaava ja määrittelevä tekijä.
Valitettavin seurauksin.

Mikäli ikäihmiset itse, ja heidän dementiaa sairastava, sekä heidän omaisensa eivät nouse jaloilleen ja ala vaatia parempaa heille kuuluvaa hoitoa, niin mikään ei muutu. Ei ainakaan paremmaksi.

Mikäli kukaan, tai isompi joukko ei ala äänestää jaloillaan, pitää enemmän ääntä, ja vaatia parempia palveluita, niin heidän ja monien asema ja tilanne jää ennalleen, tai jopa pahenee.

Mikäli mikään ei muutu, niin meille on tähän maahan syntymässä talousuhrien joukkoon joutuvia ihmisiä. Merkitseekö raha ja talous todellakin kaikkia inhimillisiä, eettisiä ja humaaneja arvoja enemmän?

Hyvä nyt tälläkin hetkellä muodostettava, uusi hallitus?