Kuvaan tässä taisteluani psyykenlääkkeistä eroon. Söin pahimmillaan useita lääkkeitä samaan aikaan useasta eri ryhmästä psyykenlääkkeitä. Halusin olla lääkevapaa, sillä lääkkeet aiheutti minulle harmia. Näin tein lopetukset:
- Hain vertaistukea ja tietoa ja löysin paljon ihmisiä, kelle oli tullut ongelmia psyykenlääkkeiden ja niiden lopettamisoireiden kanssa
- Alun liian nopeiden purkujen jälkeen tajusin, että vieroitustahdin pitää olla hidas ja tällä tarkoitan jopa lääkärien tahtia hitaampaa vauhtia johon hermostolla ja mielellä oli helpompi tottua, tämän opin ihmisiltä ketkä oli menestyksekkäästi irti lääkkeistä päässeet. Vähensin annosta 10 prosenttia kuukaudessa edellisestä annoksesta ja saadakseni aina tarkan annoslaskun murustelin tablettia tarkkuusvaa'an avulla. Loppua kohden annoslaskut pienenivät. Vieroitukset vei vuosia. Välillä stoppasin laskun jos olo oli heikompi tai oli vaikea elämäntilanne. Kuuntelemalla erään lääkärin liian nopeaa ohjetta ajaa yksi lääke alas menin huonoon kuntoon. Lääkäri neuvoi liian isoihin pudotuksiin kerralla. Mitä opin oli että moni lääkäri on kaukana spesialistista mitä lääkevieroituksiin tulee eikä aihetta edes ole huolella tutkittu
- opin että jos lääkkeitä ajaa liian nopealla tahdilla alas, siitä voi olla hankala saada oloa tasapainottumaan
- Vieroittauduin yhdestä lääkkeestä kerrallaan
- Välillä tunsin oloni tosi kehnoksi fyysisine ja henkisine oireineen, mutta huomasin että ne aaltoilivat ollen aina välillä parempia ja huomasin triggereitä mitkä pahensi ja puhkaisi niitä kuten stressi ja huonot unet. Saatoin jonain päivinä olla vuoteen oma voiden todella kehnosti ja toisina toimintakykyisempi. Tärkeää oli noudattaa elämäntyyliä millä olo pysyi hallinnassa mihin kuului säännöllinen päivärytmi, terveellinen elämä, maltillisuus kaikessa tekemisessä ettei purista liikaa itsestään irti koska vieroitusvaiheessa se voi olla liikaa, alkoholin välttäminen, kehon kuuntelu, rentoutushetket. Tajusin että sillä mitä söi (ja mitä ei laittanut suustaan alas) oli paljon merkitystä. Sain voimia luonnosta ja jostain syystä kävelylenkit auttoi paljon, aloitin ne pienestä ja lisäsin matkaa. Siinä sivussa tajusin kehittäneeni keinoja pärjätä ongelmieni kanssa lääkkeettä jatkossa ja opin kuuntelemaan kehoani
- Lopetus toi mukanaan unettomuuden kanssa kamppailua jota oli siedettävä. Kun hermosto "tasapainottui" viimein liian nopeiden lääkelaskujen jälkeen, unettomuuskin helpotti. Hitaassa vähennyksessä unettomuuskin pysyi hallinnassa. Luomukeinot(lääkkeettömät hoitokeinot) unettomuuden hoitoon olivat parhaita. Piti vain uskoa siihen että uni palautuu
- Ahdistus oli yksi alkusyistä miksi aikanaan päädyin psyykenlääkkeiden käyttäjäksi ja jouduin kestämään paikoitellen kovaa aiempaa jopa pahempaa ahdistuneisuutta mikä helpotti kun hidastin vieroitustahtia, satsasin elämäntapoihin ja keksin tekniikoita miten kestää sitä. Paikoitellen ahdistus oli jopa sietämätöntä. Lopetin mm.kahvinjuonnin koska jopa se aiheutti ahdistuneisuutta vieroituksessa kun muutenkin oli herkillä
- Henkisesti oli hankala kestää sitä että oli saanut lääkkeistä harmia ja oli tunne että lääkärikään ei tajunnut mitä kävin läpi, mitä helvettiä vieroitus välillä oli. Usein oli tunne etten selviä vieroituksesta ja pelkäsin oireiden pysyväksi jäämistä. Joku lääkäri epäili että kyse oli vain masennuksesta mitä koin mutta tiesin syvällä sisimmässäni että asia ei ollut niin. Vertaistuesta oli hyötyä koska ne ihmiset ketkä vieroittautui lääkkeistä olivat kokeneet samaa mitä itse mikä helpotti ja ei tuntunut että on niin yksin asian kanssa. Lääkäri jopa ehdotti lisää lääkkeitä ja suostuinkin jossain vaiheessa tajuten että ne eivät hoitaneet ongelmaa joiden alkusyy oli lääkkeet itsessään ja niiden lopetusoireet. Vältin loppuajan mitään lääkekokeiluja koska ne heikensi oloani ja lisäsi ahdistusta
- Lääkevieroituksissa koin paljon hankalia oireita kognition ongelmista, aivosumusta tunteeseen että kroppa käy ylikierroksilla, on levoton olo ja murskaavaan väsymykseen. Kroppa tuntui olevan ihan sekaisin purkaessani lääkkeitä, oli jatkuvasti paha olo kummallisten fyysisten oireiden vuoksi. Jonain olona oli kuin olisi krapula ollut. Olin yliherkkä asioille mille en normaalisti (valo ja ääniyliherkkyys) enkä jaksanut edes liikkua kuten ennen. Liikuntakin laukaisi oireita. Tajusin että minun piti tehdä asioita kropan sallimissa rajoissa ja myös ymmärtää että stressi itsessään voi aiheuttaa oireita ja siihen voi vaikuttaa, tosin aiemmat selviytymiskeinot ei aina toimineet. Ongelmallista oli että vieroitus itsessään puhkaisi kovaa stressiä. Tajusin että vieroituksessa on sekä fyysisiä että henkisiä lopetusoireita. Henkisen puolten ongelmista koin tosi outoja oireita mielialan sahaamisesta, siihen että oli tosi epätodellinen olo jotenkin ja kaikki tuntui oudolle ja joskus tunsin oloni esimerkiksi aggressiiviseksi syyttäsuotta
- Suuren osan ajasta oireet pysyi siedettävänä kun vain muisti hoitaa itseään ja pitää hidasta tahtia
- Hain vertaistukea ja tietoa ja löysin paljon ihmisiä, kelle oli tullut ongelmia psyykenlääkkeiden ja niiden lopettamisoireiden kanssa
- Alun liian nopeiden purkujen jälkeen tajusin, että vieroitustahdin pitää olla hidas ja tällä tarkoitan jopa lääkärien tahtia hitaampaa vauhtia johon hermostolla ja mielellä oli helpompi tottua, tämän opin ihmisiltä ketkä oli menestyksekkäästi irti lääkkeistä päässeet. Vähensin annosta 10 prosenttia kuukaudessa edellisestä annoksesta ja saadakseni aina tarkan annoslaskun murustelin tablettia tarkkuusvaa'an avulla. Loppua kohden annoslaskut pienenivät. Vieroitukset vei vuosia. Välillä stoppasin laskun jos olo oli heikompi tai oli vaikea elämäntilanne. Kuuntelemalla erään lääkärin liian nopeaa ohjetta ajaa yksi lääke alas menin huonoon kuntoon. Lääkäri neuvoi liian isoihin pudotuksiin kerralla. Mitä opin oli että moni lääkäri on kaukana spesialistista mitä lääkevieroituksiin tulee eikä aihetta edes ole huolella tutkittu
- opin että jos lääkkeitä ajaa liian nopealla tahdilla alas, siitä voi olla hankala saada oloa tasapainottumaan
- Vieroittauduin yhdestä lääkkeestä kerrallaan
- Välillä tunsin oloni tosi kehnoksi fyysisine ja henkisine oireineen, mutta huomasin että ne aaltoilivat ollen aina välillä parempia ja huomasin triggereitä mitkä pahensi ja puhkaisi niitä kuten stressi ja huonot unet. Saatoin jonain päivinä olla vuoteen oma voiden todella kehnosti ja toisina toimintakykyisempi. Tärkeää oli noudattaa elämäntyyliä millä olo pysyi hallinnassa mihin kuului säännöllinen päivärytmi, terveellinen elämä, maltillisuus kaikessa tekemisessä ettei purista liikaa itsestään irti koska vieroitusvaiheessa se voi olla liikaa, alkoholin välttäminen, kehon kuuntelu, rentoutushetket. Tajusin että sillä mitä söi (ja mitä ei laittanut suustaan alas) oli paljon merkitystä. Sain voimia luonnosta ja jostain syystä kävelylenkit auttoi paljon, aloitin ne pienestä ja lisäsin matkaa. Siinä sivussa tajusin kehittäneeni keinoja pärjätä ongelmieni kanssa lääkkeettä jatkossa ja opin kuuntelemaan kehoani
- Lopetus toi mukanaan unettomuuden kanssa kamppailua jota oli siedettävä. Kun hermosto "tasapainottui" viimein liian nopeiden lääkelaskujen jälkeen, unettomuuskin helpotti. Hitaassa vähennyksessä unettomuuskin pysyi hallinnassa. Luomukeinot(lääkkeettömät hoitokeinot) unettomuuden hoitoon olivat parhaita. Piti vain uskoa siihen että uni palautuu
- Ahdistus oli yksi alkusyistä miksi aikanaan päädyin psyykenlääkkeiden käyttäjäksi ja jouduin kestämään paikoitellen kovaa aiempaa jopa pahempaa ahdistuneisuutta mikä helpotti kun hidastin vieroitustahtia, satsasin elämäntapoihin ja keksin tekniikoita miten kestää sitä. Paikoitellen ahdistus oli jopa sietämätöntä. Lopetin mm.kahvinjuonnin koska jopa se aiheutti ahdistuneisuutta vieroituksessa kun muutenkin oli herkillä
- Henkisesti oli hankala kestää sitä että oli saanut lääkkeistä harmia ja oli tunne että lääkärikään ei tajunnut mitä kävin läpi, mitä helvettiä vieroitus välillä oli. Usein oli tunne etten selviä vieroituksesta ja pelkäsin oireiden pysyväksi jäämistä. Joku lääkäri epäili että kyse oli vain masennuksesta mitä koin mutta tiesin syvällä sisimmässäni että asia ei ollut niin. Vertaistuesta oli hyötyä koska ne ihmiset ketkä vieroittautui lääkkeistä olivat kokeneet samaa mitä itse mikä helpotti ja ei tuntunut että on niin yksin asian kanssa. Lääkäri jopa ehdotti lisää lääkkeitä ja suostuinkin jossain vaiheessa tajuten että ne eivät hoitaneet ongelmaa joiden alkusyy oli lääkkeet itsessään ja niiden lopetusoireet. Vältin loppuajan mitään lääkekokeiluja koska ne heikensi oloani ja lisäsi ahdistusta
- Lääkevieroituksissa koin paljon hankalia oireita kognition ongelmista, aivosumusta tunteeseen että kroppa käy ylikierroksilla, on levoton olo ja murskaavaan väsymykseen. Kroppa tuntui olevan ihan sekaisin purkaessani lääkkeitä, oli jatkuvasti paha olo kummallisten fyysisten oireiden vuoksi. Jonain olona oli kuin olisi krapula ollut. Olin yliherkkä asioille mille en normaalisti (valo ja ääniyliherkkyys) enkä jaksanut edes liikkua kuten ennen. Liikuntakin laukaisi oireita. Tajusin että minun piti tehdä asioita kropan sallimissa rajoissa ja myös ymmärtää että stressi itsessään voi aiheuttaa oireita ja siihen voi vaikuttaa, tosin aiemmat selviytymiskeinot ei aina toimineet. Ongelmallista oli että vieroitus itsessään puhkaisi kovaa stressiä. Tajusin että vieroituksessa on sekä fyysisiä että henkisiä lopetusoireita. Henkisen puolten ongelmista koin tosi outoja oireita mielialan sahaamisesta, siihen että oli tosi epätodellinen olo jotenkin ja kaikki tuntui oudolle ja joskus tunsin oloni esimerkiksi aggressiiviseksi syyttäsuotta
- Suuren osan ajasta oireet pysyi siedettävänä kun vain muisti hoitaa itseään ja pitää hidasta tahtia
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kävitkö töissä lääkkeiden lopetuksen aikana? Itse ajoin masennuslääkkeen alas kahdessa kuukaudessa ja mitään fyysisiä oireita en huomannut. Viime viikonloppuna sitten huomasin kuitenkin olevani lähes samassa jamassa kuin osastolle mennessä ja toivoin kuolevani pois, koko viikko oli ollut kyllä töissä erityisen stressaava ja monia matkapäiviä sisältävä.
Aloitin sunnuntaina masennuslääkkeen erittäin pienellä annoksella uudelleen ja yritän ajaa sen lopullisesti alas vasta kesälomalla. Aamuinen käsien vapina tuli taas lääkkeen myötä kehiin.
Hankalin vieroitettava on yölääke mirtazapin ja kun jo vuosi valvoin ilman lääkkeitä niin, en enää jaksa sitä rumbaa tai sitten täytyisi olla lomalla tai saada sairaslomaa, jonka hakemiseen kynnys on suuri.
Itse en osaa arvioida mikä on lääkkeistä johtuvaa ja mikä kaikesta muusta pahasta olosta tai fysiikan syytä. Aivosumu alkoi jo vuonna 2011, vaikka en silloin syönyt mitään lääkkeitä. Nykyisenä ulkonäköoireena on aivan järjetön hiusten rasvoittuminen ja hiusten oheneminen ja koko kroppa on sekaisin. Työterveys on sitä mieltä vika on päässä ja mitään apua ei saa. Psykan poli yritti aluksi selvitellä noita fyysisiä vaivoja, kun veriarvoissa oli heittoa, mutta mitään fyysistä syytä ei löytynyt. Paino nousee koko ajan ja pelkään sokeritautia.
Aloittajalle kysymys: Kauanko olet ollut syömättä lääkkeitä? Niitähän voi olla syömättä vuosiakin, ja sitten jossain erityisen stressaavassa tilanteessa psykoosi uusii. Kysymys onkin, voiko tässä tapauksessa suositella jatkuvaa vahvojen psyykenlääkkeiden syömistä lukuisine mahdollisesti erittäinkin vakavine sivuvaikutuksineen. Ennaltaehkäistä tapahtumaa, joka on todennäköistä ehkä kerran kymmenessä vuodessa? Tuohan alkaa muistuttaa tilannetta, että terveiden ihmisten täytyisi syödä psyykenlääkettä kaiken varalta, ettei vain missään tapauksessa tule koskaan psykoosia.
En ole aloittaja, mutta haluan tuoda esiin juuri tämän seikan, että voi olla että normaalioloissa menee kaikki suhteellisen tasaisesti, mutta sitten jos joku päivä sattuu niin että tuleekin monta huonoa asiaa yhtä aikaa, niin sitä ei välttämättä "kestäkään".
Suurimman osan lopetuksesta on vuosia ja olen kestänyt myös vastoinkäymisiä ja stressiä ilman, että olisin tarvinnut lääkkeitä. Itseasiassa lopetus oli kuin joku valmennus siihen, että elämässä voi kokea ihan helvetillisen määrän tuskaa ja siitä voi selvitä sekä karu koulu missä niitä keinoja piti väkisin opetella. Hieman ikävähkö ja ahdistava valmennus kylläkin, ja vieläkin hampaankolossa on, että tuollaisista lopetusoireista ei hiiskuttu sanallakaan määrätessä pillereitä. Niiden kanssa omat entiset murheet mihin pillerit aloitti tuntui aika pieniltä. Kun pahin oireisto alkoi väistyä ja olo normalisoitua, tunsin oloni tosi kiitolliseksi ja helpottuneeksi. Jouduin myös olemaan usein eri mieltä kun lääkäri lääkityksen tarpeesta matkan varrella
On tärkeää osata ymmärtää, että lopetusoireet voi olla myös henkisiä luonteeltaan, eikä kyse ole siis välttämättä mistään uusimisesta tai sairauden pahenemisesta vaan siitä, että keho ja mieli kärsii, kun purkaa jonkun kemiallisen aineen, mitä on pistänyt joka päivä kehoonsa jopa vuosia sekä tämä vaatii totuttelua kestää. Siinä voi aivokemiat heittää miten sattuu ja tämä lisää tuskaa tuskaa. En suosittele tekemään lopetusta nopeaa, enkä jo entisestään stressaavissa vaikeissa elämäntilanteissa. Kuvaisin lopetusta sellaisena, että joutui yhtäkkiä hylkäämään keinotekoisesti rakennetun suojakuorensa ja oli täydellisen herkillä, haavoittuvaisessa tilassa (jossa oman elämän stressi saa mukaansa vielä lopetusoireiden stressin), mutta sitten tajusikin, että se suojakuori oli saattanut olla jopa esteenä sille että rakentaa oman kuoren eikä ole voinut nähdä omaa itseään kunnolla peilistä sen keinotekoisen kuoren takia. Jouduin jopa käsittelemään asioita, mitä oli ollut kykenemätön käsittelemään turruttavissa pillereissä, mitä oli vuosia aiemmin ennen niitä tapahtunut tai kokenut.
Lopetukseen sisältyi paljon traumaattisia elementtejä itse lopetusoireista ja epämukavista olotiloista siihen, että joutui kohtaamaan asioita mitkä oli olleet lamattuina pillereillä. Loppuajan käytin käytännössä vain murusia lääkettä pitkään vieroitusoireiden ja lopettamispelon vuoksi, kunnes siitä irtauduin ja siitäkin on jo aikaa. Lääkäri väitti, ettei pienillä murusilla ollut mitään terapeuttista vaikutusta, mutta kärsiessäni joskus lopetusoireista otin kerran murusen ja se auttoi sähköiskutuntemusten kanssa. Tuo kertoo kuinka voimakkaista pillereistä on kysymys ja kuinka pienelläkin annoksella voi olla merkitystä olossa. Hankalaa lopettamisesta teki se, että lopetus puhkaisi ongelmia unen kanssa vieroitusoireena, ja olin ennen kokemustani ollut aina hyvä nukkuja. Arvostelen näkökulmaa, jonka mukaan on jotenkin itsestäänselvyys, että ilman psyykenlääkkeitä ei voi pärjätä tietyillä lääkärin toteamilla diagnooseilla, tai että ne itsensä hoitamisessa ovat must ja ainoa ratkaisu. En usko tuohon ollenkaan. Tiedän tarkalleen myös, mitä haittoja niihin sisältyy ja lopetusoireet olivat täysi helvetti ja lisäsivät tuskaa merkittävästi ja aiheuttivat pahaa oloa. Myöskin lääkehaitat lisäsi kuormaa omaan oloon. Nämä on asioita, joista ei usein puhuta syinä miksi mielenterveys järkkyy ja pillerit nähdään haitattomampina ja ongelmattomampina mitä ne on.
Käsitykseni itsensä hoitamiseen liittyvistä tekniikoista on kasvanut siitä suppeasta näkökulmasta, missä lääkkeet on itseisarvoisessa asemassa ja jossa ihminen hoitaakseen itseään tarvii valkotakin kertomaan mikä kemikaali sujauttaa aivokemiat oikeaan uskoon ja ohjaamaan. Tai no, moni meistä kuka on lääkkeitä käyttänyt pitempään ja paljon ja saanut haittoja, tajuaa, ettei siinä mitään aivokemioita korjata ja irtautuessaan pillereistä tajuaa, kuinka turrassa tilassa on ollut napsiessa pillereitä ja alkaa yhtäkkiä vierastaa lääkäriä, joka vakuuttelee kirkkain silmin kuinka lopetuksessa yhtäkkiä puskeva huono olo on tietenkin uusiva tai paheneva sairaus ja tarvii lisää pilleriä. Pillerit itsessään kokemuksieni mukaan voi olla se, mikä voi etenkin liioissa määrin heikentää omaa toimintakykyä ja pitkään käytettynä kroonistaa ongelmia. Tiedän kokonaisen listan asioita millä voi hoitaa itseään nykyään mihin turvaudun, kun olo on huono sekä tietekin yhtä tärkeää on ennaltaehkäistä pahaa oloa. Tärkeää on hoitaa hyvinvointia jatkuvasti ja kuunnella oloaan. Tehdä korjaavia liikkeitä, eli esim. levätä kun tarve vaatii.
Ymmärrän miksi joku ei halua lopettaa pillereitään varsin hyvin. Ja ymmärrän sen myös miksi joku ei halua aloittaa ollenkaan mitään pillereitä.
Ja eräs kysyi pystyinkö käymään töissä lopetuksessa. Vastaus on, että pahimmassa vaiheessa en. Olin lähes toimintakyvyttömässä tilassa pahimmillaan siitä kun vieroittauduin useista pillereistä. En usko, että töissä käynti mahdotonta on samaan aikaan kuin lopetus, mutta tärkeää on stressinhallinta, riittävä lepo ja seesteinen elämäntyyli. Tärkeää on, että pistää jarrua kun sitä vaaditaan. Aina yhteiskunta ei oikein sitä mahdollista. Se oli yksi syy miksi päädyin pitkäaikaiseksi lääkkeenkäyttäjäksi.
Kiitos molemmille vastauksista, etenkin aloittajalle.
Eka vastaajalle sanoisin vielä, että vaara joutua psykoosiin on kaikilla niilläkin, jotka eivät ole siihen koskaan vielä joutuneet. Heitä ei voi alkaa varalta lääkitsemään, koska lääkitys voi aiheuttaa erittäin vakaviakin fyysisiä (tai jopa henkisiä) sivuvaikutuksia. Minusta ei ole oikein järkevää pelätä psykoosia niin hysteerisesti, että sen takia varalta syötäisiin lääkettä vuosikausia.
Edellä aloittaja kertoo selvinneensä lääkkeitä jo vuosia. Hän ei ole vuosiin joutunut psykoosiin siis. Elämä on muutenkin hyvin monelta osin parantunut verrattuna aikaan jolloin söi lamaavia psyykenlääkkeitä.
Onko oikein siis sinusta, että ihminen joutuu yli kymmenenkin vuotta syömään vahvoja lääkkeitä sen kymmenen vuoden kuluttua koittavan psykoosin takia? Eihän ole edes varmaa, tuleeko sitä enää koskaan.
Minusta uhraukset ovat liian suuret. Jos et ole syönyt psyykenlääkkeitä tai ne eivät ole juuri sinulle aiheuttaneet vakavia sivuvaikutuksia, et nähdäkseni ymmärrä, mitä kommentoit.
Ensimmäisellä kerralla psykoosin jälkeen kolme vuotta. Seuraavan kerran jälkeen loppuikä. Sellaisella tavalla ne avohoidossa pelottelee. Mielellään antavat syödä loppuiän vaikka ekallakin kerralla. Ei sanaakaan lääkkeiden haitoista. Jotain valittuja höpöartikkeleja saattavat siteerata, vaikka että psykoosi laskee älykkyyttä, vaikka on tutkittu että nimenomaan nämä lääkkeet sitä laskevat ja tuhoavat hermosoluja. Kyllä sieltä varmasti mielipidettä löytyy, että vaikka koko kansakunnan kannattaisi ennaltaehkäisevästi syödä psyykenlääkkeitä. Terveen kirjoihin et enää pääse, jos kerran tulet diagnosoiduksi.
Aloittakaa vaikka tuosta:
https://www.goodreads.com/book/show/17852736-cracked
Video tilaisuudesta Psyykenlääkevieroitus: uhka vai mahdollisuus?
Monelle psyykenlääkkeet ovat ongelma, mikä neuvoksi? Keskustelutilaisuus järjestettiin 23.3.2019 Tampereella.
https://www.youtube.com/watch?v=o4qv_97qXDw
psyykelääkkeethän on vähän niin kuin huumeidenkäyttö. . .
Harva on noin vahva että pystyy itse itseltään vähentämään lääkkeitä, esim. korvauslääkkeitä. Mutta tosiaan mielihyvää ja syvempää mielihyvää saakin siitä että on joku suunta mihin pyrkii, asteittain, ja tietää ja näkee että edistyy sitä tavoitetta kohti, ja tietää että pääsee sinne aikanaan, pienin askelin!