Raakaa kidutusta, mutta kun anteeksipyyntö

Anonyymi

Tapettujen kissojen omistaja sanoo, että olisi tarvinnut henkistä apua rikoksen jälkeen.

– He ruiskuttivat spraymaalia nukkuvien kissanpentujen silmiin ja juoksivat niiden perässä metsään. Sitten he teloivat kissat kituviksi. Sen jälkeen he sytyttivät risuilla nuotion ja ryhtyivät polttamaan pentuja. Lopulta he heittivät spraymaalipulloja tuleen, niin että kissat räjähtivät, hän kuvailee.

Naisen mukaan hän tajusi tapahtuneen vasta, kun löysi emokissan ”kituvana palavasta nuotiosta”.

Että sellainen kaveri demareissa.

18

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Punikki on hirviö, jo syntyessään.
      Punikin sielu vihaa hyvyyttä, sääliä, empatiaa.

      Rakkaus on punikille vieras käsite, seksuaalirikokset, ihmisten ja eläinten kidutukset ovat punikin ominta alaa. Siksi näille "ateisteille" myös yhtäkkiä kelpaakin 600-luvulla pedofiilin perustama julma uskontokultti, kuunjumalineen.

      Punikin sielun olemus on nähty niin kommunismissa, suomalaisessa sosialidemokratiassa kuin kansallis-sosialismissakin = punikkien oma, ärhäkkäin rasistisiipi.

    • Anonyymi

      Bolsevismia ei saatu aikanaan kunnolla tuhottua siitä joudutaan vieläkin kärsimään

      Bolseviikit olisi kuulunut tuomita Njyyrnbergissä aivan samoista rikoksista kuin ne toisetkin natsit tuomittiin

    • Anonyymi

      Antti ja bolsut eivät nähneet tässä mitään ongelmaa, taaskaan

    • Anonyymi

      Hirveetä mitä lapset tekevät., Aikuisen mies on oppinut tavoille ja heittää polttopullon lapsia täynnä olevaan vastaanottokeskuskseen ja polttaa Punaisen Ristin toimistot.

    • Anonyymi

      Niin, Persuissa on vain tylsiä kirkonryöstäjiä, käsilaukkuvarkaita, alkoholisteja, varkaita, kavaltajia, haureuden harjoittajia, rattijuoppoja, pahoinpitelijöitä jne.
      Jotenkin se Persurikollisuus on parempaa rikollisuutta.
      Persujen harjoittama maanpetturuuskin on jotenkin sitä parempaa maanpetturuutta

      • Anonyymi

        nyt et ymmärrä
        triadin perusteet jos vähintään kaksi toteutuu psykopaatti
        tulileikit ja eläinjulmuudet ovat pääosissa
        usa lääkintähallitus
        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16443599
        cruelty to animals, family conflict, and psychopathic traits in childhood


    • Anonyymi

      joo siis viherpunaisuus on sokaissut silmät
      rikollinen rikkoo lakia
      eli homot olivat rikollisia vielä muutama kymmenen vuotta sitten jne.

      mielisairaus nähdään rikoksen laadusta ja eläinrääkkäys on peruste sosiopatialle

      jos tekee kioskimurron varastaa kaupasta jne. ja lopettaa kun vanhemmat toruvat
      ei huolta jos vetää teininä kännin ei huolta jos lopettaa
      mutta jos polttaa kissan niin hoitoon

    • Anonyymi

      Miten tällaiset eläinrääkkääjät ylipäätään pystyvät tunnevammaisina mitään politiikkaa eli kansaansa edustamaan ! Muistetaanpa tämäkin psykopaatti.

      • Anonyymi

        Mielestäni aika moni poliitikko on tunnevammainen, eipä juuri sääliä tunneta meitä köyhiä ja huonompiosaisia kohtaan.


    • Anonyymi

      sosiopaattisilla on usein manipulaatiokyky näytellä
      asosiaalinen persoonallisuushäiriö narsistinen vääristymä tunnekylmyys
      tädin talo tuhotaan lisäksi tuosta vain

      omat ongelma ovat esillä voimalla (mulla oli kova lapsuus kun isä ja äiti erosivat joten mä tuhosin sen tädin talon ilman myötätuntoa)


      eduskunnassa sosiopaatti ei tietenkään enää polta kissaa
      mutta hän tuntee voimaa saadessaan kiusata taviksi ja puhua päättömiä
      ilman että tavis voi mitään eli sellaisissa viroissa joissa vastaansanominen
      on estetty tai kielletty pappi tuomari psykiatri edustaja yrityssaneeraaja upseeri ... on psykopaattien edustus keskimääräistä korkeampi

      muualla väestössä normaalijakautuma kellokäydä 2 prosentia väestöstä
      nähdään erittäin tarkoissa tutkimuksissa aivoikemiasta joskus hidas aivosähkö
      voimakas testosteroni huono stressikortisolivaste ...

    • Anonyymi

      Demareissa on siis sadisteja?

    • Anonyymi

      Demarin mielessä oma anteeksipyyntö on sama kuin anteeksianto. Mitään ei tarvitse tehdä.

      Mielenkiintoinen ikkuna psykon mielenmaisemaan.

    • Anonyymi

      Onko Halla-aho vinguttanut jalkavaimojen kisuja vai miksi tästä aiheesta täällä?

    • Kaiken tämän tultua ilmi inhalla SDPllä on enää yksi rehti ja suoraselkäinen vaihtoehto: lopettaa kokonaan poliittinen toimintansa, luovuttaa edustajapaikkansa Persustapuolueelle sekä hallituksen muodostajan tehtävä Messias Pula-aholle!

    • Anonyymi

      demarina hän on silti solidaarinen ja empaattinen, on vain vähän hölmöillyt

    • Ikävä tapaus, mutta mitä se kuuluu PerusSuomalaisten palstalle?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Onko Halla-aho rääkännyt jalkavaimojen kisuja, kun asiasta täällä jutellaan?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      94
      4151
    2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      26
      2268
    3. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      200
      2126
    4. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      101
      1942
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      391
      1732
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      143
      1329
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      100
      1249
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      32
      1045
    9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      956
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      78
      815
    Aihe