Edessä on vähän jännittävä tilanne, yhdeksän päivän lähetysmatka Pietariin ja Pihkovaan. Porukka on kyllä hyvä, kokenut ja osaava, mutta mietityttää, että mistä aiheista siellä puhuisi ja meneekö kaikki hyvin siellä ja täällä kotona.
Eipä muuta kuin perjantaiaamuna kamppeet laukkuun ja matkaan. Ennen kuin ehdin lentokentälle, tulkkimme Pentti soittaa, että lähdemmekin matkaan vasta maanantaina. Viisumissa on ollut jotain häikkää. No mikäs siinä.
Vaihdan lennon maanantaiaamuksi ja palaan kotiin pariksi päiväksi. Tulee kaksi ylimääräistä vapaapäivää. Mitäs nyt tehdään, kyselen Saara-vaimolta. Lauantaina Ideaparkiin ja sunnuntaina Salamajärvelle patikoimaan? Hyvä suunnitelma, näin teemme.
Maanantaiaamuna on uusi yritys Pentin ja toisen puhujan Markun kanssa. Nyt lähtö onnistuu. Siunattuna matkaan, kyllä Jumala pitää meistä huolen, olimmepa sitten kotona tai kylässä. Hyvin on rakennettu yhteys Vantaan lentoasemalta junalla keskustaan. Yksi suhaus vain.
Porukka kasaan rautatieasemalle, ja kohti rajaa. Pentti ihastelee, miten hyvä palvelu oli ollut Venäjän konsulaatissa: tunnissa viisumi käteen. Rajan ylitys sujuu ongelmitta, ja jatkamme kohti Viipuria. Matkalla tienvarsilla myydään mustikoita ja sieniä. Ahkeria ihmisiä.
Ensimmäiset seurat ovat Viipurissa, tutun perheen olohuoneessa. Kalat uivat akvaariossa, ja viherkasvit kukoistavat parvekkeella. Mieleeni tulee Jeesuksen lupaus, että hän on läsnä siellä, missä kaksi tai kolme kokoontuu hänen nimeensä. Tunnemme, että lupaus on voimassa.
Yöksi menemme Pietariin, yöpaikkana on Hotelli Matisov Domik. Pieni, siisti ja rauhallinen hotelli. Sieltä on hyvä tehdä seurareissuja lähiseuduille. Pietarin alueella seuroja järjestetään useissa paikoissa, jotta seuraväen ei tarvitse niin pitkiä matkoja matkustella.
Aamulla lähdemme Terijoen kirkkoon seurojenpitoon. Sitä ennen Markun kanssa katsellaan vähän tekstejä eli valmistaudutaan. Terijoen merenranta on kaunis. Kaukana häämöttää Pietarin kaupunki. Terijoella kuunnellaan ja uskotaan kuten ennenkin. Raivolassa on kotiseurat viihtyisässä omakotitalossa.
Useat Pietarin alueen palvelukodit ovat avanneet ovensa seurojenpidolle. Tälläkin matkalla pidämme seuroja useissa palvelukodeissa. Asukkaat tulevat sanankuuloon. Minusta tuntuu, että jotkut haluavat uskoa. Jumala sen tietää. Muutama asukas osaa vielä suomen kieltä.
Viikko alkaa kaartua jo loppupuolelle. Edessä on matka Pihkovaan, matkaa on ehkä 350 kilometriä. Ensimmäisessä seurapaikassa asuu puutarhureita, ainakin puutarha kukoistaa ja kurpitsat ovat niin suuria, että jaksaisinko kantaa. Ne on kylvetty ja kasteltu, mutta Jumala on antanut kasvun. Samalla tavalla on Jumala antanut kasvun tämän talon asukkaillekin. Kolme sukupolvea on sanankuulossa.
Menemme tutun pariskunnan luokse yöksi. Heidänkin puutarhansa kukoistaa. On päärynöitä, tomaattia, kurkkua, omenia ja vaikka mitä. Olosuhteet ovat olleet tänä kesänä hyvät, näin talonväki kertoo. Talon isäntä on lämmittänyt saunan.
Seuraavana päivänä päiväseuroissa Markku puhuu Hyvästä Paimenesta. Sana rohkaisee ja lämmittää kuulijoita. Koen, että Jumala pitää omistaan hyvää huolta.
Mietin, että Pentti-tulkin sanankäyttö on värikästä ja hersyvää. Se piristää lähellä olevia ihmisiä. Näin minä sen koen. Tulkin tehtävä ei ole helppo, tulkattavaa on paljon, puheet ja keskustelut ja kaikki. Pentti vaan jaksaa ja osaa.
Sunnuntaina menemme kirkkoon. Pyhän Marian kirkko on valoisa ja kodikas mutta hyvällä paikalla Pietarin keskustassa. Väkeä tulee kirkonmenoihin ihan mukavasti. Minulla olisi saarnavuoro. Paikallinen pappi opastaa hyvin, ja sen jälkeen on sakastissa rukous, jossa palveluvuorossa olevat työntekijät pyytävät Jumalan siunausta alkavalle jumalanpalvelukselle. Tämä käytäntö on myös Suomessa. Jumalanpalvelus on suomenkielinen, mutta saarnani Pentti kääntää venäjän kielelle. Ehtoollistilaisuus alkaa, ja paikallinen pappi, liturgi, vinkkaa minulle, että tule kaveriksi jakamaan ehtoollista. Pyyntö tulee vähän puun takaa. Onneksi olen Suomessa avustanut ehtoollisen jaossa, niin ei tule ongelmia. Huomaan muutaman uskonystävän kuulijoiden joukossa.
Seuraavaksi on päiväseurat Pietarin lähistöllä omakotitalossa, jossa asuu kaksi iäkästä uskonsisarta. Uusi, kaunis aita kiertää tonttia. Nämä sisaret ovat odottaneet seuroja ja sitä, että pääsevät kuulemaan Jumalan sanaa. Näin he kertovat. Puhun saarnassani muun muassa sapatin levosta. Vieraat kyselevät, että mitä sapatti tarkoittaa. He selittävät, että venäjän kielessä se tarkoittaa sitä, että kauan odotettu ja tavoiteltava päämäärä on käsillä. Selitys on minusta hyvä. Sapatin levossa, taivaan kodissa, Jumalan lapsi pääsee sinne, mitä varten on uskonut. Niin se on, että matkaystävät keskustelujen kautta opettavat ja tukevat toisiaan.
Eipä muuta kuin perjantaiaamuna kamppeet laukkuun ja matkaan. Ennen kuin ehdin lentokentälle, tulkkimme Pentti soittaa, että lähdemmekin matkaan vasta maanantaina. Viisumissa on ollut jotain häikkää. No mikäs siinä.
Vaihdan lennon maanantaiaamuksi ja palaan kotiin pariksi päiväksi. Tulee kaksi ylimääräistä vapaapäivää. Mitäs nyt tehdään, kyselen Saara-vaimolta. Lauantaina Ideaparkiin ja sunnuntaina Salamajärvelle patikoimaan? Hyvä suunnitelma, näin teemme.
Maanantaiaamuna on uusi yritys Pentin ja toisen puhujan Markun kanssa. Nyt lähtö onnistuu. Siunattuna matkaan, kyllä Jumala pitää meistä huolen, olimmepa sitten kotona tai kylässä. Hyvin on rakennettu yhteys Vantaan lentoasemalta junalla keskustaan. Yksi suhaus vain.
Porukka kasaan rautatieasemalle, ja kohti rajaa. Pentti ihastelee, miten hyvä palvelu oli ollut Venäjän konsulaatissa: tunnissa viisumi käteen. Rajan ylitys sujuu ongelmitta, ja jatkamme kohti Viipuria. Matkalla tienvarsilla myydään mustikoita ja sieniä. Ahkeria ihmisiä.
Ensimmäiset seurat ovat Viipurissa, tutun perheen olohuoneessa. Kalat uivat akvaariossa, ja viherkasvit kukoistavat parvekkeella. Mieleeni tulee Jeesuksen lupaus, että hän on läsnä siellä, missä kaksi tai kolme kokoontuu hänen nimeensä. Tunnemme, että lupaus on voimassa.
Yöksi menemme Pietariin, yöpaikkana on Hotelli Matisov Domik. Pieni, siisti ja rauhallinen hotelli. Sieltä on hyvä tehdä seurareissuja lähiseuduille. Pietarin alueella seuroja järjestetään useissa paikoissa, jotta seuraväen ei tarvitse niin pitkiä matkoja matkustella.
Aamulla lähdemme Terijoen kirkkoon seurojenpitoon. Sitä ennen Markun kanssa katsellaan vähän tekstejä eli valmistaudutaan. Terijoen merenranta on kaunis. Kaukana häämöttää Pietarin kaupunki. Terijoella kuunnellaan ja uskotaan kuten ennenkin. Raivolassa on kotiseurat viihtyisässä omakotitalossa.
Useat Pietarin alueen palvelukodit ovat avanneet ovensa seurojenpidolle. Tälläkin matkalla pidämme seuroja useissa palvelukodeissa. Asukkaat tulevat sanankuuloon. Minusta tuntuu, että jotkut haluavat uskoa. Jumala sen tietää. Muutama asukas osaa vielä suomen kieltä.
Viikko alkaa kaartua jo loppupuolelle. Edessä on matka Pihkovaan, matkaa on ehkä 350 kilometriä. Ensimmäisessä seurapaikassa asuu puutarhureita, ainakin puutarha kukoistaa ja kurpitsat ovat niin suuria, että jaksaisinko kantaa. Ne on kylvetty ja kasteltu, mutta Jumala on antanut kasvun. Samalla tavalla on Jumala antanut kasvun tämän talon asukkaillekin. Kolme sukupolvea on sanankuulossa.
Menemme tutun pariskunnan luokse yöksi. Heidänkin puutarhansa kukoistaa. On päärynöitä, tomaattia, kurkkua, omenia ja vaikka mitä. Olosuhteet ovat olleet tänä kesänä hyvät, näin talonväki kertoo. Talon isäntä on lämmittänyt saunan.
Seuraavana päivänä päiväseuroissa Markku puhuu Hyvästä Paimenesta. Sana rohkaisee ja lämmittää kuulijoita. Koen, että Jumala pitää omistaan hyvää huolta.
Mietin, että Pentti-tulkin sanankäyttö on värikästä ja hersyvää. Se piristää lähellä olevia ihmisiä. Näin minä sen koen. Tulkin tehtävä ei ole helppo, tulkattavaa on paljon, puheet ja keskustelut ja kaikki. Pentti vaan jaksaa ja osaa.
Sunnuntaina menemme kirkkoon. Pyhän Marian kirkko on valoisa ja kodikas mutta hyvällä paikalla Pietarin keskustassa. Väkeä tulee kirkonmenoihin ihan mukavasti. Minulla olisi saarnavuoro. Paikallinen pappi opastaa hyvin, ja sen jälkeen on sakastissa rukous, jossa palveluvuorossa olevat työntekijät pyytävät Jumalan siunausta alkavalle jumalanpalvelukselle. Tämä käytäntö on myös Suomessa. Jumalanpalvelus on suomenkielinen, mutta saarnani Pentti kääntää venäjän kielelle. Ehtoollistilaisuus alkaa, ja paikallinen pappi, liturgi, vinkkaa minulle, että tule kaveriksi jakamaan ehtoollista. Pyyntö tulee vähän puun takaa. Onneksi olen Suomessa avustanut ehtoollisen jaossa, niin ei tule ongelmia. Huomaan muutaman uskonystävän kuulijoiden joukossa.
Seuraavaksi on päiväseurat Pietarin lähistöllä omakotitalossa, jossa asuu kaksi iäkästä uskonsisarta. Uusi, kaunis aita kiertää tonttia. Nämä sisaret ovat odottaneet seuroja ja sitä, että pääsevät kuulemaan Jumalan sanaa. Näin he kertovat. Puhun saarnassani muun muassa sapatin levosta. Vieraat kyselevät, että mitä sapatti tarkoittaa. He selittävät, että venäjän kielessä se tarkoittaa sitä, että kauan odotettu ja tavoiteltava päämäärä on käsillä. Selitys on minusta hyvä. Sapatin levossa, taivaan kodissa, Jumalan lapsi pääsee sinne, mitä varten on uskonut. Niin se on, että matkaystävät keskustelujen kautta opettavat ja tukevat toisiaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei hyvänen aika millaista lähetystyötä!
"Pietarin alueella seuroja järjestetään useissa paikoissa, jotta seuraväen ei tarvitse niin pitkiä matkoja matkustella."
Hyvä periaate, jota soisi sovellettavan jossain suvareissakin.