Kysymyksiä abortista

Todella hyviä pointteja mietittäväksi.
Ajattele, että sanon noin, vaikka olen teettänyt abortin.
En olisi itsestäni uskonut, että teen sellaista.
Ja minulle ollaan jo kostettu:äitini kuoli samana kuukautena,kuin vauvani olisi pitänyt syntyä.
Mutta on asioita, joita ei voi järjellä selittää.
Olin niin yksin, vaikka avoliitossa olinkin. Takana oli suuret muutokset:muutto toiselle puolelle Suomea, kamalaan lähiöön (niin tuolloin ajattelin), ja se tunne että tässä sitä ollaan eikä muuta voi-tunne oli niin järkyttävä että ei mitkään potkuhousut hellyyttäneet. Ja kun nyt olen nähnyt tämän shown: olen vaan tyytyväinen, ettei minun tarvitse olla lapseni ja VAIN lapseni kautta tekemisissä lapseni isän suvun kanssa. Olen itsekäs, tiedän sen, minusta ei ollut,niin kuin äidistäni oli, kasvattamaan kiukuttelevia, itsekkäitä kakaroita ei-tasapainoisessa perheeseessä.
On aikoja, jolloin mietin paljon mitä lapseni nyt osaisi, mitä nyt tekisi. Mutta kannan syyllisyyttä siitä lopun ikäni. Tai sainko jo sovitettua synnin sillä, että menetin rakkaan äitini ja sain tilalle isästäni huolehtimisen. Ehkä sittenkin kaikella on tarkoituksensa. Sinun lapsella ja minun ei-syntymättömillä lapsilla.

Inhoan lapsia, silti harrastan seksiä... opiskeluni ovat minulle miljoona kertaa täerkeämpiä kuin joku kakara...hyi....Ei todellakaan olisi aikaa ollla raskaana, synyttää saati sitten huolehtia lapsesta. Abortti olisi minulle ainoa oikea ja järkevä vaihtoehto jos tulisin raskaaksi.

Uskon että noiden syiden lisäksi monella on , ainakin minulla oli, yksi syy se, että tietää ettei voisi antaa lapselle sitä rakkautta jota se kaipaisi. Jos tietää ,ettei ole valmis äidiksi, ehkä henkisistä syistä, ehkä sen takia, että omat asiat ovat niin sekaisin.
Kaikkihan tietävät, tai ainakin pitäisi tietää, että rikkaus ei tuo välttämättä rakkautta. Paljon leluja lapselle on yhtä tyhjää, jos ei ole rakastavia ja huolehtivia vanhempia.

Jokainen varmaan haluaa antaa lapselleen turvallisen ja onnellisen elämän, jos on huoli siitä ,että sellaista ei ehkä tässä vaiheessa pysty antamaan on minun mielestäni parempi tehdä abortti. Se, että sinä olet oppinut rakastamaan lastasi mahan kasvn myötä on hienoa, mutta entäs jos sitä rakkautta ei vaan tulekaan. Kuka haluaa ottaa sen riskin, että toivoo oppivansa rakastamaan lastaan, mutta se rakkaus ei koskaan sytykään. Jos on väärä aika, tai ei ole valmis en usko ,että rakkaus noin vaan syntyy äidin ja sikiön välille.
mielestäni on epäreilua ajatella että esim. eikö sinun olisi pitänyt syntyä. Sinulle on käynyt loppujen lopuksi hyvin, olet ilmeisesti saanut kuitenkin rakkautta ja olet selvinnyt, mutta on paljon ihmisiä jotka eivät ole. Tiedän monta surkeaa ihmistarinaa nuorista aikuisista jotka ovat tulleet perheistä joissa rakkautta ei ole ollut, ja elämä on muutenkin ollut sekavaa ja vailla kiintopisteitä. Osa heistä on kuollut oman käden kautta, osa on huumeiden,-tai alkoholin suurkäyttäjiä ja loput kulkevat elämäänsä vailla päämäärää sylistä toiseen. Sitä ei ole mukava katsella.
Kuten olen jo monta kertaa sanonut, ihmisiä on monenlaisia, ajatuksia ja mielipiteitä on ihan yhtä paljon kuin noita ihmisiä. Kukaan ei ole oikeassa, vaikka kaikki haluisivatkin olla.

Lueskelin näit juttuja tääl ja ihmettelen ihmisten kykenemättömyyttä empatiaan toisia kohtaan. Itse olen synnyttänyt ensimmäisen lapsen jo ihan teininä.. ja kolme muutakin aika nuorena. Ensimmäistä kun aloin odottaa kuvittelin etten aborttia ikinä voisi tehdä, mutta niin se elämä yllättää! aloin odottaa lasta tilanteessa missä en todellakaan olisi jaksanut uutta lasta tällöin päädyin aborttiin viikolla 11. Kokemus oli todella rankka ja itkin pari päivää mielettömästi. Mutta ymmärsin että tekoni oli siinä vaiheessa oikea, olisi vain pitänyt tajuta tehdä keskeytys aiemmin.

Uskon että monelle naiselle jotka ovat ennestään jo äitejä tilanne on kamala jo siksi että tietää miten ihanaa voi olla kun odottaa toivottua vauvaa ja miten ihanaa on saada lapsi. Sitten miettii lakkaamatta että mikä oikeus näillä muilla oli syntyä maailmaan eikä tällä yhdellä sitten olekaan?!

Olen sitä mieltä että kyllä moni jaksaa yhden jopa kahden lapsen kanssa ihan helposti vaikka yksin.. olen minäkin pärjännyt, mut eri asia onkin kun odottaa vaikka viidettä.. niinkuin minä nyt! Enkä tiedä haluanko tätä lasta pitää. Olen miettinyt pääni puhki, itkenyt jo viikon joka päivä ja vieläkin olen kahden vaiheilla. Miehelläni ja minulla on mennyt surkeasti nyt jonkin aikaa eikä hän tällä hetkellä ole asunut kotona yli viikkoon. Olen kironnut hedelmällisyyttänikin, mikä on myös typerää, olenhan saanut neljä ihanaa lasta jo. Tiedän että jos pidän lapsen tulen ehkä olemaan yksinhuoltaja viidelle lapselle, ehkä jaksan sen, ehkä en.
Elämä on täynnä tilanteita, joihin ei osaa varautua eikä aina saa vastausta siihen onko tehnyt oikein.

Joku täällä mainitsi adoption.. tuo vaihtoehto on kyllä todella vaikea jo siksi että monesti kiintyy lapseen raskaus aikana niin että pitää kuitenkin lapsen vaikka omat voimat eivät riittäisikään. Toiseksi kuinka todella selität sukulaisille ja esim. minäkin isoille lapsilleni että äidin mahassa kasvaa lapsi mutta ei se meille jää, äiti antaa sen pois!

Voimia kaikille tämän raskaan asian edessä oleville!! Toivon että ihmiset olisivat suvaitsevaisempia ja toivon suvaitsemattomille ihmisille paljon kasvattavia ehkä raskaitakin kokemuksia elämään. Siitä se ymmärryskin sitten kasvaa ja avartuu!