Uskomatonta hölmöilyä

Anonyymi

On vuosi 2015, sairaanhoitopiirin valtuustoa ja hallitusta johtava kaksikko, Tapio Vekka ja Iisakki Kiemunki saavat mielestään loistavan ajatuksen. Jo aiemmin puheissa ollut uusi maakuntasairaala on sijoitettava Hämeenlinnan vilkkaimman väylän, Viipurintien sillan pieleen, rautateitä hipoen. Suunnittelu käynnistyy ja arkkitehdit alkavat pyöritellä digikuvia työpisteillään.

Hanketta aletaan myydä kaupunkilaisille Hämeen Sanomien sivuilla - havainnekuvia esitellään torvia toitotellen, nyt Hämeenlinna tulee saamaan uuden modernin sairaalan, eikä rahaa tulla säästämään. Suuri rahoituksen viime kädessä hoitava massa pudistelee kuitenkin päätään, ja moni ennustelee suurhankkeelle jo SCC:n kohtaloa jo siitäkin syystä, että kiinteistön omistaa puolustusvoimat ja senaattikiinteistö.

Ensimmäisen vakavan epäilyksen varjon hankkeen ylle nostaa YLE Hämeen haastattelema kiinteistön omistajan edustaja, joka väittää, ettei heidän kanssaan ole käyty minkäänlaisia neuvotteluita, eikä puolustusvoimilla ole minkäänlaisa aikeita lähteä alueelta mihinkään. Piirin valtuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunkikin havahtuu ja puolustusvoimiin ollaan neuvottelukontaktissa. Vuodenajat vaihtuvat moneen otteeseen ja neuvonpitoa kiinteistöistä kerrotaan määrävälein käydyn - välillä Kiemunki ilmoittaa somessa neuvottelujen etenevän hyvin , mutta valmista ei meinaa syntyä.

Pub papukaijassa pidetään uuden sairaalan tiedotustilaisuus, johon osallistuu kaupungin hallinnon puolelta Sari Rautio, sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajan paikalta itsensä tiedotuspäälliköksi nostanut Iisakki Kiemunki, sekä kaupungin suunnittelupäällikkö Toni Lähteenmäki. Piskuinen pubi riittää tilaisuuteen mainiosti, sillä kaupunkilaisia paikalle on vaivautunut ainoastaan kourallinen. Tilaisuuden anti on lyhykäisyydessään se, että puolustusvoimat on siirtymässä alueelta Janakkalan puolelle, ja sairaalan paikka on näin ollen selvä.

Hämeen Sanomien mielipidesivulla käydään kiivasta keskustelua sairaalan paikasta, ja nyttemmin luottamustoimista väistynyt Tapio Vekka penää jopa oudon agressiiviseen tyyliin tekemiensä päätösten pitävyyttä silloisilta päättäjiltä, ja käskee lukita sairaalan paikkan tiukasti radan varteen.

Kun neuvottelujen alkamisesta on kulunut kolmisen vuotta, ilmoittaa sairaanhoitopiirin johtaja yllättäen, että neuvotelut lopetetaan ja sairaala tullaankin rakentamaan nykyisen sairaalan kupeeseen Ahvenistolle. Kuntalaiset riemuitsevat, mutta ollaan myöskin yllättyneitä ja vihaisia. Resursseja ja aikaa on siis kulutettu jonkin joutavaan vuosikausia. Moni kyselee kuinka paljon verovaroja suunnitteluun kerittiin tuhlaamaan, mutta ainut vastaus hallinnon ja Hämeen Sanomien suunnalta on syvä hiljaisuus.

Jatkuu seuraavassa osassa.

15

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jatkuu seuraavassa osassa? Olet hönö Persu jauhanut samaa asiaa yli tuhat kertaa suolessa. Usko jo että ei ketään kiinnosta vanhan kääkän katkeruus. Tulet saamaan uudessa sairaalassa hyvää hoitoa ensimmäisten joukossa. Sairaala suunnitellaan vaikka sitä vastusta. Sairaalassa suunnitellaan hoitoja.

    • Anonyymi

      Keskustelu osoittaa normaalia tasoaan. Mistään ei voi väitellä asiallisesti, vajotaan heti haukkumiseen.

      • Anonyymi

        Avaaja aloitti jauhamaan. Hölmö.


      • Anonyymi

        Hämeessä vaikeneminen on parasta ettei luulla, että ymmärtää asioista jotakin.


      • Anonyymi

        Mahtisukuja pitää kunnioittaa tai tulee pahimmillaan jopa konkka,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avaaja aloitti jauhamaan. Hölmö.

        Erittäin oivallinen ja hyvin kerrottu tapahtumien kulun kuvaus, juuri näin tapahtui ja totta joka sena vaikkakin vähälahjainen Kokdem-Trollo taas toista väittääkin!

        Oudot on olleet Hämeenlinnan kuntahallinnon kuviot ja rahaa on poltettu turhiin suunnitteluihin ja tulevaisuuden visiointeihin.
        Ehkä tulee sekin aika jolloin järjen ääni voittaa täällä Hämeenlinnassa?

        Kittilän kuntavaltuutetut muuten joutuu yhteisvastuullisesti maksuvelvotteiseksi oikeuden päätöksellä Kittilän kunnalle tekemistään ja kuntaa vahingoittaneista päätöksistä!

        Missä on Hämeenlinnan politikkojen moraali tai järki?

        http://blog.oikeus.pro/fi/blogi/:action/viewentry/entryid/728
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Kittilän_kriisi
        https://www.aamulehti.fi/a/200459061


    • Anonyymi

      On tällä persuksihaukkujalla paha kipupistekin. Kun häntä kritisoi pikkuisen, valittaa tämä surkimus heti ylläpidolle, ja ylläpito ihme kyllä jatkuvasti poistaa nämä kriittiset viestit. Olisi mukava tietää, miten kokdem on kietonut lonkeronsa ylläpitoonkin. Kaikenlainen käryttely kyllä saa jatkua vuodesta toiseen, siihen ei ylläpito reagoi.

      Kantelupukki kaakattaa, ei saa rauhassa maatakkaa

      • Anonyymi

        Kantelet ja valehtelet että muut kantelee?? Kokdem logiikkaa.


      • Anonyymi

        Perziikki kantelee modelle ja hyvin tunnettua. Ei kestä arvostelua ja valheenpaljastelua.


    • Anonyymi

      Sairaalan arkkkitehdit kirmaisivat karkuun päättävistä pöydistä, eikä heidän hölmöilyistään enää vastaa kukaan

    • Anonyymi

      Hämeenlinna on erikoinen kunta kun täällä suunnitellaan ja tuhlataan näin veronmaksajien rahaa. Kun Persut pääsemme valtaan suunnittelu tulee loppumaan.

    • Anonyymi

      Hämeenlinna on todellakin ihmeellinen kaupunki siinä mielessä, että kaikki vähänkin suuremmat hankkeet tyritään aina tavalla tai toisella, ja näihin persiilleen menneisiin suunnitelmiin on haaskattu vuosien kuluessa varmuudella miljoonia euroja.

      • Anonyymi

        Sama mieltä. Suunnittelu tulee lopettaa heti. Esim. Kirjaston korjauksen suunnitteluun ja Sairaala suunnitteluun on tuhlattu rahaa. Suunnittelu tulee lopettaa heti.


      • Anonyymi

        Linnan kehityskin taitaa olla Suomen suurin suunnitteluyhtiö.


    • Anonyymi

      Linnan Hihitys Oy on n 30 pakollisen voimin tehnyt vuosien ajan työtä H-linnan eteen. Annetaan kavereille mahdollisuus!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5325
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      57
      1920
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1713
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      16
      1643
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1405
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1280
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      27
      1275
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1087
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1038
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe