Mitä haluan

Joku kysyi mitä haluat nainen? Keskustelu näkyi, mutta sisältö ei avautunut. Minusta tuo on kaikille meille oleellinen kysymys, vaikka tuossa poistetussa ketjussa keskustelu varmaakin ei pysynyt asiallisena. (?)

Mitä sinä haluat ihastuksesta/rakastetusta, tilanteessa jossa hän haluaisi sinut sinun ehdoillasi?

Itse tunnen tiedän rakastavani. Haluaisin keskustella rauhassa avoimesti ja tunnustaa mitä tunnen. Haluaisin kertoa avoimesti missä monimutkaisten elämäntilanteideni kanssa mennään ja missä kohta asia on luultavasti selvitetty.

Jos hän tuntee samoin, haluaisi tutustua syvemmin ja katsoa silmiin. Se tarkoittaa sekä henkisesti että fyysisesti lähelle pääsemistä. Fyysinen läheisyys voi olla halaamista ja silittämistä. Jos ja kun hänelle tuntuu ok:lta minun puolesta tuosta saa edetä intiimimpää suuntaan. Olen asiaa miettinyt todellakin perinpohjin, ja kaikesta monimutkaisuudesta huolimatta itse annan tilanteen viedä, jos se vie. En peräänny. Tunteeni syvyys on syy miksi näin ajattelen.

Periaatteessa, en olisi tässä kirjoittamassa, jos en olisi valmis vakavaan suhteeseen. Se on kuitenkin asia, jota harvemmin jutellaan välttämättä ihan heti. Jos hän haluaisi jutella, olen siihenkin valmis. Silloin kun on varma tunteistaan, on aihepiiri luonteva alussakin.

Tiivistettynä: Haluan aloitteen, haluan selvyyden, haluan halata ja lähelle. Jos saisin mitä toivon, haluaisin H-miehen.

Kenet sinä haluat?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minä haluan J-miehen, koska olen J-nainen. Olen kuitenkin valmis ystävyyteen kanssasi. Tunnen, että tämän tilanteen ansiosta menen oikeaan suuntaan. Luotan sinuun. Ohjaat minua oikeaan suuntaan ja se on minulle oikea tie.

Äänestä

Tää on aika karmeeta.
Jotkut tykkää.
Tällainen sepustus.
H-mies. Tai J....tai A....

Onko niin naurettavaa, että joku on yksinäinen?

Äänestä
  • Ei ymmärrä?

    Äänestä

Haluan sen, minkä elämä antaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Joku kysyi mitä haluat nainen? Keskustelu näkyi, mutta sisältö ei avautunut. Minusta tuo on kaikille meille oleellinen kysymys, vaikka tuossa poistetussa ketjussa keskustelu varmaakin ei pysynyt asiallisena. (?)

Mitä sinä haluat ihastuksesta/rakastetusta, tilanteessa jossa hän haluaisi sinut sinun ehdoillasi?

Itse tunnen tiedän rakastavani. Haluaisin keskustella rauhassa avoimesti ja tunnustaa mitä tunnen. Haluaisin kertoa avoimesti missä monimutkaisten elämäntilanteideni kanssa mennään ja missä kohta asia on luultavasti selvitetty.

Jos hän tuntee samoin, haluaisi tutustua syvemmin ja katsoa silmiin. Se tarkoittaa sekä henkisesti että fyysisesti lähelle pääsemistä. Fyysinen läheisyys voi olla halaamista ja silittämistä. Jos ja kun hänelle tuntuu ok:lta minun puolesta tuosta saa edetä intiimimpää suuntaan. Olen asiaa miettinyt todellakin perinpohjin, ja kaikesta monimutkaisuudesta huolimatta itse annan tilanteen viedä, jos se vie. En peräänny. Tunteeni syvyys on syy miksi näin ajattelen.

Periaatteessa, en olisi tässä kirjoittamassa, jos en olisi valmis vakavaan suhteeseen. Se on kuitenkin asia, jota harvemmin jutellaan välttämättä ihan heti. Jos hän haluaisi jutella, olen siihenkin valmis. Silloin kun on varma tunteistaan, on aihepiiri luonteva alussakin.

Tiivistettynä: Haluan aloitteen, haluan selvyyden, haluan halata ja lähelle. Jos saisin mitä toivon, haluaisin H-miehen.

Kenet sinä haluat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu