Perheilyä kesän suurissa seuroissa

Kävelen majapaikalta kohti seuratelttaa. Myymälän ovella kuulen iloisen tervehdyksen. Nuori mies huomaa kaverinsa lähestyvän lastenrattaita työntäen.

– Hei, Jussi, sinä oletkin ruvennut perheilemään.
– No mutta Mattihan se siinä, Jumalan terve. Minulla ja Merjalla on nämä kaksi viikaria. Sanokaapa pojatkin Matille Jumalan terve. Miten se sinun perheenperustaminen etenee?
– Ei se Satu sittenkään jaksanut luottaa, että Taivaan Isä olisi tarkoittanut meidät toisillemme. On minulla ikävä ja surukin, mutta pitää koettaa sopeutua.
– Matti, me ollaan menossa syömään. Et lähtisi mukaan?
– Toisen kerran.

Jatkan matkaani mietteliäänä.

* * *

Seuraava aamutervehdys kuuluu vanhusten levähdyspaikalta.

– Huomenta, Antti. Olet jaksanut lähteä jo aamuseuroihin.
– En minä oikeastaan jaksanut lähteä, mutta kun uni ei pysynyt silmissä enää neljän jälkeen, ajattelin siirtyä tänne. Tuossa pojan vaunulla olen ollut majoituksessa. Täällä saa lepäillä ja nuokkuakin päivän mittaan, jos se uni tarjoutuu silmiin.
– Minulla on niin erilaiset suviseurat, kun Selma ei enää pystynyt lähtemään. Minä koetan olla täällä lepopaikalla, niin ei tunnu niin orvolta. Vaikka orpojen lepopaikkaahan tämä on koko suviseura-alue.

* * *

Seurateltan ovenpielessä käydään keskusteluja.

– Äiti, käydään kioskilla.
– Kioski on vielä kiinni. Mennään nyt kuuntelemaan yksi puhe. Sitten kioski aukeaa.
– Äiti, tuolla menee jäätelömyyjiä. Ne ainakin ovat jo liikkeellä. Ostetaan jätskit.
– Mennään nyt kuuntelemaan yksi puhe.
– Äiti, tuolla tulee Majasen perhe. Onkohan niiden Lotta mukana? Minä juoksen niitä vastaan.
– Mennään nyt kuuntelemaan yksi puhe.
– Äiti, ne tulee meidän viereen isoontelttaan.

* * *

– Jumalan terve, Anne. Miten teillä on mennyt täällä? Onko teidänkin perheellä vuokravaunu, mutta omat kovaääniset?
– On meillä!

* * *

Hivuttaudun teltan sisäpuolelle. Takapenkin päässä istuu nuori poika. Ehkä hän on tämän kesän rippikoululainen. Poika on yksin ja vähän alakuloisen näköinen. Yhtäkkiä hän valpastuu ja ottaa kännykän taskustaan. Samalla ilme kirkastuu.

– Joo, mä istun jo teltassa. Oviaukolla 5. Tulkaa kaikki tänne.

Paikalle pyrähtää kolme penkillistä alkukesän rippileiriläisiä.

– Siistii, ihan kuin oltais samaa perhettä kaikki, kuuluu iloinen tytönääni ennen aamuvirttä.

Liisa Huusko